Hiljaisuuden palvelijat – elämää Lintulan nunnaluostarissa

Lintulan nunnaluostari Heinävedellä Etelä-Savossa on hiljaisuuden tyyssija. Sen asukkaat elävät hiljaista, joskin työntäyteistä arkeaan, jota rytmittävät pyhät toimitukset. Pohjantähden alla -ohjelmassa vieraillaan Pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa naisluostarissa vuonna 2004.

Ohjelmassa seurataan Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin elämää huhtikuussa 2004, kun keväthanget vielä narskuivat jalkojen alla. Elämästä luostarissa kertovat igumenia Marina, nunnat Nektaria, Kristoduli ja Ksenia sekä viitankantajat eli noviisit Leena ja Juliaana, joita kutsutaan puhuttelunimellä sisar.

Luostari perustettiin Kivennavalle Karjalankannakselle vuonna 1895. Talvi- ja jatkosota muutti Lintulankin asukkaiden elämän. Lähes viisikymmentä nunnaa pakeni sotaa. Heti sodan jälkeen hengellisen yhteisön onnistui hankkia omistukseensa Heinävedeltä Palokin kylästä tilan, jonne nunnat muuttivat 1946. Vuonna 2004 asukkaita luostarissa oli kuusitoista.

Luostarin päivät täyttyvät arkiaskareista, toimeentulon hankkimisesta ja hengellisen elämän harjoittamisesta. Arkiset askareet vaihtelevat esimerkiksi keittiötöistä siivoamiseen. Talvella toimeentuloa hengellinen yhteisö saa kynttilöiden valamisesta, kesällä sitä puolestaan tuo matkailu.

Luostarissa on sopeuduttava. Se on iso perhe, jossa jokainen on omanlaisensa.― Igumenia Marina

Luostarissa sen asukkaat muodostavat yhteisön, jossa toisen huomioonottaminen on ensiarvoisen tärkeää. Yhteisö on kuin perhe, johon on sopeuduttava mutta jossa jokainen voi olla omanlaisensa, luostarin johtaja igumenia Marina muistuttaa. Igumenia kehottaakin jokaista luostarin asukkaaksi halajavaa ensin tulemaan talkoolaisiksi, jolloin molemminpuolinen tutustuminen voi alkaa. Sen jälkeen voi pyrkiä harrastajaksi, ja jos haluaa jatkaa, voi anoa pääsyä vakituiseksi ja silloin tulee kuuliaisuussisareksi. Seuraava askel on siirtyminen puolinunnaksi (noviisi) eli viitankantajaksi. Vuosien kuluttua on mahdollisuus saada nunnavihkimys. Igumenia itse sai nunnavihkimyksen viiden viitankantajavuoden jälkeen.

Itselle täytyy selvittää, onko tosissaan jäädessään luostariin. Se vaatii aikaa.― Sisar Leena

Ohjelmassa tulee esiin myös luostarissa asuvien erilainen tausta ja se, että epäuskon ja epävarmuuden kaudet tulevat myös luostarissa asuvan kohdalle. Esimerkiksi nunna Nektaria kertoi olleensa yli kolmekymmentä vuotta työelämässä ja avioliitossa ja hänellä on lapsia. Hän toteaakin olevansa epätyypillinen luostariasukas. Hän pitää maailmaan paluuta mahdollisena, jos siltä tuntuisi. Mutta hänelle luostarielämä on johdatusta, jota hän ei ole kyseenalaistanut. "Luostarissa oleminen toisaalta istuttaa ihmiseen pysyvän varmuuden", nunna Nektaria toteaa. Myös pitkään työelämässä ollut ja itsellisen naisen elämää viettänyt sisar Leena miettii vielä pari vuosikymmentä luostarissa eläneenä maailmaan paluuta, sillä aika ajoin tulee tilanteita, jolloin hän joutuu ajan kanssa pohtimaan, mitä todella haluaa.