Hyppää pääsisältöön

Syö kuin astronautti: kvinoapuuroa marsilaisella pestolla

Millaisen gourmet-aterian huippukokki loihtisi Marsissa? Heitimme haasteen Henri Alénille, jonka tehtävänä oli valmistaa avaruusateria raaka-aineista, joita voidaan tulevaisuudessa kasvattaa Mars-maaperässä.

Tutkimusten mukaan Marsin maaperässä pystyisi kasvattamaan 10 lajia: tomaattia, ruista, retiisiä, purjoa, herneä, kvinoaa, ruohosipulia, pinaattia, rucolaa, krassia ja perunaa.

Alén innostui haasteesta, sillä raaka-aineet kuulostivat yllättävän tutuilta.

- Näitähän voi Marsin lisäksi kasvattaa meillä Suomessa. Tykkään puhtaista mauista ja ajatuksesta, että pitää tulla toimeen sillä, mitä on.

Kvinoapuuroa marsilaisella pestolla eli mastolla

Marsilainen pesto
leikkaa purjosta vihreä varsi ja soseuta se rukolan ja öljyn kanssa tasaiseksi.

Kvinoapuuro
Hienonna purjon vaaleaa osaa ja laita se kattilaan kvinoan ja veden kanssa. Keitä hauduttaen puuroksi ja mausta suolalla. Mausta valmis puuro marsilaisella pestolla.

Kuullota pinaatti ja herneet öljyssä pannulla ja mausta suolalla. Asettele kvinoapuuro pinaattihernepedille. Koristele krassilla ja leikatulla ruohosipulilla.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua