Hyppää pääsisältöön

Ison pahan suden kulttuurihistoria

Käsitelty kuva sudesta, jonka reunoilla on varjoja ja verta.
Käsitelty kuva sudesta, jonka reunoilla on varjoja ja verta. Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ja Kimmo Ohtonen Kirjojen Suomi,susi

Suomen kielessä susi on paha. Susi lammasten vaatteissa symboloi salakavalaa petollisuutta. Susien kanssa juokseminen kertoo huonoon seuraan joutumisesta. Aviotonta paria kutsutaan edelleen susipariksi, ja Suomessa yleinen, pahanmakuinen ja myrkyllinen marja on nimetty sudenmarjaksi.

Uutiset suden tappamista kotieläimistä otsikoidaan dramaattisesti: sudet tekevät hyökkäyksiä ja raatelevat julmasti koti- ja lemmikkieläimiä. Suden riepottelemien eläinpolojen järkyttäviä kuvia ei suositella heikkohermoisille! Myös susien salametsästys on yleistä – vuosittain tapetaan laittomasti arvioiden mukaan kymmeniä yksilöitä.

Tuhoamisvimmasta huolimatta maailmassa on vielä susia. Osa niistä on todellisia, osa mytologisia. Me ihmiset olemme tekemisissä lähinnä jälkimmäisten kanssa. Tutkimusten mukaan ihmisten eläinkuva perustuu yli 50-prosenttisesti mielikuviin, eikä todelliseen tietoon eläimestä.

Ihmiskunta on haudutellut ja lietsonut susivihaa vuosituhansien ajan. Ajoittain kuohahteleva viha on selitettävissä ihmisten oman kulttuurihistorian kautta. Sudesta kertovat kielikuvat ja tarinat muodostavat susivihamielisen kertomusperinteen, joka vaikuttaa meihin yhä. Kuinka susiviha näkyy kirjallisuudessa?

Väärät profeetat ovat raatelevia susia lampaiden vaatteissa ja maailmalle lähetetyt opetuslapset lampaita susien keskellä.

Ihmissusitarinat ovat esimerkkejä ihmisen vaikeasta susisuhteesta. Näissä myyteissä ei-inhimilliseen luontokappaleeseen liitetään ihmisten maailmasta otettuja usein hyvin negatiivisia merkityksiä.

Aino Kallas kiteytti pohjoisen ihmissusimyyttejä vuonna 1928 ilmestyneessä Sudenmorsiamessa. Arkaaisessa klassikossa 1600-luvun Hiidenmaalla asettuvat vastakkain kristillinen, rationaalisen miehen maailma, ja sitä uhkaava suden asuun pukeutunut saatana, joka houkuttelee metsänvartijan vaimoa liittymään joukkoihinsa. “Kiellettyä rakkautta” ja ihmissuhdenormiston muutosta 1900-luvun alussa allegorisesti käsitellyt romaani piirtää selvän kuvan taustalla vaikuttaneista myyteistä. Susi on demoninen, puhdasta pahuutta ja helvetin voimia edustava, koko kristillistä todellisuutta uhkaava olento.

Suden demonisointi on kuitenkin vanhempaa perua: kristillisessä perinteessä ja Raamatussa susi saa vertauskuvallisesti kantaakseen ihmisen salakavaluuden ja pahuuden. Väärät profeetat ovat raatelevia susia lampaiden vaatteissa ja maailmalle lähetetyt opetuslapset lampaita susien keskellä.

Kun kristinusko levittäytyi, paikalliset uskomusjärjestelmät leimattiin yleensä saatanallisiksi pakanuuden muodoiksi. Susivihaan syntyi uusi uskonnollinen kerros: muinaisuskojen toteemieläimestä tuli kristikunnan vihollinen.

Eurooppalaisessa taruperinteessä suden demonisointi kukoistaa. Keskiajalla susi nähtiin yhä synkemmässä valossa. Ihmissusia poltettiin roviolla muiden noituudesta syytettyjen rinnalla vielä 1700-luvulla. Paha susi uhkasi karjaa, lapsia ja aikuisia, mutta sai tarinoissa lopulta palkkansa vaikkapa kaivon pohjalla kivikeko mahan sisään ommeltuna.

Kukapa ei olisi lukenut kansantaruista muotoiltuja satuja, joissa inhimillisin ominaisuuksin varustetut eläinhahmot osoittavat lapsille hyvän ja pahan eron? Sadut vaikuttavat lapsen käsityksiin myös todellisista eläimistä.

Kaupungistuminen ja maatalouden kehittyminen edelleen ovat tuoneet susikeittoon omat mausteensa.

Ei susi aina ole ollut paha. Monille intiaaniheimoille susi on ollut tietä näyttävä ystävä, jonka metsästystaitoa on ihailtu, ja jolta on pyritty oppimaan. Susi on ollut ympäri maailmaa toteemieläimen asemassa, ja heimon tai klaanin on katsottu periytyvän eläimestä.

Susiviha roihahti vasta, kun ihminen kesytti ja jalosti lampaan, naudan ja muita eläimiä omaan käyttöönsä. Maanviljelyyn ja karjanhoitoon ryhtynyt ihmiseläin asettui yhä pysyvämmin paikalleen omikseen katsomiensa eläinkunnan edustajien kanssa. Elintärkeitä kotieläimiä uhkaavat pedot demonisoitiin.

Kaupungistuminen ja maatalouden kehittyminen edelleen ovat tuoneet susikeittoon omat mausteensa. Mielikuvat ja myytit ovat korvanneet kosketuksen luonnossa elävään suteen. 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle sutta kutsuttiin vahinkoeläimeksi, jonka merkitys syntyi vain ihmiselle ja hänen omaisuudelleen tehdyistä vahingoista. Koko eläinlaji leimattiin vahingolliseksi.

Suden oikeutta elämään vastustavat vetoavat usein tarinoihin 1800-luvun lopun ihmisiä tappaneista susista. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni ihminen todellisuudessa kuoli suden hampaissa ei ole. Nälkävuodet olivat heikentäneet elinmahdollisuuksia, ja 14 lasta sadasta kuoli ensimmäisen ikävuotensa aikana. Hirvet – suden luontainen ravinto – oli metsästetty sukupuuton partaalle nälkäisen kansan etsiessä ravintoa. 1920-luvulla Suomessa oli jäljellä vain noin 200 hirveä. Ihmisen toimien vaikutus suden elinmahdollisuuksiin jää usein mainitsematta.

Kun nykyihminen kohtaa suden, puhutaan häirikkösudesta, joka täytyy poistaa. Puhetapa muuttaa suden ja ihmisen kohtaamisen epänormaaliksi ja luonnottomaksi; susi on normaali vain pysyessään näkymättömissä, mieluiten itärajan takaisilla erämaa-alueilla.

Ihminen on työntänyt villin luonnon yhä etäämmälle omasta elinpiiristään.

Ihminen on työntänyt villin luonnon yhä etäämmälle omasta elinpiiristään. Maanviljelijä näkee ikkunastaan kulttuurimaiseman: ihmissukupolvien muokkaamat laitumet, puupelloiksi muutetut aarniometsät ja padotut vesistöt. Kaupunkilaisen merkittävin luontokokemus saattaa olla kesyn, narun perässä kulkevan koira- vai pitäisikö sanoa susieläimen ulkoilutus pedanttisesti hoidetussa puistossa.

Kaipuu luontoon elää kuitenkin ihmisessäkin. Esimerkin kaipuusta luontoon ja ihmissusimyytin muutoksesta antaa Päivi Alasalmen Metsäläiset -romaani vuodelta 2000. Kirjassa etätöitä tekevä kaupunkilaispariskunta päättää toteuttaa ekologisen unelmansa ja muuttaa Tampereelta maalle, Uuhijärvelle. Kaupunkilaisten kotoutuminen maaseudulle kangertelee, ja teoksessa luodaan vastakkainasettelua kyläläisten ja uusien tulokkaiden välille.

Pariskunta joutuu paikallisten mielikuvituksellisen huhumyllyn kohteeksi. Naapurin sikamaiseksi kuvattu sikatilallinen Olli osoittautuu kerrassaan epämiellyttäväksi tuttavuudeksi. Raskaana oleva kirjan päähenkilö Salla saa outoja kohtauksia ja kirjoittaa yllättäen kauppalistan sujuvasti viroksi. Yhteys Sudenmorsiameen avautuu: Ollin entinen Hiidenmaalta kotoisin oleva virolainen “ostovaimo” Lydia muuttuu sudeksi ja palaa traumojensa Uuhijärvelle.

Alasalmen romaanissa ihmissusi-muodonmuutosmyytti on muuttanut muotoaan. Sudenmorsiamen Aalo muuttuu ihmissudeksi helvetin voimien kutsumana, Metsäläisten Lydian mielenterveys puolestaan kokee kovia kiusaamisen, nöyryyttämisen ja hyväksikäytön seurauksena. Lydia lähtee kostamaan pahantekijälleen, hakemaan oikeutta omin sudentassuin ja -hampain.

Metsäläiset on kulttuurista uudelleenkirjoitusta: vanha myytti on sijoitettu uuteen ympäristöön ja sen merkitys on muutettu. Teos uudistaa vanhaa ihmissusimyyttiä ja tuo esiin myytin sepitteellisen luonteen.

Alitajuntaan syöpyneet mielikuvat vaarasta ja pahuudesta vaikuttavat, vaikka toden osaisikin erottaa taruista.

Kaikista eläinlajeista susi herättää suomalaisissa luultavasti eniten ristiriitaisia tunteita. Toisten mielestä koko eläinlaji pitäisi hävittää maasta, toiset taas pitävät ihmisen omaa toimintaa suurimpana ongelmana suden ja luonnon tilanteelle. Kiista kiteyttää osaltaan kysymyksen ihmisen asemasta maailmassa: onko luonto vain ihmiskunnan resurssi, vai pitäisikö ihmisen sopeutua ympäristöönsä ja pyrkiä suojelemaan sen monimuotoisuutta?

Muinoin susi muodosti todellisen uhkan myös ihmiselle, ja tähän uhkaan perustuu pelko ja vihakin eläintä kohtaan. Vihamielinen traditio ruokkii itse itseään. Alitajuntaan syöpyneet mielikuvat vaarasta ja pahuudesta vaikuttavat, vaikka toden osaisikin erottaa taruista. Susikeskustelussa rintamalinjat ovat selvät – suden suojelijoille eläin symboloi vapautta ja puhdasta luontoa, vihaajille uhkaa ja riskiä toimeentulolle.

Kun päätöksenteko on kaikonnut Helsinkiin ja Brysseliin, susialueiden ihmiset kokevat valtiollisen susipolitiikan petodirektiiveineen taas uutena keinona näivettää kotiseutua. Susi ei kuitenkaan tee pahoja tekoja, vaan toteuttaa ihmisen muuttamassakin ympäristössä poikkeuksia lukuunottamatta lajityypillistä käytöstä.

Mitä tapahtuisi, jos susiin liitettyjä piirteitä kirjoitettaisiin uudestaan? Susi on villi, vapaa, voimakas ja älykäs eläin. Näitä piirteitä pidetään yleensä positiivisina – paitsi sudesta puhuttaessa.

Lue Aino Kallaksen Sudenmorsian e-kirjana

Klikkaamalla linkkiä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon. Päästäksesi lukemaan kirjoja tarvitset Yle Tunnuksen tai voimassa oleva kirjastokortin. Voit lukea kirjan eri PC, iOS ja Android -päätelaitteiden selaimilla.

Lataa kirja -nappi, eli paina tätä siirtyäksesi e-kirjastoon
Lataa kirja -nappi, eli paina tätä siirtyäksesi e-kirjastoon 101kirjaa

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi