Hyppää pääsisältöön

Tuhkimotarinoiden Piian ystävä ymmärtää myös hiustenlähdön aiheuttaman surun.

Tuhkimotarinoiden Piia ja hänen ystävänsä Hanne
Hanne-ystävä on ollut Piialle korvaamaton tuki. Tuhkimotarinoiden Piia ja hänen ystävänsä Hanne Kuva: Piian kotialbumi tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita-sarjassa kukin päähenkilö saa läheisiltään kirjeen, jossa he kertovat yhteisestä matkastaan ja tuntemuksistaan. Samalla he antavat lempeän pisteliäitä neuvoja, kuinka suhtautua stylisti Outi Brouxin suunnittelemaan ulkoiseen muutokseen.

Piian vierellä vaikealla hetkellä on pysynyt hänelle kirjeen kirjoittanut ystävä Hanne. Piian painajainen alkoi rinnan oudosta kyhmystä. Elämänhalun ja itsevarmuuden lisäksi hän oli menettää henkensä.

Rakas Ystäväni Piia

Meitä on aina yhdistänyt samanlainen huumorintaju. Olemme aina voineet nauraa itsellemme ja toisillemme. Ikävistäkin asioista olemme aina hetken pohtimisen jälkeen löytäneet sen huumorinsiemenen, eivätkä asiat sitten enää niin huonosti olekaan olleet.

Meille molemmille ulkonäkö on tärkeää. Muistan sinun upeat, vaaleat hiuksesi. Sinä olit niistä ylpeä ja syystäkin. Sairauden aikana et hiuksiasi kovin paljon murehtinut, tärkeintä oli paraneminen. Mutta hiusten kasvaessa mittailit niiden pituutta ahkerasti. Kaipuu pitkiin hiuksiin oli palannut. Luulit, että upeutesi olisi karissut hiustesi mukana. Nyt viimeistään sinun olisi aika päästää irti vanhasta mielikuvasta ja hullutella enemmän! Sinä olet upea, riippumatta hiusmallista! Haluaisinkin nähdä sinut aivan uudessa lookissa!

Olet avoimesti ja rohkeasti antanut kasvot rintasyövälle, ja näin varmasti auttanut monia syöpään sairastuneita. Nyt sinun olisi aika saada jotain sinulle itsellesi. Jotain, jonka muistaisit aina. Jotain, joka saisi sinut tuntemaan yhtä upeaksi kuin ennen sairastumistasi. Sinä ansaitset sen!

Ystäväsi, Hanne

  • "Mun piti vaan hyväksyä se, että mulla ei ole äitiä"

    Kukaan ei tiennyt, minne Tiinan äiti lähti.

    Äidittömyys jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Terapiassa Tiina oivalsi viimein, että vaikka hän kuinka toivoo, hän ei tule koskaan saamaan kaipaamaansa äitiä. Hänen oli päästettävä irti menneisyydestä ja alettava rakentaa omaa elämäänsä. Nykyään Tiina ei ole äitiinsä missään yhteydessä.

  • Yksinhuoltajaäiti joutui jääkiekon kalleuden vuoksi velkakierteeseen, mutta nyt veljekset loistavat - Joonas jopa MM-joukkueessa

    Rahat ei riitä, velat painaa ja elämänilo katoaa.

    "Minulla oli neljä työtä ja velkaakin 10 000 euroa. Joskus ei ollut ruokaakaan kaapissa, mutta kaikista tärkeintä minulle oli, että pojat saavat jatkaa jääkiekkoa! Joku voi sanoa, että oliko pakko tai että turhaa valittamista, mutta halusin, että heillä säilyy edes yksi asia elämässä avioeromme jälkeen. Pojat menettivät eron myötä kodin, kaverit, kielen ja jopa kotimaansa. Minulle oli tärkeää, että he saivat jatkaa jotain, mikä oli heille rakasta", Minna kertoo.