Vaakakapinan Yksisarvismuutokseen osallistunut Outi Suomilammi: "Tämä on alku itsensä hyväksymiselle!"

"Kävin kampaajalla viimeksi vuonna 2010, kun menimme isännän kanssa naimisiin. Sen jälkeen en ole kokenut ansaitsevani itselleni mitään."

Pikkuhiljaa Outi Suomilammin kotiin oli hautautunut "joku tylsä ja masentunut nainen". Entinen hullutteleva ja värikäs tehopakkaus oli muuttunut harmaaksi hiirulaiseksi. Outista oli alkanut tuntua, ettei hän ole näkymisen arvoinen. Outi koki, ettei ole enää oikeastaan olemassa.

Vaakakapinan Yksisarvismuutokseen haettiin keväällä päähenkilöä löytämään omaa kadonnutta sisäistä säihkettä tai räiskettä yhdessä Jenny Lehtisen kanssa. Päivään Vaakakapinan seurassa valittiin Outi Suomilammi.

"Havuja, perkele!"

– En tuntenut lapsenakaan olevani kaunis, joten hain hyväksyntää olemalla pelle. Siksi minua oli helppoa haukkua.

Outi oli itsestään selvä kohde koulukiusaajille: ainoa tyttö, jonka äiti toi kouluun moottorikelkalla. Outin äiti joutui työssään hätistelemään ilkivaltaa tekeviä lapsia kunnan urheilupaikoilta ja Outi maksoi siitä koulukiusaamisen kovan hinnan.

Lapsuuden kavereista Outille muistuvat mieleen vain kauempana asuvat serkkupojat. Hän oli useimmiten yksin; talvisin hän hiihti ja kesäisin ajoi yksin kymmenen kilometrin matkan lähimmälle järvelle uimaan.

– Vietin järvellä koko päivän yksin uiden ja ajoin saman matkan takaisin kotiin illan tullessa. Aika surullista näin aikuisen näkökulmasta, mutta minulla ollut yhtään ystävää, jonka kanssa viettää aikaa.

Esikuvana oma äiti

– Äiti on edelleen esikuva minulle – hän on upea ihminen! Aivan erilainen kuin kenenkään muun äiti, Outi kuiskaa ja hänen silmänsä kostuvat.

Outin äiti kilpaili nuorena ampumahiihdon SM-tasolla ja kannusti koko perhettä liikkumaan. Hän toivoi Outinkin hiihtävän kilpaa jonain päivänä. Outin muistikuvissa lapsuus onkin pitkä hiihtolenkki.

– Minulle ja veljelleni maksettiin hiihdetyistä kilometreistä viikkorahaa. Kyllähän minä myös nautin hiihtämisestä, mutta lapsilleni haluaisin opettaa hieman armollisempaa suhtautumista liikuntaan. Ei aina tarvitse tehdä täysillä, voitto mielessä.

Outin äiti oli, kuten lukemattomat muut vanhemmat nyt ja silloin, tyytymätön vartaloonsa.

– Mietin, että jos äiti ei ole tyytyväinen itseensä, vaikka urheilee valtavasti, miten ihmeessä minä koskaan voisin hyväksyä itseni?

Työtön on arvoton?

Itsensä arvostaminen ja uuden identiteetin löytäminen on vaikeaa, jos on pienestä asti oppinut, että työ määrittää omaa arvoa – ja sitten jää työttömäksi.

– En osaa nauttia kotona olemisesta, kun se ei ole vapaaehtoista. On lannistavaa lähettää työhakemuksia toinen toisensa perään, kun ei pääse edes haastatteluun. Jokaisen kieltävän vastauksen myötä omanarvontunto murenee pienen palan.

Työttömyys on pakottanut Outin pohtimaan, mikä muu kuin työ tekee hänestä arvokkaan. Syitä ei ole enää viime aikoina löytynyt, vaan on ollut helpompi paeta varjoihin ja olla näkymätön. Ja syödä itseään lohduttaakseen. Kun sitten huomaa lihoneensa, tekee mieli pukeutua muodottomiin kaapuihin, vajota varjoihin vielä enemmän.

– Viime kesänä mietin, miksi ihmeessä olen edes olemassa. Ainoa syy elää tuntui olevan, etten halua jättää puolisolleni lapsiperheen valtavaa taakkaa yksin hoidettavaksi, Outi miettii.

Yksisarvismuutos eli sisäisen säihkeen etsintä Vaakakapinan päämajassa

Kun Outi Suomilammi saapuu helmikuisena aamupäivänä huippumaskeeraaja Saara Sarvaksen ja Vaakakapinan kapinajohtaja Jenny Lehtisen luo Pasilaan, on hän heti kuin kotonaan äänekkäiden, hulinaa rakastavien naisten seurassa.

Outi on hämmentynyt ja yllättynyt, että juuri hänet valittiin viettämään hemmottelu- ja hulluttelupäivää Jenny Lehtisen seuraan Helsinkiin. Yhteenkään työpaikkahakemukseen ei ole vastattu pitkiin aikoihin, ja juuri siksi Outista tuntuukin siltä, että ehkä uusi ulkoasu antaa uutta energiaa eikä hiirulaisen tarvitsekaan piiloutua enää tapettiin?

Vasta pitkän päivän päätteeksi Outille paljastuu Saaran – Suomen virallisen yksisarvisten luojan – tekemä muutos. Tunnelma on jännittävä, kun Outi näkee itsensä ensi kertaa. Muutos on valtava.

– Minusta tulikin yksisarvisen sijaan merenneito! En tiennytkään olevani merenneito, Outi hihkaisee ja pöyhii kirkkaan turkoosia tukkaansa. Siinä vilahtelevat myös kaikki sateenkaaren värit.

– Tällä tukalla et enää voi piiloutua maailmalta, sanovat Saara ja Jenny Outia halaten.

Vaikka turkoosi tukka ei ratkaise Outin ongelmia tai tuo uutta työtä, muutospäivä antoi Outille luvan hullutella, ajatella kerrankin itseään ja pohtia omaa tulevaisuuttaan.

– Tämä on alku itsensä hyväksymiselle ja sen hulluttelevan, energiaa loistavan minän löytymiselle. Se on ollut kadoksissa pitkän aikaa, Outi sanoo.

Myöhemmin, kun Outi kirjoittaa kuulumisiaan, hän kertoo, että vaikka töitä ei ole edelleenkäänä löytynyt, on hän päässyt työhaastatteluun ja tuntee itsensä toiveikkaammaksi ja energisemmäksi kuin aikoihin. Kotona olemiseen on myös löytynyt uusi, nautinnollisempi sävy.

– Saan tehdä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Yritän parhaani mukaan kääntää tilanteeni voitoksi, jotta tästä voi syntyä jotain hyvää.

Outi Suomilammin hiuksewt takaa sekä Jenny Lehtinen Kuva: Saara Sarvas / Yleisradio Jenny Lehtinen,vaakakapina

Saara Sarvas, Outi Suomilami ja Jenny Lehtinen Kuva: Saara Sarvas / Yleisradio yksisarvismuutos

Vaakakapina haki keväällä päähenkilöä Yksisarvismuutokseen eli hemmottelupäivään, jossa etsitään sisäistä säihkettä ja räiskettä sekä elämäniloa Vaakakapinan seurassa. Kiitos paljon kaikille kirjeen lähettäneille!