Vierivät kanavat eivät sammaloidu: Teemalauantait muuttavat kanavapaikalle 5 ja saavat seurakseen musiikkidokumentit.
Teemalauantait ovat jatkossa entistä musiikkipitoisempia. Teeman musiikkidokumentit siirtyvät kanavapaikan vaihdon myötä sunnuntai-illasta lauantaihin, ja ne avaavat uudet lauantai-illat jo kello 20. Myös joustavuus lisääntyy. Toisinaan koko ilta on musiikkia, toisinaan elokuvaa, toisinaan dokumenttia – useimmiten kaikkea tätä. Uuden ajan avaa The Rolling Stones 29.4. kahden tuoreen dokumenttielokuvan tuplaensi-illalla. Olé! Olé!
Loppukevään ohjelmistossa on komeita tv-ensi-iltoja kuten Nick Cave -elokuva 20 000 päivää maan päällä, Coenin veljesten muusikkotarina Inside Llewyn Davis, Kent-yhtyeen jäähyväisistä kertova kaksiosainen musiikkidokumentti Vi är inte längre där, henkilökuva sata vuotta sitten syntyneestä Ella Fitzgeraldista, Shirley Clarken ohjaama jazzelokuvaklassikko Ornette Colemanista, dokumenttielokuvat saksofonin historiasta ja Frank Morganista sekä musiikkielokuva-taideperformanssi-junahappening Station to Station.
Lisäksi nähdään Gene Tierney technicolor-väreissä Martin Scorsesen suuresti ihailemassa melodraamassa Minun on kosto ja Wong Kar-wain kaunis kungfu-draama The Grandmaster. The Grandmaster saa parikseen dokumenttielokuvan Toukokuun ensimmäinen maanantai, jossa seurataan Metropolitanin museon kiinalaista muotia käsittelevän suurnäyttelyn valmistumista ja huikeita avajaisia.

Teemalauantailla on nyt Areenassa oma ohjelmapaikka. Sieltä löytyvät kootusti kaikki ne lauantai-illan dokumentit ja elokuvat, joilla on Areena-oikeudet – melkein kaikki siis. Siellä on myös ikuinen sunnuntai: se on Teeman musiikkidokumenttien uusi Areena-koti.
Teemalauantait jäävät kesätauolle saksofonin soinnein 3.6. Kesälauantaisin niiden paikalla esitetään scifi-elokuvia ja Steve McQueeniä. Musiikkidokumentteja esitetään läpi kesän lauantai-iltaisin kello 20. Teemalauantait palaavat tv-ruutuun ja Areenaan elo–syyskuun vaihteessa musiikillisissa merkeissä.

29.4. klo 20.00 Teemalauantai: Olé! The Rolling Stones!
Klo 20.00 The Rolling Stones: Olé, Olé, Olé! (Olé, Olé, Olé!: A Trip Across Latin America)
Klo 21.40 The Rolling Stones: Havana Moon
Muutosten keskellä on jotain pysyvää: The Rolling Stones! Teemalauantaiden ja Teeman musiikkidokumenttien uuden ajan aloittaa ikinuori Rolling Stones. Ensin nähdään dokumenttielokuva Rolling Stonesin kiertueesta Latinalaisessa Amerikassa helmi-maaliskuussa 2016, sen jälkeen on vuorossa konserttielokuva Havannasta, jossa yhtye esiintyi vuosi sitten sadoilletuhansille katsojille, ensi kertaa Kuubassa. “Rollarit ovat uskonto täällä”, toteaa kuubalainen fani. Ohjaus Paul Dugdale, USA 2016. Molemmat ovat tv-ensi-iltoja.
(Molemmat 30 päivää Areenassa)

6.5. klo 20.00 Teemalauantai: Taiteilijaelämää
Klo 20.00 Nick Cave: 20 000 päivää maan päällä (20.000 Days on Earth)
Klo 21.35 Inside Llewyn Davis (12)
Kaksi komeaa elokuvaa ja muotokuvaa musiikintekijöistä: yksi päivä – kahdeskymmenestuhannes! – laulaja-lauluntekijä Nick Caven elämästä Push the Sky Away -albumin teon aikaan vuonna 2013 sekä yksi viikko folklaulaja Llewyn Davisin elämästä vuonna 1961 New Yorkin Greenwich Villagessa. Toinen on faktaa, toinen fiktiota, tai molemmat ovat molempia.
Iain Forsythin ja Jane Pollardin ohjaamassa, Sundancen festivaalilla 2014 maailmanensi-iltansa saaneessa omaperäisessä elokuvassa 20.000 Days on Earth nähdään Nick Caven lisäksi muun muassa Ray Winstone, Kylie Minogue, Warren Ellis, Blixa Bargeld ja psykoanalyytikko Darian Leader.
Joel ja Ethan Coenin elokuvassa Inside Llewyn Davis pääosaa esittää Oscar Isaac, muissa tärkeissä rooleissa ovat Carey Mulligan, Justin Timberlake, John Goodman, F. Murray Abraham, Garrett Hedlund, Adam Driver ja kissa.
Molemmissa elokuvissa pääosassa on tietysti myös upea musiikki. Kumpikin on tv-ensi-ilta.
(Molemmat 14 päivää Areenassa)
13.5. klo 20.00 Station to Station
(USA 2015) Musiikkidokumentti, multimediahappening, junaelokuva, nomadifestivaali… Kalifornialaisen taiteilijan Doug Aitkenin Station to Station oli kokeellinen taideprojekti, joka ulottui rautatietä pitkin New Yorkista San Franciscoon ja kaikkiin taiteenlajeihin. Tästä ainutlaatuisesta projektista kertova samanniminen elokuva koostuu 62:sta minuutin mittaisesta lyhytelokuvasta, joissa ovat mukana mm. Patti Smith, Suicide, Giorgio Moroder, Beck, Mavis Staples, Jackson Browne, Cat Power, Ariel Pink, Savages, Olafur Eliasson, Ernesto Neto… Suomen-ensi-ilta.
(30 päivää Areenassa)
13.5. klo 21.10 Teemalauantai: Gene Tierney
Klo 21.10 Gene Tierney, unohdettu tähti (Gene Tierney – Forgotten Star)
Klo 22.05 Minun on kosto (Leave Her to Heaven)
Gene Tierney (1920–1991) oli 1940-luvun Hollywood-tähdistä suurimpia ja kauneimpia, Lauran ja rouva Muirin ikimuistoinen tulkitsija. Ura loppui mielenterveysongelmiin. Clara & Julia Kuperbergin ohjaamassa uudessa tv-dokumentissa Tierneystä puhuvat muun muassa Martin Scorsese, Joseph McBride ja Molly Haskell. Dokumentin jälkeen nähdään John M. Stahlin vuonna 1945 ohjaama Minun on kosto. Tämä hehkuvissa technicolor-väreissä kuvattu trilleri-melodraama oli Tierneyn suurimpia menestyksiä, ja se on yhä Scorsesen kaikkien aikojen suosikkielokuvia. Tierney esittää hienostonaista, jonka syvä rakkaus kirjailijaan alkaa muuttua pakkomielteiseksi vihaksi. Muissa rooleissa Cornel Wilde, Jeanne Crain ja Vincent Price.
Lisää Gene Tierneyn elokuvia Teemalla: Kino Klassikossa 11.5. Kummitus ja rouva Muir ja 18.5. Missä jalkakäytävä loppuu sekä 14.5. sunnuntain matineanäytöksenä Taivas odottakoon.
(Dokumentti Areenassa 90 päivää, elokuva Areenassa vain suorana)
20.5. klo 20.00 Teemalauantai: Ella ja Kent, satavuotisjuhla ja jäähyväiset
Illassa on oikeastaan kaksi musiikillista teemailtaa: juhlimme sata vuotta syntynyttä Ella Fitzgeraldia ja jätämme jäähyväiset viime jouluna lopettaneelle Kent-yhtyeelle.

Klo 20.00 Jazzin kuningatar Ella Fitzgerald (Pure Love – The Voice of Ella Fitzgerald)
Klo 20.55 Ella Fitzgerald Helsingissä 1965
Teemalla vietetään kesäkuussa jazzkesää. Otamme jazzeihin varaslähdön laulun ylipapittaren, jazzin kuningattaren Ella Fitzgeraldin satavuotispäivän (25.4.) kunniaksi. Upouuden tv-dokumentin jälkeen nähdään taltio Ella Fitzgeraldin kvartetin hienosta konsertista Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1965. Ellaa säestävät Tommy Flanagan, Keter Bettes ja Gus Johnson.
(30 päivää Areenassa)
klo 21.30 Kent: Vi är inte längre där (Vi är inte längre där: Sista året med Kent)
Illan toinen musiikillinen teema on Kent, aiheena jäähyväiset. Kaksiosainen dokumenttielokuva kertoo Ruotsin suosituimman yhtyeen viimeisestä vuodesta. ”Vi är inte längre där, vi är nån annanstans...” Dokumentissa seurataan Kentin viimeisen albumin tekoa, viimeistä kiertuetta ja viimeisiä tunteikkaita esiintymisiä. Neljän eskilstunalaisen ystävyksen 26-vuotista tarinaa ovat kertomassa Kentin jäsenten lisäksi ystävät, kollegat ja fanit. Per Sinding-Larsenin ohjaama kaksiosainen dokumenttielokuva valmistui vain runsas viikko Kentin viimeisen keikan jälkeen, jouluksi 2016. Esitämme dokumentin molemmat osat peräkkäin. Suomen-ensi-ilta.
(30 päivää Areenassa)
27.5 klo 20.00 Teemalauantai: Kiinalainen ilta
Teeman museoviikon Teemalauantai tarjoilee kiinalaista kauneutta vailla vertaa, Metropolitan Museum of Artin suurnäyttelyn säkenöivästä avajaisgaalasta näyttelyn taiteellisen johtajan Wong Kar-wain ohjaamaan elokuvaan The Grandmaster.
Klo 20.00 Toukokuun ensimmäinen maanantai (The First Monday in May)
(USA 2016) Upea dokumenttielokuva seuraa kiinalaista puku- ja muotisuunnittelua käsittelevän suuren taidenäyttelyn rakentamista New Yorkin Metropolitan-museoon sekä näyttelyn avajaisia, toukokuun ensimmäisenä maanantaina pidettyä pukujuhlaa vailla vertaa. Museot ja muoti, historia ja catwalkit sekä tähdet, taiteilijat, muotitoimittajat ja päiväperhot kohtaavat säkenöivässä gaalassa. Ohjaus Andrew Rossi. Tv-ensi-ilta.
(90 päivää Areenassa)
Klo 21.30 The Grandmaster (12)
(Kiina/Hongkong 2013) Illan fiktioelokuvan ohjaaja Wong Kar-wai toimi dokumenttielokuvassa käsitellyn China Through the Looking Glass -näyttelyn taiteellisen johtajana. Kaiken muun kauniin lisäksi The Grandmasterissa on ihanat puvut – joita nähtiin myös samaisessa Metin näyttelyssä. Pääosissa Tony Leung, Zhang Ziyi, Chang Chen ja Zhang Jin. Puvut suunnitteli William Chang Suk Ping.
(14 päivää Areenassa)
3.6. klo 20.00 Teemalauantai: Sax!
Teeman jazzkesä aloitetaan muhkeasti saksofonin soinnilla. Teemalauantain kolme hienoa dokumenttielokuvaa kertovat paholaisen torveksi tai sarveksi kutsutun soittimen värikkäästä ja vaarallisesta historiasta, Charlie Parkerin suojatista Frank Morganista, joka sortui huumeisiin ja päätyi vuosikymmeniksi vankilaan mutta palasi vapauteen ja musiikintekijäksi, sekä jazzin ja saksofonin suurmiehestä Ornette Colemanista. Kaikki kolme ovat tv-ensi-iltoja, myös klassikko Ornette: Made in America.

Klo 20.00 Paholaisen torvi: saksofonin tarina (The Devil’s Horn)
(Kanada 2016) Miksi sekä natsit, kommunistit että paavi tuomitsivat saksofonin? Mistä johtui soittimen kirous? Kuuluisan musiikkidokumentaristin Larry Weinsteinin uusin elokuva kertoo saksofonin historiasta ja monien fonistien kohtaloista. Kiehtova, jännittävä, viettelevä ja vähän pelottavakin tarina alkaa Adolphe Saxista, joka kehitti soittimen 170 vuotta sitten. Mukana musiikkia syntisestä jazzista gospeliin, kokeellisesta musiikista The Sonicsin rockiin, muun muassa. Ensi-ilta.
(30 päivää Areenaa)
Klo 21.25 Vapauden sointi: Frank Morganin tarina (Sound of Redemption: The Frank Morgan Story)
(USA 2015) Saksofonisti Frank Morgan (1933–2007) oli suuri bebop-lupaus ja Charlie Parkerin suojatti. Hän jäi kuitenkin jo nuorena heroiinikoukkuun, päätyi rikosten teille ja lopulta yli 30 vuodeksi vankilaan. Uusi dokumenttielokuva kertoo syöksykierteestä lupaavalta uralta muurien sisään sekä lopulta takaisin vapauteen ja suurenmoisen musiikin tekijäksi. Dokumenttia rytmittää San Quentinin vankilassa vuonna 2012 pidetty Morganin muistokonsertti, jossa esiintyivät muun muassa pasunisti Delfeayo Marsalis, pianisti George Cables, basisti Ron Carter, rumpali Marvin “Smitty” Smith sekä fonistit Grace Kelly ja Mark Gross. Ohjaus N.C. Heikin. Ensi-ilta.
(30 päivää Areenaa)
Klo 22.45 Ornette: Made in America
(USA 1985) Jazzelokuvan ja dokumenttielokuvan klassikko kertoo jazzin suurmiehestä, vapaan jazzin pioneerista, saksofonisti Ornette Colemanista (1930–2015). Elokuva on tehty kohteen hengessä, improvisoiden free jazzin tyyliin. Sen ohjasi kokeellisen elokuvan pioneeri Shirley Clarke (1919–1997). Tv-ensi-ilta.
(30 päivää Areenaa)
Musiikkidokumentteja esitetään Teemalla koko kesä lauantaisin kello 20.
Teemalauantait palaavat kesätauolta 26.8.2017 musiikillisissa merkeissä.