TV1 sunnuntaisin 14.4. - 16.6.2019 klo 11.15 - 12.00, Areenassa
Viihdyttävä, kymmenosainen asiasarja Kansan liike etsii kestäviä ja turvallisia tapoja hoitaa päivittäinen liikkuminen nyt ja tulevaisuudessa.
Kansan liikkeeseen on haastettu mukaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä Helsingistä Rovaniemelle. Päähenkilöt haluavat muutosta arjen liikkumiseensa. He kokeilevat erilaisia kulkuvälineitä ja uusia vempaimia, testaavat liikkumista helpottavia sovelluksia ja palveluita sekä opettelevat autoilemaan järkevämmin ja taloudellisemmin.
Kansan liikkeen tavoitteena on löytää ekologisesti kestäviä ja terveyttä edistäviä tapoja hoitaa päivittäinen liikkuminen. Vaikka liikenne ja liikkuminen ovat arkisia asioita, ne nostattavat sarjassakin tunteita ja intohimoja.
Oppaana Sampo Marjamaa
Juontaja Sampo Marjomaa johdattaa sarjan päähenkilöt ja katsojat kokemaan uusia liikkumisen tapoja.
Studiossa teemoihin syventyvät ja testiperheiden kokemuksia kommentoivat tutkija Tuuli Kaskinen ja motoristi Tuomas Rajala sekä jaksoittain vaihtuva asiantuntija.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Lulu Salmi. Tuotanto: Warner Bros. International Television Production Finland, 2017. Yhteistyössä ovat mukana liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, Kunnossa kaiken ikää -ohjelma, Liikennevirasto, Tekes, Trafi, Sitra ja VTT. Sarjaa on esitetty Ykkösellä aikaisemmin vuonna 2017.
14.4. Osa 1: Tulevaisuus alkaa tänään!
Uuden sarjan päähenkilöt etsivät muutosta arjessa liikkumiseensa juontaja Sampo Marjomaan johdolla. Kuinka käteviksi osoittautuvat tasapainoskootteri, gyropyörä ja sähköpotkulauta?
21.4. Osa 2: Onko pyöräily terveellistä?
Vaippahousut jalkaan ja kypärä päähän. Mitkä ovat pyöräilyn todelliset terveysvaikutukset? Kohottaako sähköpyörä kuntoa, tuleeko siinä edes hiki?
28.4. Osa 3: Mikä autoiluissa maksaa?
Kaasua ministeri Mykkänen! Mikä autoilussa maksaa ja millä cruisaillaan tulevaisuudessa? Testissä ovat sähkö- ja biokaasuautot.
5.5. Osa 4: Katoaako hyötyliikunta?
Lenkillä voi kaatua, mutta istumalla lähtee henki. Katoaako hyötyliikunta kokonaan? Omien jalkojen käyttö on edelleen sallittua.
12.5. Osa 5: Kaikilla ei ole joukkoliikennettä!
Bussi päivässä vs. metro minuutissa. Kaikkialla Suomessa joukkoliikenne ei ole vaihtoehto, vaan sanahelinää. Testiryhmä pistää joukkoliikenteen vertailuun stadissa ja maaseudulla.
19.5. Osa 6: Jakamisen kaunis ajatus
En todellakaan anna autoani naapurin poljettavaksi. Jakamistalous on kaunis ajatus, mutta onko meistä siihen? Täytyykö kaikkea kuitenkaan omistaa vai voiko tavaran vuokrata?
26.5. Osa 7: Mihin liikkumattomuus johtaa?
Kuolevatko lapsemme liikkumattomuuteen? Tutkijoiden mukaan nykylasten elämä jää vanhempiaan lyhyemmäksi vähäisen liikunnan ja ylipainon takia.
2.6. Osa 8: Bensaa suonissa
Rattiraivon vallassa. Länsimainen sivistys haihtuu, kun päähenkilöt saavat tujauksen bensaa suoniinsa. Mutta kuinka vältytään turhilta kuolemilta liikenteessä?
9.6. Osa 9: Uudet tuulet puhaltavat
Kansan liikkeeseen liittyminen on kantanut hedelmää! Päähenkilöidemme elämässä puhaltavat muutoksen tuulet. Testaamme tavarapyöriä ja sähköistä longboardia.
16.6. Osa 10: Onko robottiautolla vastuuta?
Kuka on vastuussa kun robottiauto ajaa päälle? Automaattiautot ja liikkumisen uudet sovellukset tulevat vääjäämättä. Onko lapsesi jo robottikoulussa?