Hyppää pääsisältöön

Ruotsin kuningasperheen vuosi 2016

Vuosi 2016 oli Ruotsin kuningasperheessä täynnä juhlia.
Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia yhdessä lasten sekä lastenlasten kanssa. Vuosi 2016 oli Ruotsin kuningasperheessä täynnä juhlia. yle tv1

TV1 sunnuntaina 16.4.2017 klo 13.30 - 14.30
Yle Areenassa 30 päivän ajan

Vuosi 2016 oli Ruotsin kuningasperheessä täynnä juhlia. Kuningas Kaarle XIV Kustaa täytti 70 vuotta, prinssit Oscar ja Alexander syntyivät ja kuningaspari vietti 40-vuotishääpäiväänsä.

SVT:n dokumentissa seurataan kuninkaallisen perheen tapahtumia ja matkoja Ruotsissa sekä ulkomailla. Ohjelmassa oli muun muassa matka Japaniin, kalastusta Meksikossa sekä valtiovierailu Bhutaniin ja kuningatar Silvian synnyinmaahan Saksaan.

Året med kungafamiljen 2016. Tuotanto: SVT, 2016.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.