Hyppää pääsisältöön

Joonas Saartamo muistetaan blastaavasta kiitospuheesta Jussi-gaalassa: "Vaikka tulisi pataan, niin rakkaus ja ymmärrys edellä on mentävä"

Joonas Saartamolla on mahdollisuus voittaa urasa toinen Jussi-palkinto. Hän olisi kuitenkin iloisempi, jos palkinto menisi toiselle näyttelijälle.

Joonas Saartamo hallitsee roolit juoppohullusta virkamieheen. // Kuva: YleX / Samppa Rautio

- Halusin rikkoa kaavaa. Vituttaa sellainen peruspatsastelu.

Näin näyttelijä Joonas Saartamo kommentoi vuonna 2012 antamaansa Jussi-gaalan kiitospuhetta. Tuolloin Saartamo voitti parhaan miespääosan Jussi-palkinnon Einon roolista sota-ajan oudoista oloista kertovasta Hiljaisuus-elokuvasta.

Kiitospuheessa Saartamo otti kantaa muun muassa rahan ja ahneuden liiallisesta roolista yhteiskunnassamme sekä individualismin eli oman edun tavoittelun sairaalloisesta leviämisestä.

- On aika, jolloin me nostetaan inhimilisyys ja välittäminen rahan ja ahneuden edelle, Saartamo sanoi puheessaan.

Ei siis mikään ihan tavallinen tapa sanoa kiitokset Jussi-palkinnosta.

Mutta 36-vuotias Joonas Saartamo ei olekaan mikään ihan tavallinen tyyppi. Hän on näyttelijä, muusikko ja hyväntekijä, jolle eläinten olot ja heikompien auttaminen ovat tärkeitä asioita – ja joiden eteen hän on oikeasti tehnyt paljon, ei vain puhunut. Saartamo on ollut mukana WWF:n, Animalian ja Unicefin toiminnassa muun muassa lipaskerääjänä, promovideoilla ja paitamallina.

Viimeistään Jussi-gaalan kiitospuhe näytti, että Saartamo on muutakin kuin Kulman pojat -leffan Komentaja, Juoppohullun päiväkirjan Juha Berg tai Tyttö sinä olet tähden Kondis.

- Sen puheen jälkeen sain kommentteja tyylin että “mä luulin että oot sellainen viihdepelle mut nyt näen, että äijällä on paljon sanottavaa.” Nimenomaan! Nuo kommentit ovat olleet mulle tosi arvokkaita, Saartamo sanoo Helsingin Ullanlinnassa, näyttelijän lapsuuskodin lähistöllä sijaitsevassa kahvilassa.

Nyt Saartamo on jälleen ehdolla Jussi-palkinnon voittajaksi. Saartamo esitti pääosaa, nuorta Jussi-nimistä virkamiestä Talvivaarasta kertovassa Jättiläinen-elokuvassa, joka yhdistelee faktaa ja fiktiota.

Rooli on hyvin erilainen kuin Kondiksen, Komentajan tai Juha Bergin roolit. Virkamies on myös sellainen rooli, johon räppiä Jonde-artistinimellä tahnyttä näyttelijää on lähtökohtaisesti vaikea kuvitella.

Viimeistään tämä Jussi-ehdokkuus kertoo siitä, että Saartamo voi esiintyä uskottavasti myös ihan tavallisena tallaajana. Virkamiehenä, joka ei ole millään tavalla räiskyvä.

- Kun tulin ulos kutsuvierasnäytöksestä, niin palaute oli uskomatonta. Kunnioittamani ohjaajat ja tuottajat tulivat kiittelemään ja niiden ilmeestä näki, että nyt osui. Tuo rooli on rytmiltään ja olemukseltaan jotain ihan muuta, missä mut on aiemmin nähty. Se on lähempänä sitä minää, joka olen tänä päivänä.

"Tiedän, että voin saada snägärillä turpan laukomalla ajatuksia rakkaudesta."― Joonas Saartamo

- Toivottavasti loputkin ohjaajat näkevät nyt sen toisen puolen minusta.

Toisella puolella itsestään Saartamo tarkoittaa ihmistä, jolle on tärkeää auttaa muita ja ottaa kantaa erilaisiin epäkohtiin. Sellainen puoli Saartamosta on ollut aina olemassa, mutta hän uskoo, että hänen lähipiirinsä ulkopuolella olevat ihmiset ovat huomanneet sen vasta nyt, kun näyttelijälle on tullut ikää.

- Nuorena mulla oli seinällä juliste Snoop Doggista polttamassa jointtia ja toisella seinällä Patrick Roy torjuntatöissä. Mutta yhdellä seinällä mulla oli ihan yhtä iso kuva Greenpeacesta.

Etenkin avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus ovat asioita, joita Saartamo haluaa levittää. Saartamon unelmayhteiskunta sisältää kauniin ajatuksen siitä, että ruokajonossa seisoisimme kaikki toisiemme veljinä ja siskoina, samanarvoisina. Niin että olisimme yhtä perhettä.

- Mutta en ole niin naiivi, että uskoisin, että se menee aina niin, Saartamo sanoo.

- Tiedän, että voin saada snägärillä turpan laukomalla ajatuksia rakkaudesta. Mutta vaikka tulisi pataan, niin rakkaus ja ymmärrys edellä on mentävä. Me ei voida trumppeilla ja räyhätä täällä. Sillä me ei saavuteta mitään.

Peter Franzén ja Joonas Saartamo Jättiläinen-elokuvassa. // Kuva: Malla Hukkanen

Saartamo ei lässytä, vaan liekittää

Vaikka Saartamon toinen puoli ja vahva arvomaailma ovat tulleet paremmin esille, hänestä ei ole tullut mikään lässyttäjä. Se sama tuttu katujätkä asuu edelleen näyttelijän sydämessä.

- Haluan pitää sen positiivisen liekinheittämisen yllä.

Liekinheitto tulee esille myös silloin, kun Saartamo kritisoi jotain. Yksi Saartamon kritisoima aihe ovat leffaproggikset, joita lähdetään tekemään massipäissään katsojalukujen perässä siitä kulmasta, että se on kova formaatti ja menee varmasti maailmalle.

"Haluan pitää sen positiivisen liekinheittämisen yllä."― Joonas Saartamo

- Niin se ei mene. Kun juttu on rehellisesti omannäköinen, niin ei tarvitse kuumoilla myötähäpeän pelkoa. Silloin se ehkä lähtee rundaamaan, Saartamo tykittää ja kuulostaa Kulman poikien Komentaja-hahmoltaan.

Vanhentuessaan Saartamo on pohtinut entistä enemmän sitä, millaisiin produktioihin hän osallistuu. Elokuva, joka tehdään laskennallisen menestyksen vuoksi, on hänelle tabu. Saartamo haluaa leffoilta sydäntä ja sielua.

- Mikä sääntö se on, että kaikki eteen tuleva pitäisi tehdä? Tänä päivänä maailma pursuaa länsimaista pullamössöä, realityviihdettä ja skeidaa.

Tässä mielessä ei ole ihme, että Saartamo esitti Jättiläisen pääosaa. Jättiläinen pureutuu aika suoraan piilokorruptioon sekä hallinnon ja päätöksenteon ongelmiin ja epäkohtiin.

Mahdollisuus nousta samaan kastiin Tommi Korpelan ja Martti Suosalon kanssa

2000-luvulla vain kaksi suomalaista miesnäyttelijää on voittanut enemmän kuin yhden Jussi-palkinnon parhaasta miespääosasta. Martti Suosalo on voittanut palkinnon vuosina 2000 ja 2002, Tommi Korpela peräti kolmesti vuosina 2008, 2009 ja 2016.

Perjantaina 24. maaliskuuta Saartamolla on mahdollisuus voittaa uransa toinen pääosa-Jussi.

Homma sattuu kuitenkin olemaan niin, että hän mieluummin näkisi palkinnon menevän toiselle näyttelijälle.

- Haluaisin, että Jarkko Lahti saisi sen. Hän on tehnyt niin paljon duunia Hymyilevän miehen roolin eteen. Hän nyrkkeili kolmen vuoden ajan sen leffan takia. Kolmen vuoden! Ihan helvetisti, Saartamo kertoo.

Saartamo tietää, että Jussi-gaalassa ei kuitenkaan mitata rooliin valmistautumiseen käytettyä aikaa. Eikä sitä hänen mukaansa periaatteessa pidäkään noteerata: tärkeintähän on se, millainen suoritus valkokankaalla nähdään

- Mutta silti on vähän sellainen tunne, että olisi vaikea hetki, jos mä voitan sen.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Saartamo arvostaisi palkintoa, jos hän sen voittaa. Voittaminen ei kuitenkaan Saartamon mukaan määritä häntä millään tavalla näyttelijänä tai taitelijana. Se ei tarkoita sitä, että hän olisi absoluuttisesti paras.

"Olisi vaikea hetki, jos mä voitan sen."― Joonas Saartamo

- Tuolla on huikea määrä näyttelijöitä, jotka ovat tehneet esimerkiksi teatteria koko elämänsä, eivätkä ole osuneet mihinkään sellaiseen elokuvaan, joka olisi esillä tällaisessa julkisemmassa gaalassa.

Vaikka palkinto tulisi, niin tällä kertaa viiden vuoden takaista tulista puhetta ei kuulla. Gaalan aikana Saartamo on Meksikossa kuvaamassa suomalais-meksikolaista Bayoneta-elokuvaa, joka on Saartamon ensimmäinen kansainvälinen rooli. Hän esittää elokuvassa nyrkkeilevää perheenisää ja on valmistautunut rooliin huolella: rasvaprosentti on tiputettu huippu-urheilijoiden lukemiin, reiluun kuuteen.

- Joo, ihan oikeesti. Hullua, Saartamo sanoo ja jättää suklaaleivoksen ottamatta.

Saartamo päätyi elokuvaan Hymyilevä mies -elokuvan kautta, jossa hän esiintyy vain pienessä roolissa. Kun Bayoneta-elokuvan ohjaaja pyysi Saartamoa elokuvaan, näyttelijä oli varma, että ohjaaja oli sekoittanut hänet Hymyilevän miehen pääosaa esittävään Jarkko Lahteen.

Mutta eipä ollut.

- Niinpä pääsin siihen rooliin ilman koekuvauksia, Saartamo sanoo.

Suomalaisnäyttelijöistä Bayoneta-elokuvassa nähdään Saartamon lisäksi Laura Birn, Ville Virtanen ja Ilkka Koivula. Bayoneta tulee elokuvateattereihin Suomessa vuonna 2018.

Jussi-gaala nähdään tänään perjantaina 24. maaliskuuta MTV3-kanavalla kello 20 alkaen. Joonas Saartamon ja Jarkko Lahden lisäksi parhaan miespääosan Jussi-palkinnosta kilpailee Antti Holma & Riku Nieminen elokuvasta Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

Lue myös:

Jussi-palkittu näyttelijä Mimosa Willamo vaikuttaa lähes täydelliseltä, mutta on hänessäkin yksi pieni särö

Putous-tähti Timo Lavikainen oli vielä pari vuotta sitten postinjakaja − nyt hän on Putouksen hahmokilpailun finalisti, vaikkei ikinä uskonut tekevänsä sketsiviihdettä

Miljoona suomalaista nauraa joka viikko tämän miehen vitseille − Niklas Lindgren kertoo, millaista on olla Putouksen pääkäsikirjoittaja