Hyppää pääsisältöön

Youtube-ajan lavatähden voittoisa Rachmaninov

Georgialainen Khatia Buniatishvili lukeutuu tämän ajan pianon supertähtiin, niihin, jotka soittavat häkellyttävän täydellisesti ja samalla myös näyttävät ja pukeutuvat kuin pop-tähdet. Buniatishvili teki 23-vuotiaana vuonna 2010 levytyssopimuksen Sonyn kanssa ja on sen jälkeen tehnyt levyjä romanttisella ohjelmistolla saaden vaihtelevia arvioita. On trendeistä mitä mieltä hyvänsä, uusimmassa julkaisussa Sergei Rachmaninovin Toisesta ja Kolmannesta pianokonsertosta on vastaansanomattomia musiikillisia hyveitä.

cd
cd CD-levyt

Khatia Buniatishvili on Youtube-ajan artisti, joka on esiintynyt muun muassa muutama vuosi sitten kohua herättäneessä ”metsäkonsertissa”. Hän myös pukeutuu konserteissaan varsin rohkeasti, mihin ei kai auta muuta sanoa kuin että niin monet lavatähdet tekevät. Tuon asian esiin sen vuoksi, että itse saisin keskittyä omasta mielestäni olennaiseen: siihen, millaisen vaikutuksen hänen soittonsa tekee.

Buniatishvili on jo tehnyt yhteistyötä kapellimestari Paavo Järven kanssa ensimmäisellä konserttolevyllään Chopinin konserttojen parissa. Tuolloin orkesterina oli Järven oma orkesteri, Orchestre de Paris. Nyt orkesterina on Tshekin filharmoninen orkesteri, joka ei ennakkoon tuntuisi aivan yltävän pariisilaisten tasolle.

Rachmaninovin konsertot asettuvat myöhäisromantiikan huipentumaksi, ne ovat tavallaan viimeisiä suuria romanttisia konserttoja, jotka voi vielä nähdä 1800-luvun, fin de sieclen ruusunpunaisten lasien läpi. Teknisen puhtauden ohella olennaisinta niiden esittämisessä on mielestäni ajankäytön ja kokonaismuodon hallinta – minkä suhteen Buniatishviliä muun muassa Gramophonessa moitittiin Chopinin konserttojen kohdalla.

On ehkä taiteilijan kasvua, tai ehkäpä Rachmaninov erityisesti sopii Buniatishvilille, mutta juuri ajankäytön, musiikin virtaavuuden ja luontevan rubaton käytössä uutuuslevy ihastuttaa. Buniatishvilin huima virtuoosisuus on äänityksessä saatu vangittua luontevasti, ja yhteistyö Järven johtaman orkesterin kanssa hipoo täydellisyyttä. Helposti raskaaksi käyvä Rachmaninovin paatos säilyy nyt tenhoavana ja raikkaana. Vaikka tshekkiläisten soitossa on pieniä ongelmia, esimerkiksi puupuhaltimien vireessä, ja vaikka orkesteri soi äänityksessä jokseenkin harmaasti, se on selvästi samalla aaltopituudella solistinsa kanssa ja kokonaisuus nousee vaivatta voiton puolelle.

Sergei Rachmaninov: Pianokonsertot nro 2 ja 3. - Khatia Buniatishvili, piano, ja Tshekin filharmoninen orkesteri, joht. Paavo Järvi. (Sony Classical, 88985402412)

Kuuntele Uudet levyt 31.3.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.