Hyppää pääsisältöön

Hitchcockin Psyko - Mitä suihkussa oikein tapahtui?

Psycho
Psycho Kuva: Paramount Psyko

Alfred Hitchcockin trilleri Psyko on ihailtu klassikkoelokuva suihkussa tapahtuvan murhakohtauksen taidokkaan kerronnan takia. Bernard Herrmannin kirkuvien viulujen puukotusmusiikista on tullut jo klisee. Alexandre O. Philippen dokumentti 78/52 suuntaa suurennuslasin nimenomaan kolmeminuuttisen suihkukohtauksen estetiikkaan ja anatomiaan, sen leikkaukseen, kuvauksen taktiikkaan ja äänisuunnitteluun. Pohdinta lähtee myös filosofiseen lentoon.

Psykon suihkukohtaus on elokuvahistorian apinoiduimpia ja parodioiduimpia tilanteita. Janet Leighin esittämä Marion Crane menee motellin suihkuun ja hotellin hullu omistaja Norman Bates (Anthony Perkins) hiipii paikalle naiseksi pukeutuneena ja puukottaa naisen kuoliaaksi. Aikansa valtavirran elokuvakielestä poiketen kohtaus on leikattu hyvin lyhyiksi kuviksi suggeroivan musiikin säestyksellä.

Philippen dokumentin 78/52 haastateltavat ovat nimekkäitä tekijöitä, kuten Eli Roth, Guillermo del Toro ja Elijah Wood sekä useita kriitikoita ja tutkijoita. Psykon leikkausta on kommentoimassa leikkaajalegenda Walter Murch (Kummisetä, Ilmestyskirja.Nyt).

Nykyelokuvamusiikin huippuihin lukeutuva Danny Elfman vyöryttää suihkukohtauksen ansiota myös säveltäjä Bernard Herrmannin musiikillisille oivalluksille. Puhe onkin analyyttistä, eikä pelkästään ylisanoilla hehkuttavaa.

Hitchcock-dokumentti 78/52
Hitchcock-dokumentti 78/52 Kuva: An Exhibit A Pictures production 78/52

Psyko vaikutti kulttuuriin ja ihmisiin kuin pommi vuonna 1960. Ohjaaja-dokumentaristi Peter Bogdanovich muistelee, miten järkyttävä kokemus ensi-ilta oli. Kävellessään ulos teatterista, hän kuvaili oloaan hämmentyneeksi ja raiskatuksi. Subjektiivisen kuvakulman painottaminen suihkukohtauksessa lisäsi samaistumista uhrin asemaan. Yllättävää oli myös nimekkään pääosaesittäjän tappaminen 40 minuutin kohdalla, mikä ilmoitti katsojalle, että tässä elokuvassa eivät tutut konventiot enää päde.

Psyko rikkoi kerralla useita tabuja ja kaavoja. Yleisö kirkui katsoessaan suihkukohtausta.

Psykon ensi-ilta vuonna 1960 osui suuren kulttuurisen murroksen keskellä. Seksuaalinen vallankumous oli ovella, ja herää jopa kysymys siitä, kuinka paljon Psykolla itsellään tunnettuna ja sensaatiomaisena elokuvana oli vaikutusta tähän kehitystrendiin. Kulttuurituotteen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen on aina spekulaatiota, ja toki voidaan väittää toistakin. Näistä puheista jo aavistaa, että Psyko on ehditty jo hukuttaa kaikenlaisiin analyyseihin.

Katsoja luuli nähneensä naisen suihkussa alasti. Janet Leigh ei esiintynyt elokuvassa alasti, vaan hänellä oli sijainen, Playboy-valokuvamalli Marli Renfro. Hänen kauttaa saadaan ensi käden todistajalausunto Psykon kuvauksista.

Murhakohtauksessa on kuva, jossa veitsi näyttää uppoavan elävän naisen (Renfro) vatsaan. Selviää kuitenkin, että kuvauksisssa vereen kastettu veitsi asetettiin ihoa vasten ja Hitchcock itse veti sen vatsasta poispäin. Leikkauksessa klippi käännettiin takaperin. Muuten veitsen iskut leikattiin siten, että iskujen perille menoa ei näytetty olenkaan.

Ääniefektien puolella veitsi heilui ahkerasti: Hitchcock testautti kymmeniä melonilajeja, kunnes löytyi tilanteeseen sopiva kiinteälihainen mäjäys. Siihen lisättiin lihakimpaleen mätkimistä. Ihmisen tajunnan rakentamien mielikuvien voima oli siis valtava, ja Hitchcock osasi tätä käyttää tätä vaistomaista ominaisuutta hyväkseen vihjailevassa elokuvakielessään.

Seksuaalisuuteen, naiseuteen ja perheeseen dokumentissa liittyy pohdiskelu 50-luvun ahdistavasta perhekulttuurista, jossa idealisoitiin lämpimän kotiäidin roolia. Psyko näyttää tässäkin suhteessa olevan uuden ajan airut. Hitchcockin koko tuotannossa äitihahmoihin liittyy toistuvasti pahoja assosiaatioita, ja Psykossa äiti on pahimmillaan: muumioitunut ruumis keinutuolissa ja piinaava, määräilevä ääni murhaajan päässä. Norman Bates pukeutuu äidikseen, kun tekee murhan.

Hitchcock oli taiteillut luovasti Hollywoodin sensuurisäännösten kanssa pitkään ennen Psykoakin. Mestariohjaajalla oli Psykoa tehdessä pahat mielessä, koska ilmassa oli kilpailullinen asetelma ranskalaisen Clouzot´n (Pirulliset, 1955) taholta, ja Hitchcock aisti yleisön kaipaavan graafisempaa väkivaltaa ja rajumpia aiheita. Dokumentissa todetaan, miten naisen alastomuutta ja väkivaltaa esitettiin Psykossa julkean paljastavasti näyttämättä oikeasti mitään. Yksittäisissä kuvissa on alaston nainen suihkuverhon läpi, tai vain väläyksellisissä epätarkoissa lähikuvissa.

Hitchcockin voyeristinen piirre on nostettu usein esiin aiheellisesti. Lihava iäkäs ohjaaja hankki elokuviensa pääosiin vaaleita kaunottaria. Psykossa tirkistely on keskeinen teema ja toistuu myös kuvakerronnassa. Norman Bates tirkistelee uhriaan, Hitchcock naistähtiään ja me katsojat väkivaltaista murhaa.

Psykon talo
Psykon talo Kuva: Paramount Psyko

Psykon suihkumurha näytti aikalaisten silmissä niin perverssiltä, että sitä ei olisi hyväksytty keneltäkään muulta ohjaajalta. Ohjaaja oli kuitenkin tehnyt itsensä Hitchcock Presents -tv-sarjan isäntänä koko perheen tutuksi makaaberina kauhusetänä. Vakiintunut henkilöbrändi tuki Hitchcockin uskaliasta askelta. Silti dokumentissa kerrotaan, että ensi-illan kynnyksellä Hitchcockin vaimo uskoi elokuvan joutuvan sensuuriin kynsiin.

Ohjaaja tosin oli pettynyt nähtyään elokuvan ensimmäisen version ja aikoi alentaa ja lyhentää mustavalkoisen elokuvansa viikottaisen tv-sarjansa jaksoksi! Herrmannin musiikin kuultuaan hän päätti toisin.

78/52 -dokumentin haastateltavat analysoivat jopa kylpyhuoneen estetiikkaa. Kun Bates putsaa kylpyhuoneen ruumiista ja verijäljistä hohtavan valkoiseksi, arvellaan, että se on symbolisesti Hitchcockin oma viesti: mitään ei tapahtunut, en kiihottunut tästä. Mutta Hitchcock oli, kuten hyvät taiteilijat yleensäkin, mestari nostamaan omat tunteensa ja himonsa yleisinhimilliselle, yleisöä laajasti puhuttelevalle tasolle.

Voi hyvinkin olla että Psyko aloitti elokuvassa ja viihteessä naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan vyöryn, joka on toiminut sekä irvokkaasti katsojamagneettina ja markkinointitäkynä että jatkuvien skandaalien ja debattien aiheena, kuten kävi hiljattain muun muassa Game of Thronesin toistuvien raiskauskohtausten kohdalla.

Mutta oliko väkivaltatrendi Psykon syytä tai ansiota? Ehkä Hitchcock avasi Pandoran lippaan, joka oli jo valmiiksi raollaan. Muistettava on myös, että samaan aikaan Britanniassa sai ensi-iltansa niin ikään seksuaalimurhista ja tirkistelystä kertova merkittävä Michael Powellin trilleri Peeping Tom. Ja jo 30-luvun pulp-scifi-julkaisuiden kansikuvien toistuva aihe oli vähäpukeinen kaunotar monsterin kynsissä.

Kuten taideteoksessa yleensäkin, myös Psykon yksittäisten kuvaratkaisujen teemat säteilevät koko elokuvaan. Yksi esimerkki on suihkukohtauksen vesipyörre ja viemärin aukko, jonka pahaa enteilevä arvoituksellinen muoto toistuu koko elokuvassa, jopa kuolleen naisen silmässä.

alfred hitchcock
alfred hitchcock Kuva: Yle Kuvapalvelu Alfred Hitchcock

Dokumentaristi Alexandre O. Philippe näyttää kuva-aiheen eri ilmentymät havainnollisesti jakamalla kuva-alueen nelikentäksi. Pyörreaihe on näkynyt jo Hitchcockin Vertigossa arvoituksellisen naisen Madeleinen (Kim Novak) kampauksessa. Dokumentissa todistetaan varsin hyvin, että Hitchcock sitoi kuviin symboliikkaa ja loi niillä intensiivisiä teemoja - sekä yhden elokuvan sisällä että koko tuotantoonsa.

Philippe jatkaa tästä vielä tekemälllä leikitteleviä kuvarinnastuksia galakseista ja mustista aukoista. Siinä mielessä jälkimmäiset eivät voi olla intentionaalisia, koska mustat aukot löydettiin vasta paljon myöhemmin ja tuskin spiraaligalaksitkaan tuovat tulkintaan lisää ymmärrystä. Mutta vapaa assosiointi ei ole kiellettyä. Toki jos symbolista merkitystä venyttää liikaa, tulkinta laimenee mitäänsanomattomaksi.

BBC:n haastattelussa Hitchcock vähätteli syvällisiä merkityksiä ja piti elokuvaa enemmänkin ovelana kerrontateknisenä temppuna ja komediana. Harhautusta vai itsesuojelua?

Psyko voi olla yksi historian eniten analysoiduista elokuvista, mutta se ei haittaa. Kaiken analyysoinnin kerääminen yhteen visuaalisesti havainnollisella lähiluvulla höystettynä on parasta älyllistä viihdettä.

Philippen dokumentti 78/52 esitetään Night Visions -elokuvafestivaalilla.

  • Virolainen muusikko Raul Saaremets muistelee karua neuvostoaikaa: “Oikeus musiikkiin riistettiin minulta”

    Melodija-levy-yhtiö päätti mitä Virossa kuunneltiin.

    Neuvostoliitossa musiikkia tuotettiin vain valtiovallan tarkan kontrollin alla. Vuonna 1964 perustettiin kulttuuriministeriön alainen Melodija, joka oli maan ainoa levy-yhtiö lähes 30 vuotta. Sen alaisuudessa toimi käytännössä koko musiikkiteollisuus: levytysstudiot, levyjen valmistus ja jakelu, levykaupat sekä promootio.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 5: Ensimmäinen kosketus

    Jonni Roos tekee ensimmmäiset sahaukset ja höyläykset.

    Puutavaraa hankittuani, aihioita katseltuani ja luettuani kitaranrakennusta koskevia kirjoja koitti vihdoin sitten se odotettu päivä, jolloin astuin ensi kertaa Omnian Nikkariverstaan ovesta sisään.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 6: Parhaat mahdolliset neuvot

    Jonni Roos saa neuvoja kitaranrakentamiseen Kari Niemiseltä.

    Koska olen aloittelija, tarvitsen parhaat mahdolliset neuvot. Kitaranrakentaja Kari Nieminen tekee Versoul-tuotemerkillä kitaroita maailman huipulle. Mm. Rolling Stonesin Ronnie Woodilla ja ZZ Topin Billy Gibbonsilla on useita Niemisen rakentamia kitaroita. Kari koputtelee tuomaani ruusupuuotelaudan aihiota, ja kuuntelee. Helähdys on soiva ja se soi melko korkealta.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 4: Puutavarakaupassa

    Jonni Roos menee ihan oikeaan puutavaramyymälään.

    Kerroin aikaisemmassa blogauksessani, että ostin kitaran rungon valmiiksi höylättynä ja liimattuna lankunpalana, ja sain vielä lisäksi kolme pitkälle tehtyä runkoaihiota kaupan päälle. Stratocaster- ja telecaster -tyyppiset kitarat tehdään usein lepästä, ja ostamani lankku on kotimaista tervaleppää. Kaulaan tarvitaan kuitenkin kovempaa ja jäykempää puuta, ja näissä kitaroissa tyypillinen kaulapuu on vaahtera.