Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

Pietari K ja grafiikkaa
Pietari K ja grafiikkaa Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,jakso 5

Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa.

Yhteiskuntaluokat ja sivistys eivät kulje enää käsi kädessä. Nykyään siivoojalla voi olla laajat tiedot modernista taidemusiikista ja pääjohtaja käy mielellään punk-keikoilla risaisissa farkuissa.

Tämä nousi mieleeni, kun luin 1920-luvun suosittuja tyttökirjoja. Anni Swanin Pikkupappilassa ja Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili ovat hyvin tarkkoja kuvauksia 1900-luvun alun suomalaisesta luokkayhteiskunnasta ja sen sallimasta sosiaalisesta liikkuvuudesta. Ne leikkivät luokkayhteiskunnan rooleilla ja muistuttavat nykyajan sosiaalista roolileikkiä ja downshiftausta.

Näissä 20-luvun romaaneissa yläluokan naamioitumispyrkimys kohdistuu ylhäältä alas: vain rikkailla on mahdollisuus downshiftaukseen. Kuinka lähellä nykyaikaa 1920-luvun tyttökirjallisuus oikeastaan onkaan?


Downshiftaamisesta haetaan 2000-luvulla merkitystä elämälle. Leppoistaminen ja luova köyhäily tuntuvat kivalta vaihtelulta uraputkessa kärvistelevälle keskiluokalle.

Toisaalta jos katsoo vaikka elokuvaa Nousukausi (ohj. Johanna Vuoksenmaa, 2003) tai televisiosarjaa Downshiftaajat (ohj. Teppo Airaksinen, 2016), downshiftaaminen alkaa näyttää vakavalta asialta. Niissä leppoistaminen muuttuu todeksi ja keskiluokkaiset ihmiset lopulta menettävät etuoikeutensa. 2000-luvulla putoaminen yhteiskuntaluokasta alaspäin näyttää olevan todellinen vaara.

Tässä on tapahtunut suuri muutos, koska moderniin aikaan on perinteisesti liittynyt pyrkimys jatkuvaan kasvuun ja nouseminen yhteiskuntaluokkien tikkailla. Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu on kirjoittanut, että modernin porvarillisen keskiluokan makua määrittää ennen kaikkea pyrkimys imitoida varsinaista eliittiä. Tämä kuvio tuntuu romuttuvan, kun keskiluokka alkaakin köyhäillä. Mutta romuttuuko se todella?

Sivistysammatti tarjoaa Valtosen romaanissa alibin luokkaidentiteeteillä leikittelylle.

Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin päähenkilö Liisa Harju pestautuu kansakoulunopettajaksi ja jättää entisen etuoikeutetun elämänsä. Hän on papin tytär, liikkunut paremmissa piireissä koko elämänsä ja selvästi paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa kuin kansakoulunopettajattaret yleensä.

Liisa pitää “ylhäisen” taustansa kuitenkin salassa, koska haluaa tulla toimeen omillaan. Sivistysammatti tarjoaa Valtosen romaanissa alibin luokkaidentiteeteillä leikittelylle, ja tämä leikki on Nuoren opettajattaren tapauksessa mahdollista ainoastaan päähenkilön korkeamman luokka-aseman takia. Tämä muistuttaa 2000-lukua siinä, että downshiftaaminen vaatii edes jonkinlaisia etuoikeuksia, joista luopua. On voitava tehdä valintoja.

Liisan kollega Rauha Tuomikoski taas on köyhän suutarin tytär, työväenluokkainen ja opettajuudestaan huolimatta sivistymätön. Rauhalle opettajattaren ammatti on reitti parempaan elämään ja korkeampaan asemaan. Hänelle luokkanousu on totinen asia, eikä se tarjoa mahdollisuutta minkäänlaiseen leikittelyyn.

Liisan “naamioituminen” liittyy yhteiskunnan vaatimuksista vapautumiseen. Kun kansakoulunopettajatar päättää jättää menneisyytensä papin tyttärenä ja tukeutuu ainoastaan ammattiinsa yhteiskunnallisena roolina, hän tavoittelee samalla uudenlaista yksilöllisyyttä, jossa uralla ja elämässä eteneminen eivät ole riippuvaisia isän nimestä. Vaikka tämä kuvio on täysin ymmärrettävä Cosmopolitaniin tottuneille nykylukijoille, Hilja Valtosta itseään syytettiin kritiikeissä naisten liiallisen yksilöllisyyden korostamisesta.

Artikkelin välipalkki, kuvassa Pietari K
Artikkelin välipalkki, kuvassa Pietari K Kirjojen Suomi,välike 2

Ja kyse ei olisi tyttökirjasta, ellei Nuoren kotiopettajattaren varaventtiilin naamioleikki olisi myös romanttista. Salatessaan alkuperänsä Liisa Harju sekoittaa pitäjän nuorten miesten päät. Hän ei kuitenkaan halua antautua kenelle tahansa pohjalaiselle nuorelle isännälle, vaan unelmoi omasta opettajastaan, maisteri Roineesta. Eroottinen leikki rinnastuu ja sekoittuu peliin yhteiskunnallisista asemista.

Anni Swanin Pikkupappilassa taas on klassinen salattu prinssi -asetelma, jossa roolileikin taustalla on romanttinen viritelmä. Ulrik Schöring, Kaunialan kartanon köyhtynyt entinen perijä, palaa kotiin Amerikan matkalta. Ulrik tulee kylään paljastamatta kenellekään oikeaa identiteettiään, koska on ihastunut rovastin tyttäreen Minnaan. Hän haluaa tehdä naiseen vaikutuksen omana itsenään.

Varaton perijä Ulrik kykenee naamioleikkiin ainoastaan, koska hänellä on tarpeeksi sukuyhteytensä mukanaan tuomaa sosiaalista kompetenssia.

Ajatellaanpa, että roolileikki – tai huijaus – toteutuisi toisin päin: yläluokkaiseksi luultu paljastuisikin köyhäksi, sivistymättömäksi rooleilla hassuttelijaksi. Kenen puolella lukijan sympatiat tuolloin olisi, ja mitä tapahtuisi romantiikalle?

Yhteiskunnallinen roolileikki on mahdollista ainoastaan korkeammasta luokka-asemasta käsin.

Yläluokan roolileikit saattavat näyttäytyä myös huvittavassa valossa, sillä ne eivät aina ole uskottavia. Pikkupappilassa papin nuorin tytär Ulla ja orpo Mark lähtevät kerjuulle tekeytyen romaneiksi. Lapset harrastavat myös crossdressingiä: Ulla pukeutuu pojaksi ja Mark tytöksi. Ajatus on Ullan, papin tyttären, joka on kyllästetty romanttisella kirjallisuudella.

Lapset odottavat veräjällä ja Mark soittaa viululla lempikappaleensa kahdelle ohi ratsastavalle herrasmiehelle. Miehet nauravat ja laskevat leikkiä lasten hassusta ulkomuodosta. Siinä missä Ulla on innoissaan, Mark häpeää. Hän tajuaa miesten pilkan paremmin kuin romanttinen yläluokan tyttö.

Ullalle kahden ratsastavan miehen nauru on onnistuneesta naamioleikistä saatu palkka. Mark ei taas naamioleikinkään turvin pääse irti orpoudestaan ja köyhyydestään. Markin korviin hyväntahtoinenkin nauru kuulostaa pilkalta.

Pikkupappilasta ja Nuoren opettajattaren varaventtiilistä käy selväksi, että yhteiskunnallinen roolileikki on mahdollista ainoastaan korkeammasta luokka-asemasta käsin. Roolileikki mahdollistaa esittäjilleen vapauden synnynnäisistä tai perinteen tuomista pakoista. Alhaisemmassa yhteiskunnallisessa asemassa oleville tällaista mahdollisuutta ei ole.

Artikkelin välipalkki, kuvassa Pietari K
Artikkelin välipalkki, kuvassa Pietari K Kirjojen Suomi,välike 2

Nykypäivänä porvari ei pyri esiintymään ainoastaan aatelismiehenä, kuten Moliéren klassisessa näytelmässä, vaan hänen kannattaa osoittaa laaja-alaisuutta samastumalla joskus myös kerjäläisen asemaan.

Downshiftaamisella ja muilla luokkaleikeillä on kahdet kasvot: yhtäältä imitoimalla vähän kaikkia – niin rikkaita kuin köyhiäkin – voi osoittaa hyvää makua. Toisaalta nykyaikainen keskiluokka on vaarassa joutua pakko-downshiftaamisen kurimukseen eli köyhtyä oikeasti, kuten historioitsija Juha Siltala teoksessaan Keskiluokan nousu, lasku ja pelot (2016) osoittaa.

2000-luvun kulttuurituotteiden viehtymys köyhtymiskuvauksiin (downshiftaamisen muuttumiseen todeksi) vihjaa juuri Siltalan analysoimaan keskiluokan kurjistumisvaaraan.

Naamioleikit nimittäin uhkaavat muuttua yhä totisemmiksi.

2010-luvun koulutusleikkaukset ovat toinen, paljon konkreettisempi vihje viehtymyksestä yhteiskunnalliseen downshiftaukseen. Ei haittaa vaikka ne tuntuvat ristiriitaiselta: sivistyksestä leikkaaminen näyttää yhtä kaikki vastuulliselta politiikalta koulutuksen tärkeyttä korostavassa maassamme. Muutos on kuitenkin jättimäinen verrattuna vaikka Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin maailmaan.

Valtosen romaanissa koulutus takaa pääsyn aitoon ihmisyyteen, kasvamiseen “omaksi itsekseen”. Koulutus on tila, jossa valheellista yhteiskunnallista asemaansa ei enää tarvitse peitellä naamioleikkien avulla. Voi olla, että tuleville opintovelkataakan alla kärvisteleville sukupolville naamioleikit tarjoavatkin ainoan mahdollisuuden luokkakiertoon.

Siispä ehdotus: mikäli suomalaisesta koulutuksesta vielä leikataan, koulujen opintosuunnitelmiin pitäisi ainakin lisätä ilmaisutaitoaineita ja draaman opetusta. Naamioleikit nimittäin uhkaavat muuttua yhä totisemmiksi.

Artikkelin välipalkki, kuvassa Pietari K
Artikkelin välipalkki, kuvassa Pietari K Kirjojen Suomi,välike 2

Lue vanhoja tyttökirjoja e-kirjoina!

  • Eläköön ikuisesti #Suomi100 - pakkopullaan tukehtuu mielellään

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Olen nyt tarkastellut Suomen satavuotisjuhlia tietyllä tavalla aitiopaikalta viimeisen vuoden ajan toimittajana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa ja oloni on toiveikas. Tämä Suomi100-juhlinta tuntuu nimittäin sopivan keveältä ja ilahduttavan tyhjältä, aivan kuten nationalismin jälkeiseen maailmaan kuuluukin. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

Kirjojen Suomi

  • Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Yleisö on äänestänyt Vuosisadan kirjaksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Onnea, Sinuhe! Voittaja julkistettiin Vuosisadan kulttuurigaalassa 18.10.2017. Toiseksi eniten ääniä sai Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja kolmanneksi Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla.

  • Emmi Itäranta: Planeetta jolla elämme on muuttumassa toiseksi

    Emmi Itärannan verkkolukupiirissä pohditaan ilmastonmuutosta

    Kirjojen Suomen verkkolukupiirissä luetaan Elina Hirvosen romaani Kun aika loppuu (2015). Lukupiirin vetäjä, kirjailija Emmi Itäranta on käsitellyt omissa teoksissaan ilmastonmuutosta. Siksi hän valitsi luettavaksi Elina Hirvosen lähitulevaisuuteen sijoittuvan tarinan.

  • Lapsen kurittaminen ei kannata, sen tiesi jo Teuvo Pakkala

    Lapsen kurittaminen ei kannata, sen tiesi jo Teuvo Pakkala

    Koivuniemen herra on jo Suomessa pantu eläkkeelle, mutta lapsia kasvatetaan edelleen kurittamalla. Ei kannattaisi. Sen osoittavat nykytutkimus ja Teuvo Pakkalan lapsinovellit, jotka hän kirjoitti 1800-luvun lopussa.

  • Kahtiajakautunut maa matkalla uuteen sotaan – lue 30-luvun klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 30-luvulle.

    Kirjojen Suomi on kertomus satavuotiaasta Suomesta ja sen vaiheista. Nyt matkamme kulkee läpi dramaattisen 30-luvun. Vuosikymmen jätti jälkeensä monia klassikoita: Toivo Pekkasen työläisromaanin Tehtaan varjossa ja Hella Wuolijoen näytelmät. Runoilija Saima Harmaja kirjoitti koko tuotantonsa 30-luvulla. Olavi Paavolainen kuvasi esseissään ajan henkeä ja F.E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

  • Nämä kirjat muuttivat elämäni – tutustu tarinoihin

    Riku Rantala, Maija Vilkkumaa ja Sanna Stellan kertovat

    Kirjat korvasivat Antti Tuurille perheen, mullistivat Riku Rantalan elämän 6-vuotiaana ja Maija Vilkkumaa löysi Saima Harmajasta sielunsisaren teini-iässä. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille.

  • "Romaani kuvaa sitä, kuinka vaikeaa on nuorena naisena vaeltaa" - Maija Vilkkumaan verkkolukupiirissä keskusteltiin sukupolvista ja selviytymisestä

    Maija Vilkkumaan verkkolukupiirin loppukeskustelu

    Muusikko Maija Vilkkumaan vetämässä verkkolukupiirissä on luettu Anja Kaurasen (nyk. Snellman) romaani Sonja O. kävi täällä (1981). On loppuyhteenvedon aika: mitä ajatuksia kirja herätti niissä, jotka lukivat sen vuosien jälkeen uudestaan ja niissä, jotka tarttuivat siihen ensi kerran? Keskusteluun voi edelleen osallistua!

  • Kuka saa kirjallisuuden Nobelin 2017?

    Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan klo 14

    Ruotsin akatemia ilmoittaa torstaina klo 14 tämänvuotisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan. Kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen esittelee ennakkosuosikkeja ja pohtii, mitkä seikat vaikuttavat valintaan.

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Kirjoitan päälauseita. Timo Soini kirjoittaa päälauseita. Uskottavat miehet kirjoittavat niin.

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja essee lukeville

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja esseesarja lukeville ihmisille. Jos Suomen historiasta haluaa sanoa jotain painavaa, kirkasta ja samalla moniselitteistä, on käytettävä koivuklapeja: kovia ja lämpöarvoltaan suuria lauseita. Se lisää kirjoittajan uskottavuutta, mutta on riittävän moniselitteistä. Samalla kommentoija saa sytykettä omalle itserakkaudelleen.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Johannes Ekholm: Ratkaisu ahdistukseen on kollektiivinen tai sitä ei ole

    Opittu kuva työn sankarista on vahingollinen ja vaarallinen.

    Emme tarvitse enempää työtä ja pitempiä ansioluetteloita, vaan enemmän ajan haaskausta, tehottomuutta, huolettomuutta ja huolimattomuutta! Enemmän kiusallisia hiljaisuuksia, katkoksia flowhun, jumitusta ja yhteistyöstä kieltäytymistä, kirjoittaa Johannes Ekholm kolumnissaan.

  • Kirjojen Suomi – elämyksiä lukemalla

    Valitsimme kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta

    Kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan. Suurin osa kirjoista on luettavissa e-kirjoina vuoden 2017 loppuun saakka. Mitkä kirjat olisit itse valinnut?

  • Lukemista vailla? Anna Kirjakoneen auttaa!

    Pääset lukemaan sinulle sopivan teoksen suoraan täältä.

    Ylen Kirjakone auttaa löytämään luettavaa melkein sadan kotimaisen kirjan joukosta. Kirja on luettavana suoraan sivuilta.

  • Ahneus ja pahuus hiipivät kirjoihin – näihin teoksiin kiteytyy 1980-luku

    Seppo Puttosen suositukset luettavissa e-kirjoina

    John Lennonin murha löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään. Tutustu 1980-lukuun ja lue nämä kymmenen teosta e-kirjana suoraan Kirjojen Suomen verkkosivuilta.

  • Poimi e-hömppäkirja luettavaksesi täältä

    Jaa kesän parhaat kirjat hashtagilla #hömppäkirjalista

    Ei syytä paniikkiin, vaikka olisit nalkissa mökillä ilman luettavaa. Voit lukea Kirjojen Suomen e-kirjoja! Nämä kirjat viihdyttävät ja saavat suupielet kohoamaan, vaikka viikonloppu ei hellisikään helteillä. Kirjojen Suomella on käynnissä pro hömppä -liike.

  • Pentti Saarikoski, Paul Auster ja tahto nähdä tulevaan

    Paul Auster, Pentti Saarikoski ja maailman tila

    Amerikkalaiskirjailija Paul Auster vieraili Suomessa syyskuun alussa. Samana viikonloppuna muistettiin runoilija Pentti Saarikoskea, joka olisi täyttänyt 80 vuotta. Sekä Austerin että Saarikosken tekstit osuvat poliittisiin murroskohtiin, joissa voi nähdä paljon samankaltaisuutta.

  • Kuinka sitä ollaan hyvä mies, Juha Itkonen?

    Opiskelijan ja kirjailija kirjeenvaihto miesten kesken

    Kirjoitin intiimin kirjeen, jonka pääsisältö on seksi, ja lähetin sen kirjailija Juha Itkoselle. Sitten odotin. Pelkäsin kasvojen menetystä monta pitkää päivää. Sitten Juha vastasi. Onneksi hän osoittautui hyväksi mieheksi.

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!