Hyppää pääsisältöön

Asiantuntija muistuttaa: Kun kasvuseula hälyttää, asiaan on puututtava

kasvurauha
kasvurauha Kuva: Kuva: StockSnap.io / Danielle MacInnes + Yle / Annukka Palmén-Väisänen kasvurauha, jenny lehtinen, vaakakapina

Lapsen painoa mitataan neuvolassa ja koulussa säännöllisesti, ja jos paino poikkeaa normista, asia otetaan esille. Monet vanhemmat syyllistyvät painopuheesta ja pelkäävät, että lapsi alkaa tuntea itsensä epäkelvoksi. Asiantuntijoiden mukaan painosta on kuitenkin voitava puhua.

Pieni lapsi mitataan ja punnitaan neuvolassa vähintään yhdeksän kertaa ennen ensimmäistä ikävuotta. Ennen kouluikää terveydenhoitaja ehtii tarkastella lapsen kasvukäyriä ainakin 15 kertaa. Jos lapsen kasvu kulkee liikaa ylä- tai alakäyrillä, tietokoneen kasvuseula hälyttää – vaikka lapsi näyttäisi sopusuhtaiselta ja liikkuvaiselta. Sitten puhutaan painosta, kysellään perheen ruokailutottumuksista, annoskokojen suuruudesta ja herkkujen määrästä.

Oululaisen terveydenhoitaja Sonja Männikön tietokoneen kasvuseulat hälyttävät viikoittain. Kun seula hälyttää, asiasta on puhuttava – halusi tai ei.

– Kyllähän se niin on, että kun painoasiat ottaa esille, vanhemmille tulee puolustusreaktio. Jotkut sanovat suoraan, että kokevat asian ahdistavana ja kyttäämisenä.

– Mutta tahallaan me ei sitä tehdä, vaan lapsen hyvinvoinnin takia katsotaan, että kaikki on kunnossa, Männikkö vakuuttaa.

Monen Vaakakapinan kyselyyn vastanneen vanhemman mielestä puheet lapsen ylä- tai alakäyrällä liikkuvasta painosta olivat turhia: olemattomista asioista tehdään ongelmia, joita lapset miettivät kotona. Pienimmät eivät vielä neuvolassa käytyjä keskusteluita ymmärrä, mutta vähän vanhempien lasten mieleen terveydenhoitajan sanat ovat jääneet.

– Välttämättä painosta ei olisi tarpeen puhua lapsen kuullen, mutta pääsääntöisesti ei ole muuta mahdollisuutta. Usein lapsi on vastaanotolla toisen vanhemman kanssa kahdestaan, joten ei ole mitään mahdollisuutta jutella asiasta ilman lasta. Itse pyrin kuitenkin siihen, että tilanne menisi mukavasti keskustellen ja ehdottomasti pyrin välttämään sanoja lihava tai ylipainoinen, terveydenhoitaja Sonja Männikkö kertoo.

– Ja vaikka lapsi olisi yläkäyrillä, se ei tarkoita, että hän on nyt ylipainoinen. Se kertoo ennemminkin, että jos meininki jatkuu samana, lapsesta voi tulla ylipainoinen.

Miksi kasvua seurataan?

– Kasvunseurannan tarkoituksena on vähäoireisten kasvuun vaikuttavien sairauksien ja häiriöiden toteaminen ennen kuin ne ovat aiheuttaneet lapselle merkittävämpiä ongelmia, sanoo lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo.

Toisaalta painonseurannan tavoitteena on myös aikuisiän ylipainon ennaltaehkäisy.

– Selvästi lihavat lapset voidaan todeta silmämääräisesti, mutta lievästi tai kohtuudella ylipainoseulan rikkovia ei, sanoo Salo.

– He eivät ole silmämääräisesti ollenkaan pyöreitä, eikä heille ole heidän painostaan sillä hetkellä mitään haittaa, mutta painonkehityksen jatkuessa ennallaan heistä tulee ylipainoisia aikuisia.

Käyrät ja seulat pakottavat monen vanhemman ja lapsen keskustelemaan ruokailutottumuksista, vaikka mitään hätää ei olisikaan. Kuitenkin – kun tavallista kotiruokaa syövän ja paljon liikkuvan lapsen elintavoista kysellään ja herkuttelun määrää pohditaan – tuntuu tilanne Vaakakapinan kyselyyn vastanneiden vanhempien mielestä turhalta syynäämiseltä.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kuitenkin eri mieltä:

– Painosta pitää keskustella suoraan ja täsmällisesti tyyliin ”lapsellasi on riski tulla lapsuuden aikana ylipainoiseksi…".

Lapsuuden ylipainolla on vahva taipumus jatkua aikuisuuteen, ja lapsuus on paras vaihe ehkäistä sitä.

–Toisaalta vain noin 20 prosenttia aikuisena ylipainoisista on ollut ylipainoisia lapsena, joten elämäntapaohjausta on tärkeää antaa neuvoloissa kaikille, lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo pohtii.

Syöminen

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina