Hyppää pääsisältöön

Siskot yllättyivät Tuhkimotarinoiden Minnan tuskasta

Tuhkimotarinoiden Minna sai kirjeen.
Noora ja Tiina olisivat auttaneet Minnaa paikkamaan elämänsäröjä, jos olisivat tienneet sisarensa tuskasta. Tuhkimotarinoiden Minna sai kirjeen. Kuva: Yle/Tuhkimotarinoita Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kukin päähenkilö saa läheisiltään kirjeen, jossa he kertovat yhteisestä matkastaan ja tuntemuksistaan. Samalla he antavat lempeän pisteliäitä neuvoja, kuinka suhtautua Outi Brouxin suunnittelemaan ulkoiseen muutokseen.

Tuhkimotarinoiden Minna sai kirjeen siskoiltaan Tiinalta ja Nooralta. Minnalla on ollut elämässä paljon vastoinkäymisiä, eivätkä sisaret ole aina olleet tietoisia Minnan tuskan määrästä. Lestadiolaisuudesta eronnut Minna on ollut yhdeksän kertaa raskaana, mutta hänellä on vain viisi lasta. Minnalla itsellään on 16 sisarrusta.

Hei Sinä rakas kanaemo!

Vastuuntuntoinen, luova taiteilija, auttamishaluinen, touhukas, kokeileva, sosiaalinen. Nämä ovat sanoja, jotka nousevat mieleen, kun sinua ajattelee. Jo ala-asteiässä kannoit meistä perheen pienemmistä suurta vastuuta, ja esimerkiksi vanhempien lomaillessa, otit varmalla otteella sisarukset siipiesi suojiin. Hoidit kotia, teit ruokaa, huolehdit ja hoivasit. Halusit näyttää, että pärjäät. Ja hyvin pärjäsitkin. Myöhemmin sait omia tipusia hoivattavaksi. Ja tiedämme, että pikku tipusesi ovat sinulle kaikki kaikessa.

Sinulla oli aikanaan todella kova kuori, jonka sisään kätkeydyit. Ulospäin kaikki näytti hyvältä. Muna särkyi... olisimme auttaneet paikkaamaan säröjä ja keräämään sirpaleita, mutta jäit kuoreesi. Et kertonut tuskastasi. Oliko häpeää? Pelkoa? Olit onneksi vahva, ja lähdit hakemaan apua. Matkaasi on tarttunut paljon uusia, ihania ihmisiä, joiden avulla olet avannut oven uudelle tielle.

Jäätyäsi omillesi aloit myös ajatella itseäsi: laittauduit, meikkasit jne. Aikaisemmin ei siihen ollut mahdollisuutta. Entinen elämänkatsomuksesi ei sitä "sallinut" ja annoit kaikkesi muille. Tiedämme, että matkasi on ollut pitkä ja tuskainen, silti olet aina jaksanut räpytellä pinnalle. Olet muuttunut viime vuosina paljon, ja meidän silmissämme olet täydellinen juuri tuollaisena, mutta on hienoa, että uskallat mennä jälleen kohti uutta.

Maailma on sinulle avoin, täynnä mahdollisuuksia.

Rakkain terveisin Tiina ja Noora

ps. Hei älä koskaan ikinä muutu, tai jos pakko on, niin ei sen blondiudenkaan tarvitse ikuista olla. ;) Höyhenet pöllyten lisää väriä elämään!

  • "Mun piti vaan hyväksyä se, että mulla ei ole äitiä"

    Kukaan ei tiennyt, minne Tiinan äiti lähti.

    Äidittömyys jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Terapiassa Tiina oivalsi viimein, että vaikka hän kuinka toivoo, hän ei tule koskaan saamaan kaipaamaansa äitiä. Hänen oli päästettävä irti menneisyydestä ja alettava rakentaa omaa elämäänsä. Nykyään Tiina ei ole äitiinsä missään yhteydessä.

  • Yksinhuoltajaäiti joutui jääkiekon kalleuden vuoksi velkakierteeseen, mutta nyt veljekset loistavat - Joonas jopa MM-joukkueessa

    Rahat ei riitä, velat painaa ja elämänilo katoaa.

    "Minulla oli neljä työtä ja velkaakin 10 000 euroa. Joskus ei ollut ruokaakaan kaapissa, mutta kaikista tärkeintä minulle oli, että pojat saavat jatkaa jääkiekkoa! Joku voi sanoa, että oliko pakko tai että turhaa valittamista, mutta halusin, että heillä säilyy edes yksi asia elämässä avioeromme jälkeen. Pojat menettivät eron myötä kodin, kaverit, kielen ja jopa kotimaansa. Minulle oli tärkeää, että he saivat jatkaa jotain, mikä oli heille rakasta", Minna kertoo.