Hyppää pääsisältöön

Pikseliryijy lankatupsuista

Pixeliryyijy Strömsön salin seinällä.
Pixeliryyijy Strömsön salin seinällä. Kuva: Yle/Carina Ahlskog Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit,käsityöt (tuote)

Strömsön Lee on ristinyt tämän käsityön pikseliryijyksi. Se muistuttaa ryijyä mutta koostuu yksittäisistä väripisteistä, jotka muodostavat kuvion. Pikseliryijyn tekemiseen voivat osallistua kaikenikäiset. Lee käytti ryijynsä mallina aivan tavallista ristipistokuviota mutta korvasi jokaisen piston samanvärisellä lankatupsulla. Tupsun tekeminen onnistuu jo nelivuotiaalta, joten tämä on koko perheen hauska yhteinen projekti!

Isokokoiset työt ovat aina erityisen kivoja. Tähän lintuun tarvittiin 443 lankatupsua. Lee ja Elin aloittivat projektin käsityöristeilyllä, jolla he pyysivät muilta apua tupsujen tehtailuun. Niiden tekemiseen osallistui yhteensä noin 100 ihmistä, joten tarvittavan määrän kokoamiseen ei mennyt kauan. Jos sitä paitsi käyttää nopeinta tapaa ja kiertää langan pahvikiekkojen sijaan käden ympärille, yhden tupsun tekemiseen kuluu vain pari minuuttia. Mutta kukapa laskisi minuutteja, kun on kyse käsitöistä?

Jos kuvion taustaa ei peitetä tupsuilla, säästyy kuitenkin reilusti aikaa. Lee valitsi pohjamateriaaliksi punotun rottingin, jonka voi jättää näkyviin. Sitä myydään metritavarana, ja se on kaiken lisäksi halvempaa kuin esimerkiksi oikea ryijypohja. Punottua rottinkia käytetään yleensä tuolien istuimissa ja patterisuojina, mutta Leestä se sopi reikäisenä tähän tarkoitukseen mainiosti.

Leen kuvio on todella iso (200 × 180 cm), joten hän jakoi sen kolmeen osaan rottingin leveyden mukaan (rottinkia myydään kahdessa koossa, joten valitse omaan kuvioosi paremmin sopiva koko). Ota huomioon, että voit asettaa rottingin myös pystysuuntaan, jos haluat esimerkiksi kapean seinävaatteen. Silloin kuviota ei välttämättä tarvitse jakaa osiin, jos valitsee leveämmän rottingin (Lee käytti 60 cm:n levyistä eli kapeampaa rottinkia, koska se sopi juuri tähän työhön).

Haluatko sinäkin tehdä samantyyppisen ryijyn?

Valmis pixeliryyijy Strömsön salin seinällä.
Valmis pixeliryyijy Strömsön salin seinällä. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit

Tee näin:

Etsi mieleisesi ristipistomalli. Laske pistojen määrä, niin tiedät, montako tupsua työhön tarvitaan. Laske sitten, kuinka iso taideteoksestasi tulee. Käteen kiertämällä tehtyjen tupsujen halkaisija on noin 5 cm, joten kerro sekä leveys- että korkeussuunnassa olevien pistojen määrä 5 cm:llä.

Tee lista kaikista kuvion väreistä ja laske, montako pistoa kutakin väriä on. Siten tiedät, montako kunkin väristä tupsua tarvitset.

Valitse lankojen värit ristipistomallin värien mukaan. Voit hyvin käyttää keskenään erilaisia lankoja. 50 gramman kerästä, jossa on noin 100 metriä lankaa, tulee 6–8 tupsua sen mukaan, kuinka tuuheita tupsuista tekee. Jos käytät ohuempaa lankaa, kierrä sitä useampia kierroksia käden ympärille.

Tupsun voi tehdä useilla eri tavoilla: muovisen tupsukehikon avulla tai kahden pahvikiekon, tuolinjalan, haarukan, paistinlastan tai suorakulmaisen pahvinpalan ympärille tai käteen kiertämällä. Tätä projektia varten Lee suosittelee tekemään tupsut käteen kiertämällä, mutta 4–7-vuotiaille lapsille helpoin tapa on kietoa lanka suorakulmaisen pahvinpalan ympärille.

Näin teet tupsun käteen kiertämällä:

  1. Laita langan pää kämmenellesi ja pidä siitä kiinni peukalolla.
  2. Langan kierto sormien ympärille.
    Langan kierto sormien ympärille. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit
  3. Kierrä lankaa sormien ympärille. Tee vähintään 70 kierrosta langan paksuuden mukaan.
  4. Langan kierto sormien ympäri.
    Langan kierto sormien ympäri. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit
  5. Katkaise lanka.
  6. Leikkaa langasta lisäksi noin 20 cm:n pätkä.
  7. Työnnä langanpätkän pää lankojen ali kämmenpuolelta.
  8. Ota lankavyyhti varovasti kädestä ja sido se tiukalla umpisolmulla.
  9. Tupsupallon sidonta  ennen leikkausta.
    Tupsupallon sidonta ennen leikkausta. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit
  10. Kierrä sidontalanka koko vyyhdin ympäri ja sido taas tiukalla umpisolmulla. Tästä tulee tupsun keskikohta.
  11. Pidä kiinni sidontalangan päistä, jotta et katkaise niitä, ja leikkaa vyyhdin molempien päiden lankalenkit auki. Pöyhi tupsu tasaiseksi.
  12. Tupsupallo leikataan auki.
    Tupsupallo leikataan auki. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit
  13. Tupsu näyttää nyt hieman hassulta, mutta parturoi se siistiksi saksilla. Varo katkaisemasta sidontalankaa, sillä sitä tarvitaan tupsun kiinnittämiseen.
  14. Valkoisen tupsupallon friseeraus saksilla.
    Valkoisen tupsupallon friseeraus saksilla. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit,käsityöt (tuote)
  15. Jos kuitenkin satut katkaisemaan langan, kiedo tupsun ympärille uusi langanpätkä.

Tee tarvitsemasi määrän kunkin värisiä tupsuja.

Näin teet tupsuista pikseliryijyn:

  1. Laske rottinkipohjan ja ristipistokuvion keskikohta.
  2. Laske tupsujen kiinnityskohdat ja kiinnitä ne rivi kerrallaan. Sido jokainen tupsu rottinkipohjan kahden vierekkäisen reiän väliin. Leestä tupsujen etäisyydestä tuli sopiva, kun hän jätti jokaisen kiinnityspisteen väliin kolme tällaista ”väliä” sekä korkeus- että leveyssuunnassa.
  3. Tupsujen kiinnittäminen sujuu helpoimmin, kun asetat rottingin pystyyn pöydän päälle. Kierrä rottingin päät tukevien painojen (esimerkiksi isojen täytettyjen lasimaljakoiden) ympärille, jottarottinki pysyy pystyssä. Rottinkia voi sen pituuden mukaan rullata suuntaan tai toiseen siten, että työskentelykohta on keskellä. Voit sitoa tupsut rottinkipohjaan yksin, mutta helpoimmin se sujuu kahdestaan. Silloin toinen istuu työn takana ja toinen edessä. Edessä istuva seuraa mallia ja laskee, minkä värinen tupsu kulloinkin kiinnitetään. Hän pujottaa sidontalangan päät kiinnityspisteen vierekkäisten reikien läpi, ja takana istuva ottaa ne vastaan ja sitoo pohjaan umpisolmulla. Takana istuva voi myös tarkistaa, että tupsut tulevat suoraan sekä vaaka- että pystysuunnassa.
  4. Kiinnitä tupsut oikeisiin kohtiin ja laske erityisen tarkkaan tyhjäksi jätettävät alueet, jotta kaikki tupsut tulevat mallin mukaisille paikoille.
  5. Jos olet jakanut työn useammalle rottinkipohjalle, tarkista, että osat tulevat kohdakkain.
  6. Kiinnitä osat yksi kerrallaan haluamallesi alustalle. Alustana voit käyttää esimerkiksi puulevyä, jonka kiinnität sitten seinälle. Valitse menettelytapa tilan mukaan.
Pixeliryyijy Strömsön salin seinällä.
Pixeliryyijy Strömsön salin seinällä. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit,käsityöt (tuote)

Elin Skagersten-Ström ja Lee Esselström pixeliryyijyn edessä.
Elin Skagersten-Ström ja Lee Esselström. Elin Skagersten-Ström ja Lee Esselström pixeliryyijyn edessä. Kuva: Yle/Lee Esselström Strömsö (tv-ohjelma),seinätekstiilit,käsityöt (tuote),Lee Esselström,Elin Skagersten-Ström

Käännös Jenna Pahlman
  • Tilaa muistiinpanoille kesän kukoistuksesta

    Tee oma kasviprässi kauneimmille puutarhamuistoillesi.

    Jokainen on kai prässännyt jonkin kukan suosikkikirjansa väliin. Jos haluaa ottaa talteen useampia kasveja ja lisäksi tehdä sen tyylikkäästi, on aika tehdä oma kasviprässi!

  • Maalaa raikas taulu suosikkivalokuvastasi

    Tee valokuva-albumisi helmestä huoneen keskipiste.

    Vanhan valokuvan muuttaminen moderniksi maalaukseksi on täysin mahdollista, jos noudatat näitä fiksuja ohjeita.

  • Näin ompelet käsilaukun vanhasta nahkatakista

    Vanhan nahkatakin uusi elämä.

    Vanhat nahkatakit sopivat erinomaisesti käytettäväksi uudelleen. Niitä myydään usein halvalla kirpputoreilla ja käytettyjen tavaroiden liikkeissä, ja ne on suhteellisen helppo pestä. Useimmilla tavallisilla ompelukoneilla pystyy ompelemaan nahkaa, ellei se ole kovin paksua.

Strömsö

  • Avaimenreikäpuutarha – nerokas ajatus

    Lämpöpenkki ja komposti toimivassa paketissa

    Lämpöpenkki on erinomainen keino aikaistaa viljelykautta kylmässä pohjoisessa ilmastossamme. Jos rakennat sen niin kutsutuksi avaimenreiäksi, saat keskelle käytännöllisen kompostin, joka tuottaa viljelypenkkiin ravinteita koko kauden ajan.

  • Routa – ilmaista työvoimaa

    Paksu lumikerros suojaa kasveja paleltumiselta talvella.

    Pohjoisesta ilmastostamme on hyötyä, ja on olemassa kikkoja, joilla kasvit saa kasvamaan, vaikka on kylmä. Paksu lumipeite suojaa kasveja paleltumiselta talvella.

  • Tilaa muistiinpanoille kesän kukoistuksesta

    Tee oma kasviprässi kauneimmille puutarhamuistoillesi.

    Jokainen on kai prässännyt jonkin kukan suosikkikirjansa väliin. Jos haluaa ottaa talteen useampia kasveja ja lisäksi tehdä sen tyylikkäästi, on aika tehdä oma kasviprässi!

  • Strömsö-lapaset

    Strömsön pitsihuvilan inspiroima kudontaohje.

    Lee sai inspiraation Strömsön huvilan verannan kaidelaudoista ja suunnitteli niiden pohjalta oman lapasmallin. Noudata seuraavaa ohjetta ja neulo itsellesi omat Strömsö-lapaset!

  • Kahdesta kuusikulmiosta virkattu takki

    Helppo ja nopea malli, jonka kokoa muutat helposti.

    Tämä takki on sekä helppo että nopea virkata. Siitä voi tehdä minkä kokoisen tahansa niin, että se sopii nukelle, vauvalle, teini-ikäiselle tai aikuiselle, jos siitä tekee oikein ison.

  • Neulottu lehtikuvioinen myssy

    Opi hyödyntämään eri tyyppisiä silmukoita.

    Neulo myssy, jossa lehtikuvio kasvaa joustimesta ja päättyy myssyn keskiötä koristaviin terälehtiin. Opi hyödyntämään eri tyyppisiä silmukoita ja muodostamaan sileäneuleista kuviota nurin neulotulle pohjalle.

  • Vinoneliöistä virkattu bolero

    Nyt tehdään vinoneliöstä uusi isoäidinneliö!

    Lee Esselström on suunnitellut yleisön pyynnöstä aivan uuden Strömsö-vaatteen, vinoneliöistä virkatun boleron. Se on malli, joka onnistuu helposti myös aloittelevalta virkkaajalta.

  • Strömsö-kokki Paul Svensson lopettaa 11 vuoden jälkeen

    Paul paljastaa, mikä ei mennyt niin kuin Strömsössä.

    Yhdentoista vuoden jälkeen Strömsön keittiössä Paul hakee uusia haasteita. Nyt hän kertoo rakkaista muistoistaan ajastaan Suomessa. Hän paljastaa myös, mikä ei mennyt niin kuin Strömsössä.