Seppo Puttonen
Yle
John Lennonin murha 8.12.1980 löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut.
Suomessa elettiin talouskasvun ja hyvinvoinnin aikaa. Suomen Pankki vapautti rahan lainaamisen ulkomailta, ja se villitsi monet kasinotalouden pelureiksi. Mallia rahan tekemisestä kansalaiset saivat Pentti Kourilta ja kasinotalouden symboliksi nousseelta Jukka Keiteleeltä.
Kirjallisuuskriitikot ja -tutkijat alkoivat Suomessa puhua pahan koulukunnasta. Pahuutta pohtivat muun muassa kirjailijat Esa Sariola, Annika Idström ja Matti Yrjänä Joensuu. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään ja sitä kautta kirjoihin. Vuosikymmentä on sanottu itsekkyyden ja omaan napaan tuijottamisen ajaksi.
Kirjallisuudessa pahan koulukunnasta tuli niin usein käytetty sanonta, että Ville Sassi teki siitä väitöskirjan Uudenlaisen pahan unohdettu historia. Siinä hän pohtii kuinka “moraalifilosofinen tulkinta nostaa romaaneista esiin sosiaalisia tilanteita, joissa kollektiivisuus ja yhteiset päämäärät ovat kadonneet näkyvistä. Se rohkaisee henkilöhahmoja rakentamaan subjektiviteettinsa pahaa tekemällä tai jättää heidät kohtuuttomien haittojen armoille.”
Hän ei pitänyt pahuuden kuvaamista kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisena suomalaisissa kirjoissa. Tällaista pahuuden pohdiskelua on ollut aina Aleksis Kivestä alkaen. Hän piti pahan tematiikkaa ulkokirjallisena ilmiönä.
Minulle ei 1980-luku näyttäytynyt silloin eikä sitä nyt taaksepäin katseltuna pahan vuosikymmenenä. Minulle 1980-luvun kirjallisuus kertoi halusta ajatella mennyt historia uudella tavalla.
Ymmärsin toki silloin, että kaunokirjallinen teos on aina sepitettä, en vain pitänyt siitä, että minua lukijana viedään kuin Lehtosen pässiä.
Vuosikymmenet tasalukuisesti (1970–1980) ajateltuina ei tuota niin mielenkiintoisia jaotteluja kuin vuosien niputtaminen alkaen 1917–1927, ja siten eteenpäin.
Jos otan yli kymmenen vuoden venytettynä aikajanana, vuosien 1977–1988 kirjoista voi kehitellä ajatuksia ajan ilmiöistä alkaen Paavo Haavikon Kansakunnan linja -teoksesta. Siinä tiivistyi historian uudelleen ymmärrys, koska Haavikko kirjoitti näkyviin murroskauden muutokset, ja katse oli jo Kekkosen jälkeisessä Suomessa.
Historian uudelleen kirjoittamisen ääripää on sitten vuonna 1988 julkaistu Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan teos Kirjava lehmä. Siinä parivaljakko sepitti Suomelle uudenlaisen kuvitteellisen historian lyömällä leikiksi lähes kaiken ja keksimällä asioita niin sanottujen oikeiden tapahtumien ja historiallisten henkilöiden joukkoon.
Silloin muistan mielessäni paheksuneeni historiallisten faktojen sekoittamista keksittyjen kanssa. Uutistoimittajana työskennellessäni pitäydyin tiukasti faktoissa enkä hyväksynyt lukijoiden mielenrauhan häiritsemistä tekaistuilla ja keinotekoisilla asioilla. Ymmärsin toki silloin, että kaunokirjallinen teos on aina sepitettä, en vain pitänyt siitä, että minua lukijana viedään kuin Lehtosen pässiä.
Välivuosiin mahtuvat teokset, joista kokonainen sukupolvi löysi itsensä – Pete Q teatterissa kyseenalaisti rajusti perinteet. Yksilön kokemuksia korostaneet Kauko Röyhkän Tienlaidalla Waterloo ja Anja Kaurasen Sonja O kertoivat ihmisten uudenlaisesta tavasta asettua yhteisöön.
Matti Pulkkinen ravisteli käsityksiämme Neuvostoliitosta ja kehitysapupolitiikasta. Hän kirjoitti Romaanihenkilön kuolemassa (1985) rasismista ja Suomen idänsuhteista tavalla, josta kiisteltiin. Pirkko Saisio mursi naisen perinteistä roolimallia, joka vielä 1980-luvulla oli ahdas. Antti Tuuri taas merkitsi muistiin ahneiden liikemiesten rahan salakuljetukset Amerikkaan, ja Eeva Kilpi kantaaottavilla runoillaan muistutti meitä luonnonsuojelun ja eläinten tärkeydestä ihmisille.
Millaisena sinä muistat 1980-luvun? Kirjoita oma kirjalistasi kommenttikenttään!
Kirjojen Suomen suositukset 1980-luvulta:
- Lue kirjat sähköisinä. Artikkeleista löytyy myös kirjaan liittyvä radio- ja tv-ohjelma.
- 1989 Annika Idströmin Kirjeitä Trinidadiin
- 1988 Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan Kirjava lehmä
- 1987 Eeva Kilven Animalia
- 1986 Antti Tuurin Ameriikan raitti
- 1985 Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema
- 1984 Pirkko Saision Kainin tytär
- 1983 Joni Skiftesvikin Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
- 1982 Kaari Utrion Ruusulaakso
- 1981 Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä
- 1980 Kauko Röyhkän Tien laidalla Waterloo
