22-vuotias Mimosa Willamo on saanut paljon huomiota herättäviä rooleja lyhyessä ajassa. 24. maaliskuuta pidettävässä Jussi-gaalassa hän saattaa saada jo toisen pojan kotiin.
Näyttelijä Mimosa Willamo palasi Tanskasta Suomeen glamourin keskelle vuonna 2015. Hän laittautui ensimmäisen elokuvansa ensi-iltaan. Oli pressikiertue ja punainen matto.
- Mietin, että on siistiä glamouria, kun ostin mekon enskaria varten, Willamo kertoo YleX:lle.
Kun Mimosa Willamo oli tullut ensimmäisen elokuvansa ensi-illasta, hän ajatteli, että nyt juhlahumu saa jäädä sikseen. Hän laittoi enskaria varten ostetun juhlamekon takaisin kaappiin ja meni töihin koulunkäyntiavustajaksi. Sitten tuli puhelu.
"Kun tuli soitto, että olen saanut Jussi-ehdokkuuden. Olin ihan, että WHAT."
- Olin ensimmäisenä työpäivänä välitunnilla opettajainhuoneessa, kun tuli soitto, että olen saanut Jussi-ehdokkuuden. Olin ihan, että WHAT.
Kolmen viikon kuluttua puhelusta Mimosa Willamo palkittiin Jussi-gaalassa esikoisroolistaan Takkuna elokuvassa Päin seinää. Eli Willamosta tuli Jussi-palkittu näyttelijä vain reilu kuukausi sen jälkeen, kun hänen esikoisroolinsa oli nähty ensimmäistä kertaa valkokankaalla.
Vaikuttaa täydelliseltä. Eihän kenellekään käy näin. Tutustutaan Willamoon hieman paremmin.
Näyttelijä Mimosa Willamo on helsinkiläistynyt espoolainen. Willamo kuvailee lapsuuttaan Espoossa hyväksi, vaivattomaksi ja turvalliseksi.
- Mulla on aina ollut seuraa, koska isoveli Feniks on vain kaksi vuotta vanhempi. Pienenä meillä oli yhteiset kaverit, sitten kouluikäisenä molemmilla oli omia frendejä ja nyt ympyrä on sulkeutunut ja hän on taas mun paras ystävä.
- Mulle syntyi aina uusia pikkuveljiä, joten vastuuntunto kasvoi sen myötä. Mä olin hyväkäytöksinen ja hyvä koulussa, ei siinä ollut dramatiikkaa.
"Nokkahuilu on aina cool."
Lapsena Willamo käveli itsekseen koulumatkat, harrasti voimistelua ja nokkahuilun soittoa.
- Nokkahuilu on aina cool, Willamo naurahtaa.
Peruskoulun jälkeen Willamo meni Kallion lukioon veljensä jalanjäljissä. Kyseisen helsinkiläislukion ovat käyneet vuosien varrella monet muutkin taiteilijat, kuten esimerkiksi Vesta Burman ja Elias Gould.
Willamo puhuu yleiskieltä todella selkeästi artikuloiden. Toisin kuin monet muut nuoret. Puheesta ei paista mikään murre tai slangi. Jo lukiossa Willamo oli erittäin kiinnostunut puheviestinnästä. Vielä silloin Willamo ei kuitenkaan tiennyt, että hänestä tulee näyttelijä.
Willamo kertoo, että kiinnostus näyttelemiseen heräsi hiljalleen lukion jälkeen. Ensimmäisen elokuvaroolinsa jälkeen Willamo lähti Tanskaan opiskelemaan kansanopistoon neljäksi kuukaudeksi.
Ennen Jussi-palkintoa nuori näyttelijä ei ollut vielä aivan varma elokuvaurastaan.
- Jotenkin ajattelin, että tämä jää yhteen elokuvaan. Olin kyllä ollut Lola ylösalaisin -tv-sarjan koekuvauksissa ennen ehdokkuutta, mutta en tiennyt vielä, saanko roolin.
Kaikki tapahtuikin todella nopeasti.
- On edelleen absurdia, kun joku sanoo sen ääneen, että olen Jussi-palkittu näyttelijä. Tuntuu vaikealta kutsua itseään edes näyttelijäksi, kun en ole käynyt kouluja. Jussi on hieno sulka hattuun, kun mulla ei ole mitään paperia.
Kouluttamattomuus toistuu Willamon sivulauseissa. Elokuussa 2016 Iltalehti otsikoi, että Jussi-palkittu näyttelijä Mimosa Willamo ei päässyt Teatterikorkeakouluun.
- Hetken ajattelin, että tämä vaikuttaa ihan dorkalta. Olin hakenut vasta yhden kerran ja mun mielestä pääsykokeet menivät ihan hyvin. Sitten postasin Instagramiin sen Iltalehden jutun, että jengi sai nauraa. Se ei millään tavalla tarkoita, jos on Jussi-palkittu, että pääsee automaattisesti Teatterikorkeakouluun.
Täydelliseltä vaikuttavan nuoren näyttelijän ainoa pienen pieni särö tuntuu olevan juuri kouluttamattomuus. Siitä Willamo ei halua muun muassa iltapäivälehtien otsikoiden takia puhua enää ollenkaan. Hän ei siis kerro, aikooko hakea uudestaan Teatterikorkeakouluun.
- Edellisen Iltalehden otsikon jälkeen päätin, etten puhu enää mun koulutuksesta kenellekään mitään.
Suomessa Teatterikorkeakoulu ei aina ole välttämätön. Willamon _Teit meistä kauniin -_kollega Roope Salminenkaan ei ole päässyt Teatterikorkeakouluun.
- Silti hänellä menee ihan hyvin, Willamo toteaa hymyillen.
Ensimmäinen kritiikki
Teit meistä kauniin -roolisuorituksesta tuli joka paikassa hehkutetulle Willamolle ensimmäistä kertaa myös kritiikkiä. Muun muassa kriitikko Kalle Kinnunen kirjoitti Imagessa, että näyttelijät joutuvat puun ja kuoren väliin. Mimosa Willamo esittää bändissä soittavaa amerikkalaista vaihto-oppilastyttöä niin, että hänelle kirjoitetuissa repliikeissä joka neljäs sana on muka hoonoa soomea ja loput huonosti äännettyä englantia. I wrote a biisi!
Suomessa vieraillut Apulannan entinen basisti Amanda “Mandy” Gaynor kuitenkin vaikuttui Willamon roolityöstä.
- Mandyn palaute oli tärkeintä. Suhtauduin itsekin skeptisesti siihen, voiko kukaan puhua näin. Otin ohjeet vastaan, vaikka välillä mietinkin asiaa. Ohjaajalla on viimeinen sana. Tajusin kaiken, kun tapasin Mandyn ensimmäisen kerran.
- En tietenkään mennyt hajalle siitä. Kritiikkiä tulee ja sitä pitääkin tulla. Olisi outoa aina saada vain patsaita.
Mutta niin Willamolle saattaa kuitenkin käydä.
"En tietenkään mennyt hajalle siitä. Kritiikkiä tulee ja sitä pitääkin tulla."
Tänä vuonna hän on Jussi-ehdokkaana Noran roolista elokuvassa Bodom. Kyseisestä leffasta Willamo on jo saanut yhden kansainvälisen palkinnon, kun yhdysvaltalainen Screamfest L.A. -kauhufestivaali palkitsi hänet parhaan naisnäyttelijän pystillä.
- Eihän tuollaista voi odottaa. Ensimmäinen Jussi oli yllätysmomentti. Olen kiitollinen ja nöyräksi vetää. Jotenkin myös todella absurdia. Olen näytellyt kolmessa elokuvassa ja kahdesta on tullut ehdokkuus. Se on tosi siistiä, mutta pienen mielen on vaikeaa käsittää sitä, mitä mä oikein tein.
Varsinkaan Bodomista Willamo ei olisi osannut odottaa Jussi-ehdokkuutta.
- Bodom on hyvin uskollinen genreleffa. Ajattelin, että sen genren katsojat katsoo sen ja se on siinä. Ehdokkuus ei tullut mieleenkään, mutta hyvä.
Willamo ei aio tälläkään kertaa kirjoittaa kiitospuhetta valmiiksi. Hän uskoo ja toivoo, että Selma Vilhusen ohjaaman Tyttö nimeltä Varpu -elokuvan päätähti Linnea Skog voittaa tänä vuonna. Nuotin vierestä -leffaa Willamo ei ole vielä nähnyt, mutta uskoo myös Jussi-ehdokas Leena Uotilan tehneen hienon suorituksen kyseisessä elokuvassa.
- Linnea teki 13-vuotiaana sen roolin. Todella kova. Voin ottaa mallia nuoremmalta. Linnealle olisi aikamoinen rock’n roll -alku uralle, kun elokuva on muutenkin palkittu täysin syystä.
Parhaillaan Willamo yrittää laajentaa osaamistaan myös kameran toiselle puolelle, koska näyttelijää kiinnostaa myös tuotantopuoli.
- Unelma olisi, että voisin jonain päivänä olla jonkun pitkän elokuvan ohjaajan assarina. Toki muistan kouluttamattomuuteni koko ajan, mutta jos pääsisin seuraamaan ohjaajan työtä sillä tavalla sivusta, etten itse olisi ohjattavana.
Jussi-voittajat julkistetaan Jussi-juhlassa Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa perjantaina 24. maaliskuuta.
Lue myös:
Mimosa Willamolle kansainvälinen elokuvapalkinto
Apulannan superyllätys: Amerikkalaisbasisti Mandy palasi vanhan bändinsä riveihin
Päin seinää -elokuvan tähti Mimosa Willamo: Olin ärsyttävä teini