Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pietari K. kävi täällä pääkuva

Pätkiikö? Ota lääkkeeksi neukkunostalgiaa ja kirjoja muistamisesta

Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 6
Pietari K. kävi täällä -sarjan osa 6 Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen Kirjojen Suomi,pietari kylmälä

Tietokone auki ja valokuvat esille. Viereisessä selainikkunassa liikkuvat kuvat pommitetusta syyrialaisesta lähiöstä, tyhjästä veneestä kauniilla Välimerellä, valkoisista kanoista lihatehtaassa ja niin monesta muusta asiasta, joita on vaikea ajatella. Ehkä silloin kannattaa ajatella Neuvostoliittoa, koska myös nykyisyys on kaiken aikaa valmiina katoamaan muististamme.

Latasin kaikki valokuvani internetin pilvipalvelimelle ja ajattelin Neuvostoliittoa. Kun Neuvostoliitto romahti, filosofit julistivat historian tulleen päätökseen. Neuvostoliitto oli kerta kaikkiaan poissa. Voiko valokuvilleni joskus käydä samoin?

Kun Suomea 90-luvulla digitalisoitiin, Neuvostoliitto lakkasi vähä vähältä merkitsemästä. Aivan kuin ruosteinen ja kiinnihirttävä Neuvostoliitto olisi tehnyt tietä uudelle, jouhevalle ja kiiltävälle matkapuhelinten ja tietokoneiden Suomelle. Neuvostoliiton muistosta tuli kiusallinen.


Sukupolveni maailmankuva on täysin kylmän sodan jälkeinen. Silti Neuvostoliitto kummitteli minunkin lapsenmuistini rajamailla vielä pitkälle 90-luvulle. Laitoin nopeasti sulavan virolaisen suklaapalan kielelleni ja kävin setäni luona loskaisessa Moskovassa. Junassa sai vahvaa teetä laseista, joissa oli alumiinipidikkeet, Viipurissa haisi kivihiili ja mummot kaupittelivat muovikasseja. Vaikka Neuvostoliitto oli jo kadonnut, ajattelin että tältä se tuntuu.

Kun valokuvat siirtyvät, mietin mitä tästä ajasta oikein jää jäljelle, kun kaikki muistot ovat muuttaneet digitaaliseen pilveen. Päättyykö myös tämä aikakausi kollektiiviseen muistinmenetykseen?

Nyt 2000-luvulla kolme Finlandia-palkittua teosta on sijoittunut Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto katosi niin äkkiä, että sen poissaolo tuottaa aukkoja myös kollektiiviseen muistiimme. On halu sukeltaa siihen, mitä on vaikea muistaa.

Kysymys menneisyydestä ja sen muistamisesta on aina poliittinen.

Saksalaisessa 90-luvun jälkeisessä kirjallisuudessa itäblokin purkautuminen ja siihen liittyvät muistamisen vaikeudet ovat kirjallisuuden peruskauraa. Sille on nimikin, Wenderoman, eli käänteen jälkeinen romaani.

Kysymys menneisyydestä ja sen muistamisesta on aina poliittinen, ja erityisesti se on poliittinen kun puhutaan Neuvostoliitosta. Mitä on muistettava?

Sen lisäksi, että Sofi Oksasen Puhdistus (2008), Rosa Liksomin Hytti nro 6 (2011) ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (2013) ovat erinomaisia romaaneja, ne kaikki tarjoavat oman ehdotuksensa sille, mitä ei saa unohtaa. Ne ovat meidän Wenderomanejamme.

Artikkelin välikepalkissa graafisesti tyylitelty Pietari K
Artikkelin välikepalkissa graafisesti tyylitelty Pietari K Kirjojen Suomi,pietari k.

Rosa Liksomin romaani Hytti nro 6 on kertomus junamatkasta läpi Neuvostoliiton. Eletään aikaa, jolloin junalla matkustaminen on pelkkää junalla matkustamista ilman datayhteyksiä hytin ulkopuolelle.

Nuori suomalainen nainen jakaa junan makuuhytin karskin venäläisen miehen kanssa. Romaanissa ei ole kyse pelkästään sukupuolten tai kulttuurien yhteentörmäämisestä, vaan kaiken yhteentörmäämisestä junan kiitäessä ja välillä madellessa pitkin siperialaista tundraa.

Hytti nro 6:n esittelemä muistamisen malli on menneisyys nykyisyytenä. Jokainen mennyt hetki on romaanissa koettu ja eletty voimavirtojen risteys.

Joskus romaanin päähenkilö saa ilmestyksenomaisen kokemuksen nykyhetken tapahtumisesta, ja silloin kieli alkaa laukata hullun lailla. Neuvostoliitto ei Hytti nro 6:ssa pääse unohtumaan hetkeksikään, koska se tapahtuu kaiken aikaa junan hypnoottisessa kolkkeessa.

Vaikka Hytti nro 6:sta löytyy tietty esineisiin ja menneeseen maailmaan liittyvä nostalginen vire, se on ennen kaikkea “historian lopun” jälkeinen romaani. 1990-luvulla filosofi Francis Fukuyama väitti historiaan tulleen päätökseen liberaalin kapitalismin voitettua 1900-luvun ideologisen kamppailun. Monista varmasti tuntui siltä, että historian loppumisen myötä nostalgialla ei myöskään ollut enää merkitystä. Miten tuntea kaipuuta jotakin kohtaan, jota ei ole?

Hytti nro 6:ssa matka Neuvostoliiton halki on lopulta valmistautumista elämään. Se on teiniromaani, joka kantaa megalomaanisen historian roippeita harteillaan. Historian loppu on portti tulevaisuuteen.

Historian loppu on portti tulevaisuuteen.

Sofi Oksasen Puhdistuksen ensimmäiset sivut kohdistavat huomionsa mikroskooppiseen yksityiskohtaan, kärpäsen silmään. Tämä pieni yksityiskohta toistuu romaanin aikana useaan otteeseen, usein sellaisissa hetkissä, joissa joku Aliiden vaivoin tukahdutettu muisto pyrkii pintaan. Kärpänen on kuin jokin mikä ei suostu unohtumaan.

Siinä missä Hytti nro 6 oli kiinnittynyt nykyhetken tapahtumiseen, Puhdistuksen koko kirjallinen voima perustuu menneisyyden jäljittämiseen.

Aliide Truu on virolainen selviytyjä. Moni hänen ystävistään ja naapureistaan katoaa saksalaismiehityksen ja sitä seuranneen Neuvostoliiton miehityksen aikana metsiin ja vankileireille.

Puhdistuksen koko kirjallinen voima perustuu menneisyyden jäljittämiseen.

Kun Zara, Aliide Truun kadonneeksi luulemansa siskon tyttärentytär, löytyy ihmissalakuljettajien näännyttämänä tämän pihamaalta, kärpänen munii pöydälle jääneeseen makkarasiivuun. Muistot palaavat, eivätkä jätä rauhaan.

Puhdistuksen muistin politiikka ja poetiikka pureutuu tukahdutetun muistin ja väärennetyn historiaan kerrostumiin. Sofi Oksasen romaanin psykohistoria on henkilökohtaista ja yksityiskohdissa viihtyvää.

Romaanin aikana selviää, että Aliide on paitsi selviytyjä myös pettänyt kaikki läheisensä. Hänen siskonsa tekaistu ilmianto palaa kummittelemaan siskon tyttärentyttären tuhruisessa ja kärsivässä muodossa. Sofi Oksasen suvereeni kirjallinen taito malttaa kuitenkin jättää tuomiovallan historialle. Puhdistus tuo esiin tosiasioiden suhteellisuuden, ihmisten tunteiden ja motiivien sekavuuden, sekä yksityiskohtien tulkinnan vaikeuden.

Puhdistuksen nimi viittaa paitsi 1900-luvun ideologisten, rodullisten ja sotilaallisten puhdistusten historiaan, myös menneisyyden puhdistamiseen traumojen tunkkaisuudesta. Tämä ei onnistu muuten kuin katsomalla menneisyyttä silmästä silmään.

Artikkelin välikepalkissa graafisesti tyylitelty Pietari K
Artikkelin välikepalkissa graafisesti tyylitelty Pietari K Kirjojen Suomi,pietari k.

Riikka Pelon romaani Jokapäiväinen elämämme sisältää kohtia, joissa muisti vääjäämättä pettää. Romaani kertoo runoilija Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin elämästä.

He elävät elämäänsä Neuvostoliiton alkuaikoina, välillä maanpaossa Euroopassa ja taas paluumuuttajina Neuvostoliitossa. Paluu Neuvostoliittoon erottaa äidin ja tyttären lopullisesti, kun tytär passitetaan vankileirille.

Jokapäiväinen elämämme on gulag-kirjallisuutta. Neuvostoliiton vankileirit näyttäytyvät romaanin viimeisillä sivuilla myös muistin ja muistamisen hajottavana koneistona, johon vangit ja heidän omaisensa on sidottu. Ariadna Efron ajattelee eräänä elokuisena iltapäivänä vuonna 1941, että “siinä vaiheessa kun ihmisellä ei ole enää ketään kenen kanssa muistella, hän lakkaa olemasta ihminen”.

Kun yhteys toisiin katkaistaan, katkeaa myös muistilta siivet.

1900-luku on opettanut meille kuinka herkkätekoisesta aineesta muisti koostuu.

Neuvostoliiton romahtaminen teki tilaa sellaisille muistikuville, joista vainajan elinaikana oli kiusallista puhua: Suomen YYA-kumppanin ihmisoikeusrikkomukset, 1900-luvun kansanmurhat, ympäristökatastrofit ja reaalisosialismin päättömyys.

2000-luvun suomalainen kirjallisuus on hieno esimerkki siitä, kuinka huonosti muistot sulavat. Verevä ja elinkelpoinen muisto on täynnä jänteitä ja rustoja. Vankileirien saaristo on eräs ihmiskunnan kunnianhimoisimpia yrityksiä tuottaa kollektiivinen muistinmenetys ja juuria yhteinen muisti väkivalloin. Tällaisen masinoidun muistinmenetyksen edessä kirjallisuudella on voima ja kyky pitää muistoja hengissä.

Neuvostoliittoon liittyvä muistinmenetyksen kokemus saa varautumaan seuraavaan. Vaikka digitaaliset kuvat eivät haalistu, 1900-luku on opettanut meille kuinka herkkätekoisesta aineesta muisti koostuu.

Tietokone auki ja valokuvat esille. Viereisessä selainikkunassa liikkuvat kuvat pommitetusta syyrialaisesta lähiöstä, tyhjästä veneestä kauniilla Välimerellä, valkoisista kanoista lihatehtaassa ja niin monesta muusta asiasta, joita on vaikea ajatella. Ehkä silloin kannattaa ajatella Neuvostoliittoa, koska myös nykyisyys on kaiken aikaa valmiina katoamaan muististamme.

Artikkelin välikepalkissa graafisesti tyylitelty Pietari K
Artikkelin välikepalkissa graafisesti tyylitelty Pietari K Kirjojen Suomi,pietari k.

Artikkeliin liittyviä linkkejä:

  • Saisinko yhden neuvoa antavan? Työelämäni on ihan muuttunut.

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja jälkiteollisella pätkätyöläisellä? Ennen kaikkea työpaikkaryyppääminen. Suomalaisten ryyppyreissujen väheneminen liittyy työkulttuurin muutoksiin, mutta onneksi jälkiteollinen työkulttuuri on palauttanut työpaikkapöhnän arvon. Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko läpi kesän.

  • Kukaan ei usko, mutta Kalle Päätalo on supersankari – ja kyborgi

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Joskus teen niin, että kun joku kirja tuntuu tarpeeksi vieraalta, alan lukea sitä tarkoituksella väärin. Toimii aina! Kun olin lukenut Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki -teosta (1995) tarpeeksi pitkään scifi-teoksena, sen arvo alkoi avautua minulle suomalaisuuden tulevaisuutta koskevana kysymyksenä. Kuuntele tai lue uusin Pietari K. kävi täällä -essee

  • Olipa kerran valkoinen mies, jota kaikki kirjat kuvasivat. Ja nytten se kuolisi.

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Suomalaisen kirjallisuuden historia on täynnä valkoihoisia kirjailijoita ja heidän luomiaan valkoihoisia henkilöhahmoja. Koko Hubaran vuonna 2017 ilmestynyt teos Ruskeat tytöt laittoi kerralla uusiksi käsityksen siitä, kenelle kirjoja Suomessa kirjoitetaan. Lue Pietari K. kävi täällä -essee tai kuuntele podcast

Kirjojen Suomi

Seuraa somessa

  • Saisinko yhden neuvoa antavan? Työelämäni on ihan muuttunut.

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja jälkiteollisella pätkätyöläisellä? Ennen kaikkea työpaikkaryyppääminen. Suomalaisten ryyppyreissujen väheneminen liittyy työkulttuurin muutoksiin, mutta onneksi jälkiteollinen työkulttuuri on palauttanut työpaikkapöhnän arvon. Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko läpi kesän.

  • Kukaan ei usko, mutta Kalle Päätalo on supersankari – ja kyborgi

    Uusi Pietari K. podcast ja essee joka viikko

    Joskus teen niin, että kun joku kirja tuntuu tarpeeksi vieraalta, alan lukea sitä tarkoituksella väärin. Toimii aina! Kun olin lukenut Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki -teosta (1995) tarpeeksi pitkään scifi-teoksena, sen arvo alkoi avautua minulle suomalaisuuden tulevaisuutta koskevana kysymyksenä. Kuuntele tai lue uusin Pietari K. kävi täällä -essee

  • Selkä edellä historiaan – näihin kirjoihin kiteytyy 1970-luku

    Millaisena sinä muistat 1970-luvun? Osallistu keskusteluun!

    Kun hahmotetaan 1970-lukua kirjallisuuden kautta, on ymmärrettävä, mitä kysymyksiä edellinen vuosikymmen petasi. Kirjojen Suomi -sarjassa ollaan päästy 1970-luvulle, josta on jäänyt elämään useita hienoja teoksia. Lue e-kirjoja täältä!

  • Ahneus ja pahuus hiipivät kirjoihin – näihin teoksiin kiteytyy 1980-luku

    Seppo Puttosen suositukset luettavissa e-kirjoina

    John Lennonin murha löi karmaisevalla tavalla leiman alkaneelle vuosikymmenelle. Mies, joka oli 1960-luvulta alkaen laulanut ja puhunut rakkauden puolesta ja sotaa vastaan, surmattiin kadulle New Yorkissa. Usko maailman ja ihmisten hyvyyteen oli murentunut. Ahneus ja pahuus olivat hiipineet ihmisten sisään. Tutustu 1980-lukuun ja lue nämä kymmenen teosta e-kirjana suoraan Kirjojen Suomen verkkosivuilta.

  • Erkka Filander ajatteli kiusattujen kasvoja kirjoittaessaan runoteostaan

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Erkka Filander muisteli koulunsa kiusattuja ja kirjoitti kehutun runoteoksen marttyyreistä ja rakennuksista. Nyt Torso on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Mutta miksi Filander on sitä mieltä, ettei hänen teostaan kannata lukea ääneen? Erkka Filanderin Torso on runoteos arkkitehtuurista, tiloista ja marttyyriudesta.

  • Sähkökirjojen myynti kasvoi alkuvuonna

    Jenni Haukion toimittama teos on alkuvuoden hitti

    Jenni Haukion kokoama runoteos Katso pohjoista taivasta, Eve Hietamiehen Hammaskeiju ja muutamat ulkomaiset dekkarit ovat siivittäneet alkuvuonna kirjamyynnin nousuun pitkän alamäen jälkeen. Katso pohjoista taivasta on myynyt jo alkuvuonna enemmän kuin moni kirja tulee koko vuonna myymään.

  • Olipa kerran valkoinen mies, jota kaikki kirjat kuvasivat. Ja nytten se kuolisi.

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Suomalaisen kirjallisuuden historia on täynnä valkoihoisia kirjailijoita ja heidän luomiaan valkoihoisia henkilöhahmoja. Koko Hubaran vuonna 2017 ilmestynyt teos Ruskeat tytöt laittoi kerralla uusiksi käsityksen siitä, kenelle kirjoja Suomessa kirjoitetaan. Lue Pietari K. kävi täällä -essee tai kuuntele podcast

  • Kirjoitan päälauseita. Timo Soini kirjoittaa päälauseita. Uskottavat miehet kirjoittavat niin.

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja essee lukeville

    Pietari K. kävi täällä -podcast ja esseesarja lukeville ihmisille. Jos Suomen historiasta haluaa sanoa jotain painavaa, kirkasta ja samalla moniselitteistä, on käytettävä koivuklapeja: kovia ja lämpöarvoltaan suuria lauseita. Se lisää kirjoittajan uskottavuutta, mutta on riittävän moniselitteistä. Samalla kommentoija saa sytykettä omalle itserakkaudelleen.

  • Nykykirjallisuus on sairastunut vakavaan historiatautiin ja minusta se ei ole O.K.

    Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

    Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat pitäisi keskeyttää sairauslomaan, sillä olemme pahanlaatuisen historiataudin vallassa. Postmoderni aikakausi ei tarkoita sitä, että historia olisi päättynyt. Halu verrata nykyaikaa menneisyyteen nimittäin vain kiihtyy. Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi täällä -esseeseen!

  • Äitiys on maailman vanhin aihe ja silti Sirpa Kyyrönen kirjoittaa siitä

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Jotenkin runoilijat sen tekevät. He tarttuvat ikuisiin teemoihin ja löytävät niihin uuden tulokulman, kehittelevät ilmaisutavan, joka sopivalla tavalla kummeksuttaa, hivelee. Juuri näin tekee Sirpa Kyyrönen Ilmajuuret-kokoelmassaan, joka on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Muistisairautta käsittelevä Multa on Tiina Lehikoisen henkilökohtaisin kirja

    Teos on Tanssiva karhu -ehdokas

    Muistisairautta on luontevampaa käsitellä runoudessa kuin proosassa, väittää Tiina Lehikoinen. Hänen Multa-teoksensa on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouskilpailussa. Tamperelaisen Tiina Lehikoisen runoteos Multa on sekä "multa sulle, minulta sinulle" että kirja mullasta, maasta.

  • Tässä ovat Ylen Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaat

    Kuusi erityisen kiinnostavaa runoteosta

    Kevään merkkejä: linnut, aurinko, Tanssiva karhu. Runouspalkintoa tavoittelevat vuonna 2017 Erkka Filanderin Torso, Catharina Gripenbergin Handbok att bära till en dräkt, Sirpa Kyyrösen Ilmajuuret, Tiina Lehikoisen Multa, V. S.

  • Runoja sielun kokoamiseksi – Catharina Gripenbergin teos flirttailee käsikirjoille

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Runoilija Catharina Gripenberg kiinnostui erilaisten käsikirjojen ja oppaiden kielestä. Seurauksena syntyi runoteos, jossa Gripenberg yhdistää neutraalin ja käsikirjanomaisen tyylin henkilökohtaiseen ja yksityiseen kielelliseen ilmaisuun. Teos on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Runous sopii kielen tutkiskeluun.

  • Väitöstutkimus: Onko kaunokirjallisuus uhattuna kirjastoissa?

    Pienille kirjastoille on kasattu tehtäviä jo liikaakin

    Kirjastojen tehtävien muutoksista väitellyt Pirjo Tuomi on huolissaan kaunokirjallisuuden osuudesta kirjastojen palveluissa. Tuomi arvioi, että kaunokirjallisuus on joutunut väistymään pienempään rooliin kirjastojen uusien palvelujen tieltä.

  • Mikä kirja on sinulle se kaikkein rakkain?

    Jaa kirjavinkkisi, ja tutustu muiden lukukokemuksiin!

    Jokaisella on kirjoja, jotka eivät lähde sielusta vuosienkaan aikana. Mikä kirja on sinulle tärkein? Kerro lempikirjastasi meille, ja ehkä se löytää uuden lukijan. Timo K. Mukka muistutti Isossa-Britanniassa asuneelle näyttelijä ja käsikirjoittaja Sanna Stellanille, mitä on olla suomalainen. Kirja vie toiseen maailmaan, auttaa ymmärtämään itseä, toisia, elämää.

  • Lukemista vailla? Anna Kirjakoneen auttaa!

    Pääset lukemaan sinulle sopivan teoksen suoraan täältä.

    Ylen Kirjakone auttaa löytämään luettavaa melkein sadan kotimaisen kirjan joukosta. Kirja on luettavana suoraan sivuilta.

  • Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

    Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

    Minulta kuoli hiljattain mummo. Kirsti Inkeri Heikkinen. Sinänsä Kirsti Inkerin kuolemaan ei liittynyt mitään tavatonta, mutta kuolema pistää miettimään mahdollisuutta kuolemanjälkeisestä olotilasta. Elo ilman jumaluutta on kolkkoa ja ankaraa, kun tulee kysymys kuolemasta ja olemisen rajallisuudesta, Katja Kettu kirjoittaa kolumnissaan.

  • Johannes Ekholm: Ratkaisu ahdistukseen on kollektiivinen tai sitä ei ole

    Opittu kuva työn sankarista on vahingollinen ja vaarallinen.

    Emme tarvitse enempää työtä ja pitempiä ansioluetteloita, vaan enemmän ajan haaskausta, tehottomuutta, huolettomuutta ja huolimattomuutta! Enemmän kiusallisia hiljaisuuksia, katkoksia flowhun, jumitusta ja yhteistyöstä kieltäytymistä, kirjoittaa Johannes Ekholm kolumnissaan.

  • Nura Farah: Kuinka sanoin häpeälleni hyvästit

    Olin kiitollinen. Olimme turvassa!

    "Tanssin itsekseni keväisen auringon alla ja lupasin vastalahjaksi oman rakkauteni Suomelle", kirjoittaa Nura Farah hetkestä, jolloin turvapaikka oli myönnetty. Ennakkoluuloisessa Suomessa se ei lama-aikana kuitenkaan ollut helppoa. Onneksi oli kirjasto! Hänestä tuli kirjailija, joka voi auttaa meitä suvaitsevaisuuden tiellä.

  • Atlas Saarikoski: Kirjallisuus on harvojen käsissä

    Rakenteellinen syrjintä estää kirjoittamista.

    Rakenteellinen syrjintä vaikuttaa siihen, kenellä on mahdollisuus kirjoittaa. Maailmassa, jossa kaikki saavat kirjoittaa, olemme vähemmän toisia toisillemme ja enemmän kokonaisia itsellemme. Tämän takia kielen rajoja on höllennettävä, toimittaja Atlas Saarikoski kirjoittaa esseessään.

  • Petina Gappah: Liian tutut tarinat olisivat empatian loppu

    Helsinki Lit alkaa Yle Teemalla la 13.5. klo 12 .40

    Työviikon loppumisesta ei ollut kulunut tuntiakaan, kun Savoy oli jo täynnä lukijoita. Kolmatta kertaa järjestetty käännöskirjallisuuden tapahtuma Helsinki Lit oli myyty loppuun. Festivaali jatkuu lauantaina, jolloin lavalle nousee esimerkiksi Nobel-voittaja Orhan Pamuk. Helsinki Lit -lähetys Yle Teemalla la 13.5. klo 12 .40 alkaen.

  • Seksi vähissä? Erotiikka ja yhteiskuntautopiat kulkevat käsi kädessä

    Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

    Eräs kaverini arveli, että suomalaisten vähentynyt seksin harrastaminen liittyy ennen kaikkea innostavien yhteiskuntautopioiden puuttumiseen. Sote- tai aluehallintouudistus saa kenen tahansa intohimot laskemaan. Onneksi kaunokirjallisuus jaksaa kuitenkin pitää poliittisen seksin puolia. Tutustu tuoreeseen Pietari K. kävi -esseeseen täällä!

  • Miksi olla yksi kun voi olla monta? Brändäämisen ABC kirjailijoille

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Kustantajat ja kirjailijat ovat kiistelleet koko itsenäisyyden ajan siitä, kenelle vastuu kuuluu ja kuka saa rahat. Tässä työn ja pääoman välisessä ristiriidassa kirjailijoiden itsensä brändääminen on koitunut sekä kohtaloksi että pelastukseksi. Erityisen kovan hinnan imagostaan maksoi Algot Untola 21. toukokuuta vuonna 1918.

  • Maalta kaupunkiin, kopotikop! Näin hepasta tuli teinien terapeutti

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä

    Kannattaa mennä ratsastustallille jos haluaa oppia jotain siitä, miten selviydytään “uuden työn” joustavassa ja tunneherkässä maailmassa. Tallilla hevoset ja nuoret naiset ratkovat sosiaalisen elämän monimutkaisia pulmia ja terapoivat toisiaan. Ennen hevonen veti tukkia metsässä ja teki sankaritekoja rintamalla, nykyään se seurustelee, reflektoi itseään ja käyttää kannettavaa elektroniikkaa. Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä!

  • Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Pätkiikö? Ota lääkkeeksi neukkunostalgiaa ja kirjoja muistamisesta

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    2000-luvulla Finlandia-palkituista romaaneista kolme sijoittuu Neuvostoliittoon: Sofi Oksasen Puhdistus, Rosa Liksomin Hytti nro 6 ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Pietari Kylmälä miettii, mitä unohdimme Neuvostoliitosta, ja mitä on muistettava nykyisyydestä, joka on koko ajan valmis katoamaan. Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Pum-pum, kuolit! Leikin säännöt on kirjoitettu sotakirjallisuuteen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Leikitään: entä jos Suomi ei olisi ollut sodissaan ikuinen “puolustusvoittaja” (á la Tali-Ihantala), vaan ihan oikea voittaja? Taantumassa kärvistelevä 2010-luvun Suomi tarvitsisi kunnon hyökkäyssodan, jotta vihdoin oppisimme voittamaan! Hyökkäys olisi tietysti turvallisinta suorittaa sepitteessä, jotta kukaan ei kuolisi, kirjoittaa Pietari K. esseessään. Essee on kuunneltavissa myös podcastina.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Reidar Palmgren: Isyys on suuri lahja ja hirvittävä tragedia

    Lapsen rakkaudessa on aina aikaraja.

    Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on luja, ehdoton ja ikuinen. Traagista tässä on, että lapsen puolelta siteessä on aikaraja. Aikuistuessaan hän lakkaa rakastamasta takaisin, kirjailija Reidar Palmgren kirjoittaa kolumnissaan. Pilkun jälkeen -ohjelma käsittelee isyyttä kirjallisuudessa maanantaina 3.4. Yle Teemalla klo 21.

  • Elina Hirvonen: Nationalismin edessä tarvitaan radikaalia mielikuvitusta

    Mikä on ihmisen ja maailman suhde

    Vastaus Eurooppaa ja ihmisoikeuksia horjuttavaan liikehdintään ei voi olla teknokratia tai hiljaisuus, vaan radikaali mielikuvitus. Ympäristökriisi, automatisaatio ja tekoälyn kehittyminen haastavat tulevaisuudessa yhä suuremmalla voimalla käsityksemme siitä, mitä on olla ihminen tässä maailmassa, kirjailija Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

  • Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

    Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

    Pilkun jälkeen katsoo päätösjaksossaan kauas. Scifi ja fantasia käyvät realistisen suomalaisen romaanikirjallisuuden kimppuun ja luovat uusia tulevaisuudenkuvia. Keskustelemassa ovat rap-artisti ja runoilija Paperi T eli Henri Pulkkinen, kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvonen ja kirjailija Anu Kaaja.

  • Ajavatko pienoisromaanit tiiliskivien ohi? Haastattelussa Anu Kaaja

    Kirjailijoita kunnioitetaan enemmän kuin käsikirjoittajia

    Kirjailija-käsikirjoittaja Anu Kaaja arvelee kirjallisuuden kentän monipuolistuvan jatkossa. Kaunokirjallisuuden ensisijaisena haasteena hän näkee muutoksen ihmisten ajankäytössä. Teksti: Emmi Ketonen Anu Kaajan helmikuussa ilmestynyt ensimmäinen romaani Leda sijoittuu 1700-luvun Ranskaan.

  • Laura Gustafsson: Ihmiseläin teki massiivisen virhearvioinnin

    Ihminen selviäisi, vaikka eläimet saisivat oikeuden elää.

    Jos eläimille annettaisiin yksinkertaisin perusoikeus, oikeus elämään, talous ja ehkä koko yhteiskunta ajautuisivat hetkelliseen kaaokseen. Järjestelmät kuitenkin muuttuvat, ja ihminen on sopeutuva laji, kirjailija Laura Gustafsson kirjoittaa kolumnissaan.

  • Tiina Raevaara haluaisi lisää inhimillistettyjä eläimiä

    Eläinten oikeudet paranevat vääjäämättömästi

    Luonto ja ihminen limittyvät toisiinsa Tiina Raevaaran tuotannossa ja elämässä. Teksti: Jasmin Kuusela – Kirjailijan työ on mielettömän hienoa työtä, hehkuttaa kirjailija Tiina Raevaara, jonka meneillä olevaan viikkoon kuuluvat vielä kahden kirjan deadlinet. Raevaaraa miellyttää se, miten kaunokirjallisuus mahdollistaa ihmisten samaistumisen sell

  • Ison pahan suden kulttuurihistoria

    Tarinat ovat hellineet susivihaa vuosituhansia.

    Suomen kielessä susi on pahan vertauskuva. Toisin on esimerkiksi useilla intiaaniheimoilla, joille susi on ollut toteemieläin. Kertomusperinteessämme susivihaa on haudutettu pitkään ja rauhassa. Mitä tapahtuisi, jos susiin liitettyjä piirteitä kirjoitettaisiin uudestaan? Susi on villi, vapaa, voimakas ja älykäs eläin, Kasperi Lumijärvi kirjoittaa esseessään.

  • Eeva Kilven Animalia on ollut ajankohtainen 30 vuotta

    Kurjimman köyhälistön alapuolella ovat vielä nämä ei-ihmiset

    Kun juhlitaan satavuotiasta Suomea ja suomalaista kirjallisuutta, ei joukosta pidä unohtaa eläimiä ja niiden tarinoita historian kulussa. Pilkun jälkeen katsoo eläintä ja eläinten oikeuksia. Keskustelemassa ovat kirjailijat Laura Gustafsson ja Tiina Raevaara, sekä esseisti, lihateollisuutta keskitysleirien kauhuihin verrannut Antti Nylén.

  • Laura Gustafsson ja strategia eläinoikeuksien parantamiseksi

    Ei ole tarkoitus tuputtaa kenellekään mitään

    Pienenä kirjailija Laura Gustafssonia ei juuri kiinnostanut lukeminen. Siitä huolimatta hän on julkaissut kolme kiitettyä romaania, näytelmiä sekä yhden kuunnelman. Monenlaiset sattumukset ovat vaikuttaneet siihen, että tähän hetkeen on tultu. Laura Gustafsson on Pilkun jälkeen -ohjelmassa keskustelemassa eläinten oikeuksista Yle Teemalla 10.4. klo 21.00 ja Yle Areenassa jo nyt.

  • Marjo Niemi: Hyvinvointivaltio on parempi tarina kuin sota

    Hyvinvointivaltio on parempi tarina kuin sota

    Olisiko hyvinvointivaltiosta suureksi kansalliseksi tarinaksi? Tosin siitä puuttuvat uhrit ja uhraaminen. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Marjo Niemi pohtii, mikä olisi hyvä tarina kerrottavaksi.

  • Riina Katajavuori: Mitä teet, kun kukaan ei katso?

    Keskittyminen on vaikeaa, sillä ärsykkeitä on liikaa.

    Olen viime aikoina koettanut kirjoittaa runoja. Keskittyminen on vaikeaa, sillä kammioon tunkee koko ajan sähköpostia ja kaikenlaisia viestejä ja ilmoituksia. Näin mrehtii Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnnisti Riina Katajavuori ajankäyttöään.

  • Arvoituksellinen löytö Katri Valan kirjan välistä

    Sivut sen ympäriltä ovat värjäytyneet vaalean ruskeiksi

    Katri Valan runokokoelman Paluu välistä löytyi kaavake, jolla kutsuttiin henkilöitä poliisikuulusteluun. Täyttämätön lomake on 1940-luvulta. Se on ollut runoteoksen välissä niin kauan, että sivut sen ympäriltä ovat värjäytyneet vaalean ruskeiksi. Voisiko tämä kaavake olla Katri Valan veljeä Erkki Valaa varten?

  • Mikä on Kirjojen Suomi?

    Mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme?

    Kirjojen Suomi on Ylen monikanavainen kirjallisuuskokonaisuus, joka tutkii mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kirjojen Suomi on osa Suomi 100-hanketta, ja kestää koko juhlavuoden 2017.

  • Kirjojen Suomen kumppanit

    Yle ja parikymmentä muuta tahoa ovat lukemisen asialla.

    Kirjojen Suomi on Ylen suursatsaus kotimaiseen kirjallisuuteen vuonna 2017, ja sen toteutumiseen on tarvittu laajaa yhteistyötä. Kiitos kaikille kumppaneille!