Hyppää pääsisältöön

Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987).
Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio hymyilevät (1987). Tiina Pirhonen, Ville Virtanen, Aake Kalliala, Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Luoma-aho ja Antti Raivio Hymyhuulissa (1987). Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle. Hymyhuulet

Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

Hymyhuulet jatkoi siitä, mihin Velipuolikuu ja Mutapainin ystävät olivat edenneet. Velipuolikuu oli ollut menestys, Mutapainin ystävissä yleisö ei enää ollut pysynyt mukana. Myös Hymyhuulet haluttiin tehdä omin ehdoin, mutta niin, että yleisökin sitä ymmärsi.

Aikakauden tv-viihteessä elettiin vaihetta, jolloin luotiin joukoittain uusia sketsihahmoja. Hahmojen viehätys perustui hokemiin. Tämä ei ollut uusi keksintö, mutta nyt niistä oli tullut ensin muotivillitys ja sitten pysyvä ilmiö. Suomalaisittain uutta oli myös se, että näyttelijät usein kirjoittivat kollektiivisesti itse omat sketsinsä.

Haluttiin tehdä selkeesti helpompi, kivempi mutta kuitenkin omintakeinen viihdeohjelma. Siinä ei enää pitänyt tehdä vallankumousta sisältöpuolella.
― Kari Kyrönseppä (2006)

Tekijätiimin keskiössä oli Kyrönsepän ohessa jälleen Pirkka-Pekka Petelius. Koska hänen "vanha" aisaparinsa Kari Heiskanen halusi irrottautua viihteestä, sai Petelius rinnalleen Aake Kallialan. Tämän erikoisvahvuuksia oli kyky heittäytyä mitä järjettömämpien hahmojen esittämiseen parityöskentelynä. Uusina kasvoina esiteltiin astetta nuoremman sukupolven näyttelijät Ville Virtanen ja Antti Raivio.

Käsikirjoittaja Seppo "Bisquit" Ahti muisteli myöhemmin hetkeä, jolloin koki tipahtaneensa ”alalta” pois. Se tapahtui silloin, kun Virtanen ja Raivio olivat esitelleet hänelle ideansa. Annalan mukaan Kari Kyrönseppä oli ainut, joka vaistosi näissä sketsihahmoissa jotakin potentiaalia.

Mä olin että mitä… ei tämmöstä voi esittää! Heillä oli kaksi tyyppiä, Aki ja Turo, jotka sanoivat "auts töks töks". Ajattelin, että mä en tajua enää mistään mitään!― Seppo Ahti (2006)

Virtasen ja Raivion esittelemä kaksikko oli ”valmis” henkilökattaus. Turo (Virtanen) oli koulukiusattu, Aki (Raivio) hänen paras kaverinsa ja pahin kiusaajaansa. Aki ei väsy vedättämään hyväuskoista Turoa. Kaikki hokemat – esimerkiksi lievä mopo, mutsis oli, ehe ehe – olivat aitoja, Virtasen ja Raivion lapsuuden ja nuoruuden sanontoja. Samaa perua oli kaksikon katu-uskottava ulkoasu: monen katsojan mielessä Aki ja Turo muistuttivat ajasta, joka ei ollut vielä ulkoisesti kultautunut muistoissa. He olivat aavistuksen aikaansa edellä, 1970-luku palasi buumin tavoin muotiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Mistään pukurooleista ei kuitenkaan ollut kyse vaan ne vedettiin läpi ankaralla turkkalaisella metodilla, tunnetila edellä. "Turoa oli aika ahdistavaa näytellä, se oli tosissaan tehty", Virtanen muisteli radiohaastattelussa vuonna 2006.

"Auts töks töks" tulee Tuusulasta, se oli Raivion nuorisosanontoja.― Ville Virtanen (2006)

Aki ja Turo olivat myös ilmeisen musikaalisia eivätkä kaihtaneet laulaa solisteina rokkibändissä. Kahdeksanhenkinen Bluesshakers-yhtye teki vakuuttavaa työtä duon taustabändinä nimellä Hepamamas. Bändi soitti 1970-luvun viileimpiä, villeimpiä ja kuulaimpia helmiä, mm. Gary Glitteriä, Sex Pistolsia ja Baddingia.

Aki ja Turo nousivat töksäyttelyllään nopeasti suorastaan kulttisuosioon. Menestyksen myötä heidän osuutensa ohjelmassa kasvoi, ja mukaan tuli usein heidän itsensä esittämiä sivurooleja. Aki & Turo and the Hepamamasin suosio kantoi myös studion ulkopuolelle: ensin levytyssopimukseen ja sitten pitkälle keikkakiertueelle. Lievä kantrihuijas -albumi myi kultaa jo ennen, kuin se ehti kauppoihin. Kesällä 1988 bändi rikkoi Linnanmäellä siihenastisen, Paul Ankan tekemän yleisöennätyksen. Kun myös Kaivarin konserttiin tuli samaiset 25 000 kuulijaa, Virtasta alkoi mietityttää. "Silloin tuli olo, etten oikeasti tavoita heistä ketään", hän kertoi vuonna 2006.

Yksi tavoite oli, että saataisiin katsojat itkemään ihan säälistä.― Ville Virtanen (2006)

Yksi Kari Kyrönsepän tavoitteista puolestaan oli vähemmistöryhmiä kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen ravistelu. Katseet kiinnitettiin etenkin saamelaisiin ja romaneihin: ajatuksena oli, että katsojat saavat itse itsensä kiinni ennakkoluuloistaan. Saamelaisvitsit nousivat keväällä 1988 kohuksi asti ja niistä mm. valitettiin television ohjelmaneuvostoon. Tekijätiimille itselleen tuli myös toisenlaista palautetta. "Älkää vaan jättäkö niitä pois", Petelius kertoi radiohaastattelussa niin romaneilta kuin saamelaisiltakin saamastaan palautteesta. Tänä päivänä Hymyhuulien vähemmistökulttuuria kuvaavat sketsit näyttäytyvät yhä selvemmin rasistisina ja sellaisia tuskin enää tehtäisiin.

Otetaan ne, joita jo pilkataan, ja pilkataan vielä enemmän, niin että niistä tulee suosittuja.― Kari Kyrönseppä (2006)

Sarjassa parodioitiin myös aivan oikeita henkilöitä: yksi heistä oli vakavailmeinen meteorologi Erkki Nystén.

Osansa saivat myös Vironperän pariskunta Johannes ja Kyllikki Virolainen, jotka olivat Peteliuksen henkilökohtaisia ystäviä. Kalliala esitti Johannesta, Petelius Kyllikkiä. Radiohaastattelussa Petelius korostaa, ettei heidän kohdallaan ollut kyse imitoinnista, vaan imitoinnin parodioinnista.

Kyllikki oli vähän mustasukkainen, hän oli vakuuttunut, että Johannes tykkäs mun Kyllikistä enemmän!― Pirkka-Pekka Petelius (2006)

Toistuvaa vinoilua saivat osakseen juppikulttuuri ja niinsanotut cityvihreät. Eri alojen asiantuntijoista riitti aina tulkittavaa.

Parivaljakoiden pohjalle rakentuneen sarjan naisrooleista vastasivat Tiina Pirhonen ja Pirjo Luoma-aho. Jokaisessa jaksossa kuultiin myös Billy Carsonin ja Pham Tan Kietin käymä puhelinkeskustelu: maahanmuuttajlla riitti ihmeteltävää suomalaisen kulttuurin erikoisuuksissa.

Peteliuksen ja Kallialan sketsihahmot jatkoivat elämäänsä MTV:n sarjoissa Pulttibois (1989–1991) ja Manitbois (1992).

Saamelaisvitsiä käsiteltiin ohjelmaneuvostossakin

Peteliuksen ja Kallialan saamelaishahmot nousivat keväällä paitsi keskusteluaiheeksi myös uutisotsikoihin, koska niiden katsottiin loukkaavan saamelaisia. Tv-ohjelmaneuvosto käsitteli asiaa toukokuussa ja antoi Naima-Aslakille ja Soikhiapäälle hyväksyntänsä.

Uutisjuttu Lapin Kansassa 14.5.1988.
Uutisjuttu Lapin Kansassa 14.5.1988. Kuva Jukka Annalan teoksesta Toopelivisio (2006). Uutisjuttu Lapin Kansassa 14.5.1988. Hymyhuulet

Kirjoituksessa on käytetty ohjelmien lisäksi lähteenä Jukka Annalan teosta Toopelivisio (Teos 2006).

Artikkelia päivitetty 13.4.2017, lisätty saamelaissketsiä käsittelevään kappaleeseen maininta sen rasistisuudesta. Lisätty myös maininta ohjelman rasistisuudesta linkin yhteyteen, joka vie Areenan sarjasivulle.

YleX: Menneen ajan Suomi-viihde näyttää nyt rasistiselta – Pirkka-Pekka Petelius puhuu vanhoista sketseistään: "Niissä nauretaan käsityksille, ei vähemmistöille"

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto