Hyppää pääsisältöön

Yle Shortdox 2017 - ajankohtaiset ja yhteiskunnalliset

pelle kadulla
pelle kadulla Kuva: Lasse Poser shortdox, hellsinki 2017

Keskustelun herättelyä ja maailmanparannusta. Ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia aiheita raja-teemalla.

Shortdox 2017 -kilpailuun osallistui yhteensä 59 teosta. Kategoriat ovat suuntaa antavia ja useat teokset sopivat moneen eri kategoriaan.

Yle Shortdox 2017 - ajankohtaiset ja yhteiskunnalliset

Juna asemalla
Juna asemalla Kuva: Juha Lilja shortdox, rajatapaus

RAJATAPAUS (Juha Lilja)

Olen kotoisin Suomesta, mutta asun nykyisin Malmössä. Olen käyttänyt juutinrauman junayhteyttä satoja kertoja ja olen huomannut poliisin ja tullin rajatarkastusten aiheuttamat muutokset niin työmatkustajille, kuin turvapaikanhakijoillekin.

Tarkastukset herättävät tunteita sillan molemmissa päissä. Etenkin tanskalaiset ovat Ruotsin laintulkinnasta pahoillaan. Koska tarkastukset ja kiista eivät ole Suomessa kovin tarkkaan tunnettuja, päätin dokumentoida matkan Kööpenhaminasta Malmöhön. Tarkastusten vaikutukset, kun tuntuvat vahvasti myös Suomessa.


grafiikkaa
grafiikkaa Kuva: Maiju Kinnunen, Tessa Ojala shortdox, pyrkimys

PYRKIMYS (Maiju Kinnunen, Tessa Ojala)

Intohimo ja rakkaus työhön ajaa luovan alan ammattilaiset usein tinkimään perus toimeentulostaan. Halpavaatteita tuodaan Aasiasta, mitä tehdään kudontataidolla, koska lankoja ei kannata ostaa, kun maton saa halvemmalla? Mikä määrittää ihmisen osaamisen arvon? Millainen olisi maailma ilman kulttuuria?

Maiju Kinnunen ja Tessa Ojala tutkivat teoksessaan ”Pyrkimys” millaista on olla kulttuurialan ammattilainen 2010-luvun Suomessa. Teos on osa kokonaisuutta, jossa muotoilun keinoin avataan siltoja kulttuurialan ja muun maailman välillä.


piirustus, jossa tyttö istuu kädet polvien ympärillä
piirustus, jossa tyttö istuu kädet polvien ympärillä Kuva: Anu Yli-Nikkilä shortdox, vielä täällä

VIELÄ TÄÄLLÄ (Anu Yli-Nikkilä)

Mitä siellä rajan toisella puolella on? Onko rajalla joku oikeasti vastassa ja voiko tuon rajan ylittää, kun itsestä siltä tuntuu? Tässä yksi tarina rajan ylittämisen yrittämisestä.


kerrostalo, yhdessä ikkunassa valo
kerrostalo, yhdessä ikkunassa valo Kuva: Ville Lähde shortdox, äänet

ÄÄNET (Ville Lähde)

Nimeni on Ville Lähde ja olen 33-vuotias mies Helsingistä. Minulla on avopuoliso ja kaksi lasta. Olen päätoimisesti töissä pienmeijerissä. Varsinkin aikaiset aamuyön tunnit meijerissä mahdollistaa radion kuuntelemisen ja viikossa vietän aikaa useita tunteja esimerkiksi Yle Areenan ohjelmien parissa. Radion kuunteluharrastuksen kautta olen itsekin ruvennut havainnoimaan ympärilläni olevia asioita enemmän kuuloaistin avulla ja uppoutunut sen kiehtovaan maailmaan. Teen myös paljon musiikkia ja pidänkin musiikin, puheen ja muiden äänitehosteiden yhdistelemisestä. Tällä tavoin voin luoda uusia maailmoita.

Äänityössäni olen ottanut aiheeksi skitsofrenian ja isommassa kuvassa erilaisuuden. Normaalit ja ei-normaalit eivät ole koskaan samalla puolella ja heidän välissään on aina enemmän tai vähemmän konkreettinen raja. Olen saanut käyttööni todellisuuteen pohjaavia tarinoita, joita olen dramatisoinut työhöni sopivaksi. Äänityö liikkuu kahdessa kerronnan tasossa, joista toisessa luon puolisoni Raisa Hyvärin ääninäyttelemän hahmon kautta kuunnelman omaisen kuvan eräästä skitsofreenikosta. Toisessa kerronnan tasossa kerron itse merkitykselliseksi näkemiäni asioita kyseisestä sairaudesta.


pelle kadulla
pelle kadulla Kuva: Lasse Poser shortdox, hellsinki 2017

HELLSINKI 2017 (Lasse Poser)

Olen 34-vuotias visuaalisen journalismin opiskelija Tampereen yliopistosta. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista liikkeistä ja äänimaisemissa piilevistä mahdollisuuksista todellisuudentutkimuksessa.

”Hellsinki 2017” on äänikollaasi ahdistuksesta – kokemuksesta, jonka ajatellaan syntyvän rajattomuudesta, ja joka keskeisellä tavalla määrittää olemista nykyaikaisessa yhteiskunnassa. "Hellsinki 2017" on myös äänikuvaelma hyvän elämän ja onnen rajoista vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen piirissä.