Hyppää pääsisältöön

Juha Hurmeen Hullu vie ihmismielen hämäriin syvyyksiin ja tuo takaisin valoon

Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen, Antti Laukkarinen ja Kaisa Sarkkinen.
Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen, Antti Laukkarinen ja Kaisa Sarkkinen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,hullu

Juha Hurmeen Hullu on pelottava ja vaikuttava, ihmeellisen hauska ja lohdullinen esitys ihmisen herkästi murenevasta, silti kumman sitkeästä mielestä.

Näyttämöllä on kolme ihmistä. Yksi tavallisissa vaatteissa, toinen lystisti sojottavassa tekoparrassa, kolmas musta viikatemiehen huppu päässään. He harjoittelevat näytelmää. Ohjaaja ohjaa, näyttelijät näyttelevät. Hulluudesta tässä on kyse. Jos harha on harhaa vain, onko se silti olemassa?

Sitten tarina loikkaa ajassa taaksepäin. Ohjaaja, käsiohjelman Hullu, on vaipumassa psykoosiin, hetki hetkeltä syvenevään hulluuteen. Hän seisoo asemalla jalat betonoituna asfalttiin, sateesta ja kylmästä viis. Hän juoksee tuntitolkulla kehää. Hän ei voi liikkua, hän ei voi pysähtyä. Hän ei osaa laittaa ruokaa. Hän ei nuku, ei koskaan.

Hän valehtelee lapselleen kaiken olevan hyvin. Hän iskee luurin korvaan.

Hän ei nuku, ei koskaan.
Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen.
Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen hullujenhuoneella. Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,Teatteri Telakka,hullu

Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama Hullu tuli ensi-iltaan Teatteri Telakalla Tampereella viime joulukuussa. Esitys pohjautuu samannimiseen, Hurmeen omasta sairastumisesta ja toipumisesta kertovaan romaaniin, joka julkaistiin vuonna 2012. En ole tullut lukeneeksi kirjaa, mutta pitää nyt viimein hankkia se yöpöydän odottavien kirjojen pinoon!

Hullua esitetään toukokuulle asti Helsingissä Teatteri Jurkassa, sitten se palaa takaisin Tampereelle ensi syksynä.

Antti Laukkarinen näyttelee Hullua. Apua miten pätevästi näytteleekin. Hän saa katsojan eläytymään täysillä näkyihinsä. Esitys näyttää, millaista mustaa painajaista mielen sairastuminen voi olla.

Keittolevy, ovi, lukko, seteli, kaikki yhtä omituisia objekteja.

Lavastus on yksinkertainen, suorastaan olematon. Silti Jurkan näyttämö muuttuu äkisti sairaalaksi, asemaksi, kodiksi, harhakuvaksi. Valot ja äänet ovat yksinkertaisia, raakoja ja erittäin tehokkaita. Juha Hurme itse on kaiuttimista kajahteleva Hullun sisäinen ääni. Se ääni karmii!

Laukkarisen tukena ovat mainiot Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Varsinkin Mankosen erilaiset sekopäät ovat riemastuttavia. Sarkkinen ja Mankonen vaihtavat koko ajan roolista toiseen mutta tekevät sen niin tarkasti, että tarina ei katkeile.

Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa  Antti Laukkarinen ja Antti Mankonen.
Mielisairaalan säännöt tuntuvat näistä potilaista täysin käsittämättömiltä. Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Laukkarinen ja Antti Mankonen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,Teatteri Telakka,hullu

Hullu on taitavaa teatteria kaikkinensa: katsomossa tajuaa kuinka kaameasta ja vakavasta asiasta on kyse, ja samanaikaisesti saa nauraa vatsansa kipeäksi. Tajuaa senkin, kuinka hauras apparaatti ihminen on. Kuinka vähän tulee arvostaneeksi kohtuullisen ”normaalisti” toimivaa päävärkkiään. Esitys muistuttaa, että hullut ovat totta, he ovat täällä kanssamme. Minä voisin olla hullu, ja sinä.

Miten vieraaksi tämä niin sanottu normaali maailma muuttuukaan kun ihminen menettää järkensä! Keittolevy, ovi, lukko, seteli, kaikki yhtä omituisia objekteja. Tuntuu käsittämättömältä, että Hullu pääsee omin voimin perille keltaiseen taloon, mielisairaalaan.

Lopussa tapahtuu ihme: Hullu pääsee pois, paranee.

Harmaa talo, jonne Hullu lopulta väkivaltaisuutensa tähden joutuu, on yhteiskunnan äärimmäinen reuna. Sieltä ei pääse enää pidemmälle. Eikä sieltä pääse omin luvin pois. Siellä ovat vaaralliset, toivottomat tapaukset. Se on konkreettisesti toinen todellisuus, sarja potilaiden vaihtelevia, toisia todellisuuksia.

Lopussa tapahtuu ihme: Hullu pääsee pois, paranee. Omituisen taidokkaasti tehty tämäkin yksinkertainen kohtaus: mies juo kahvia terassilla. Äärimmäisen normaali perustilanne – joka yhtäkkiä onkin hurja vapauden kuvaus, tosi ja kafkamaisen vieras yhtä aikaa.

Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen.
Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,Teatteri Telakka,hullu

Juha Hurme: Hullu.
Ohjaus ja käsikirjoitus Juha Hurme. Valo- ja äänisuunnittelu sekä musiikki Hannu Hauta-aho.
Laulun sävellys Arto Piispanen. Pukusuunnittelu Henna Mustamo. Lavastussuunnittelu: Hannu Hauta-aho, Juha Hurme, Henna Mustamo ja Perttu Sinervo. Rooleissa Antti Laukkarinen, Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Ensi-ilta Teatteri Telakalla 8.12.2016.

Päivitetty klo 20.30: kirjoitusvirhe korjattu.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri