Tina Cavén
Yle
Pasi Heikura
Yle
Asutko paikkakunnalla, jonka nimeä et kehtaa kertoa? Vai oletko erityisen ylpeä persoonallisesta ja mieleen jäävästä kotipaikkakuntasi nimestä?
Hyvä nimi on osuvasti paikkaa ja sen tarkoitusta kuvaava sekä mieleenjäävä. Nimen avulla on aikanaan merkitty kulkureittejä ja esimerkiksi eroteltu toisistaan hyödyllisiä ja hankalia paikkoja. Erikoinen nimi on saattanut kuvata paikan herättämiä tunteita ja ollut lisäksi tarttuva. Kuten Paskalampi, joita on Suomessa satoja. Monet nimet, jotka nykyihmisen korvaan vaikuttavat hävyttömiltä, eivät olleet alun perin tarkoitettu härskeiksi. Esimerkiksi alapää on jostain katsottuna alempana oleva paikka ja perä eli perse on viitannut paikkaan, joka on jonkun takana eli perällä.
Paikannimien tehtävänä on yksilöidä paikka. Alunperin niiden avulla kohde voitiin tunnistaa ulkonäön tai ominaisuuksien perusteella. Kulkemisen kannalta tärkeät paikat, kuten vesireitit, ovat saaneet nimensä ensimmäisinä. Esimerkiksi merkitykseltään hämärtynyt nimi Päijänne on Suomen vanhimpia paikannimiä.
Maanmittauslaitos aloitti sotien jälkeen 1940-luvulla suururakan maan 1600-luvulla käynnistyneen kartoituksen saattamiseksi ajantasalle. Kolutessaan korpimaita maanmittaajat törmäsivät mitä ihmeellisempiin ja siveettömimpiin paikannimiin, joista monia yritettiin Helsingin yliopistolla saattaa salonkikelpoisiksi – turhaan. Syrjäseuduilla nimet ovat kulkeneet perimätietona sukupolvelta toiselle. Tiedossa on, että Peräsuolijoki ei tarkoita peräsuolta, vaan että paikka on Suolijoen perä- eli takamaata.
Perinnäinen paikannimistö kertoo seudun menneisyydestä, kielestä ja kulttuurista. Nimet ovatkin historiamme vanhinta dokumenttiaineistoa, arvokasta kulttuuriperintöä. Ne ovat viesti menneestä tulevaan, pala paikallista kulttuuria ja historiaa. Siksi niitä ja niihin liittyviä tarinoita pitää arvostaa, suojella ja säilyttää. Kotimaisten kielten keskuksen Paikannimet - verkkonäyttelyn löydät täältä.
Luonnonvarakeskuksen tutkija, biologi Kari Mikkola kiinnostui jo lapsena kartoista. Niinpä oli luontevaa, että hän päästyään käsiksi Maanmittauslaitoksen nimitietokantoihin intoutui laatimaan erilaisia kartakkeita paikannimien perusteella. Kuten esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko.
Paikkatietoanalyytikko Mikkolan kartakkeet osoittavat kuinka paljon tietoa paikannimiin on talletettu. Toivottavasti tulevaisuudessa tutkimukseen saataisiin mukaan myös kielitieteilijöitä ja historiantutkijoita. Paikkanimikartakkeissa esiin nousee suomen-, ruotsin- ja saamenkielisten alueiden lisäksi erilaisia aika- ja kulttuurikerrostumia. Vanhimmat paikannimet on annettu jo kolme vuosituhatta sitten - ja kielellä, jota emme enää tunne. Ketkä olivat tätä tuntematonta kieltä puhuvat varhaiset suomalaiset?
Kuulijamme Risto Jalkanen oli törmännyt Mikkolan tutkimuksiin. Hän toivoi, että Aristoteleen kantapää tekisi aiheesta ohjelman. Pasi Heikura tarttui toiveeseen ja otti yhteyttä Mikkolaan. Jos haluat tietää esimerkiksi, miksi Ruotsi-alkuisia nimiä on eniten Itä-Suomessa, kuuntele ohjelma.
