Hyppää pääsisältöön

Vuoden parhaat suomalaiset dokumentit Yle Areenassa – mukana Jussi-voittaja ja traagiseen sukellusturmaan liittyvä Takaisin pintaan

Jussi-gaalassa vuoden parhaaksi dokumentiksi valittiin kolttasaamelaisuudesta kertova Kuun metsän kansa.

Takaisin pintaan on yksi vuoden puhutuimmista suomalaisdokumenteista. // Kuva: Janne Suhonen / Monami Agency Oy

Yksi viime vuosina eniten suosiotaan nostaneista elokuvagenreistä on dokumentti. Dokumentteja julkaistaan verkossa – kuten YouTubessa – enemmän ja enemmän, joten ne ovat aiempaa helpommin yhä useimpien nähtävillä. Lisäksi monet netin suoratoistopalvelut kuten Yle Areena, Netflix ja HBO tarjoavat monia laadukkaita dokumentteja. Samalla dokumenttielokuvien määrää tunnetuilla elokuvafestivaaleilla on lisätty.

Lisäksi esimerkiksi Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin juontama, kaksi kertaa Kultaisella Venlalla palkittu Docventures on edesauttanut dokumenttien suosion kasvua Suomessa. Docventuresin ympärille on perustettu lukuisia leffakerhoja ympäri maata. Leffakerhoissa katsotaan Docventures-dokkareita ja keskustellaan niistä.

Vuonna 2016 DocPoint-festivaaleilla esitetyn intilalaisten vaatetehtaiden oloista kertovan Machines-dokumentin tuottaja Ilkka Vehkalahti kertoo Yle Puheen haastattelussa, että dokumenttielokuvien suosio kertoo halusta ymmärtää yhä monimutkaisempaa maailmaa.

Jos siis haluat olla leffatrendien aallonharjalla, niin tsekkaa nämä kolme Jussi-gaalassa ehdolla ollutta dokumenttia Yle Areenasta.

Takaisin pintaan on koskettava tarina ystävyydestä

Vuonna 2014 viisi suomalaismiestä lähti sukellusreissulle Keski-Norjassa sijaitsevaan Pluran vuoristoon. Sukeltajat olivat kokeneita, jolle luolasukellus oli tuttua.

Luola oli ahdas, ja se koitui kahden suomalaisen kohtaloksi. Viidestä sukeltajasta vain kolme palasi maan pinnalle.

Takaisin pintaan on dokumentti, joka kertoo pelastusryhmästä, jonka tarkoituksena on hakea luolaan jääneet ystävät takaisin maan kamaralle. Hengenvaarallinen sukellus joudutaan tekemään salassa viranomaisilta ja uutisvälineiltä, sillä kansainvälisesti koordinoitu nosto-operaatio todetaan liian vaaralliseksi.

Dokumenttielokuvassa nosto-operaatiota seurataan useiden kameroiden avulla sekä veden pinnalla sekä syvällä pinnan alla.

Takaisin pintaan on tarina hengenvaarallisesta operaatiosta ja pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä, edes oman hengen uhalla.

Kuun metsän Kaisa porutuu kolttasaamelaisen Kaisan ja keskieurooppalaisen kirjailijan ystävyyteen

Jussi-gaalassa vuoden dokumenttielokuvaksi valittiin kolttasaamelaisen elokuvantekijän ja dokumentin ohjaaja Katja Gauriloffin teos Kuun metsän Kaisa. Dokumentti kertoo Gauriloffin isoisoäidin Kaisa Gauriloffin ja sveitsiläisen kirjailijan Robert Crottetin ystävyydestä. Samalla elokuva käsittelee kolttasaamelaisten historiaa.

Kaisan ja Robertin tarina nivoutuu dokumenttielokuvassa vahvasti kolttasaamelaisten toisen maailmansodan aikana kokemaan elämänmullistukseen. Koltat menettivät lähes kaiken sodan seurauksena. Kansa joutui jättamään ikiaikaisen kotipaikkansa ja oli vaarassa tuhoutua kokonaan.

Suomessa asuu nykyään noin 700 kolttasaamelaista. Yle Uutisten artikkelin mukaan sota-ajan traumat näkyvät edelleen kolttasaameilaisten elämässä.

Sota järkyttää mieltä ja kehoa

On mahdotonta samaistua siihen tunteeseen, jotka sodassa olleet ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Pystyisikö asioista puhumaan kenellekään, vai jättääkö traumat sisälleen loppuelämän ajaksi?

Sota ja mielenrauha on dokumentti, jonka pääosassa ovat talvi- ja jatkosodassa taistelleiden suomalaisten kirjeet sekä päiväkirjamerkinnät. Mukana on myös nykyhetkessä kuvattuja yksityisten ihmisten intiimejä kertomuksia.

- Vaikka sodasta on kulunut jo yli 70 vuotta, edelleen moni meistä on kokenut sodan tai elänyt sodan kokeneiden keskuudessa. Sodan jäljet ovatkin lähes meissä kaikissa – halusimme tai emme, elokuvan ohjaaja Ari Matikainen kertoo Ylen haastattelussa.

Dokumentit ovat nähtävillä Yle Areenassa vielä 26 päivän ajan.

Jussi-gaalassa vuoden parhaaksi elokuvaksi valittiin Jarkko Lahden tähdittämä Hymyilevä mies. Lahti sai roolistaan myös parhaan miespääosan Jussi-palkinnon. Parhaan naispääosan Jussin nappasi vain 13-vuotias Linnea Skog elokuvasta Tyttö nimeltä Varpu.

Lue myös:

Joonas Saartamo muistetaan blastaavasta kiitospuheesta Jussi-gaalassa: "Vaikka tulisi pataan, niin rakkaus ja ymmärrys edellä on mentävä"

Jussi-palkittu näyttelijä Mimosa Willamo vaikuttaa lähes täydelliseltä, mutta on hänessäkin yksi pieni särö

Haluatko musanörtiksi? Katso Soundbreaking-dokumenttisarja Areenasta ja Yle Teemasta, niin sinusta tulee sellainen