Hyppää pääsisältöön

Mä olen puhunut teille ihan paskaa!

Näyttelijä, professori Elina Knihtilä
Näyttelijä, professori Elina Knihtilä Näyttelijä, professori Elina Knihtilä Kuva: Yle Elina Knihtilä,Kirjojen Suomi

Paluu näyttämölle yli kahden vuoden jälkeen sai Elina Knihtilän ymmärtämään, että hän oli jeesustellut oppilailleen. Professuuri Teatterikorkeakoulussa on näköalapaikka, jossa tulee koko ajan haastetuksi.

Kirjoittaja: Reetta Turtiainen

Elina Knihtilällä oli lapsena kostofantasia: Kun hän saapuisi takaisin kotikyläänsä kuuluisana näyttelijänä, avoautollaan ja silkkihuivi kaulassa liehuen, he katuisivat, itkisivät ja pyytelisivät anteeksi. Nimittäin häntä kiusanneet serkkupojat. Knihtilä asuisi pilvenpiirtäjässä Amerikassa ja nauraa räkättäisi: "Siitäs saitte!"

Kun Knihtilä sitten vuosia myöhemmin pääsi käymään Los Angelesissa, oli päällekäyvä kalifornialaisuus synkälle teatterikoululaiselle aivan liikaa. Yhteisöllisyydestä oli tullut kuuluisuutta, kostoa ja muita ”dingdong” haaveita suurempi motiivi näyttelijyydelle.

Q-teatteri on ollut Knihtilän kotiteatteri vuodesta 1990 lähtien. Sieltä on löytynyt koko lähipiiri puolisoa myöten.

– Se on henkinen koti. Siellä on joukko ihmisiä, joiden kanssa on saanut kasvaa aikuiseksi. Se on paljon muutakin kuin pelkkä teatteri ja se on ollut aina todella tärkeä paikka itselle, monellakin tavalla.

Mä olen puhunut teille ihan paskaa!

Knihtilä toimii oman taiteellisen työnsä ohella Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professorina.

Opetustyö on samaan aikaan sekä antoisaa että opettavaista, sillä siinä tulee jatkuvasti haastetuksi. Se tarjoaa näköalapaikan paitsi ammattikenttään myös uusiin sukupolviin ja tapoihin.

Taiteilijuuden ytimessä ja tukena on vahva taito ja tekniikka, ja niitä koulutusohjelmassa pyritään korostamaan.

– Tämä on todella herkkää hommaa puolin ja toisin. Ollaan monella tavalla vereslihalla. Välillä ollaan tosi ytimessä ja välillä hyvin kaukana siitä, ja se on kauhean terveellistä. Kiitollisin on kaikesta, mitä oppii itse.

Knihtilä on saanut itsensä kiinni myös jeesustelusta. Hän on puhunut opiskelijoilleen näyttelijöiden edellytyksistä ja siitä, miten teos on aina näyttelijää suurempi. Hän on neuvonut heitä pohtimaan, kuinka jokainen voi palvella teosta parhaalla mahdollisella tavalla.

Sitten hän kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen palasi itse näyttämölle ja huomasi, miten oman kehon defenssit iskivät päin näköä.

– Se teki todella hyvää. Mä sanoin opiskelijoille, että mä olen puhunut teille ihan paskaa. Ihan pas-kaa!

Urkimpi kuin Urkki itse

Elina Knihtilän haave on ollut pitkään – ja on edelleen – Kekkosen näytteleminen, ja siitä roolista hänet tullaan vielä jonain päivänä ikuisesti muistamaan. "Hän oli urkimpi kuin Urkki itse!" tulevat kriitikot otsikoimaan arvostelunsa lehtien sivuilla.

Knihtilä on aina halunnut olla samalla viivalla miesten kanssa. Joskus hän on siinä omien sanojensa mukaan onnistunutkin, mutta valitettavasti työmaata riittää edelleen. Hän on kokenut ammattikenttänsä sukupuolittuneisuuden vuoksi epäoikeudenmukaisuutta ja toiseutta, ja ollut monta kertaa vihainen. Hyvin vihainen.

Opetustyössä Knihtilän tavoitteena onkin moninäkökulmaisuuden vahvistaminen sekä keskustelussa että näyttelijäntaiteessa ja sisällöissä.

– Ettei tiedostamattomasti tuoda merkityksiä näyttämölle ja vahvisteta stereotypioita. Pitää ymmärtää riskit näkökulmavalinnoissa ja omassa positiossa.

– Mä olen etuoikeutettu, valkoihoinen, länsimainen, keski-ikäinen ja keskiluokkainen heteronainen. Tuodessani jonkun merkityksen näyttämölle, mä tiedostan mistä positiosta mä sen teen.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö näyttämöllä koskaan enää ketään saisi uhriuttaa, mutta sen motiivit ja syyt tulee tiedostaa, ja sitä Knihtilä kutsuu representaation vastuuksi.

– Pitää ymmärtää, että se konteksti on ihan toinen, jos tällainen keski-ikäinen eukko esittää prinsessaa tai blondia bimboa, kuin jos joku nuori kaksikymmentävuotias naisopiskelija tuodaan ja objektisoidaan tai uhriutetaan näyttämöllä.

Tasa-arvon avaimet portinvartijoilla

Knihtilä valittiin viime vuonna Women In Film And Television Finland (WIFT) -järjestön puheenjohtajaksi. Järjestö aikoo avata keskustelun Suomen elokuvasäätiön ja televisokanavien kanssa tasa-arvon toteutumisesta elokuvatuotannoissa.

Suomi 100 -hankkeen elokuvien lista kertoo kaiken oleellisen, se on aika murheellinen näky. Teatterissa ollaan jonkun verran edellä näissä tasa-arvoasioissa. Elokuvapuolella keskustelu on lapsenkengissä ja tilanne on paljon vaikeampi.

Knihtilä haluaa vedota portinvartijoihin. Heihin, jotka päättävät, mitä kotimaisia elokuvia ja tv-sarjoja tehdään ja minkälaisia sisältöjä teattereihin otetaan. Hän haluaisi heidän pohtivan, millä perusteella he valintojaan ja päätöksiään tekevät. Moninäkökulmaisia tekijöitä Knihtilän mukaan riittää kyllä.

Jos saisi Aku Louhimiehen elokuvassa näytellä Kekkosta

Knihtilä kertoo oman lähitulevaisuutensa sisältävän muun muassa lyhytelokuvaprojekteja sekä ensi syksynä Q-teatterissa jatkuvan näytelmän Tavallisuuden aave.

Konkreettisia tavoitteita hän ei osaa itselleen asettaa. Pääasia on, että pysyy terveenä ja toimintakuntoisena, ei kyynisty eikä katkeroidu.

- Hirveä jano ja nälkä on näyttelijäntyöhön. Toivottavasti saan sitä monipuolisesti tehdä.

Knihtilä toivoo myös, että opiskelijat, joiden opetuksesta hän on vastannut, pärjäisivät hyvin.

– Että olisi voinut vastata jollain tavalla heidän odotuksiinsa ja niihin odotuksiin, joita heihin kohdistetaan. Mutta sen kertoo vasta aika, sitä ei tiedä vielä.

– Ja jos saisin Aku Louhimiehen elokuvassa näytellä sitä Kekkosta, Knihtilä lisää vielä viimeisen toiveen ja hänen kasvoilleen nousee leveä, ilkikurinen hymy.

Kirjoittaja opiskelee luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa.

Elina Knihtilä

- syntynyt vuonna 6.6.1971 Valkealassa
- valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1996
- toimii Taideyliopiston näyttelijäntaiteen professorina 2013–2018
- WIFT Finlandin puheenjohtaja 2016- . WIFT:n tarkoituksena on kehittää jäsentensä ammatillista toimintaa, koulutusta ja verkostoitumista sekä edistää tasa-arvon toteutumista kansallisella elokuva- ja televisioalalla.
- ollut Q-teatterissa vuodesta 1990
- voittanut urallaan kaksi Jussi-palkintoa (paras naispääosa ja paras naissivuosa)

Kommentit
  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Elina Hirvonen: Nationalismin edessä tarvitaan radikaalia mielikuvitusta

    Mikä on ihmisen ja maailman suhde

    Vastaus Eurooppaa ja ihmisoikeuksia horjuttavaan liikehdintään ei voi olla teknokratia tai hiljaisuus, vaan radikaali mielikuvitus. Ympäristökriisi, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen haastavat tulevaisuudessa yhä suuremmalla voimalla käsityksemme siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, kirjailija Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

  • Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

    Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

    Pilkun jälkeen katsoo päätösjaksossaan kauas. Scifi ja fantasia käyvät realistisen suomalaisen romaanikirjallisuuden kimppuun ja luovat uusia tulevaisuudenkuvia. Keskustelemassa ovat rap-artisti ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen, kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen ja kirjailija Anu Kaaja.

  • Ajavatko pienoisromaanit tiiliskivien ohi? Haastattelussa Anu Kaaja

    Kirjailijoita kunnioitetaan enemmän kuin käsikirjoittajia

    Kirjailija-käsikirjoittaja Anu Kaaja arvelee kirjallisuuden kentän monipuolistuvan jatkossa. Kaunokirjallisuuden ensisijaisena haasteena hän näkee muutoksen ihmisten ajankäytössä. Teksti: Emmi Ketonen Anu Kaajan helmikuussa ilmestynyt ensimmäinen romaani Leda sijoittuu 1700-luvun Ranskaan.

Kirjojen Suomi