Hyppää pääsisältöön

Saara Aallon areenakeikka oli juuri niin mahtipontinen spektaakkeli kuin yleisö osasi odottaa: täynnä glitteriä, röyhelöisiä asuja ja kuplivaa iloa

Saara Aalto toi Hartwall Arenalle show’n, jonka kaltaisia ei Suomessa ole juuri nähty. Aallon musikaalimaista tykitystä säestivät live-bändi, tanssijat ja vierailevat tähdet.

Saara Aalto vaihtoi asuja keikallaan lukuisia kertoja. Monessa asussa näkyi röyhelöitä tai glitteriä. // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Kimallusta, glitteriä, säihkettä, paljetteja, tyllihameita, asunvaihtoja, timantteja.

Saara Aalto oli In My Wildest Dreams -konsertissaan täysin elementissään. Hän lauloi, tanssi ja ennen kaikkea viihdytti. Lähes loppuunmyyty Hartwall Arena seurasi, kun Britannian X Factorista koko kansan julkkikseksi ponnistanut Aalto järjesti hulppean show’n, jossa kuultiin sekä hänen omia kappaleitaan että X Factorista tuttuja cover-biisejä.

On huomionarvoista, että Aalto oli myynyt lähes kaikki keikkaliput loppuun. Hän on toki julkaissut useamman oman albumin, mutta niistä yksikään ei ole noussut suursuosioon. Spotifyssa hänen kuunnelluin biisinsä on X Factor -veto The Winner Takes It All. Laulukilpailun jälkeen hän ei ole julkaissut vielä yhtäkään sinkkua.

Aalto kuitenkin kiinnostaa, onhan hän persoonana meille suomalaisille vähintäänkin kaksijakoinen. Ensin oli Talent Suomi, sitten The Voice of Finland ja euroviisukarsinnat. Viimeisten 10 vuoden aikana Aalto on tehnyt musiikista itselleen ammatin, mutta suuri yleisö ei ollut hänestä kiinnostunut ennen X Factoria. Nyt kaikki on toisin.

Saara Aallon sisääntulo areenalle oli näyttävä: hän laskeutui katosta alas vaijerilla. // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Bohemian Rhapsody ja Matt Terry veivät X Factor -huumaan

Suurin X Factor -hype on luonnollisesti jo hiipunut, onhan kilpailun loppumisesta jo useampi kuukausi. Aalto on kuitenkin viettänyt kisan jälkeen kaikkea muuta kuin hiljaiseloa. Arki on täyttynyt Briteissä tehdystä X Factor -kiertueesta, studiosessioista ja konserttitreeneistä.

- Tämän keikan jälkeen mulla pitäisi olla pieni loma, mutta saa nähdä. Mulla on Lontoossa kuun lopussa oma konsertti, jonne tulee paljon kansainvälisiä musiikkialan ihmisiä ja mediaa paikalle. Siihen pitää valmistautua, Aalto kertoi ennen keikkaa YleX:lle.

In My Wildest Dreams oli kuitenkin kiitoskonsertti niille, jotka tukivat laulajaa X Factorin aikana ja jo ennen sitä. Areenalle Saaraa oli tullut katsomaan yleisö, joka koostui kaikenikäisistä faneista. Yleisöstä erottui etenkin aikuisia naisia, äiti ja tytär -kaksikkoja, pariskuntia ja perheitä. Paikalla tuntuivat olevan juuri he, keitä Aalto halusi kiittää.

Aalto saapui lavalle vaikuttavammin kuin koskaan aiemmin: vaijerilla katosta leijuen, keijumaisen glitterpölyn saattelemana. Ensimmäiseksi kappaleeksi oli valikoitunut Sian Alive, ja sillä saatiin katsojat todella heräteltyä hurjaan show-tykitykseen. Myös Hartwall Arenan lava yllätti: se ei ollut perinteisesti toisessa päässä areenaa, vaan iso rakennelma permannon keskellä.

X Factoria innolla seuranneet saivat todella vastinetta rahoilleen. Aalto veti muun muassa herkän version Abban The Winner Takes It All -kappaleesta, ja omisti esityksen vanhemmilleen. Yleisö yltyi hurjiin suosionosoituksiin, kun X Factor -voittaja Matt Terry kipusi lavalle vetämään kolme biisiä Saaran kanssa. Yhteisen biisiputken kruunasi tulkinta Bohemian Rhapsodysta, joka tosin ei tuntunut aivan yhtä hurjalta vedolta kuin Saaran ja Adam Lambertin veto X Factor -finaaleissa.

Matt Terry ja Saara Aalto vetivät yhdessä myös Writings On The Wall -biisin. // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Aallon unelmat ovat oopperaa, poppia ja balladeja

Aalto ei tyytynyt keikalla vain X Factor -biisien esittämiseen. Artisti oli jo ennen keikkaa kertonut, että konsertissa tullaan kuulemaan hänen omia suosikkikappaleitaan genrestä riippumatta.

Aallolle ominaisia, tyypillisestä pop-konsertista poikkevia biisivalintoja olivat muun muassa Je suis malade -balladi ja Andrea Bocellin tunnetuksi tekemä Con te partirò. Jälkimmäisen biisin artisti esitti yhdessä entisen puolisonsa ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Teemu Roivaisen kanssa. Vaikuttavan, oopperamaisen esityksen päätteeksi Aalto kiitti Roivaista ja liikuttui lähes kyyneliin saakka.

Lisäksi lavalla nähtiin myös Aallon Suvi-pikkusisko ja The Voice of Finland -ajoilta tuttu mentori Michael Monroe, joka esitteli myös huuliharpputaitojaan. Oli selvää, että vierailijat olivat Saaralle tärkeitä ja ansaitsivat hekin tämän kiitokset. He olivat niitä ihmisiä, jotka olivat uskoneet artistiin silloin, kun muu maailma ei ollut kannustavimmillaan.

Omien unelmien tavoitteleminen olikin konsertin pääteema, josta Aalto jaksoi muistuttaa.

- Kaikille joku on joskus sanonut, ettei kannata kuunnella sydämen ääntä. Mä toivon, että tää konsertti on teille osoitus siitä, että muita ei kannata aina kuunnella, laulaja spiikkasi jo keikan alkupuolella.

Michael Monroe vieraili lavalla useampaan kertaan. // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Uusi biisi sai mammatkin bailaamaan

Konsertissa kuultiin myös maistiainen Aallon uudesta musiikista, jonka julkaisusta ei vielä ole tietoa edes artistilla itsellään.

- Olisi kivaa julkaista biisi mahdollisimman nopeasti, mutta en halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Ollaan levytetty paljon kappaleita, mutta se avausbiisi on vielä mietinnässä. Ehkä kesällä kuullaan jotain uutta, Aalto kertoi.

Elektropoppia artistin show-elkeisiin yhdistänyt uusi biisi upposi Hartwall Arenan yleisöön mainiosti. Fanit innostuivat keikan aikana vain harvoin taputtamaan oma-aloitteisesti, mutta uusi kappale teki tehtävänsä.

Konsertissa näkyi selkeästi sen ikäjakauma: Nuoret nostivat ilmaan älypuhelintensa valot, kun taas varttuneemmat tyytyivät lähinnä seuraamaan keikkaa kännykkäkamerat valmiudessa. Välkkyvää kännykkävalojen merta tai villisti tanssivaa yleisöä ei nähty missään vaiheessa. Istumakatsomossa vain muutamat innostuivat seisaalleen bailaamaan. Lähinnä permannolla näkyi Saaran tosifanien No fear -kylttejä.

Vaikutti siltä, että todella moni oli kiinnostunut Aallon musiikista juuri X Factorin ansiosta. Näin oli käynyt muun muassa Hanna-Kaisa Hakamaalle, 23, ja Anna Hartikaiselle, 24.

- Seurattiin Saaraa aktiivisesti X Factorissa ja toki tiedettiin hänet jo ennen sitä, nuoret naiset sanoivat keikan jälkeen.

Uusi biisi oli tehnyt vaikutuksen kaveruksiin, ja he kertoivatkin odottavansa innolla sitä, mihin Aalto päätyy seuraavaksi.

- No uutta levyä odotan todella innolla. Toivon, että Saaran ura jatkuu hienona ja hän saisi nostetta myös ulkomailla, Hartikainen pohti.

Kaiken kaikkiaan keikka tuntui olleen juuri sitä, mitä kaksikko oli toivonutkin.

- Tulisin vaikka heti huomenna uudestaan. Ja hei, glitteriä ei voi koskaan olla liikaa, Hakamaa hihkui.

Niinpä: ei ainakaan, jos kyse on Saara Aallosta.

X Factorista tuttu musikaalimainen Diamonds Are Forever ja Diamonds Are A Girl's Best Friend -potpuri kuultiin myös Hartwallilla. // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Lue myös:

Osallistuin Saara Aallon ilmaiseen elämäntaitovalmennukseen ja tunsin itseni huijatuksi

Analyysi: Saara Aalto teki mahdottomasta mahdollista, vaikkei voittoa tullutkaan

Tällainen on Saara Aallon päihittänyt The X Factor -voittaja Matt Terry