Laajasalon opistossa radiotoimittajalinjalla opiskeleva Anu Jumppanen voitti kansallisen finaalin lyhytdokumentillaan Peukalo. Pitkän linjan radiodokumentaristi Mervi Leino palkittiin kunniamaininnalla teoksestaan Rajalla mä vielä käyn. Anun työ osallistuu 5.5. järjestettävään pohjoismaiseen loppukilpailuun.
Olen aina tiennyt, että enoni peukalo on lähtenyt irti koulun puukäsityötunnilla, kertoo Anu.
- Viime jouluna keskustelu ajautui tähän onnettomuuteen ja kuulin ensimmäistä kertaa koko pitkän tarinan. Tiesin heti, että tässä on aihe, mistä haluan tehdä dokumentin, jos vain enoni suostuu haastateltavaksi. Pohdin paljon sodan käyneiden isien vaikutusta seuraavaan sukupolveen. Minun muistoissani ukkini on vanha leppoisa mies ja oli hämmentävää kuulla hänestä ihan erilainen tarina.
Tuomaristo, piti voittajateoksen novellimaisesta rakenteesta. "Lyhyessä ajassa kerrottu iso kaari, jossa yksityiskohtien kautta hahmottuu universaali tarina."

Kunniamaininnalla palkittua Mervi Leinon Rajalla mä vielä käyn -teosta tuomaristo kuvaili vangitsevaksi. "Emotionaalisesti ja sisällöllisesti mukaansatempaava. Toiveikas ja lohdullinen, lämmin."
Tiedoksi
- Kaikki vuoden 2017 julkaisukynnyksen ylittäneet kilpailutyöt ovat nyt kuunneltavissa Shortdox-sivustolla.
- Kilpailun satoa voi kuunnella myös lauantaisin klo 10.55 Yle Radio 1, Äänitarina -ohjelmapaikalla 29.4. lähtien.
- Pohjoismainen Shortdox-finaali järjestetään Kavissa 5.5. klo 13-15. Tapahtumaa edeltää englanninkielisiä luentoja äänimaisemiin, haastattelutekniikkaan ja verkkodokumentteihin liittyen klo 9-12. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!