Hyppää pääsisältöön

Liika on liikaa liikunnassakin

Marian sitaatti: Lepo ei ole itsekkyyttä, vaan tervettä elämänhallintaa.
Marian sitaatti: Lepo ei ole itsekkyyttä, vaan tervettä elämänhallintaa. Kuva: Yle maria jyrkäs

Kun elämänmuutokseni tuiskeessa seitsemän vuotta sitten hurahdin liikuntaharrastukseen, innostuin siitä niin, että olisin halunnut liikkua jatkuvasti. Melkein liikuinkin. Muutaman kuukauden jälkeen kävin jo viidestä kuuteen kertaan viikossa jumpassa tai salilla.

Oli hienoa huomata, miten nopeasti kuntoni kohosi, ja että pystyin moneen sellaiseen asiaan, joiden olin kuvitellut olevan minulle mahdottomia. Itsetuntoni nousi samaa vauhtia kuntoni kanssa.

Opin nopeasti liikunnallisen elämäntavan. Kauemmin kesti oppia, että keho ei ole kone.

Opin nopeasti liikunnallisen elämäntavan. Kauemmin kesti oppia, että keho ei ole kone.

Ensin sairastuin flunssaan. Sen sijaan, että olisin rauhassa antanut itseni parantua, pelkäsin, että saavutettu kuntoni romahtaisi pakollisen tauon takia. Pidin taukoa vain pari päivää ja palasin salille toipilaana. Viikon kuluttua siitä olin korkeassa kuumeessa, diagnoosina keuhkoputkentulehdus ja lääkärin määräyksestä pitkä lepo.

Reilun vuoden kuluttua tästä treenasin toiselle puolimaratonilleni. Olin tuntenut outoa huimausta ja kipua rinnassa jo jonkin aikaa, mutta en hellittänyt tahtia. Lopulta lääkäri totesi rintarangan lukon ja kielsi osallistumisen juoksutapahtumaan.

Saman vuoden loppukesästä harjoittelin kuitenkin jo täysmaratonille. Lenkit pitenivät ja nopeutuivat hyvää tahtia. Kunnes erään lenkin jälkeen en enää pystynyt varaamaan toiselle jalalleni. Lääkäri epäili rasitusmurtumaa, ja kielsi jopa kävelemisen. Kuukauden kyynärsauvakauden ja magneettikuvan jälkeen minulla todettiin pahanlaatuinen penikkatauti.

Oli opeteltava, että oikea elämänhallinta syntyy terveiden rajojen vetämisestä molempiin suuntiin.

Minut piti siis pysäyttää kolme kertaa, ennen kuin tajusin, että vaikka mieli haluaisi jaksaa mitä vain, keho ei välttämättä seuraa perässä. Oli opeteltava, että oikea elämänhallinta syntyy terveiden rajojen vetämisestä molempiin suuntiin.

Sillä ellei pysähdy itse, niin keho pysäyttää. Mutta se ei tule puskista. Keho antaa merkkejä pitkin matkaa. Moni ihmettelee oireita. Että mitä tämäkin on? Miksi väsyttää, kolottaa ja harmittaa, vaikka elämässä on kaikenlaista kivaa?

Mutta kivakin tekeminen väsyttää, jos ei lepää. Tämä pätee paitsi liikuntaan, kaikkeen muuhunkin tekemiseen sekä vapaa-ajalla että työssä.

Meillä on luonnolliset rajamme, joita on syytä vaalia ja kunnioittaa.

Me vaadimme aika paljon itseltämme. Monesti haluaisimme jaksaa kaikenlaista eri elämänalueilla samaan aikaan. Olisi kivaa porskuttaa eteenpäin, ja takoa, kun rauta on kuumaa. Mutta kun pohtii asiaa kehon kannalta, voi ymmärtää, että meillä on luonnolliset rajamme, joita on syytä vaalia ja kunnioittaa.

Keho tulee vähän jälkijunassa. Stressi ei tule tai laukea heti. Keho tsemppaa. Vasta pidemmän ajan päästä tulee romahduksia, jos ei lataa itseään ajoissa. Ilo katoaa tekemisestä, jos on väsynyt. Vara-akulla sinnitellään, kunnes tulee pysähdys. Jos ei lepää suosiolla ja ajoissa, keho tekee lopulta stopin, ja sitten on pakko pysähtyä.

Kuukauden kyynärsauvoilla kulkeminen opetti minulle omat rajani liikunnan suhteen. Sen jälkeen en ole vaatinut itseltäni liikaa liian nopeasti. Opin, että suorituksia tärkeämpää on voida hyvin. Kaikenlaista voi tavoitella, mutta terveellä, itselle sopivalla tahdilla. Kaiken ei tarvitse tapahtua täydellä teholla ja nopeasti.

Samaa ajatusta kannattaa soveltaa muuhunkin elämään.

Keho mahdollistaa olemisemme täällä ja kaiken tekemisemme.

Omaa kehoa pitää opetella lukemaan ja ymmärtämään. Se kyllä ilmoittaa, kun se on väsynyt. On elämänvaiheita, jolloin jaksaa enemmän kuin muuten, ja on vaiheita, jolloin tarvitsee tavallista enemmän lepoa. On vain herkistyttävä tuntemaan omat tarpeensa ja arvostettava niitä.

Kun keho antaa merkkejä, itsestään välittävä ihminen tajuaa levätä. Lepo ei ole itsekkyyttä, vaan tervettä elämänhallintaa. Kehoa pitää ymmärtää. On opittava tajuamaan mitä kaikkea se ylläpitää. Keho mahdollistaa olemisemme täällä ja kaiken tekemisemme. Sitä pitää hoitaa ja helliä, eikä vain vaatia ja vaatia.

Radio Suomen juontaja Maria Jyrkäs aloitti oman vaakakapinansa lähes seitsemän vuotta sitten. Hyvää oloa etsiessä muuttui lopulta lähes koko elämä. Painon suhteen Maria on todella kapinallinen, sillä hän ei ole omistanut vaakaa enää kolmeen vuoteen. Kolumneissaan Maria käy läpi omaa onnistunutta elämänmuutostaan.

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina