Tuula Viitaniemi
Yle
Juha Hurmeen Hullu on pelottava ja vaikuttava, ihmeellisen hauska ja lohdullinen esitys ihmisen herkästi murenevasta, silti kumman sitkeästä mielestä.
Näyttämöllä on kolme ihmistä. Yksi tavallisissa vaatteissa, toinen lystisti sojottavassa tekoparrassa, kolmas musta viikatemiehen huppu päässään. He harjoittelevat näytelmää. Ohjaaja ohjaa, näyttelijät näyttelevät. Hulluudesta tässä on kyse. Jos harha on harhaa vain, onko se silti olemassa?
Sitten tarina loikkaa ajassa taaksepäin. Ohjaaja, käsiohjelman Hullu, on vaipumassa psykoosiin, hetki hetkeltä syvenevään hulluuteen. Hän seisoo asemalla jalat betonoituna asfalttiin, sateesta ja kylmästä viis. Hän juoksee tuntitolkulla kehää. Hän ei voi liikkua, hän ei voi pysähtyä. Hän ei osaa laittaa ruokaa. Hän ei nuku, ei koskaan.
Hän valehtelee lapselleen kaiken olevan hyvin. Hän iskee luurin korvaan.
Hän ei nuku, ei koskaan.
Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama Hullu tuli ensi-iltaan Teatteri Telakalla Tampereella viime joulukuussa. Esitys pohjautuu samannimiseen, Hurmeen omasta sairastumisesta ja toipumisesta kertovaan romaaniin, joka julkaistiin vuonna 2012. En ole tullut lukeneeksi kirjaa, mutta pitää nyt viimein hankkia se yöpöydän odottavien kirjojen pinoon!
Hullua esitetään toukokuulle asti Helsingissä Teatteri Jurkassa, sitten se palaa takaisin Tampereelle ensi syksynä.
Antti Laukkarinen näyttelee Hullua. Apua miten pätevästi näytteleekin. Hän saa katsojan eläytymään täysillä näkyihinsä. Esitys näyttää, millaista mustaa painajaista mielen sairastuminen voi olla.
Keittolevy, ovi, lukko, seteli, kaikki yhtä omituisia objekteja.
Lavastus on yksinkertainen, suorastaan olematon. Silti Jurkan näyttämö muuttuu äkisti sairaalaksi, asemaksi, kodiksi, harhakuvaksi. Valot ja äänet ovat yksinkertaisia, raakoja ja erittäin tehokkaita. Juha Hurme itse on kaiuttimista kajahteleva Hullun sisäinen ääni. Se ääni karmii!
Laukkarisen tukena ovat mainiot Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Varsinkin Mankosen erilaiset sekopäät ovat riemastuttavia. Sarkkinen ja Mankonen vaihtavat koko ajan roolista toiseen mutta tekevät sen niin tarkasti, että tarina ei katkeile.
Hullu on taitavaa teatteria kaikkinensa: katsomossa tajuaa kuinka kaameasta ja vakavasta asiasta on kyse, ja samanaikaisesti saa nauraa vatsansa kipeäksi. Tajuaa senkin, kuinka hauras apparaatti ihminen on. Kuinka vähän tulee arvostaneeksi kohtuullisen ”normaalisti” toimivaa päävärkkiään. Esitys muistuttaa, että hullut ovat totta, he ovat täällä kanssamme. Minä voisin olla hullu, ja sinä.
Miten vieraaksi tämä niin sanottu normaali maailma muuttuukaan kun ihminen menettää järkensä! Keittolevy, ovi, lukko, seteli, kaikki yhtä omituisia objekteja. Tuntuu käsittämättömältä, että Hullu pääsee omin voimin perille keltaiseen taloon, mielisairaalaan.
Lopussa tapahtuu ihme: Hullu pääsee pois, paranee.
Harmaa talo, jonne Hullu lopulta väkivaltaisuutensa tähden joutuu, on yhteiskunnan äärimmäinen reuna. Sieltä ei pääse enää pidemmälle. Eikä sieltä pääse omin luvin pois. Siellä ovat vaaralliset, toivottomat tapaukset. Se on konkreettisesti toinen todellisuus, sarja potilaiden vaihtelevia, toisia todellisuuksia.
Lopussa tapahtuu ihme: Hullu pääsee pois, paranee. Omituisen taidokkaasti tehty tämäkin yksinkertainen kohtaus: mies juo kahvia terassilla. Äärimmäisen normaali perustilanne – joka yhtäkkiä onkin hurja vapauden kuvaus, tosi ja kafkamaisen vieras yhtä aikaa.
Juha Hurme: Hullu.
Ohjaus ja käsikirjoitus Juha Hurme. Valo- ja äänisuunnittelu sekä musiikki Hannu Hauta-aho.
Laulun sävellys Arto Piispanen. Pukusuunnittelu Henna Mustamo. Lavastussuunnittelu: Hannu Hauta-aho, Juha Hurme, Henna Mustamo ja Perttu Sinervo. Rooleissa Antti Laukkarinen, Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Ensi-ilta Teatteri Telakalla 8.12.2016.
Päivitetty klo 20.30: kirjoitusvirhe korjattu.
