Hyppää pääsisältöön

Kolumni: Tilasin Suomen kuolinmusiikkipalvelulta biisin hautajaisiini ja se pani ajattelemaan sitä mikä elämässä on oikeasti tärkeää

Suomen kuolinmusiikkipalvelu teki tulevia hautajaisiani varten biisin, joka kertoo juuri minun elämästäsi. Kun pohdin hautajaislaulua, päädyinkin kuoleman sijaan pohtimaan elämää.

Omaa kuolemaansa tulee aika harvoin ajateltua. Kuolema on kuin ei-toivotun sukulaismiehen takki, joka roikkuu kesämökin naulakossa. Haluat unohtaa sen olemassaolon vaikka hyvin tiedät, että kyllä se noutaja vielä joskus tulee hakemaan omansa. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä tänä talvena.

Tein jutun Suomen kuolinmusiikkipalvelusta. Kuka tahansa voi tilata sieltä hautajaisiinsa laulun, joka kertoo juuri hänen omasta elämästään. Tuleva vainaja voi siten olla varma, että hautajaisissa jaetaan juuri ne ilot ja surut, jotka ovat häntä hänen elämänsä aikana koskettaneet.

Mutta onko oman kuoleman ajatteleminen meille jotenkin ylivoimaista? Suomen kuolinmusiikkipalvelulla on tähän saakka ollut vain yksi asiakas, ja sekin oli virasto. Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan palvelukeskus tilasi kuolinmusiikkipalvelulta biisin, kun sen toiminta lakkautettiin.

Sukupolvien kuolinjonossa seuraavana

Pitihän uutta yrittäjää auttaa. Tilasin itselleni Markus Pulkkiselta (ei sukua) hautajaisbiisin, joka kuullaan kiirastorstaina Puoli seitsemässä. Itse en kappaletta ole vielä kuullut, mutta jo sen tekemisen aikana olen joutunut miettimään, mikä elämässäni on ollut tärkeää: mikä on tuonut sille sisältöä ja ketä haluaisin kiittää?

Vaikka biisinteko sai minut ajattelemaan tulevaa kuolemaani, vielä enemmän se pani pohtimaan elämää. Niin käy yleensä aina, kun on kuoleman – oman tai toisten – kanssa tekemisissä.

Vanhempani kuolivat jokin aika sitten puolentoista vuoden välein. Sukupolvien ketjussa minä olen nyt kuolinjonossa seuraavana. Jalastani löytyi veritulppa – kiusantekijä, joka aikanaan vei mummoni. Täytin viime syksynä 50 vuotta. Vaikka kuinka yrittäisin valehdella itselleni, on pakko tunnustaa, että kuolema on nyt lähempänä kuin syntymä.

Elämässä parasta on kuoleminen

Energiajuoma saattaa antaa ihmiselle siivet, mutta kuoleman pohtiminen antaa ajattelulle horisontin: joskus tämä kaikki sinunkin kohdaltasi päättyy.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka kuolema antaa elämälle raamit, sinä laitat siihen sisällön.

Jos tietäisimme elävämme loputtomiin, voisimme käyttäytyäkin kuin kuolemattomat. Mitä sitten jos olenkin rakkaitani kohtaan kusipää, koska ainahan voin käydä pyytämässä myöhemmin anteeksi?

Toisin on meillä kuolevaisilla. Jokainen päivä voi olla viimeinen. Jos tänään käyttäydyt jotakuta kohtaan huonosti, voi olla, että et koskaan ehdi pyytää häneltä anteeksi käytöstäsi.

Kutsuinko kuoleman kylään?

Viikko sen jälkeen kun olin saanut juttuni kuvattua, kävelin työpaikkani pihassa Pasilassa ja liukastuin päistikkaa jäisellä polulla. Jalat lähtivät täysin alta ja miestä vietiin. Selkärepussani ollut kannettava tietokone osui onneksi jäähän ennen takaraivoani.

Kone hajosi, mies pysyi ehjänä. Ainakin fyysisesti.

Vaikka en ole mielestäni pätkääkään taikauskoinen, mielessäni käväisi pelottava ajatus: olenko kutsunut kuoleman kyläilemään? Onko kuolema jo jossain nurkan takana odottamassa ja haluaa päästä töihin, nyt kun on se hautajaislaulukin valmiina.

Onneksi ei käynyt sen pahemmin. Jäinen polku Pasilassakin on jo aikoja sitten sulanut. Ei se ei-toivottu sukulaismies vielä näillä lumilla tullut omaansa hakemaan.

Hautajaislaulun ensiesitys oli Puoli seitsemässä kiirastorstaina. Katso alta kuinka laulu syntyi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua