Hyppää pääsisältöön

Puoli seiskassa tällä viikolla telinevoimistelua, euroviisuhumua sekä tanssia

Puoli seitsemän, viikon 17 vieraat
Puoli seitsemän, viikon 17 vieraat Kuva: Yle viikon vieraat

Puoli seiskan vieraat 24.-28.4.

Tiistai

Viikkomme aloittaa kirjailija ja elokuvaohjaaja Elina Hirvonen, jonka dokumenttielokuva Kiehumispiste sai ensi-iltansa alkuvuodesta. Lisäksi kurkistamme ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan, Salaviinanpolttajat, uusintaversioon.

Keskiviikko

Keskiviikkona vieraaksemme saapuu telinevoimistelija Oskar Kirmes. Lisäksi kilvoittelemme Kivi, paperi, sakset -pelissä.

Torstai

Torstain vastaanotamme euroviisutunnelmissa, kun kylään saapuu Suomen euroviisuedustaja Norma John eli Leena Tirronen ja Lasse Piiroinen. Osallistumme myös vaatevallankumoukseen, sillä asiaa on luvassa vaateteollisuuden nurjasta puolesta.

Perjantai

Viikon viimeistelemme rytmikkäästi, sillä vieraaksemme saamme Aira Samulinin. Puhumme myös siitä, miten some ja seniorit sopivat yhteen.

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän