Hyppää pääsisältöön

Juha Hurmeen Hullu vie ihmismielen hämäriin syvyyksiin ja tuo takaisin valoon

Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen, Antti Laukkarinen ja Kaisa Sarkkinen.
Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen, Antti Laukkarinen ja Kaisa Sarkkinen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,hullu

Juha Hurmeen Hullu on pelottava ja vaikuttava, ihmeellisen hauska ja lohdullinen esitys ihmisen herkästi murenevasta, silti kumman sitkeästä mielestä.

Näyttämöllä on kolme ihmistä. Yksi tavallisissa vaatteissa, toinen lystisti sojottavassa tekoparrassa, kolmas musta viikatemiehen huppu päässään. He harjoittelevat näytelmää. Ohjaaja ohjaa, näyttelijät näyttelevät. Hulluudesta tässä on kyse. Jos harha on harhaa vain, onko se silti olemassa?

Sitten tarina loikkaa ajassa taaksepäin. Ohjaaja, käsiohjelman Hullu, on vaipumassa psykoosiin, hetki hetkeltä syvenevään hulluuteen. Hän seisoo asemalla jalat betonoituna asfalttiin, sateesta ja kylmästä viis. Hän juoksee tuntitolkulla kehää. Hän ei voi liikkua, hän ei voi pysähtyä. Hän ei osaa laittaa ruokaa. Hän ei nuku, ei koskaan.

Hän valehtelee lapselleen kaiken olevan hyvin. Hän iskee luurin korvaan.

Hän ei nuku, ei koskaan.
Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen.
Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen hullujenhuoneella. Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,Teatteri Telakka,hullu

Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama Hullu tuli ensi-iltaan Teatteri Telakalla Tampereella viime joulukuussa. Esitys pohjautuu samannimiseen, Hurmeen omasta sairastumisesta ja toipumisesta kertovaan romaaniin, joka julkaistiin vuonna 2012. En ole tullut lukeneeksi kirjaa, mutta pitää nyt viimein hankkia se yöpöydän odottavien kirjojen pinoon!

Hullua esitetään toukokuulle asti Helsingissä Teatteri Jurkassa, sitten se palaa takaisin Tampereelle ensi syksynä.

Antti Laukkarinen näyttelee Hullua. Apua miten pätevästi näytteleekin. Hän saa katsojan eläytymään täysillä näkyihinsä. Esitys näyttää, millaista mustaa painajaista mielen sairastuminen voi olla.

Keittolevy, ovi, lukko, seteli, kaikki yhtä omituisia objekteja.

Lavastus on yksinkertainen, suorastaan olematon. Silti Jurkan näyttämö muuttuu äkisti sairaalaksi, asemaksi, kodiksi, harhakuvaksi. Valot ja äänet ovat yksinkertaisia, raakoja ja erittäin tehokkaita. Juha Hurme itse on kaiuttimista kajahteleva Hullun sisäinen ääni. Se ääni karmii!

Laukkarisen tukena ovat mainiot Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Varsinkin Mankosen erilaiset sekopäät ovat riemastuttavia. Sarkkinen ja Mankonen vaihtavat koko ajan roolista toiseen mutta tekevät sen niin tarkasti, että tarina ei katkeile.

Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa  Antti Laukkarinen ja Antti Mankonen.
Mielisairaalan säännöt tuntuvat näistä potilaista täysin käsittämättömiltä. Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Laukkarinen ja Antti Mankonen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,Teatteri Telakka,hullu

Hullu on taitavaa teatteria kaikkinensa: katsomossa tajuaa kuinka kaameasta ja vakavasta asiasta on kyse, ja samanaikaisesti saa nauraa vatsansa kipeäksi. Tajuaa senkin, kuinka hauras apparaatti ihminen on. Kuinka vähän tulee arvostaneeksi kohtuullisen ”normaalisti” toimivaa päävärkkiään. Esitys muistuttaa, että hullut ovat totta, he ovat täällä kanssamme. Minä voisin olla hullu, ja sinä.

Miten vieraaksi tämä niin sanottu normaali maailma muuttuukaan kun ihminen menettää järkensä! Keittolevy, ovi, lukko, seteli, kaikki yhtä omituisia objekteja. Tuntuu käsittämättömältä, että Hullu pääsee omin voimin perille keltaiseen taloon, mielisairaalaan.

Lopussa tapahtuu ihme: Hullu pääsee pois, paranee.

Harmaa talo, jonne Hullu lopulta väkivaltaisuutensa tähden joutuu, on yhteiskunnan äärimmäinen reuna. Sieltä ei pääse enää pidemmälle. Eikä sieltä pääse omin luvin pois. Siellä ovat vaaralliset, toivottomat tapaukset. Se on konkreettisesti toinen todellisuus, sarja potilaiden vaihtelevia, toisia todellisuuksia.

Lopussa tapahtuu ihme: Hullu pääsee pois, paranee. Omituisen taidokkaasti tehty tämäkin yksinkertainen kohtaus: mies juo kahvia terassilla. Äärimmäisen normaali perustilanne – joka yhtäkkiä onkin hurja vapauden kuvaus, tosi ja kafkamaisen vieras yhtä aikaa.

Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen.
Juha Hurmeen Hullu. Kuvassa Antti Mankonen ja Antti Laukkarinen. Kuva: Kai G. Baer Juha Hurme,Teatteri Telakka,hullu

Juha Hurme: Hullu.
Ohjaus ja käsikirjoitus Juha Hurme. Valo- ja äänisuunnittelu sekä musiikki Hannu Hauta-aho.
Laulun sävellys Arto Piispanen. Pukusuunnittelu Henna Mustamo. Lavastussuunnittelu: Hannu Hauta-aho, Juha Hurme, Henna Mustamo ja Perttu Sinervo. Rooleissa Antti Laukkarinen, Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen. Ensi-ilta Teatteri Telakalla 8.12.2016.

Päivitetty klo 20.30: kirjoitusvirhe korjattu.

Penkkitaiteilija

  • Tatuointi on kantajalleen ikuinen, mutta taideteoksena lyhytikäinen

    Tatuoinneissa näkyy erilaisia tyylisuuntia ja muoteja.

    Tatuoinnin ottaminen sattuu ja teon peruuttaminen on hyvin vaikeaa. Tatuointi on merkki, jolla halutaan kertoa asioista, jotka ovat kantajalleen elinikäisesti tärkeitä. 80-luvun puolivälissä tatuointeja alkoi näkyä tuttavapiiriini kuuluvilla henkilöillä, myös naisilla. Tatuoinnit kiinnostivat, koska niihin liitettiin edelleen normiyhteiskunnan reunalla tai ulkopuolella elämisen leima.

  • Avaruusromua: Unelmia, epävarmuutta vai paratiisi?

    Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi?

    Hän luuli tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi. Hän luuli lampaita kääpiöiksi ja tuulimyllyjä jättiläisiksi. Jostakin syystä sadan vuoden takainen, Maria Åkerblomin johtaman uskonlahkon tarina tuo mieleen Don Quijoten, ja päinvastoin. Mitä nuo tarinat kertovat? Mitä ne tarjoavat? Unelmia, turvaa ja pelastusta? Pyhyyttä, pelkoa ja ekstaasia? Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri