Hyppää pääsisältöön

Ida toi Pawel Pawlikowskille Oscarin viisi vuotta sitten

Agata Trzebuchowska elokuvassa Ida.
Agata Trzebuchowska on Anna elokuvassa Ida Agata Trzebuchowska elokuvassa Ida. Ida,Agata Trzebuchowska,elokuvat,Paweł Pawlikowski,Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto,Oscar-palkinto,oscar-ehdokas 2015

Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin vuonna 2014 voittanut Ida on vähäeleinen mestariteos.

Ida esitetään Oscar-viikon Teemalauantaissa 23.2.2019 klo 21.40. Areenassa 14 päivää.

Pawel Pawlikowskin vuonna 2013 ohjaaman draaman päähenkilölle määrätään luostarilupausta edeltävä mietintäaika. Hän käyttää sen ottamalla selvää sukunsa menneisyydestä toisen maailmansodan aikana.

Eletään vuotta 1962 Puolassa. 18-vuotias Anna (Agata Trzebuchowska) on jäänyt pienenä lapsena orvoksi ja elänyt siitä asti luostarissa. Nyt hän aikoo ryhtyä itse nunnaksi samassa luostarissa, mutta ennen valan vannomista hänen on otettava yhteyttä ainoaan elävään sukulaiseensa.

Viinaan ja miehiin menevä Wanda-täti (Agata Kulesza) on kovan linjan kommunisti ja entinen yleinen syyttäjä, joka on lähettänyt ihmisiä kuolemaan kommunistivallan alkuvuosien poliittisissa puhdistuksissa. Tätinsä kanssa Anna lähtee matkalle perheensä menneisyyteen ja salaisuuksiin.

Puolalais-brittiläisen Paweł Pawlikowskin ohjaamaa Idaa on verrattu mm. Robert Bressonin elokuviin. Eleettömästi kuvattu draama kertoo maailmanhistoriallisista tapahtumista täysin epäsuorasti, niitä mainitsematta, ja sitäkin vaikuttavammin. Sekä Anna että Wanda joutuvat kohtaamaan kysymyksiä omasta identiteetistä, suvusta ja lojaalisuudesta.

Pääosan esittäjällä Agata Trzebuchowskalla ei ollut mitään kokemusta näyttelijän työstä, kun hänet valittiin Annan rooliin. Pawlikowskille elokuva oli ensimmäinen työ vanhassa kotimaassa; hän on tehnyt uransa Britanniassa, minne perhe muutti hänen ollessaan lapsi.

Ida voitti vuonna 2014 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin ja BAFTA-palkinnon sekä Euroopan elokuva-akatemian parhaan elokuvan palkinnon.

  • Ida, Puola 2013. Ohjaus Paweł Pawlikowski. Pääosissa Agata Trzebuchowska, Agata Kulesza, Dawid Ogrodnik
Kuva Pawel Pawlikowskin elokuvasta Ida.
Toista pääosaa esittää Agata Kulesza (vas.). Kuva Pawel Pawlikowskin elokuvasta Ida. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto,Ida,Paweł Pawlikowski,Teemalauantai,elokuvat,Agata Trzebuchowska,Agata Kulesza
Agata Trzebuchowska ja Dawid Ogrodnik syleilevät tanssisalissa elokuvassa Ida.
Agata Trzebuchowska ja David Ogrodnik. Agata Trzebuchowska ja Dawid Ogrodnik syleilevät tanssisalissa elokuvassa Ida. Ida,Paweł Pawlikowski,Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto,Agata Trzebuchowska,Teemalauantai,Dawid Ogrodnik

Idan tv-ensi-ilta oli Teemalla huhtikuussa 2017. Juttuun on päivitetty uusintatiedot ja vaihdettu otsikko.

Kommentit

Yle Teema