Sarja kertoo natsien toteuttamasta joukkotuhosta ja juutalaisten kohtalosta Euroopassa.
Teema tiistaisin 25.4. alkaen klo 21.00. Jaksot Areenassa 30 päivää
Ei miksi vaan miten – dokumenttisarja kysyy, mikä todella mahdollisti juutalaisten tuhon Saksassa sekä sen miehittämissä maissa. Natsi-Saksan toimeenpanema juutalaisten kansanmurha jätti viime vuosisadan historiaan aivan erityisen syvän jäljen. Muutaman harvan yksilön murhanhimoisista kuvitelmista kasvoi suunnitelma miljoonien ihmisten olemassaolon, kulttuurin ja jopa muiston tuhoamisesta. Ja se myös toteutettiin pelottavan ja hämmästyttävän tehokkaasti.
Miten nykyaikaisen teollisen suurvallan resurssit mobilisoitiin kansanmurhaa varten? Miten vanhan kulttuurimaan konservatiivinen eliitti saatiin radikaalin ja ennennäkemättömän suunnitelman taakse?
Osa 1. Adolf Hitleristä tuli vuonna 1933 talouskriisin puristuksessa kamppailevan Saksan tasavallan valtakunnankansleri. Hänen poliittinen uransa oli rakennettu juutalaisvastaisuudelle ja ulkomaalaisvihalle sekä kuvitelmille valtavasta kansainvälisestä salaliitosta. Pian Hitlerin hallitus aloitti juutalaisvastaisen ohjelmansa toteuttamisen. Väkivaltaisuudet juutalaisia kohtaan yleistyivät. Vuonna 1935 juutalaisilta riistettiin Saksan kansalaisen oikeudet. Vuonna 1938 Saksa liitti Itävallan itseensä ja teki siellä samalla kokeen: voisiko kokonaisen maan puhdistaa juutalaisista?
Osa 2. Kun eräs epätoivoinen mies murhasi Pariisissa saksalaisdiplomaatin, Saksa tarttui verukkeeseen ja järjesti suuren juutalaisvainon. Marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä 1938, “kristalliyönä”, juutalaisten liikkeitä ryösteltiin, synagogia poltettiin ja 30 000 ihmistä vangittiin. Kaiken aikaa Saksa valmistautui sotaan, jonka läntiset suurvallat kuvittelivat jo välttäneensä. Syyskuun alussa Saksa hyökkäsi Puolaan ja valloitti nopeasti puolet maasta. Puolasta tuli juutalaiskysymyksen “lopullisen ratkaisun” laboratorio. Juutalaiset pakkosiirrettiin gettoihin, joita natsit käyttivät taloudellisesti hyväkseen samalla, kun niiden asukkaita systemaattisesti näännytettiin nälkään.
Osa 3. Saksa valtasi nopeasti Tanskan, Norjan, Belgian, Alankomaat ja Ranskan. Ranskan eteläistä puoliskoa hallinnut Vichyn hallitus sääti oma-aloitteisesti omat juutalaislakinsa. Ranskan vankileireille lähetettiin juutalaisia myös Saksasta. Syntyi suunnitelma kaikkien juutalaisten karkottamisesta Madagaskarin saarelle, mutta se hylättiin pian. Britannia piti pintansa, ja Saksa lähti seuraavaksi tekemään valloituksia idässä. Kun armeija tunkeutui Baltian maihin ja Neuvostoliittoon, juutalaisvainot alkoivat valloitetuilla alueilla heti. Syyskuussa 1941 murhattiin kahden päivän aikana 33 000 juutalaista Babi Yarissa lähellä Kiovaa.
Osa 4. Syksyllä 1941 liittoutuneiden sodanjohto tiesi, että Itä-Euroopan juutalaisia murhattiin joukoittain. Mutta siihen ei reagoitu mitenkään. Samaan aikaan alkoivat juutalaisten joukkosiirrot pois Saksasta ja Itävallasta. SS-johtaja Heinrich Himmler yritti keksiä ampumista helpompia ja nopeampia tapoja surmata joukoittain ihmisiä. Vuoden lopulla alettiin käyttää autoja, joissa aiemmin oli kaasuttamalla murhattu mielisairaita. Aloitettiin “Operaatio Reinhard”, koko Puolan alueen kahden miljoonan juutalaisen joukkotuho. Tämä oli koko holokaustin ratkaiseva käännekohta. Joulukuun 7. päivänä 1941 Yhdysvallat liittyi sotaan. Seuraavana päivänä alkoi juutalaisten murhaaminen kaasukammioissa. Vain päiviä myöhemmin Hitler päätti lopullisesti tuhota kaikki Euroopan juutalaiset.
Osa 5. Vuodenvaihteessa 1941–42 alkoi gettojen järjestelmällinen tyhjentäminen. Ihmiset joko siirrettiin leireihin tai murhattiin paikan päällä ja kaikki omaisuus takavarikoitiin teollisen joukkomurhan kustannusten kattamiseksi. Leireille saapuneet ajettiin pukuhuoneiden kautta suoraan kaasukammioihin; ne jotka eivät enää pystyneet kävelemään, raahattiin suoraan joukkohautoihin. Kun partisaanit surmasivat juutalaisten tuhon keskeisen järjestäjän Reinhard Heydrichin, Hitler ja Himmler päättivät kiihdyttää operaatiota. Goebbelsin lavastetut propagandafilmit kuvasivat gettoja, joissa juutalaiset muka sortivat toisiaan, mutta Varsovassa maanalaiset aktivistit jatkoivat työtään kansanmurhan tapahtumien dokumentoimiseksi tulevaisuutta varten. Ranskassa aloitettiin juutalaisten joukkovangitsemiset ja karkotukset Ranskan oman poliisin toimesta.
Osa 6. Hitler antoi määräyksen, että kaikki Puolan juutalaiset oli tuhottava joulukuuhun 1942 mennessä. Kuolemanleirejä oli uudistettava kiihtyneen murhatahdin takia. Mutta sota oli kääntymässä Saksan tappioksi. Uutinen Stalingradista saavutti myös Varsovan geton, jonka asukkailla ei ollut mitään menetettävää. Huhtikuussa 1943 Varsovan getossa alkoi kansannousu. Himmler antoi määräyksen, ettei tuhoamisoperaatiosta saanut jättää todisteita. Kokonaisia leirejä hävitettiin, ja vainajien tuhkatkin jauhettiin tomuksi. Vaikka sodan lopputulos näytti varmalta, juutalaisten tuhoamista jatkettiin. Keväällä 1944 Unkarin juutalaisia alettiin kuljettaa leireille. Ennen pitkää eräät natsien johdossa alkoivat elätellä toivoa neuvotellusta rauhasta, mutta turhaan. Kolmas valtakunta kukistui. Euroopan juutalaiset oli kuitenkin miltei täysin tuhottu.
Osa 7. Sodan jälkeen sotasyyllisiä tuomittiin hirteen ja vankeuteen Nürnbergissä, mutta siellä ei juuri holokaustista puhuttu, eivätkä Ranska, Britannia ja sodanjälkeinen Saksa halunneet mitään erillistä tutkintaa juutalaisten tuhosta. Amerikkalaiset kuitenkin järjestivät sellaisen, ja nuori juristi nimeltä Ben Ferencz sai tehtäväkseen dokumentoida syytteet. Tuomioita jaettiin, mutta kylmä sota oli alkanut, eikä natsien rikosten selvittely enää sopinut liittoutuneiden uuteen politiikkaan. Myös raunioituneen Saksan jälleenrakennuksessa katsottiin tarvittavan monia sellaisia, joiden sodanaikaiset toimet eivät kestäneet päivänvaloa. Entä mihin eloonjääneet menisivät? Vain harva halusi palata entisiin koteihinsa.
Osa 8. Leireiltä selvinneitä alkoi saapua Israeliin. Siellä heidät otti vastaan yhteiskunta, joka ei edes tunnustanut heitä. Sopeutuminen Israeliin oli vaikeaa, kunnes vuonna 1961 Adolf Eichmann vangittiin ja pantiin syytteeseen. Viimeinkin natsien rikosten uhrit saivat kertoa kokemuksistaan julkisesti Israelin ja maailman edessä. Viimeinkin heitä kuultiin. Natsirikollisten metsästystä jatkettiin niin kauan, kuin saatettiin kuvitella jonkun vielä pakoilevan oikeutta. Leirien silminnäkijöitä ei enää kauan ole elossa. Miten heidät ja murhatut parhaiten muistetaan?
- Euroopan juutalaisten tarina (Jusqu'au dernier), Ranska 2015. O: William Karel ja Blanche Finger
