Hyppää pääsisältöön

Huhtikuun tähtitaivaalla luikertelee käärme

Sombrero-galaksi M 104
Sombrero-galaksi, M 104 Sombrero-galaksi M 104 Kuva: Hubble NASA ESA Sombrerogalaksi

Huhtikuun alussa iltalenkillä kannattaa vilkaista tähtitaivaalle etelälounaaseen. Siellä kellottelee yhäkin kuin talven jäänteenä Orionin hieno tiimalasikuvio kunnes se painuu taivaanrannan taakse eikä enää näy. Etelätaivaalla taas majailee uljas Leijona, ja siitä hiukan kaakkoon Neitsyen tähdistö, joka myöhemmin yöllä kiertää kohti etelää.

Neitsyen tähdistö leviää taivaalla laajalle alueelle. Jupiter-planeetta on huhtikuussa Neitsyen kirkkaimman tähden Spican lähellä, häiriten hiukan tähdistön hahmottamista. Kaksoistähti Spica sijaitsee noin 260 valovuoden päässä ja kuuluu tähtitaivaan kirkkaimpiin.

Neitsyen alueella on kiinnostavia kaukoputkikohteita

Neitsyen tähdistö on erinomainen kohde syvän taivaan harrastajille, jotka katselevat tähtitaivasta kaukoputkella ja ottavat valokuvia. Tähdistön alueella sijaitsee nimittäin Neitsyen galaksijoukko, joka sisältää suuren joukon galakseja. Sen keskus on noin 60 miljoonan valovuoden päässä

Neitsyt tähdistö
Neitsyen tähdistö Neitsyt tähdistö Kuva: YLE Minna Lusa Neitsyt

Yllä olevaan kuvaan on merkitty galaksijoukon Messier-kohteet M 87, M 90 ja M 59, mutta galakseja on siis iso pino lisää kyseisellä alueella.
M87 on eräs suurimmista tunnetuista galakseista ja voimakas radiolähde. Sen keskustasta sinkoaa avaruuteen elektroneja ja muita hiukkasia sisältävä suihku, jota ylläpitää galaksin keskustassa oleva jättimäinen musta aukko. Aukko on kooltaan peräti miljardeja auringonmassoja. Suihku näkyy alla olevassa kuvassa, jonka Hubble-avaruusteleskooppi on ottanut näkyvän valon alueella.

M 87 galaksi ja siitä virtaava suihku
M 87 galaksi ja siitä lähtevä hiukkassuihku M 87 galaksi ja siitä virtaava suihku Kuva: NASA Hubble Messier 87

Spiraaligalaksi M 90 kuuluu Neitsyen galaksijoukon kirkkaimpiin. M 59 puolestaan on elliptinen galaksi, jonka keskustassa piilottelee noin 270 miljoonan auringonmassainen musta aukko.

Jännittävä syvän taivaan kohde on Neitsyen alueella sijaitseva kierteisgalaksi M 104 eli kuuluisa Sombrero-galaksi. Nimi viittaa sen lierihattumaiseen kauniiseen ulkomuotoon. Galaksi sijaitsee 30 miljoonan valovuoden päässä. Sen keskustan musta aukko on miljardin auringonmassan luokkaa. Tähtitaivaalta Sombrero löytyy hyvällä kaukoputkella läheltä Spica-tähteä.

Käärmeenkantaja ja muita harvinaisuuksia piileskelee yötaivaalla

Puolen yön tietämissä matalalla etelän suunnassa ovat harvinaisemmat tähdistöt Malja ja Korppi, jotka näkyvät Suomessa keväisin aamuyöllä. Ne ovat himmeätähtisiä ja melko vaikeita erottaa läheltä taivaanrantaa.

Yöllä myös käärme luikertaa tähtitaivaalle nousten idästä. Käärme esiintyy taivaalla kahdessa osassa, Käärmeenpäänä ja Käärmeenhäntänä, ja ne tuo mukanaan Käärmeenkantaja, jonka jo Ptolemaios liitti 48 tähdistön luetteloonsa. Käärmeiset tähtikuviot löytyvät Neitsyestä itäkaakkoon, mutta ovat melko himmeätähtisiä ja matalalla, tarjoten hiukan haastetta etsijälle. Käärmeenkantajassa on useita syvän taivaan kaukoputkikohteita kuten avoimia ja pallomaisia tähtijoukkoja.

Tutut tähtikuviot Joutsen, Lyyra ja W:n muotoinen Kassiopeia ovat huhtikuussa melko korkealla pohjoisella taivaalla.

Planeettoja näkyy sekä ilta- että aamutaivaalla

Merkurius näkyy huhtikuun alussa auringonlaskun suunnassa, noin tunti auringonlaskun jälkeen. Planeetan näkee parhaiten paikasta, jossa näkyvyyttä riittää taivaanrantaan saakka. Planeetta katoaa Auringon suuntaan näkymättömiin puolentoista viikon kuluttua.

Melko himmeä, punertava Mars on alkuillasta länsiluoteessa, lähellä Härän Aldebaran-tähteä mutta painuu myöhemmin illalla taivaanrannan taakse. Huhtikuun 28. päivänä kapea kuunsirppi on lähellä Marsia.

Alkukuusta Jupiter on oppositiossa eli vastapäätä Aurinkoa ja vaeltaa yön aikana kaakon suunnalta lounaaseen. Varsin kirkkaana Jupiterin erottaa hyvin illalla matalalta eteläkaakosta.

Saturnus nousee aamuyöllä mutta pysyy melko matalalla Jousimiehen tähdistössä. Venuskin on siirtynyt aamutähdeksi ja löytyy kirkkaana matalalta auringonnousun suunnasta.

Lyridien tähdenlentoja on tulossa

Huhtikuussa tähtitaivaalla lentävät lyridit parin viikon ajan. Parven maksimi osuu huhtikuun 22. päivän aamuyöhön. Silloin on odotettavissa kymmenisen tähdenlentoa tunnissa. Koska lyridit lentävät Lyyran tähdistön suunnalta, tähdenlentoja voi parhaiten seurata aamuyön tunteina kun Lyyra on hyvin näkyvillä.

  • Pidä varasi, Elon – kiinalaiset lähettävät sähköauton Marsin pinnalle nyt kesällä

    Kuusipyöräinen kiinalaisrooveri suuntaa Marsiin heinäkuussa

    Avaruusyhtiö SpaceX sinkosi näyttävästi kaksi vuotta sitten punaisen urheiluauton avaruuteen radalle, jolla se käy kääntymässä Marsin radan tienoilla. Temppu oli upea suoritus, ja niin ovat Elon Muskin avaruusyhtiön muutkin avaruustoimet, mutta niiden varjoon on kuitenkin jäänyt se, mitä Kiinassa tapahtuu parhaillaan.

  • Avaruudesta tulee toistuvasti omituisia radiopulsseja – viimeisimmän niistä havaittiin tulevan lähes naapurista

    Avaruudessa pamahtelee koko ajan, mutta emme vain näe sitä

    Tähtitieteilijät ovat havainneet jo yli 150 voimakasta, yllättävää radiopulssia, joiden alkuperästä voi esittää vain arvauksia. Monet pulssit ovat olleet toistuvia, mikä on saanut mielikuvituksen laukkaamaan ja pohtimaan, olisivatko ne viestejä vierailta sivilisaatioilta. Niin sanotut nopeat radiopurskeet ovat tulleet tähän mennessä kaukaa Linnunradan ulkopuolelta, mutta tuorein huhtikuun lopussa havaittu pystyttiin paikantamaan tulevan omasta galaksistamme. Siis muihin verrattuna ihan naapurista. Mistä oikein on kyse?

  • Hyvä kysymys: Mistä täit tulivat ja miksei niitä pystytä kukistamaan?

    Täit ovat eläneet ihmisen rinnalla aina.

    Muutaman millimetrin kokoiset täit ovat aina eläneet ihmisen rinnalla. Niiden elinikä on vain kuukauden, mutta ne lisääntyvät nopeasti. Täit ovat jäytiäisistä kehittynyt hyönteisryhmä, joka on erikoistunut elämään nisäkkäiden pintaloisina ja imemään verta. Noin viidesosalla nisäkkäistä on täitä, mutta muutamilta nisäkäsryhmiltä ne puuttuvat kokonaan.