Hyppää pääsisältöön

Onko meillä riittävästi kaikkea? Avaruusromua 16.4.2017

vettä juomalasissa
vettä juomalasissa vettä juomalasissa

“Elämässä on vain kaksi tragediaa: se, ettei saa sitä mitä haluaa ja se, että saa sen”. Näin sanoi näytelmäkirjailija ja runoilija Oscar Wilde.

24-vuotias englantilaisnainen voitti arpajaisten päävoiton: yli miljoona puntaa. Hän lopetti työnteon, mikä johti ennen pitkää siihen, että hän alkoi pitkästyä. Hän osti uuden talon trendikkäästä korttelista, mutta etääntyi samalla ystävistään. Hän osti kalliin auton, vaikkei edes osannut ajaa. Hän hankki itselleen paljon vaatteita, joista suurin osa pysyi komerossa. Hän kävi hienoissa ravintoloissa, mutta söi edelleen mieluiten kalapuikkoja. Vuoden päästä hän alkoi kärsiä masennuksesta. Hän piti elämäänsä tyhjänä ja epätyydyttävänä.

Tällaisen tarinan kertoo ranskalaissyntyinen buddhalaismunkki Matthieu Ricard kirjassaan Onnellisuus.


Italialainen muusikko ja äänitaiteilija Lorenzo Montanà. Musiikkia albumilta Phase IX.

Meidän neoliittiselta kaudelta peräisin olevat aivomme yhdistävät kaikki uudet ja entistä paremmat tuotteet kauniisiin ja menestyviin ihmisiin. Näin väittää kulutusta ja tavaramaailmaa pohtinut John Naish kirjassaan Riittää jo, ja selittää asiaa kertomalla, kuinka meidän esi-isämme kehittyivät jo neoliittisella kaudella erittäin taitaviksi muotoilemaan piikivestä käteviä työkaluja.

Ne olivat oman aikansa huipputeknologiaa. Ne olivat oman aikansa design-tuotteita. Ne olivat luksustavaraa. Ne olivat jotakin, jota kannatti tavoitella. Ne olivat jotakin, jota kannatti omistaa. Ne takasivat omistajalleen etuja ja paremmuutta, tietynlaista ylivoimaa. Ne lupasivat parempaa tulevaisuutta.


Italialainen muusikko ja äänitaiteilija Lorenzo Montanà. Lisää musiikkia albumilta Phase IX.

Ja tässä on syy, miksi meidän kulttuurissamme hankitaan pakkomielteisesti aina uusia ja muodikkaita esineitä, sanoo John Naish. Meidän neoliittiset aivoparkamme ovat erityisen alttiita tämänkaltaisille houkutuksille, hän sanoo.

Tämä on saanut meidät luomaan maailman, jossa ympärillämme on niin monenlaisia vempaimia, uutuuksia ja ohimeneviä ilmiöitä, että me emme enää kykene suhtautumaan niihin järkevästi. "Sitä kaikkea voi kutsua vaikka roinaksi", hän sanoo ja jatkaa, että hinnaltaan edullinen roina lupaa usein ratkaista joitakin elämämme pienistä pulmista, mutta todellisuudessa se ainoastaan tyydyttää meidän alati kasvavaa tarvettamme ostaa edes jotakin.

Andrejs Eigus Riikasta, hän tekee musiikkia nimellä Selffish. Musiikkia englantilaisella levymerkillä julkaistulta albumilta He She Them Us. Kiinnostava yhdistelmä ympäristön ääniä, elektroniikkaa ja akustisia soittimia.

Meidän perityt vaistomme varmistavat, että me tunnemme aina tarvetta omistaa esineitä, jotka tekevät meidät ylpeiksi. Näin kirjoittaa John Naish, Heli Naskin suomentamassa kirjassaan Riittää jo. Kirjan alaotsikkona on ”irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa”. Naish sanoo, että omistamisen haluun liittyy toki muutakin.

Ennen - ei niin kovinkaan kauan sitten - ihmisen omistamat esineet olivat omatekoisia, jonkun tekemiä, ne eivät olleet tehdastekoisia, ja ihmisellä oli niihin aivan toisenlainen suhde kuin anonyymeihin, kaupasta ostettuihin tuotteisiin. Tavaroihin, joiden valmistuksesta meillä ei ole käsitystä ja joiden ostaminen tuo meille usein vain väliaikaista iloa.

Veljekset Hollannista, Jan ja Romke Kleefstra yhdessä Anne Chris Bakkerin kanssa, kolmikon yhteisellä albumilla Dize.

Liian suuri valinnanvara voi olla haitaksi. Suuri osa tekniikasta voi olla tarpeetonta. Monet joutuvat epätoivon valtaan ja jättävät ostamisen sikseen. Vaihtoehdot eivät monesti ratkaise ongelmia eivätkä tee käyttäjiä tyytyväisemmiksi.

Ihmiset pelkäävät yhä enemmän tekevänsä vääriä valintoja, laittavansa vähät rahansa johonkin, josta eivät tiedä tai ymmärrä riittävästi. Heidän päänsä on pyörällä ja oikeiden valintojen tekeminen on lähes mahdotonta.

”Markkinoille vyöryy aina vain uusia ominaisuuksia, lisukkeita, koostumuksia ja pakkauksia”, sanoo John Naish.

Norjalainen Erik Wøllo, musiikkia albumilta Different Spaces.

"Me elämme keskellä kärsimättömyyden aikakautta", kirjoittavat Raija Kivimetsä, Katja Keränen ja Marja Ruuti kirjassaan Parasta aivoillesi. He sanovat, että teknologian ansiosta meidän työmme ja vapaa-aikamme on helpottunut ja monipuolistunut, mutta myös kuormittunut.

”Moni on eksynyt aidosta elämästä ja uponnut tietokoneiden ja kännyköiden tekniseen maailmaan”, he kirjoittavat, ja muistuttavat että hyvä olo ja tasapaino eivät synny aina uusista keksinnöistä, entistä tehokkaammasta teknologiasta tai vieläkin vauhdikkaammasta elämästä. Päinvastoin, ne saattavat löytyä yksinkertaisista, jopa itsestään selvistä asioista, jotka ovat arjen kiireessä ja teknologiahuumassa päässeet unohtumaan.

Meidän viisaat aivomme tallentavat kaiken tärkeänä pitämänsä, he sanovat. ”Mieleen jäävät erityisesti ne asiat”, he korostavat, ”joihin liittyy jokin tunne”.


Äänimaalailijat yhdessä: norjalainen Erik Wøllo ja amerikkalainen Byron Metcalf albumillaan Earth Luminous.

Lepoa ja nukkumista ei arvosteta. Tehoyhteiskunnassamme unista on alettu nipistää. Näin toteaa Raija Kivimetsä kirjassa Parasta aivoillesi.

Univaje aiheuttaa stressiä ja stressi univajetta, ja kierre on valmis, hän toteaa ja jatkaa, että tehoyhteiskunnan paineissa uni karkaa käsistä ja stressihormonit pommittavat meistä voimia pois.

Ihminen, väsyy, uupuu ja masentuu. Muisti pätkii ja pinna on kireällä. Töissä pitäisi olla luova ja tuottelias, mutta mitä voimme tehdä, kun työpäivät ovat rauhattomia ja täynnä keskeytyksiä. Tutkimusten mukaan jokaisen työn aikana tapahtuneen keskeytyksen jälkeen kestää 20 minuuttia palata takaisin työn alla olevaan asiaan, kirjoittaa Raija Kivimetsä, ja sanoo, että jos edes ehdimme palata työn pariin ennen seuraavaa keskeytystä.

Norjalainen Erik Wøllo, lisää musiikkia albumilta Different Spaces.

AVARUUSROMUA 16.4.2017 - OHJELMAN MUSIIKKI:
LORENZO MONTANA: Mirror of Consciousness (Phase IX)
SELFFISH: Prologue (He She Them Us)
SELFFISH: As The Leaves Fall (He She Them Us)
KLEEFSTRA / BAKKER / KLEEFSTRA: Ut Har Eagen Bliedzje (Dize)
ERIK WØLLO: Kaleidoscope (Different Spaces)
ERIK WØLLO & BYRON METCALF: Valley of Spheres (Earth Luminous)
SVARTE GREINER: The Marble - osa - (Moss Garden)

  • Mene metsään! Avaruusromua 25.6.2017

    Metsässä olo rauhoittaa, ja myös musiikki.

    Metsässä oleskelu laskee verenpainetta, vähentää lihasjännitystä ja alentaa sydämen sykettä. Metsässä olo rauhoittaa. Sanotaan, että jo muutama minuutti metsässä vaikuttaa meihin, mutta metsän hyödyt ja vaikutukset tulevat parhaiten esiin, jos metsässä viihtyy pitempään. Stressi helpottaa. Olo paranee. Amerikkalainen Robert Scott Thompson on tehnyt metsäistä musiikkia. Steve Roach ja Robert Logan lähestyvät asiaa biologian ja ihmisen luontosuhteen kautta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Levyjä soittava kone ja muita ihmeitä. Avaruusromua 18.6.2017

    Voiko levysotinta oikeasti käyttää soittimena?

    Levysoitin. Pyörivällä levylautasella, äänivarrella ja äänirasialla varustettu soitin, jolla soitetaan vinyylilevyjä. Sehän on sanamukaisesti soitin. Mutta entä kun sitä aletaan oikeasti käyttää soittimena? Siis ei normaaliin vinyylilevyjen soittamiseen, vaan instrumenttina. Sveitsiläinen Strotter Inst on soittanut levysoitinta jo yli 20 vuotta. Hän ei ole tiskijukka. Hän ei juurikaan soita äänilevyjä, vaan levysoitinta. Avaruusromussa myös musiikkia 8-bittisestä maailmasta, aikamatka syntesoijalla ja kolme mikrotonaalista tuubaa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kukaan ei halunnut soittaa meidän kanssamme! Avaruusromua 11.6.2017

    Berliiniläinen nykymusiikkiorkesteri Kraftwerkin kimpussa.

    Soittajat vierastivat niitä kaikenlaisia häiriöääniä, kummallisia soundeja ja voimakkaita rytmejä, joista Kraftwerk rakensi musiikkinsa, muistelee yhtyeen perustaja Ralf Hütter. Entä kun berliiniläinen nykymusiikkiorkesteri kaivaa levyhyllystään unohtuneita Kraftwerkin vinyylilevyjä yli neljän vuosikymmenen takaa ja alkaa soittaa tuota outoa musiikkia? Avaruusromussa myös uusia ääniä Suomesta ja Amerikasta: Goamae, The Kolmas, Esa Ruoho ja The Greatest Hoax. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Erki Pärnoja - epäonnistuja

    Katso live: Late August

    Erki Pärnoja on kireä ja levoton tutkimusmatkailija, joka rakastaa epäonnistumisen riskiä. Lisäksi hän on Viron tunnetuimpia muusikkoja. Vieraana-sessiossa Pärnoja esittää uusitun version Late August -kappaleestaan. Live tallennettiin Tallinnan Telliskivessä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua