"Terppa terve vaan! Kirjoittelen nyt täältä koto-Suomesta jo Kanadasta ja Losista palanneena. Koko au pair -reissua näin jälkikäteen ajatellen voin sanoa, etten kadu mitään. Ne kolme kuukautta, jotka rapakon takana vietin, olivat mitä intensiivisimmät kolme kuukautta mitä kuvitella saattaa."
Reissu ei tietenkään ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta hyvä niin! Muuten en olisi oppinut itsestäni, itsenäisyydestä, elämästä, huolenpidosta, kulttuurista ja kaikesta kokemastani läheskään niin paljoa.
Mietin nyt kaikkea au pairina tekemääni siltä kantilta, mitä opin, mitä tekemäni kertoo itsestäni ja miten voin hyödyntää oppimaani tulevaisuudessa.
Suomessa on ollut vaikea asettua ns. "arjettomaan" arkeen. Kun Kanadassa tuntui kaikki tapahtuvan niin tiheään, niin Suomessa on ollut pakko jatkaa tätä tottumusta ja juosta paikasta toiseen kuin päätön kana.
Olen alituiseen miettinyt mahdollisia seuraavia seikkailuitani ja koittanut pähkäillä "minne sitä seuraavaksi lähtisi".
Suosittelen kaikille poistumista omalta mukavuusalueelta. Se on yksi parhaista keinoista oppia elämästä ja ennen kaikkea itsestään.
Matkustelu, uusien kulttuurien kokeminen ja kaikki mikä liittyy vieraassa maassa oloon on ainakin itselleni koukuttavaa. Se tietynlainen vaaran tunne ja vapaus päästessä Suomen samoista kaavoista ikään kuin pakoon on jotain, mitä haluan lisää.
Suosittelen kaikille poistumista omalta mukavuusalueelta. Kokemuksieni mukaan se on yksi parhaista keinoista oppia elämästä ja ennen kaikkea itsestään.
Heittäytykää johonkin vieraaseen ja jättäkää tutut kaavat taaksenne. Kokemukset ovat parasta mitä rahalla saa.
Kaikkein eniten ikävöin hoidokkejani. Toisessa perheessä olin huomattavasti pidemmän aikaa, joten ikävöin erityisesti Jadenia ja Khyberia. Taaperoiden hoitaminen on välillä silmiä ja korvia raastavaa puuhaa, mutta näin jälkikäteen mietin kumpaakin veijaria pelkällä lämmöllä.
Ärsyttävimmätkin asiat tuntuvat nyt vain hauskoilta ja lämpimiltä muistoilta. Näen lähes päivittäin host-äitini facebook päivityksiä pojista ja ikäväni vain sen kuin kasvaa.
Nyt kun katson ikkunasta tammikuisen harmaata Suomea mieleni valtaa tylsyys. Kanadassa oli paljon enemmän mielenkiintoisia ja jännitystä luovia elementtejä.
Jo maisemasta lähtien Vancouverin alue oli jännitystä, elämää ja inspiraatiota täynnä. Itse sorruin toki monesti pitkän päivän jälkeen jäämään vain neljän seinän sisälle lepäämään, mutta kokonaisuudessaan kaipaan juuri sitä maiseman ja luonnon monimuotoisuutta, joka ympäröi arkeani Kanadassa.
Maaston korkeuserot jylhine vuorineen ja veden läheisyys peittoavat suomalaisen laakeuden ja ainakin kotimaakuntani maisemat mennen tullen.
Kaipaan myös sitä eloa, jota Vancouverilla oli tarjottavanaan. Kadut kuhisivat elämää, kulttuuria ja sen monimuotoisuutta, jota Suomesta on vaikea löytää.
Toki Vancouverin katukuvassa oli myös paljon kurjuuttakin. En ole eläessäni nähnyt niin suurta määrää kodittomia. Kuulemani mukaan monet ovat tulleet Vancouveriin kodittomiksi ympäri Kanadaa, koska muualla jäätyisi yksinkertaisesti kuoliaaksi.
Tämän kaiken todistaessani omin silmin en voi tuntea muuta kuin silkkaa kiitollisuutta kotoista hyvinvointivaltiotamme kohtaan. Kaikella on puolensa…
Terkuin,
Roni
Turussa 25.1.2017
RONIN MUUT kirjoitukset:
- Roni hajoilee: "Stressin ja ärtymyksen runtelema au pairin nahjus"
- Roni muutti kotkien kotiin: "En ole ennen tavannut yhtäkään ihmistä, joka kannattaisi Trumpia"
- Ronin arki sujuu paremmin: "Olen kasvattanut auktoriteettiani, jota pelkäsin olevan liian vähän"
- Roni pelkää olevansa liian suomalainen: "Olen poistunut takavasemmalle"
SEURAA Ronia ja au paireja Facebookissa ja Instagramissa.
