Hyppää pääsisältöön

Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen
Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen Ilkka Heiskanen, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Kati Bergman, Kari Heiskanen Kuva: Yle /Kalevi Rytkölä Mutapainin ystävät,Ilkka Heiskanen,Eeva Litmanen,Pirkka-Pekka Petelius,Kati Bergman,Kari Heiskanen,1985

Velipuolikuun (1983–1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon. Tässä artikkelissa on myös taustatietoa surrealismia televisioviihteeseen tuoneen sarjan tekemisestä.

Kari Kyrönsepän ohjaamaa sarjaa tehtiin vuosina 1984–1985 kaikkiaan kahdeksan jaksoa. Sarjan nimi ja "Kuraa – uraa!" -tunnussävelen sanat olivat Kyrönsepän käsialaa.

Mutapainin ystävien linja oli omituisempi ja viistompi ja katsoja joutui pinnistelemään käsittääkseen, mitä tää on.― Ohjaaja Kyrönseppä Velipuolikuun ja Mutapainin ystävien eroista

Suositun Velipuolikuun jälkeen odotukset uuden sarjan suhteen olivat korkealla. Ohjaaja Kari Kyrönseppä ja näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius muistelevat radio-ohjelmassa Kuvaputki (2006) sketsisarjan tekemistä. Kyrönseppä toteaa, että Velipuolikuun jälkeen haluttiin laittaa kierrettä lisää, tehdä sarjasta omituisempi ja viistompi. "Tavoite oli pudottaa pois ne, jotka eivät oikeasti tykkää". Peteliuksen mukaan tavoitteena oli myös tehdä pitempiä ja ennakkoluulottomia juttuja. Esimerkkinä Petelius mainitsee sketsin Tulevaisuuden orvot. Jokainen jakso alkoi myymälän työntekijöiden mutapainilla.


Kyrönsepän mukaan sarjaa yritettiin tehdä niin, että se olisi täyttä viihdettä. Mutta hämäämistä lisättiin siten, että "katsoja sai tehdä koko ajan töitä käsittääkseen, mitä tää on".

Mutapainin ystävien sketseistä kummallisempia on absurdi parodia kirjailija Paavo Haavikon haastattelusta. Juopuneen oloinen, "Rento-Reiskaksi" itsensä määrittelevä intellektuelli sokeltaa omiaan toimittajan sinänsä asiallisiin kysymyksiin. Kari Heiskanen valottaa parodisen haastattelun taustoja Jukka Annalan teoksessa Toopelivisio (2006). Heiskasen mukaan tuntui siltä, että Haavikko oli aikanaan ainoa intellektuelli Suomessa. Hänet oli nostettu sellaiselle jalustalle, että oli oikeastaan ihan sama, kuka studioon saapuu Haavikkona, sillä brändi oli niin vahva. "Vastaanotto ja liehittely johtivat helposti keisarin uusiin vaatteisiin", Heiskanen toteaa.

Uusi tyyli näkyi myös musiikissa, jonka osuutta lisättiin. Enää ei tyydytty vanhoihin biiseihin vaan tilattiin uusia lauluja ja tekstejä. Mukaan tuli mm. runoja, jotka olivat käsittämättömiä jo tekstinä. Säveltäjinä olivat Esa Helasvuo ja Pave Maijanen, joten "niistä tuli välillä melkoisia taidepaukkuja", Kyrönseppä muistelee. Näytelmäkirjailija Jukka Vieno teki myös sanoituksia, joiden surumielisiä tarinoita hän sävytti tummalla huumorilla.


Sarjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa studioon rakennettuun valintamyymälän lavasteisiin, mutta kuvauksia tehtiin myös studion ulkopuolella, mikä toi lisää sävyjä sarjan sisältöön.

Pirkka-Pekka Peteliuksen, Kari ja Ilkka Heiskasen, Eeva Litmasen ja Kati Bergmanin esittämät työntekijät palvelevat vähäisiä asiakkaita mitä pelleilyltään ja laulunumeroiltaan ehtivät. Kaikki hahmot sonnustautuivat kaupanmyyjän perinteiseen työasuun valkeaan takkiin. Näyttelijöiden hahmoille kehiteltiin erityiset profiilit. Petelius ja Kari Heiskanen esittävät Ardea ja Tapia, jotka huolettomasti artikuloivat nuorisoslangia. Juuri heidän tekemisiin kiteytyi sarjan vinohuumori sukkamehuteen valmistamisesta lattiavahanesteiden juomiseen.

Ilkka Heiskasen esittämä hikikasvoinen ja länsisuomalaisittain puhuva Huttunen puolestaan on jännittynyt ja tosikkomainen tyyppi. Hän luo kontrastia keskenkasvuiselle, kolttosia virittelevälle pääparille.

Eeva Litmanen oli ollut mukana jo Velipuolikuussa ja nyt hänelle suotiin enemmän ruutuaikaa. Litmasen Ragni-rooli perustui puolestaan äidinvaistoiseen naisellisuuteen, jota tehostettiin uhkein rintavarustuksin. Kati Bergman esitti sarjassa vaiteliasta Ritua, Arden ja Tapin päiväunien kohdetta. Bergman pestattiin mukaan lisävoimaksi lauluosuuksiin.

Tekstissä on hyödynnetty Elävän arkiston julkaisemia artikkeleita Mutapainin ystävistä. Kirjallisena lähteenä on ollut Jukka Annalan kirja Toopelivisio (Teos, 2006)

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa esitettiin myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto