Hyppää pääsisältöön

Ajatus itsemurhasta voi levitä, ja siksi Netflix-sarjaa moititaan – tosielämän esimerkki löytyy Kanadan Attawapiskatista

Ylen toimittajat kävivät kanadalaiskylässä, jossa kymmenet ihmiset ovat yrittäneet itsemurhaa. Kylässä on nähty, miten yritykset lisäävät yrityksiä. Itsetuhoisuuteen on kuitenkin saatavilla apua.

Attawapiskat Kanadassa. // Kuva: Yle / Jenny Matikainen

Ei ole monia vakavampia asioita kuin itsemurha. Mutta on hienoa, jos vaikeaa ja vakavaa aihetta onnistutaan käsittelemään vaikkapa tv-sarjassa fiksusti ja oivaltavasti.

Tätä on yrittänyt Netflixin Kolmetoista syytä -sarja, jonka keskushenkilö teini-ikäinen Hannah on tehnyt itsemurhan. Sarja on koukuttava ja siinä on vaikuttavia kohtauksia, mutta sarjan tapaa käsitellä itsemurhaa voi pitää hyvin kyseenalaisena.

Nuorille katsojille tehty Kolmetoista syytä on saanut paljon kritiikkiä siitä, että mysteerimäisessä tarinassa itsemurha esitetään ikään kuin ymmärrettävänä, tiettyjen tapahtumien jälkeen tapahtuneena asiana. Myös YleX on kirjoittanut sarjasta analyysin, jossa todetaan, että ansioistaan huolimatta sarja ei oikein onnistu kommentoimaan fiksusti mielenterveysongelmia.

Kyse ei ole vain normaalista kritiikistä tv-sarjan laatua kohtaan. Pahin uhkakuva olisi, että esimerkiksi masennuksesta kärsivä katsoja saisi sarjasta vahvistusta itsetuhoisille ajatuksilleen.

Uhkakuva ei ole mahdoton. Vääränlaisen huomion antamisen itsemurhille tiedetään pahimmillaan lisäävän itsemurhien määrää. Jos itsemurha esitetään julkisuudessa jotenkin ymmärrettävänä tai loogisena, kovien koettelemusten traagisena lopputuloksena, käsittelytapa voi lietsoa lisää itsemurhayrityksiä.

Netflix-hitti kertoo itsemurhan tehneestä Hannah Bakerista. // Kuva: Nexfilx

Yksityiskohtaisten tietojen kertominen on myös vaarallista ja kasvattaa riskiä siitä, että joku muu voi inspiroitua itsemurhasta, sanoo Ylen ulkomaantoimittaja Kirsti Karttunen YleX Etusivun haastattelussa.

YleX Etusivu

Jäikö uutiset lukematta? Mitä päivän puheenaiheista pitäisi ajatella?

Kuuntele YleX Etusivua arkisin kello 11–13! Radio-ohjelman jaksot löydät myös Yle Areenasta.

- Tutkimusnäyttöä on siitä, että mitä yksityiskohtaisemmin puhutaan ja kerrotaan, oli käsittelyssä sitten tekotapa tai paikka, tämä lisää riskiä, tästä on selvää näyttöä.

On muitakin selkeästi vääriä tapoja esittää itsemurha julkisuudessa.

- Se, että luodaan sellainen mielikuva, että itsemurha olisi ratkaisu, koska itsemurha ei koskaan ole ratkaisu. Jos sitä jotenkin glorifioitaisiin tai tehtäisiin siitä jotain kärsimysten päättymistarinaa, se on minusta väärä tapa puhua.

Tietä ei ole, kotona asuu 18 ihmistä

Karttunen ei tässä jutussa kommentoi Netflixin sarjaa, mutta hän on omassa työssään joutunut pohtimaan viime aikoina paljon sitä, miten käsitellä itsemurhaa ja miten kertoa siitä. Hän kävi kollegansa Jenny Matikaisen kanssa viime talvena juttumatkalla kanadalaisessa Attawapiskatin kylässä, joka on ollut itsemurha-aallon kourissa. Moni kylässä asuva nuori on yrittänyt riistää oman henkensä.

Karttunen ja Matikainen ovat tehneet Attawapiskatista muun muassa minidokumentin ja laajan nettiartikkelin. Karttunen sanoo, että itsemurhan käsittelyä piti miettiä todella paljon, jottei vahingossakaan pääsisi syntymään kuvaa itsemurhasta ratkaisuna ongelmiin.

Yhtä tiettyä, selkeästi itsemurhayrityksiä selittävää ongelmaa Attawapiskatissa ei ole löydettävissä, vaan Karttusen mukaan kylän asukkaiden toivottomuus ja näköalattomuus kumpuaa monista eri syistä. Kylä sijaitsee melko eristyksissä, sillä sinne ei johda ympärivuotista tietä. Vesijohtovettä ei voi juoda. Työttömyysprosentti on huikeat 80. Attawapiskatissa asuu Kanadan alkuperäiskansoihin kuuluvaa Cree-kansaa, joiden kieltä ja kulttuuria yritettiin kitkeä vuosikymmenten ajan pois. Kylässä ei ole hirveästi tekemistä. Kotona voi olla ahdistavaa.

- Kotona voi lisäksesi asua 18 muuta ihmistä, ja se on yhden keittiön ja kahden makuuhuoneen koti. Sinulla ei ole koskaan rauhaa ja yksityisyyttä. Lentolippu pois maksaa 450 euroa, Karttunen kuvailee kylän ongelmia. Mitään yhtä syytä itsemurhille ei ole olemassa.

Kirsti Karttunen.

Ongelmia on ollut Attawapiskatissa jo pitkään, mutta varsinainen itsemurhayritysten aalto siellä koettiin melko hiljattain. Juuri tässä näkyy oikean maailman esimerkki siitä, miksi Netflixin Kolmetoista syytä voi olla vaarallinen: ajatus itsemurhasta voi lähteä pahimmillaan leviämään.

Karttunen näkee, että Attawapiskatissa oli kyse itsemurha-aallosta, joka ruokki itseään. Erityisesti tätä päätelmää tuki keskustelu kylässä asuvan Jackie Hookimaw’n kanssa. Hänen sukulaistyttönsä teki itsemurhan.

- Jo ennen kuin hän kuoli, siellä oli yrityksiä jo. Mutta sen jälkeen se tilanne eskaloitui, mikä tietysti kertoo siitä, minkä tutkimustuloksetkin kertovat, että yritys lisää yrityksiä.

Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, apua on saatavilla. Sekasin-chatissa voit keskustella asiantuntijoiden ja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa anonyymisti osoitteessa sekasin247.fi. Voit myös soittaa Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelimeen: 010 195 202.

Lue myös:

Netflixin Kolmetoista syytä yrittää avata keskustelun nuorten mielenterveydestä, muttei itsekään osaa kommentoida aihetta

Yle Uutiset: Itsemurhasta uutisoiminen on kuolemanvaarallista