Jenny Lehtinen
Yle
Pian se on täällä – jokavuotinen bikinikausi. Miten niin pieni vaatekappale aiheuttaa tänä päivänä niin paljon paineita?
Bikinit siellä, bikinit täällä, bikinit kaupassa tai bikinit päällä. Harva on näin kesän kynnyksellä välttynyt kuulemasta, miten sen bikinivartalon saa. Jos joku ei vielä tiedä, niin siten, että on vartalo, jonka ylle pukee bikinit. Tadaa!
Itse en ole oikein ikinä päässyt sisään bikinivartalo-tematiikkaan. Ei, minulla ei missään nimessä ole klassista bikinivartaloa, mutta bikinit löytyvät ja ovat aina välillä käytössä. Bikinien päälle pukeminen ei kuitenkaan ole koskaan ollut minulle suuri kynnys tai toisaalta voimauttava, itsetuntoa nostattava kokemus.
Miksi bikinien pukeminen tuntuu olevan rohkein teko, jonka naisena voi tehdä? Mitä bikinit nykypäivän länsimaiselle naiselle lopulta symboloivat? Uskomattomaan asemaan tuo kahdesta kangaspalasta koostuva asu on kyllä päässyt – sen mukaan on nimetty kokonainen urheilulajikin, bikini fitness. Laji, jossa naiset ovat valmiita viemään kehonsa äärimmilleen ollakseen noiden kangaskaistaleiden arvoisia.
Bikineihin kiteytyy mitä suurimmassa määrin naisten kehollinen epävarmuus. Tämä on myös syy siihen, miksi asia ei ole minua koskettanut: Olen ollut lähes koko elämäni niin allerginen kaikelle kehoani arvioivalle puheelle, että jo hyvin nuorena laitoin niin sanotusti kiskan kiinni asian suhteen. Minkäänlainen kehoni arvostelu ei läpäise suojauksiani.
Hinta tästä on kova. Siinä missä haukut eivät satu, eivät myöskään kehut ilahduta. Kaiken kaikkiaan olen huomannut muuttuneeni kovin “kehottomaksi” ihmiseksi. Puhe, jota yleisesti vartalotyypistäni käydään ja ominaisuudet, joita siihen liitetään, eivät tunnu osuvilta omaan persoonaani. Tämän takia olen jättänyt kehoni persoonani ulkopuolelle, eikä se ole pelkästään hyvä asia. Joudun painimaan sen kanssa, että tunnustaisin kehoni omaksi rakkaakseni.
Ehkä on niin, että pukiessaan bikinit kenties vuosikausia sätityn "epätäydellisen" kehonsa päälle varsin moni nainen tekee juuri sen, mitä minä jo tammikuun manifestissani sydämeni pohjasta toivoin: ottaa vallan omasta vartalostaan takaisin itselleen. Ja vapautuu kaikesta siitä syyllisyydestä ja häpeästä, joka on ihmiseen istutettu – siihen ihmiseen, jonka vartaloa ei yleensä bikinikuvissa nähdä.
Vapaus ja valta, siitä bikineissä on kysymys. Sitä vapautta ja valtaa ei rajoita mikään muu kuin oma pää. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, antaako itselleen luvan olla juuri sellainen kuin on. Antaako itselleen luvan näkyä.
Kaikilla asiat eivät tietenkään kiteydy bikineihin – kuten sanottu, itseäni ei ole koskaan bikineihin pukeutuminen vapauttanut tai voimauttanut. Ja vaikka kiteytyisikin, harppaus vuosikausien mahdollisimman näkymättömänä elämisestä suoraan bikineihin on aika hurja. Nyt on kuitenkin aika ottaa ensimmäinen askel kohti oman elämänsä ja oman vartalonsa herruutta, bikinit päällä tai ilman.
23.5. on #lupanäkyä. Haastamme toukokuisena tiistaina jokaisen omalla tavallaan rikkomaan niitä rajoja, joiden sisällä on suostunut elämään, vaikka sydän on halajannut tehdä jotain ihan muuta.
Ihan jokaisella on lupa näkyä! -Jenny
