Hyppää pääsisältöön

Kun maailma katseli muualle

"Nyt mutsi. Keskustelu, josta olen hermostunut, mutta josta on selvittävä. Paras hoitaa se. Nyt kun olen tehnyt check-innin lennolle, hän ei ehdi ottaa taksia ja tulla kentälle sitomaan minua ketjulla.
Sillä sen hän tekisi, jos saisi siihen mahdollisuuden"

nuori mies kalashnikovin kanssa kirjan kannessa
Jesper Söder nuori mies kalashnikovin kanssa kirjan kannessa jesper söder

Ruotsalainen Jesper Söder on nousemassa Göteborgissa lentokoneeseen matkustaakseen Syyriaan taistelemaan Daeshin eli Isisin terroristeja vastaan. Vaikka hän kokee taistelun Daeshia vastaan elämänsä tärkeimmäksi asiaksi, hän tuntee syyllisyyttä äidilleen aiheuttamasta huolesta.

"En ole kertonut viime päivinä sen enempää lähtöpäivää kuin kohdettakaan. Vain päätökseni lähteä auttamaan syyrialaisia pakolaisia. Sitä hän ei sulattaisi, että lähden sotimaan ase kädessä. Hän on saanut ”kevytversion"."

Keväällä 2017 kansainvälinen yhteisö ja Yhdistyneet Kansakunnat YK toimivat nopeasti, kun mediassa levisi tieto Syyriassa tehdyssä kemiallisesta iskusta.
Neljä vuotta aiemmin tilanne oli toinen. Juuri mikään valtapolitiikan taho ei reagoinut, kun kurdien sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää kuvia Pohjois-Syyriassa murhatuista naisista ja lapsista, joiden vammat viittasivat kemiallisiin aseisiin.
Jesperiin kuvat vaikuttivat voimakkaasti. Ne eivät jättäneet häntä rauhaan.

"Minun silmäni aukenivat toden teolla Syyrian sodan kauhuille loppukesällä 2013. Muistan edelleenkin erään illan televisiolähetyksen dramaattiset kuvat.
”Satoja lapsia on kaasutettu hengiltä Syyriassa. Kemiallisilla aseilla tehty isku on pahin vuosikymmeniin. Mutta sen enempää YK, EU kuin Yhdysvallatkaan ei näytä haluavan lopettaa joukkomurhia.” Televisiotoimittajan ääni raportoi käsittämättömän asian. Ruudussa on kuvia, joita kukaan ei voi katsoa reagoimatta niihin. Vai?
Huomaan, että vapisen. Olen täynnä raivoa. Eräänlainen pyhä viha kasvaa sisälläni. Miksi kukaan ei tee mitään? Näen kaasutetut lapset. Naiset, jotka juoksevat kyyristellen suojaan pommien alta. Siviilit, joita kidutetaan ja pahoinpidellään. Kukaan ei korota ääntään. Maailma päättää katsoa muualle"

Kirjan nimessä ”Kun maailma katsoi muualle” tiivistyy Jesperin hämmästys kansainvälisen yhteisön välinpitämättömyydestä. Hän ihmettelee sitä vielä kirjan lopussakin.

Jesper Söder oli vuonna 2015 Syyriassa viisi kuukautta, kesällä hän taisteli vapaaehtoisena sotilaana ja syksyllä hän jakoi humanitaarista apua Kobanen kaupungin asukkaille. Hänen kirjansa När världen tittade bort ilmestyi Ruotsissa vuonna 2016. Hän on kirjoittanut sen televisiotoimittaja Johan Fredrikssonin kanssa. Kirjan alaotsikko on Ruotsalainen joka taistelee Daeshia vastaan Syyriassa. Jesper Söder käyttää koko ajan tätä nimeä terrorijärjestöstä, joka Suomessa tunnetaan paremmin nimellä Isis. Daesh-nimen käyttö on yleistynyt kansainvälisesti.

Jesper on 24-vuotias ruotsalaisnuori ja kotoisin Göteborgin lähellä sijaitsevasta Trollhättanista. Sanat ”olen aivan tavallinen nuori” toistuvat usein hänen kertoessaan itsestään.

Jesper kävi käsipallolukiota ja tähtäsi ammattiurheilijaksi. 17-vuotiaana hän kaatui harjoituksissa, eikä kroppa kuntoutunut vastaamaan kilpaurheilun kovia vaatimuksia. Se oli hänen elämänsä suurin pettymys. Pian uudeksi tavoitteeksi tuli poliisin ammatti.

Jesper pitää typerimpänä tekonaan kiipeämistä auton rattiin humalassa eräänä kesäisenä yönä. Rattijuopumustuomion jälkeen poliisiopiston sai unohtaa. Vaikka Jesper löysi elämälleen pian uuden suunnan, toteutumatta jääneet ammattihaaveet olivat usein hänen mielessään myös Syyriassa. Ennen sinne lähtöä hän työskenteli kouluavustajana ja toimi kadonneita etsivässä Missing people -järjestössä ryhmän johtajana. Hän ei lähtenyt Ruotsista pakoon vaikeuksia.

Tiedotusvälineissä on kerrottu paljon Daeshin terroristeiksi lähteneistä eurooppalaista muslimeista. Siitä ei ole kerrottu juuri lainkaan, että myös heitä vastaan taistelevien joukkojen riveissä on satoja länsimaalaisia. Syyrian suurimman kurdipuolueen PYD:n alaisuudessa toimii YPG, Kansan Puolustusyksikkö. Sen riveissä on ollut noin neljäsataa ulkomaalaista taistelijaa. Heistä useimmat ovat saaneet yhteyden Syyriaan internetissä toimivan Lions of Rojava -ryhmän kautta.

Jesperin avuksi Syyriaan lähdössä tuli sattuma, jota hän pitää onnekkaana. Hän on innokas tietokonepelien pelaaja, ja on ystävystynyt nettimaailmassa amerikkalaisen merijalkaväen sotilaan Danny Carolanin kanssa. He olivat chattailleet vuosikausia, mutta eivät olleet koskaan tavanneet muualla kuin virtuaalimaailmassa. Kuultuaan, että Danny on jättänyt Yhdysvaltojen armeijan ja liittynyt YPG:n joukkoihin taistellakseen Daeshia vastaan, Jesper pyytää Dannya järjestämään myös hänelle pääsyn sinne.

Danny tekee mitä pyydetään, ja pian Jesper on Syyriassa.

Ensimmäiset päivät kuluvat siellä nopeasti. Jesper on käynyt Ruotsin armeijassa kolme kuukautta kestävän peruskoulutuksen ja hallitsee perusasiat aseiden käytöstä. Vain viisi päivää Göteborgista lähdön jälkeen, kun Jesperin mielessä on juuri alkavat Euroviisun laulukilpailut, hänet lähetetään rintamalla YPG:n koulutuskeskuksesta

Hän partioi yhdeksänkymmentä kilometriä Daeshin pääkaupungin Raqqan pohjoispuolella sijaitsevalla vuorella. Maantien valvonnasta tulee hänen tulikasteensa, kun tielle ilmaantuu moottoripyörä, jonka kyydissä olevat kaksi pitkäpartaista miestä heiluttavat mustaa lippua. Olalla heillä on konekiväärit. YPG:n taistelijat, Jesper muiden mukana, ampuvat varoituslaukauksia, mutta miehet eivät käänny. Joten heitä kohti ammutaan sarjatulta, johon miehet kuolevat. Jesper ei tiedä kenen laukauksiin terroristit kuolevat. Hän kertoo tunnelmasta, kun tilanne on ohi:

"Useita sotilaita meidän osastosta ryntää paikalle. Jordan Matson, romanialainen Ruben. Taputtavat meitä selkään. Hyvin tehty. Nämä ovat epäilemättä pahimman luokan Daesh-tyyppejä, joihin olemme osuneet. Kovettuneet kasvot. Toisella pitkä hoitamaton parta, nuorempi on vasta alkanut kasvattaa partaa. Molemmat nyt verisiä.
Heillä on paljon ammuksia liiviensä taskuissa. Myös kuusi, seitsemän pientä käsikranaattia. Aseita, joita he eivät ehtineet käyttää.
Olen läpimärkä sotilaspuseroni alla. Hiki virtaa. Varmistan aseeni. Kalashnikov on edelleen lämmin."

Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muodossa, päivämäärät, paikkojen nimet ja myös useimpien henkilöiden nimet kerrotaan tarkasti. Tapahtumat on kuvattu niin elävästi, että lukija tuntee olevansa itsekin Jesperin mukana Syyriassa. Jesperin kertomuksen lomassa annetaan taustatietoja Syyrian tilanteesta lyhyissä kappaleissa:

"Syyriassa on nälänhätää – monet kuolevat, koska he eivät saa tarpeeksi ruokaa. Nälästä on kehitetty ase. Varsinkin Damaskoksen hallitus saartaa kapinoivia alueita, rakentaa rautaisen renkaan niiden ympärille, ja estää ruuan ja muiden tarvikkeiden viennin alueille. YK:n elintarvikejärjestön mukaan yli kolmetoista miljoonaa ihmistä Syyriassa tarvitsee ulkomailta humanitaarista apua. Heistä puolta miljoonaa ihmistä ei voida auttaa mitenkään, koska aseelliset joukot ovat saartaneet heidän asuinalueensa ja pysäyttävät kuljetukset. Lisäksi puolet maan leipomoista ja leipätehtaista on tuhoutunut sodassa."

YPG:n joukoissa taistelleista neljästä sadasta ulkomaalaisesta vapaaehtoisesta ainakin kymmenen on kuollut taistelussa Daeshia vastaan. Jesper Söder kertoo kirjassaan heidän nimensä. Australialainen, 23-vuotiaana kuollut Reece Harding oli Jesperin ystävä. Amerikkalainen vapaaehtoinen Robert Alleva kertoo:

”Soitin eilen hänen isälleen Australiaan. Hänen vanhempansa ovat tietenkin täysin murtuneita. Hänen äitinsä ei ehtinyt edes sanoa hänelle kunnolla hei ennen kuin hän matkusti tänne. Hän sanoi lähtevänsä matkalle, hän ei sanonut sanaakaan siitä, että hän taistelisi YPG:ssä.
Tämän minä tunnistan. Syyllisyyden varjo on taas ylläni. Jaksan tuskin ajatella puhelua mutsin kanssa."

Kun rintamalla on rauhallinen hetki Jesper pohtii Syyrian tilanteen ohella omaa elämäänsä:

"Minulla ei ole mitään illuusioita siitä, että minä jollakin lailla säästyisin kuolemalta. Ehei, vähän huonoa tuuria tai askel väärään suuntaan, ja se on loppu. Valmistaudun pahimpaan. Ei niin, että rukoilisin tai heittäytyisin polvilleni kovalle hietikolle. Mutta valmistaudun henkisesti siihen, että seuraava ratsia voi olla viimeinen."

Jesper pohtii jatkuvasti miten toimia, että äidin huoli hänestä vähenisi.

"Olen vihdoinkin saanut puhelimen toimimaan ja siihen helisee viestejä huolestuneilta perheenjäseniltä ja ystäviltä kotoa. Äidin viesti on täynnä varoituksia:
Sinä et saa sotia. Sinähän olet luvannut. Ne kuvat joita olet laittanut Facebookiin. Lopeta sellainen. Aseet näyttävät röyhkeiltä. Terästäydy. Niitä hirviöitä voi tulla uhkailemaan meitä. Niitä on täällä Trollhättanissakin. Toivottavasti pysyt kaukana Isisistä. Niin kuin me puhuimme. Sinunhan piti auttaa siviilejä.
Hm… on aika antaa kuulua itsestä. Ei voi tietää koska on seuraava mahdollisuus. Tai onko sellaista koskaan. Saattaa olla, että tämä on viimeinen mahdollisuuteni puhua äidin kanssa. Minä haluan, siltä varalta että kuolen taistelussa, kertoa kuinka paljon rakastan häntä.
Hänellä ei tietenkään ole aavistustakaan mikä on kännykkäpuheluni tarkoitus.
”Hei äiti, mitä kuuluu?”
”Jesper!” hän huutaa melkein suoraa huutoa. ”Kiva, että soitat! Siitähän on vaikka kuinka monta päivää kun kuulimme sinusta. Olemme olleet niin huolissamme.”
”Oi, okei. Niin, täällä ei ole aina verkkoa, puhelin ei aina toimi. Millainen sää siellä kotona länsirannikolla on?”
”Äh, sataa melkein koko ajan. Mutta Jesper sinun täytyy soittaa useammin. Minä valvon öisin ja olen huolissani… olen itkenyt neljä yötä. Ihana kuulla äänesi. Miten sinä voit?”
”Hyvin äiti, on huippua olla autiomaassa. Minulla on paljon uusia kavereita ja koko ajan tapahtuu jotain kiinnostavaa.”
”Mutta saako siellä ruokaa? Näytät kauhean laihalta niissä kuvissa, joita lähetit.”

Jesper Söder tutustuu muihin länsimaalaisiin taistelijoihin ja Syyrian kurdien itsehallintoalueen Rojavan elämään. Vaikka hän ihailee monia asioita ja pitää Rojavaa Lähi-idän ainoana demokraattisena saarekkeena, hän kertoo avoimesti myös näkemistään ongelmista. Ulkomaalaisista vapaaehtoisista hän huomaa, että kaikki eivät ole tulleet Syyriaan pelkästään idealistisista syistä. Monet pakenevat jotain, yleensä oikeudenkäyntiä. Kun Jesper kertoo heille omasta rattijuopumustuomiostaan, se tuntuu heistä kovin pieneltä asialta.
Kotimaan asiat tuntuvat kaukaisilta.

”Tajuavatkohan ihmiset kaupungeissa tai Euroopassa mitä se tosiasiassa tarkoittaa, että yrittää pysäyttää Daeshin. Että millaisia kirottuja uhrauksia täällä tehdään, että meidän aikamme pahimmat ekstremistit voidaan nujertaa.
”Ei, he eivät tajua mitään. Istuvat sohvillaan mutustamassa sipsejä ja päivittelevät pakolaisperheitä, jotka tulevat etsimään turvaa. Eivät tajua mitään sodan mielettömyydestä.”
”Poliitikot pitäisi pakottaa viettämään viikko ulkona kentällä. Miinojen keskellä, kuumuudessa ja nälässä, pelkäämässä milloin itsemurhapommittaja ajaa portista. Robert naputtaa pöytää:
”Hah, sitä ei koskaan tapahdu. Kukaan heistä ei uskalla.”

Oltuaan vain kolme viikkoa Syyriassa Jesper haavoittuu maamiinan räjähdyksessä. Hän päättää jäädä Syyriaan ja toivuttuaan vammoistaan jonkin verran hän palaa rintamalle. Siellä hän kuitenkin toteaa, ettei ole taistelukunnossa ja lentää kotiin Ruotsiin heinäkuun lopussa, oltuaan kaksi kuukautta Syyriassa.

Jesper palaa Syyriaan jo kuukauden kuluttua. Hänen toimintansa on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa ja monet ruotsalaiset haluavat lähettää apua syyrialaisille. Jesper perustaa Jesperhjälp- eli Jesper apu-nimisen järjestön ja ostaa lahjoitusrahoilla ruokaa, jota hän jakaa itse köyhille ihmisille Kobanen kurdikaupungissa. Matka kestää kolme kuukautta.

Jesper Söderin kirja on kuvaus sekä Syyrian sodan arjesta että erään nuorukaisen kehityksestä vastuulliseen aikuisuuteen. Jesper toimii kuin ruohonjuuritason ruotsalaisdiplomaatti, hän rakentaa yhteyksiä myös keskenään erimielisiin tahoihin, häntä arvostetaan kaikkialla. Vaikka hän tekee yhteistyötä vasemmistolaisen kurdiarmeijan YPG:n kanssa, hänellä on asioista omat näkemyksensä. Sen lisäksi, että hän kritisoi kansainvälistä yhteisöä, että se antaa Syyrian kärsimysten jatkua, hän vaatii myös kurdeja parantamaan tapansa. Heidän on opeteltava tekemään keskenään yhteistyötä ja unohdettava erimielisyytensä. Kun hän palaa aseen kanssa Daeshin vastaiselle rintamalle toukokuussa 2016, hän ei taistele YPG:n vaan itäkurdilaisen eli iranilaisen PAK:n peshmergojen joukoissa:

"Johdan skandinaavista peshmergaryhmää. Uudella rintamalla. Mutta vihollinen on sama: al-Baghdadin sairaat terroristit. Seuraava tavoite on vapauttaa Mosulin suurkaupunki. Sydämeni kuuluu aina YPG:lle, vaikka tällä kertaa kuulun muodollisesti PAK:n peshmergoihin, jotka tulevat Rojhelatista, kurdilaisesta Iranista, ja toimivat Etelä-Kurdistanissa. Haluan myös näyttää kurdeille, joiden on vaikea tehdä yhteistyötä keskenään: liittykää yhteen. Keskittykää sotaan Daeshia vastaan. Unohtakaa keskinäiset erimielisyydet."

Toisen matkan aikana tilanne rauhoittuu myös Jesperin kotirintamalla:

"Huomaan, että äiti on lähettänyt tekstiviestin. Ääni on nyt toinen kuin ensimmäisellä matkalla:
Näen kuvistasi kuinka te jaatte ruokaa ja leluja. Tosi hyvä, Jesper! Se lämmittää äidin sydäntä! Puhuin isoäidin kanssa. Hänestä on yht’äkkiä tullut melkein koppava. Monet ovat sanoneet hänelle, että hänen pitäisi olla ylpeä, että hänellä on sellainen lapsenlapsi kuin sinä."

Kristiina Koivunen

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta