Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Minä olin täällä! Kilroy-kirjat 40-luvulta ovat hipstereiden esihistoriaa

Pietari K ja grafiikkaa
Pietari K ja grafiikkaa Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari kylmälä

Kaupunkilaisena oleminen vaatii erityisiä kaupunkilaistaitoja: on osattava olla yksin, asuttava tiiviisti ja opittava kuluttamaan. Vaikka 2000-luku tullaan muistamaan kaupungistumisesta, meistä jokainen voisi oppia kaupunkilaistaitoja 1940-luvun romaaneista. Kilroy oli jo silloin käynyt täällä.

Ei ole helppoa olla kaupunkilainen luovan luokan edustaja. Se vaatii paljon kertakäyttömukista juotua maitokahvia ja sekalaisia ihmissuhteita omassa punavihreässä kuplassa. Kaupunkilaisuutta täytyy harjoitella.

Vuonna 1947 ilmestyi kaksi Kilroy-tarinaa: Nimimerkki Outsiderin, eli Aarne Haapakosken Kilroy oli täällä (1947) ja viihdekirjailijamestari Hilja Valtosen Kilroy sen teki (1947). Niissä näkyy, kuinka kaupunkilaisharjoitukset aloitettiin.

Viihdyttävät Kilroy-tarinat ovat modernin kaupunkiunelmoinnin varhaishistoriaa, joiden tarjoama esimerkki on myöhemmin johtanut muun muassa graafisen suunnittelijan myyttiseen hahmoon.

Miten Kilroy-tarinat siis opettavat meitä olemaan hyvin urbaaneja?


Urbaani legenda Kilroysta, joka “kävi täällä”, syntyi toisen maailmansodan aikana ja levisi seinäkirjoituksina amerikkalaisten sotilaiden mukana ympäri maailmaa. Graffiti löysi sodan jälkeen tiensä populaarikulttuuriin.

Hilja Valtosen Kilroy sen teki -romaanissa graffiti tulee näkyviin aina kun romaanin päähenkilö Ulla Järvinen saa petkutettua entistä, petollista kihlattuaan. Hätistellessään petollista eksäänsä Ulla Järvinen saa kuulla saaneensa miljoonaperinnön ja lähtee toteuttamaan vaurasta tulevaisuuttaan sekalaisin seurauksin. Tässä modernissa romaanissa nuoren naisen itsenäisyyspyrkimykset ja hedonistinen rikastumisen unelma kietoutuvat toisiinsa.

Sodan jälkeen kaupungeissa oli ennätyksellisen paljon yksineläviä nuoria naisia. Sota oli tappanut suuren osan nuorista miehistä, ja sikäli Hilja Valtosen kertomus itsenäisestä ja omaehtoisesta nuoresta naisesta on ymmärrettävä: sodanjälkeisessä modernissa ajassa oli selvästi tilausta uudenlaiselle sinkkukirjallisuudelle.

1940-luvun Sinkkuelämää olisi kuvattu yhteisasunnossa, jossa sodan köyhdyttämä kansa unelmoi vauraammasta tulevaisuudesta.

Myös Aarne Haapakosken Kilroy oli täällä -romaanin päähenkilö toimittaja Virta on sinkkumies. Kilroy oli täällä on salapoliisikertomus, jossa yritetään selvittää vuokrakimppakämpässä tapahtunutta murhaa. Kimppakämpän muut asukkaat viettävät huikentelevaa sinkkuelämää, ja ensimmäiset murhasta epäillyt henkilötkin ovat kämpässä ramppaavia rakastajia.

Nyt elämme taas aikaa, jolloin yksinasuvien ihmisten määrä kasvaa kaupungeissa. Suomessa on yli miljoona yksinasuvaa ja heistä suurin osa on naisia. Uusi kaupunkikulttuuri lepää yksinasuvien, mutta hyvin toimeentulevien ja kuluttamaan kykenevien ihmisten harteilla.

Mikäli Sinkkuelämää-sarja olisi kuvattu 1940-luvun lopulla, se olisi luultavasti tapahtunut pölyisessä yhteisasunnossa, jossa sodan köyhdyttämä kansa unelmoi vauraammasta tulevaisuudesta.

Kilroy-tarinoiden kaupunki on tiheästi asuttu, yksinelävien luovien ihmisten kansoittama paikka, joka sykkii ja kukoistaa vaurauden tavoittelun myötä. Se on myös pyrkyryyden, rikosten ja huijauksien maaperää, jossa vahvimmat vievät voiton.

Artikkelin jakopalkki
Artikkelin jakopalkki Kirjojen Suomi,pietari k

Aarne Haapakosken Kilroy oli täällä on oikeastaan kertomus sodanjälkeisestä asuntopulasta. Tiivis asuminen herättää dekkarin peruskysymyksen: miten murhaaja on voinut päästä yhteisasunnon olohuoneeseen suorittamaan rikoksensa ilman, että kukaan on huomannut?

Tiivis asuminen lisää kierroksen myös murhan selvittelyyn, sillä yhteisasunnossa salaisuudet paljastuvat herkästi ja henkilöhahmot eivät voi mitään omalle uteliaisuudelleen. Kimppakämpän lautaseinän äänenvaimennus on olematon. Asumisen puutteista huolimatta 1940-luvun lopun Kilroy-tarinoiden sävy ei ole ahtautta, kurjuutta ja köyhyyttä korostava, vaan kansainvälinen ja toiveikas.

Myös Hilja Valtosen Kilroy sen teki alkaa kuvauksella juoruilusta kerrostalon rappukäytävässä, jossa kaikki tietävät toistensa asiat. Tällaisissa tiheissä kaupunkilaisissa tiloissa kommunikaation on tapana mennä ristiin ja viestien joutua harhateille. Niinpä myös Valtosen romaanissa väärä Ulla Järvinen saa miljoonaperinnöstä kertovan sähkösanoman ja kertomuksen tapahtumat saavat alkunsa.

Tiheä asuminen tuottaa kaupunkilaista aktiivisuutta: salaisuuksia ei ole ja oma maine leviää salamannopeasti.

Suomessa on viime vuodet keskusteltu paljon tiheän kaupunkirakenteen merkityksestä elämänlaadulle, viihtyvyydelle, ekologisuudelle ja innovaatioille. Sodanjälkeiset Kilroy-kirjat vahvistavat 2000-luvun opinkappaleen siitä, että tiheys todella tuottaa kaupunkilaista aktiivisuutta: salaisuuksia ei oikein voi pitää kun naapuri kuulee paperinohuen seinän läpi; postit menevät sekaisin, kun samassa rapussa asuu kaksi Järvistä; on helppo tehdä vaikutus ihailijaan, kun oma maine leviää salamannopeasti.

Kun tähän tiheän kaupunkirakenteen keitokseen lisätään vielä nykyaikaisen sosiaalisen median monimutkaisuudet, aletaan olla jo aika hyviä kaupunkilaisia. Ilmankos nuori luova luokka viihtyy niin mielellään vaikka Helsingin Kalliossa, joka on Suomen tiheimmin asuttu paikka.

Sodan loppuminen on selvästi myös uudenlaisen kulutuskulttuurin syntyhetki. Sekä Aarne Haapakosken Kilroy oli täällä että Hilja Valtosen Kilroy sen teki ovat romaaneja rahasta. Haapakosken romaanissa tarvitaan rahaa, kun halutaan juhlia tanssisalongeissa tai ostaa hämärillä pihoilla kaupiteltavaa pimeää viinaa. Raha pyörittää Valtosen romaanin toimintaa, ja mahdollisuus miljoonaperintöön saa päähenkilön muuttamaan elämänsä.

Artikkelin jakopalkki
Artikkelin jakopalkki Kirjojen Suomi,pietari k

Johannes Ekholmin kirja Graafinen suunnittelu – käytännöt, tekniikat, strategiat on eräs 2010-luvun hämmentävimmistä kaunokirjallisista tuotteista, vaikka se onkin alunperin Helsingin designmuseon näyttelyjulkaisu vuodelta 2013. Teos koostuu litteroiduista dialogeista, joissa Ekholm keskustelee muiden graafisten suunnittelijoiden kanssa graafisesta suunnittelusta. Samalla se on läpileikkaus nuorten urbaanien ammattilaisten maailmasta ja mielestä.

Eräässä Ekholmin kirjaamassa keskustelussa designmuseon näyttelyintendentti Suvi Saloniemi kuvaa kaupunkilaisen kulutushybriksen huumaavaa hetkeä: “Ja sitten mä huomaan että heti kun on ollut joku tollanen että on mennyt myöhään ja juonut vähän viiniä, ja sit sillai rupee ostaa ihan älyttömiä niinku ruokia ja tulee sellanen et niinku ‘no, mä oon vaan täs tilassa, et mä voin ostaa totaki, ja…’”

Saloniemen kertoma kuluttamisen hetki kuvaa suvereenia kaupunkilaisuutta kypsemmin kuin sodanjälkeiset Kilroy-tarinat. Viinihumalan voi ymmärtää impulsiivisen, helpon ja huumaavan kuluttamisen vertauskuvana. On tultu hyvin kauaksi aikaisempien sukupolvien harkitsevasta rahankäytöstä. Lompakon paksuuskaan ei hillitse uutta urbaania kulutuskulttuuria, koska ostokset tehdään luotolla ja niiden seuraukset kohdataan vasta seuraavana päivänä.

Kaupunkikulttuuria ei ole olemassa ilman rahaa ja kulutusta. Nykyään tämä on entistä selvempää, koska kaupungeista on tullut palveluelinkeinojen ja kulutuksen maailmoita. Perinteinen tavaratuotanto on hävinnyt kaupunkien ulkopuolelle – jopa Kiinaan.

Stereotyyppinen nuori kaupunkilainen on palvelualalla itseään työllistävä oman onnensa seppä, joka mielellään lykkää perheen perustamista kunnes omat unelmat on toteutettu. Ammatiltaan hän on graafinen suunnittelija, kuten Ekholmin teoksen nimi, Graafinen suunnittelu, vihjaa.

Kilroy ei ole kukaan meistä, vaan hän on kaukainen unelma ja häviävä aave.

Whodunnit-dekkareiden tärkein kysymys on vielä auki, eli kuka Kilroy oikein on? 1940-luvun lopun Kilroy-tarinoiden sankarit etsivät Kilroyta (lue: rahaa, onnea, itsenäisyyttä) itsensä ulkopuolelta. Kilroy on perintönsä testamentannut kuollut täti, tai kaupunkia terrorisoiva mystinen ryöstömurhaaja. Kilroy ei ole kukaan meistä, vaan hän on ulkomainen vaikute, kaukainen unelma ja häviävä aave.

Kilroy edustaa kiihkeää kaupunkilaiselämää, vaurastumisen haavetta, kansainvälisyyttä ja itsenäisyyttä. Nykyajan suvereeni kaupunkilainen on sisäistänyt nämä ihanteet. Hän ei enää unelmoi oman elämän ulkopuolelta tulevasta, äkillisestä rikastumisesta, vaan omistaa luottokortin. Tämän takia 1940-luvun Kilroy-tarinat tuntuvat hiukan vanhentuneilta.

Nykypäivänä kaupunkilaisuutta ei tarvitse etsiä jostain ulkoisesta Kilroy-hahmosta, koska se on muuttunut jokaisen kaupunkilaisen sisäistämäksi tunteeksi. Kaupunkilaisharjoitukset ovat johtaneet siihen, että nykyään ihmisten oma luottokelpoisuus mittaa unelmoinnin määrää. Kilroy on jokainen, jolla on luottamusta tulevaisuuteen, kykyä kuluttaa ilman omantunnontuskia ja vaipua “tilaan”, jossa on vain tämä hetki ilman huomista, ilman menneisyyttä.

Aarne Haapakoski eli Outsider polttaa pitkää piippua
Kaupunkilainen toimessaan. Aarne Haapakoski, joka julkaisi kirjoja muun muassa Outsider-nimimerkillä, oli maailmankansalainen. Aarne Haapakoski eli Outsider polttaa pitkää piippua Kuva: SKS Kirjojen Suomi,Outsider,aarne haapakoski

Lue Outsiderin Kilroy oli täällä e-kirjana!

Klikkaamalla linkkiä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon. Päästäksesi lukemaan kirjoja tarvitset Yle Tunnuksen tai voimassa oleva kirjastokortin. Voit lukea kirjan eri PC, iOS ja Android -päätelaitteiden selaimilla.

Lataa kirja -nappi, eli paina tätä siirtyäksesi e-kirjastoon
Lataa kirja -nappi, eli paina tätä siirtyäksesi e-kirjastoon 101kirjaa

Pietari K. kävi täällä

Kommentit
  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi