Kaisa Pulakka
Yle
Kirjojen Suomen seuraavassa lukupiirissä luetaan Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä. Kirjassa kuvataan 1930-luvun kulttuurielämää sen verran rankasti, että osa kohtauksista sensuroitiin heti kättelyssä. Liioitteliko Helvi tarkoituksella, vai onko kyse puhtaasta kostopornosta?
On kirjoja joita kutsutaan avainromaaneiksi. Niissä kerrotaan mukafiktiivinen tarina, mukafiktiivisistä henkilöistä, vaikka kaikki tietävät, että oikeasti tarinan kautta voi tirkistellä tunnistettavia ihmisiä.
Vakavasti otettavana kirjallisuusharrastajana itseään pitävän tulisi ohittaa nämä tirkistelymahdollisuudet olankohautuksella ja paneutua kirjassa muotoon ja rakenteeseen. Valitsin seuraavaksi lukupiirikirjaksi Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän, sillä totuus on kuitenkin, että kirjallinen tirkistely on koukuttavaa. Etenkin jos kirjan taustalta löytyvät henkilöt ovat jollain tapaa kohahduttavia, kuten Säädyllisessä murhenäytelmässä.
Paavolainen oli suuri persoona, johon Helvi Hämäläinen rakastui.
Poikkeuksellisen kohahduttava henkilö suomalaisessa kirjallisuushistoriassa on Olavi Paavolainen. Paavolainen kirjoitti useita teoksia, joita harva enää lukee.
Minua kiinnostaa Paavolaisessa enemmän ulkokirjalliset asiat. Boheemista Paavolaisesta löytyy kuvia naiseksi pukeutuneena ja alastomana miespuolisten ystäviensä kanssa kukkakedolla makailemassa. Paavolainen järjesti suuria juhlia, joissa biletettiin itämaisesti sisustetuissa huoneissa ja nautittiin tupakkaa, alkoholia ja oopiumia. Paavolainen oli suuri persoona.
Tähän suureen persoonaan rakastui kirjailija Helvi Hämäläinen. Rakkaussuhde kesti aikansa ja eron jälkeen Hämäläinen sijoitti Paavolaisen kirjaansa Säädyllinen murhenäytelmä. Kirjan henkilöhahmo Artur on Olavi Paavolaisen kuva.
Hämäläisen kuvaus on siinä määrin rankka, että jotkut Arturia kuvaavat kohtaukset sensuroitiin kirjasta heti kättelyssä. Homoseksuaalisuudesta ei 1930-luvun lopulla mielellään puhuttu, varsinkaan jos merkittävän kulttuuripersoonan vihjailtiin olevan syyllinen sen kaltaiseen haureuteen.
Ajattelin kirjaa lukiessani, että varmaan tässä Helvi nyt tarkoituksella liioittelee.
Vaikka sensuroidut kohtaukset on lisätty uusimpiin painoksiin, ei nykylukijaa saa niiden äärellä haukkomaan henkeään. Hengästyttävää sen sijaan on intensiivinen julmuus, jolla Hämäläinen rakentaa entisestä heilastaan sadistisen narsistin. Arturin hahmo on kammottava tyyppi, jonka kaikki toiminta pohjautuu oman egon pönkitykseen. Artur osaa vastata rakkauteen pelkästään nöyryyttämällä.
Ajattelin kirjaa lukiessani, että varmaan tässä Helvi nyt tarkoituksella liioittelee. Ihan kaunokirjallisista syistä. Ja että varmaan hän itsekin sen myöntää. Hämäläisen elämäkerrassa (Ketunkivellä, Helvi Hämäläisen elämä 1907–1954, toim. Ritva Haavikko) kirjailija kuitenkin toteaa: ”Romaanin kuva on tosi hampaita ja hiuskarvoja myöten, yhtä tosi kuin se loistava, kaunis kuva, jota olen yli puoli vuosisataa kantanut mielessäni.”
Julmaan kuvaan sekoittuu siis ihailua ja luopumisen tuskaa. Väkisin tulee mieleen ajatus, että onko tässä nyt luotu oman aikansa kostopornoa. Kostopornon tapaan katkeroitunut Hämäläinen haluaa näyttää koko maailmalle, että näin ihanaa ja kivaa oli, mutta ikävästi päättyi. Ja se ei totisesti ollut minun syytäni!
Toisin kuin kostopornolla, Säädyllisellä murhenäytelmällä on onneksi muitakin ominaisuuksia. Paitsi rakkaudessa pettyneen kirjailijattaren vuodatus, se on myös ensimmäinen suomalainen sivistyneistöromaani, joka viljelee teräviä piiskaniskuja muuallekin kuin Olavi Paavolaisen suuntaan.
Ja niille kirjallisuusharrastajille, joille tirkistelymahdollisuus ei ole tarpeeksi kerrottakoon, että kyllä Hämäläisellä se muoto ja rakennekin ovat hienosti hallussa.
Lue Helvi Hämäläisen kirja e-kirjana!
Klikkaamalla linkkiä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon. Päästäksesi lukemaan kirjoja tarvitset Yle Tunnuksen tai voimassa oleva kirjastokortin. Voit lukea kirjan eri PC, iOS ja Android -päätelaitteiden selaimilla. E-kirja on vuodelta 1941, eli kyseessä on sensuroitu versio teoksesta.
