Hyppää pääsisältöön

Kilpailutushuuman kolhimat: käsikirjoitus

Kunnat on vallannut kilpailutuskiihko, joka uhkaa suistaa raiteiltaan parinsadan tuhannen kansalaisen arjen. Kilpailutukset mahdollistaa vuosikymmen sitten säädetty hankintalaki.

Kehitysvammaisen Rosan isä Harri Nieminen, Muurame: ”Mä en vastusta kilpailua. Siitä ei ole kyse. Mutta siellä pitää olla se inhimillisyys ja ymmärrys siitä, mitä kilpailutetaan. Mikä on tavoite.”

Lain piti parantaa mm. kehitysvammaisten elämänlaatua, mutta toisin kävi: alituiset elämänmuutokset vaikeuttavat tuntuvasti monien vammaisten ja heidän läheistensä elämää.

KILPAILUTUSHUUMAN KOLHIMAT

Harri Nieminen: ”Rosa on mun esikoistyttö. Kuus lasta ja Rosa oli ensimmäinen ja syntyi kehitysvammaisena. Downin syndrooma oli sitten tämä oireyhtymä.”

Suomessa on noin 40 000 kehitysvammaista. Heistä lapsuuden kodeissa vanhempien hoidettavina asuu edelleen 17 000 henkilöä. Tavoitteena on ollut saada mahdollisimman monelle kehitysvammaiselle oma koti ja itsenäinen elämä.


25-vuotias Rosa Nieminen muutti omaan kotiin vuonna 2013. Hän ei kykene kehitysvammansa takia puhumaan ja tarvitsee apua lähes kaikissa arjen askareissa.

Nieminen: ”Rosa asuu tämmösessä yhdentoista henkilön… onko tämä sitten asumisyksikkö Nuutinranta nimeltään – ja hänellä on tässä oma huone ja kavereita ympärillä. Ja hän käy päivittäin päivätoiminnassa ja elää tämmöistä sinkkuneidon arkea.”

Nuutinrannan rakensi Kehitysvammaisten palvelusäätiö vuonna 2011. Muuramen kunta vuokrasi tilat ja kilpailutti asumisyksikössä tarjottavat palvelut. Voiton vei pohjoissuomalainen sosiaali- ja terveysalan yritys. Asukkaiden päivätoiminta kilpailutettiin vielä erikseen.

Nieminen: ”Kotoa pois lähteminen oli Rosalle aika mieluinen asia. Ja meillä oli tosi hyvä valmennus täällä Muuramessa.”

Kun kaksi vuotta oli kulunut, niin asumispalvelut kuin päivätoimintakin kilpailutettiin toistamiseen. Kilpailutuksen seurauksena molemmat palveluntarjoajat vaihtuivat.

Kilpailuttamiseen ja sen valmisteluun on asukkaiden ja heidän läheistensä kannalta liittynyt Muuramessa monia ongelmia.

Nieminen: ”Heiltä, kehitysvammaisilta, ei kysytä heidän asumiseensa liittyvistä asioista mitään. Ja aika vähän myös omaisilta.”

Nieminen: ”Me ei tiedetty mitään siitä kilpailutuksesta.”

Nieminen: ”Lain peruselementtejä noudatetaan, mutta sitten on kysymys ihmisarvosta: millä lailla ihmistä kuunnellaan. Otetaanko se osalliseksi niihin asioihin, mitkä häneen liittyy.”

Nieminen: ”Kehitysvammainen, hänen ympäristönsä kun muutetaan ja hänellä ei ole tulkkia, niin hän ei ymmärrä sitä asiaa. Se on todella haasteellista, minkä takia joku häviää, tulee uusia ihmisiä, ketkä ei tunne sua ja niin poispäin, niin se on aika… se on kovaa.”

MOT yritti päästä juttusille Muuramen sosiaalitoimen edustajien kanssa. Vammaisten asioista vastaavien virkamiesten haastattelua ei kuitenkaan järjestynyt.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan, että ministeriö on jo pitkään yrittänyt takoa kuntapäättäjien kalloihin, että vammaisten ja heidän läheistensä äänen on näissä asioissa tultava kuulluksi.

Neuvotteleva virkamies Jaana Huhta, sosiaali- ja terveysministeriö: ”Että meillä on hyvin paljon pyritty kiinnittämään huomiota siihen heikommassa… jostain syystä heikommassa asemassa olevien asiakkaiden kuulluksi tulemiseen ja kuulemiseen. Mutta se ei varmasti täydellistä ole vielä kaikkialla.”

Hankintalaki säätelee, miten valtio ja kunnat käyttävät yhteisiä verovaroja ostaessaan tavaroita ja palveluja. Laki ei säätele, mitä pitää hankkia, vaan miten pitää hankkia.

Kehitysvammaisille asuntoja ja niihin palveluja järjestävä Markku Virkamäki sanoo, että jos olosuhteet ja ihmiset vaihtuvat kehitysvammahuollossa muutaman vuoden välein, se merkitsee katastrofia näitä palveluja tarvitseville.

Toimitusjohtaja Markku Virkamäki, Kehitysvammaisten palvelusäätiö: ”Kilpailuttamisen seurauksena useasti vaihtuu palveluntuottaja. Silloin se tarkoittaa sitä, että palveluntuottajan henkilökunta, sen johto ja henkilökunta ei välttämättä siirry enää tämän uuden yhtiön palvelukseen. Vammaisten ihmisten kohdalla tämä henkilökunta on tärkein ryhmä, joka vastaa niiden elintärkeiden, välttämättömien ja jokapäiväisten palvelutarpeiden täyttämisestä.”

Virkamäki on työskennellyt parisenkymmentä vuotta kehitysvammaisten ja heidän läheistensä kanssa. Hän kertoo, että kilpailutusongelma koskee myös autismista kärsiviä. (AUTISMI= lapsuudessa alkava neurologinen kehityshäiriö) Heitä on Suomessa noin 50 000. Kehitysvammaisten asumisongelmat koskevat Virkamäen mukaan kaiken kaikkiaan arviolta 200 000 suomalaista.

Suomi ratifioi viime keväänä YK:n vammaissopimuksen – kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun tämä kansainvälinen sopimus oli tullut voimaan. Liittyessään sopimukseen Suomi samalla sitoutui sen artiklaan 19. Sen mukaan vammainen itse päättää asumisestaan, eikä hän ole velvollinen käyttämään ennalta määrättyjä asumisjärjestelyjä.

Virkamäki on tehnyt kehitysvammaisten asumispalveluja koskevan tutkimuksen Tampereen yliopistolle. Siinä todetaan, että vuoden 2007 hankintalaki merkitsi alalle valtaisaa mullistusta.

Virkamäki: ”Se on johtanut asianosaisten ihmisten – eli kehitysvammaisten ja heidän perheidensä – täydelliseen osattomuuteen heitä itseään koskevien asioiden järjestämisessä. Se osattomuus on tuottanut surua, pettymystä, ahdistusta ja stressiä asioissa, joissa nää ihmiset eivät enää yhtään enempää sitä tarvitsisi.”

Toisin kuin muut EU-maat, Suomi päätti sisällyttää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut kansallisen hankintalain piiriin.

Virkamäki: ”Meillä on se käsitys, että Suomi olis voinut valita tässä toisin. Toiset EU-jäsenvaltiot ovat tehneet toisenlaisia valintoja.”

Sosiaali- ja terveysalan rakennemuutosta pitkään seurannut tutkija on Virkamäen kanssa samoilla linjoilla.

Sosiologi, terveystieteiden lisensiaatti Jukka Ohtonen: ”Mulla on semmonen käsitys, että Suomella oli huomattavasti enemmän pelivaraa käytettävissä, kun mitä sitä käytettiin.”

Ohtosen mukaan suuri käänne tapahtui kuitenkin jo vuoden 1993 valtionosuusuudistuksessa. Tuolloin Ahon-Viinasen hallitus avasi Suomen julkiset palvelut kilpailulle.

Ohtonen: ”Se oli yksi Suomen historian suurimmista markkina-avauksista: 10% bruttokansantuotteesta.”

Valtionosuusuudistus muutti radikaalisti valtion ja kuntien välistä suhdetta kuntien hyväksi. Kunnat alkoivat saada valtiolta eräänlaista yleistä toiminta-avustusta, jonka suuruus jyvitetään kunnan taloudellisten edellytysten mukaan ja jonka käytöstä kunnat itse päättävät.

Ohtonen: ”Tää suunnittelu ja kehittämisvastuu siirrettiin kunnille, mut kunnissa ei ollut asiantuntijoita ottamassa sitä tehtävää vastaan. Ja niin liioittelematta voidaan sanoa niin, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on ollut vuoden -93 jälkeen tuuliajolla.”

Ensi vaiheessa palvelumarkkinoiden avaaminen näkyi erityisesti terveydenhuollossa, jossa alkoi pääomasijoittajien vilkas kaupankäynti yritysostojen muodossa. Terveydenhuollosta yritysten kiinnostus siirtyi nopeasti myös sosiaalipalveluihin.

Ohtonen: ”Kun kunnat on ulkoistanu omia palveluitaan, niin se palvelutuotanto on siirtyny pääasiassa yksityisten yritysten toiminnaksi. Järjestöt junnaa tavallaan paikallaan tässä palveluiden tuotannossa ja yritykset kasvaa.”

Kuntien sosiaalipalvelujen ostojen kasvu on ollut huikean nopeaa. Kun kunnat vuonna 1997 ostivat sosiaalipalveluja yksityisiltä 300 miljoonalla eurolla, oli vastaava luku vuonna 2013 jo 2 miljardia euroa. Hankintojen miljardin euron raja rikkoutui vuonna 2005.

Ohtonen: ”Valtionosuusuudistuksen perusteet oli kestämättömät. Ei sellaselle uudistukselle ollut perusteita, mutta mielikuvat taloudesta olivat niin voimakkaat, vaikka ne eivät pitäneet paikkaansa, että tällaseen radikaaliin rahotusuudistukseen ryhdyttiin – ja tultiin muuttaneeksi koko palvelujärjestelmä.”

Esimerkiksi vuonna 2014 vammaisten asumispalvelujen julkisten kilpailutusten arvo oli noin 185 miljoonaa euroa, laskeskelee Ohtonen. Keskimääräinen kilpailutus oli arvoltaan noin 15 miljoonaa euroa.

Hankintalakia on jo kertaalleen uudistettukin, koska Euroopan Unioni teki muutoksia omaan hankintadirektiiviinsä. Uudistettu hankintalaki tuli voimaan viime vuodenvaihteessa. Vammaisjärjestöjen mukaan se ei tuonut muutosta vammaisten asumispalveluiden kilpailuttamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan hieman toista mieltä.

Huhta: ”Kyllä sinne saatiin ainakin huomattavan vahvat säännökset näihin sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamista koskeviin pykäliin siitä, että nää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulainsäädännön sisältämät velvoitteet on otettava huomioon silloin, kun hankintoja tehdään.”

Kehitysvammaisen Jennin äiti Pia Matihaldi, Oulu: ”Kun Jenni täytti 18, niin sitä ennen me jo vähän opeteltiin muualle… tai pois kotoa muuttamista, koska me ajateltiin, että hän on kuitenkin aikuinen ihminen. Ja hänen kuuluu muuttaa pois kotoaan – niin kuin yleensä nuoret lähtee jossakin iässä.”

Matihaldi: ”Kun me oltiin tehty se päätös, että me ei hoideta häntä kotona enää eläkepäivillä, että hänellä on oikeus itsenäiseen nuoren naisen elämään.”

Kehitysvammaisten tukiliitto rakennutti vuonna 2010 Oulun Kynsilehdon kaupunginosaan kehitysvammaisten asumispalveluyksikön. Pian Kangasrouskun valmistuttua sinne muutti asumaan Pia Matihaldin 29-vuotias tytär Jenni Matihaldi. Hänen vaikeaksi luokitellun kehitysvammansa aiheuttaa pieni geenivirhe.

Matihaldi: ”Jenni ei kommunikoi tällä hetkellä oikeastaan muuten, kuin että pitää ymmärtää hänen eleistä ja liikkeistä, katseista, ääntelystä, että mitä hän haluaa.”

Matihaldi: ”Et tarvii apua oikeastaan kaikessa.”

Oulun kaupunki on vuokrannut asumispalveluyksikön käyttöönsä. Vuonna 2010 kaupunki kilpailutti niin Kangasrouskun palvelut kuin päivätoiminnankin. Voittajaksi selviytyi paikallinen sosiaali- ja terveysalan yritys. Pian alkoivat vaikeudet.

Matihaldi: ”Monenlaista oli: ruuan rajoittamista, ovien lukkoon laittamista, kahvin juonnin rajoittamista. Et tämmöstä, joka ei kuulu kotia. Ei sinuakaan kukaan sano, että et saa kun yhen kupin kahvia iltapäivällä juua. Et se on sinun kahvisouutesi. Tai että saat yhden lasin maitoa ruuan kanssa ja loput on vettä. Kuitenkin meidän nuoret ite maksaa vuokran asumispalve… tai niin kun asumisestaan. Ja he maksaa ylläpitokustannusta jokaisesta päivästä.”

Matihaldi: ”Kaikki tämmönen rajoittaminen se heijastu meidän kaikissa nuorissa. Jos ajattelee Jenniä, hän on ehkä, voitais ajatella, niin kun vakavailmeinen. Mutta kun me tullaan käymään, niin hän aina niin kun otti ilosesti vastaan ja nauroi meille. Ja kun lähettiin kotia, niin hän oli hyväntuulinen. Mutta nyt saatto ollakin, et kun hän näki meiät, niin tuli semmonen käsittämätön itkukohtaus.”

Syksyllä 2015 Oulun kaupunki päätti kilpailuttaa Kangasrouskun palvelut uudelleen. Kaupungin mielestä uusintakilpailutus oli tarpeellinen, koska sopimuskausi oli päättymässä. Kilpailun voitti uusi yritys, joka vain vajaan kuukauden varoitusajalla aloitti toiminnan vuoden 2016 alusta. Myös asumisyksikön henkilökunta vaihtui osittain.

Matihaldi: ”Muodollisestihan meitä vanhempia kuunneltiin myös silloin, kun tämä kilpailutus oli tulossa. Meillä oli palaveri ja kaikki sai tuoda sen oman näkemyksensä esille. Mutta se ei johtanu mihinkään. Et kaupunki päätti sen hinnan perusteella.”

MOT: ”Miten Jenni on reagoinut tähän kaikkeen?”

Matihaldi: ”Ollaan menty taaksepäin ihan niin kun kaikessa: liikkumisessa, tämmösessä omatoimisessa tekemisessä. Että nyt hän niin kun kovasti vaatii sitä, että ohjataan ja tehdään puolesta.”

MOT: ”Pystyykö Jenni mitenkään ymmärtämään näiden muutosten syitä?”

Matihaldi: ”Ei, ei… se on käsittämätöntä. Ja se on käsittämätöntä meille vanhemmillekin välillä, että miksi tämmösiä pitää tehdä.”

Markku Virkamäki on Tampereen yliopistolle tekemässään tutkimuksessa perehtynyt Oulun Kangasrouskun kilpailutuksiin.

Virkamäki: ”Nyt tämä voittanut palveluntuottaja on myynyt oman yrityksensä isommalle kansainväliselle pääomasijoittajataustaiselle yhtiölle. Eli tulee mieleen, että oliko sen heidän halvan hintansa motiivinakin tämä tuleva yrityskauppa.”

Kehitysvammaisten asumispalveluyrityksistä on 2000-luvulla tullut vilkkaan kaupankäynnin kohteita. Samoin on käynyt myös muissa hoivapalveluissa, jotka ovat keskittyneet pääosin kansainvälisten, pääomasijoittajataustaisten yhtiöiden sekä pörssiyhtiöiden haltuun. Kuuden kärkiyrityksen joukkoon mahtuu myös yksi Invalidiliiton omistuksessa oleva yhtiö sekä yksi säätiön omistama hoivayritys.

Ohtosen tutkimusten mukaan vanhusten, vammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja lastensuojelun asumispalveluissa on viimeisten 10 vuoden aikana tehty ainakin 400 yrityskauppaa.

Ohtonen: ”Pääomasijoittajan intresseissä ei välttämättä ole ylläpitää sitä yritystä, vaan myydä se. Ja sillä tavalla näistä palveluista tulee kauppatavaraa.”

Sosiaali- ja terveyspalvelujen vapauttamisella kilpailulle oli määrä tukea suomalaisia, pieniä ja keskisuuria hoivayrityksiä. Tavoite on vuosikymmenessä muuttunut lähinnä irvikuvakseen.

Ohtonen: ”Nää palvelut on voimakkaasti keskittyny suuriin yrityksiin. Niiden vaikutukset on olleet aivan päinvastaset kuin mitä poliittisissa puheissa on esitetty.”

Virkamäki: ”Pienet ja keskisuuret yritykset ovat kadonneet lähestulkoon tämän 10 vuoden aikana. Meille on rantautuneet isot kansainväliset pääomasijoittajataustaiset yhtiöt, jotka on vallanneet näillä kilpailutuksilla markkinat ja ostaneet pienet yritykset niin kuin omien siipiensä suojaan.”

Suomen hoivapalveluista jo yli 50% on yksityisten palveluntuottajien hallussa, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Huhta: ”Siellähän on sitten myös mukana kolmannen sektorin toimijoita.”

Huhta: ”Varmaan kuntien olisi voinut olla hyvä miettiä niitä vaihtoehtoja enemmän. Eli käyttää koko sitä repertuaaria, jonka hankintalaki – siis aikaisempi hankintalaki mahdollisti. Ja tietysti tää uusi hankintalaki mahdollistaa kyllä vielä paremmin.”

MOT: ”Miksi nää isot kansainväliset terveysjätit tänne Pohjan perukoille hakeutuu?”

Ohtonen: ”Rahan vuoksi. Se on ainut syy. Täähän on, jos aatellaan, että 10% Suomen BKT:stä avattiin markkinoille, niin sehän on kuin hunajapurkin avaaminen: kyllähän herhiläisiä riittää.”

Ohtonen muistuttaa, että isot, voittoa tavoittelevat kansainväliset hoivajätit siirtävät yritystoiminnan tulokset ulos Suomen palvelujärjestelmästä lainankorkoina, osinkoina sekä myyntivoittoina.

Ohtonen: ”Siis täähän tää Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon muutos muistuttaa liikkeenluovutusta.”

Espoon kaupunki kilpailutti kolmea asumisyksikköä lukuun ottamatta kaikki espoolaisten vammaisten asumispalvelut keväällä 2016.


Mm. vihtiläisten Markus ja Robin Pinomaan kotien palvelut kilpailutettiin. Markus on kolmekymppinen ja Robin 25-vuotias. Molemmat veljekset ovat vaikeasti kehitysvammaisia.


Vammaisjärjestöjen mukaan kaksiosaisen kilpailutuksen jälkimmäisessä vaiheessa – eli sähköisessä huutokaupassa – kyse oli puhtaaksiviljellystä hintojen alentamisesta.

Espoon perusturvajohtaja Juha Metso: ”No meidän käsityksen mukaan tästä ei ollut kysymys, vaan siinä pidettiin tarkoituksella ja tahallaan… korkea laatu oli se, mitä haluttiin ostaa. Ja sitten nää pantiin kilpailemaan, et millä ne pystyy tuottamaan uskottavasti sitä korkeaa laatua, jota myös seurataan ja valvotaan.”

Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä: ”Espoossa koettiin hankalana se, että ensin kysyttiin palvelut ja sen jälkeen sähköisesti huutokaupattiin, kuka tekee sen halvimmalla. Ja se luonnollisesti herättää tunteenomaista epäilyä siitä, että mihin pyritään.”

Vammaisjärjestöt vaativat Espoon hankinnan välitöntä keskeyttämistä. Järjestöjen mielestä hankinta olisi edellyttänyt perusteellista uudelleen valmistelua.

Metso: ”Meillä on sellanen käsitys, että valtaosassa asiakkaiden kokemukset on olleet myös myönteisiä tästä, mitä tässä tehtiin.”

Aikoinaan 1800-luvulla kunnat antoivat orpolapset, vammaiset ja vanhukset huutolaisiksi niille, jotka pyysivät heidän ylöspidostaan vähiten rahaa. Vammaisjärjestöt kavahtivat Espoon kilpailutusta eräänlaisena paluuna huutolaisuuteen.

Könkkölä: ”En mä nyt rupee tuomitsemaan Espoota suoranaisesti, mutta siltähän se kuullostaa – ja historian kaiku on paha. Ja koko tää lähestymistapa viittaa siihen, että kuka tekee halvimmalla… se painottuu liikaa.”

Metso: ”Ei minusta ollenkaan ollut siitä kysymys. Et siitä mä oon ollu alusta lähtien samaa mieltä, et tää huutokauppa – sanan käyttäminen tässä yhteydessä oli huonoa harkintaa, mutta se sisältö tehtiin huolella ja pyrittiin tekemään korkealaatuisia – ja onnistuttiin tekemään korkealaatuisia palveluja vammaisille henkilöille.”

Könkkölä: ”Sitten kysymys: mikä on hyvä laatu? Se määritellään ulkoapäin – ei ihmisen omasta elämästä ja vammaisten omista näkemyksistä, niin se on heikkous siinä.”

EU-direktiivit eivät pakota kilpailuttamaan sosiaalipalveluita.

Huhta: ”Kunnilla on aina mahdollisuus itse päättää… oikeus ja mahdollisuus itse päättää siitä, miten ne palvelut hankkii.”

Könkkölä: ”Nää olis voinut esimerkiksi nää asumiseen liittyvät palvelut jättää kilpailutuksen ulkopuolelle. Tietyt EU-säännöt olis sallinut sen. Ja on monia muitakin tapoja pitää huolta siitä, että kustannukset ei karkaa käsistä.”

Metso: ”No säästö ei oo ollut tässä fokuksessa. Et tässä on haluttu tehdä hyvä kilpailutus, jolla asiakkaat saa nykyaikaisia ja asianmukaisia palveluja.”

Ohtola: ”Tässä on kyse vammaisten ihmisten kodista ja asumisesta. Jos tuloksena on se, et 3-4 vuoden välein tää asuminen kilpailutetaan, niin kuka muilla asuntomarkkinoilla suostuis siihen, että hänen kotinsa kilpailutetaan kolmen vuoden välein. Ja aina tulee uus säästöjä hakeva omistaja.”

Nieminen: ”Että toivottavasti tää ei jatku näin. Että tästä nyt oikeasti opitaan.”

Nieminen: ”En mä ole millään tavalla syyttämässä ketään, vaan enemmän hakemassa sellaista keskustelua ja avoimuutta, että otetaan vammaiset huomioon. Oikeesti kysytään heiltä, että mitä sulle kuuluu, miten voidaan auttaa, mikä tää… otetaan osalliseksi tähän arkeen.”

Nieminen: ”Mä en vastusta kilpailua. Siitä ei ole kyse. Mutta siellä pitää olla se inhimillisyys ja ymmärrys siitä, mitä kilpailutetaan. Mikä on tavoite.”

Matihaldi: ”Sitä pitää mennä päivä kerrallaan. Ja siksi toivois, että nää tämmöset perusrutiinit siellä arjessa ja asumisessa pysyisivät mahdollisimman stabiileina päivästä toiseen.”

Matihaldi: ”Kunnan pitäisi kantaa vastuu heikompiosasesta ja tuottaa ne palvelut – ja yhdessä kuunnella omaisia ja asiantuntijoita.”

Matihaldi: ”Jos ei tähän tule mitään muutosta, niin se on neljä vuotta tästä eteenpäin, niin meillä on taas todennäköisesti uusi palveluntuottaja.”

Matihaldi: ”Ja eniten huolettaa tässä kohtaa, että kuka hoitaa näitä asioita sitten, kun ei enää ite jaksa.”

RUUTUUN: Hankinta- ja kilpailutusasiat kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Katso ministeri Jari Lindströmin (ps.) sähköpostihaastattelu: yle.fi/mot

Virkamäki: ”Minusta nyt pitäisi tunnustaa – tunnistaa ja tunnustaa – se, että tällä tavalla tapahtuva kilpailuttaminen on tiensä päässä.”

Virkamäki: ”Olen ymmärtänyt, että tänä päivänä missä tahansa palvelussa asiakaskokemus on se asia, johon johtaminen perustuu. Nyt tässä kilpailuttamismenetelmässä tällä asiakaskokemuksella ei ole mitään merkitystä.”

MOT:n vammaispalvelupaketti

Ohjelman voi katsoa Yle Areenassa

Kehitysvammaisen arki: Toista maitolasia et saa

Puolueet MOT:lle: Vammaispalveluiden kilpailutus lopetettava

Puolueiden eduskuntaryhmien vastaukset MOT:n kyselyyn

Ministeri Lindström: Tieto kilpailutusten vaikutuksista puuttuu

Ohjelman käsikirjoitus