Hyppää pääsisältöön

Reidar Palmgren: Isyys on suuri lahja ja hirvittävä tragedia

Kirjailija Reidar Palmgren
Kirjailija Reidar Palmgren Kuva: Arto Wiikari Reidar Palmgren,Kirjojen Suomi

Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on luja, ehdoton ja ikuinen. Traagista tässä on, että lapsen puolelta siteessä on aikaraja. Aikuistuessaan hän lakkaa rakastamasta takaisin, kirjailija Reidar Palmgren kirjoittaa kolumnissaan.

Teksti: Reidar Palmgren

Vanhemmuus on elämän suurin lahja. Se on myös hirvittävä tragedia, lohduton ja sydämen särkevä onnettomuus.

Useimpien eläinten jälkikasvu kykenee huolehtimaan itsestään saman tien, tai ainakin melko pian. Ihmislapsi taas kehittyy hitaasti. Hän on muiden huolenpidon varassa pitkään, käytännössä murrosiän päättymiseen saakka.

Syitä tähän on kummasteltu. Ihmisten hidasta varttumista on selitetty sosiaalisten siteiden rakentumisella – pitkä lapsuus lujittaa perhettä ja yhteisöä. Tätä tukee myös vanhempien koko elämän mittainen hoivavietti. Sitä esiintyy eläimilläkin, muttei siten kuin ihmisellä. Useimmat eläimet eivät välitä jälkeläisistään tuon taivaallista sen jälkeen, kun nämä ovat lähteneet omilleen. Ihmisillä on toisin.

Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on ainutlaatuinen. Side puolisoonkin on mullistava ja luja, mutta se on erilainen. Se saattaa loppua ja loppuukin. Palava ensirakkauskin, jota luulemme ikuiseksi, hiipuu viimein. Me rakastumme, eroamme, toivumme ja rakastumme uudelleen. Vanhaa puolisoa kohtaan voi jäädä tunteita, mutta ne, jotka kohdistuvat omaan jälkeläiseen, ovat aivan eri luokkaa.

Lapseni oli nyt etusijalla. Pysyvästi.

Omat tunteeni syttyivät Tampereen keskussairaalassa. Vuosi oli 1994 ja päivä elokuun kymmenes. Se oli elämäni mullistavin kokemus.

Esikoispoikani oli juuri syntynyt keisarinleikkauksella. Äidin toipuessa heräämössä minä istuin keinutuolissa kapaloitu vauva sylissäni. Olimme kahden hämärässä huoneessa, oven takaa kantautuivat sairaalan äänet ja ikkunan takaa linnunlaulu.

Minä olin 28-vuotias ja tyrmistynyt. Poikani oli tunnin ikäinen ja tuijotti. Vauvan katse oli odottava, jopa haastava. Hän tuntui kysyvän: ”Mitäs nyt tehdään?”

Vastaus tuli pian. Hormonimyrsky tuli ja elämäni otti uuden suunnan. Asioiden tärkeysjärjestys muuttui, lapseni oli nyt etusijalla. Pysyvästi. Se tapahtui tahdostani riippumatta.

Toinen poikani tuli maailmaan neljä vuotta myöhemmin. Minua se jännitti. Pelkäsin uuden lapsen tuloa. Tuntuisiko se samalta? Rakastaisinko häntä samalla lailla kuin esikoista? Sitten hormonien hyöky toistui. Tällä kertaa se tapahtui hiukan myöhemmin, noin vuorokauden kuluttua. Tajusin ydintäni myöten, että rakkaus yhteen lapseen ei ole poissa toiselta.

Isyyden äärellä ei voi kuin nöyrtyä.

Ilmiössä on jotain alkukantaista. Isyyden äärellä ei voi kuin nöyrtyä. Minä ja poikani emme ole koskaan saaneet valita toisiamme, toisin kuin puolisot voivat tehdä. Lasta ei voi palauttaa ja vaihtaa toiseen, saati isää jos hän osoittautuu huonoksi.

Meidät on sidottu yhteen, piittaamatta siitä tulemmeko keskenämme toimeen tai pidämmekö edes toisistamme.

Traagista tässä on, että lapsen puolelta siteessä on aikaraja. Aikuistuessaan hän lakkaa rakastamasta takaisin.

Vaikka lapsi tekisi mitä, hän on aina etusijalla.

Kun lapsi varttuu, hänen rakkautensa alkaakin kohdistua tulevaan puolisoon. Hän kokee rakastumiset, erot, toipumiset ja lopulta ne ankarimmat hormonimyrskyt, jotka sitovat hänet siihen, mikä on lopulta etusijalla: omaan jälkikasvuun.
Isät ja äidit ovat tuomittuja jäämään kakkos- tai kolmossijalle. Ja vanhempi rakastaa lastaan yhä. Yhtä lujasti, yhtä ehdoitta.

Vaikka lapsi tekisi mitä, vaikka hän katkaisisi välit, vaikka hän osoittautuisi ihmishirviöksi, hän on aina etusijalla. Side häneen on tahdosta riippumaton, eikä sitä noin vain pureta. Ei ilman pysyvää vahinkoa.

Siinä on vanhemmuuden lohduton tragedia.

Reidar Palmgren on vieraana Pilkun jälkeen -ohjelman Isyys-jaksossa. Jakso on nähtävänä Yle Areenassa .

Kommentit
  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Elina Hirvonen: Nationalismin edessä tarvitaan radikaalia mielikuvitusta

    Mikä on ihmisen ja maailman suhde

    Vastaus Eurooppaa ja ihmisoikeuksia horjuttavaan liikehdintään ei voi olla teknokratia tai hiljaisuus, vaan radikaali mielikuvitus. Ympäristökriisi, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen haastavat tulevaisuudessa yhä suuremmalla voimalla käsityksemme siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, kirjailija Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

  • Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

    Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

    Pilkun jälkeen katsoo päätösjaksossaan kauas. Scifi ja fantasia käyvät realistisen suomalaisen romaanikirjallisuuden kimppuun ja luovat uusia tulevaisuudenkuvia. Keskustelemassa ovat rap-artisti ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen, kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen ja kirjailija Anu Kaaja.

  • Ajavatko pienoisromaanit tiiliskivien ohi? Haastattelussa Anu Kaaja

    Kirjailijoita kunnioitetaan enemmän kuin käsikirjoittajia

    Kirjailija-käsikirjoittaja Anu Kaaja arvelee kirjallisuuden kentän monipuolistuvan jatkossa. Kaunokirjallisuuden ensisijaisena haasteena hän näkee muutoksen ihmisten ajankäytössä. Teksti: Emmi Ketonen Anu Kaajan helmikuussa ilmestynyt ensimmäinen romaani Leda sijoittuu 1700-luvun Ranskaan.

Kirjojen Suomi