Hyppää pääsisältöön

Anne Kukkohovi kannustaa unohtamaan ulkoiset paineet: "Elämä on liian lyhyt itsensä vähättelyyn"

Anne Kukkohovi promokuvassa.
Anne Kukkohovi promokuvassa. Kuva: ©2016 Supermood Ltd. All rights reserved. Anne Kukkohovi,omakuvat,promotional recording,vaakakapina

Anne Kukkohovi on nähnyt Vuosia nuoremmaksi -ohjelman juontajana suuria tunteita ja muuttuneita ihmisiä. Kun muuttuja, joka ei aluksi pysty katsomaan itseään peilistä, pyörähtelee jo parin viikon päästä peilin edessä iloisesti naurahdellen, on juontajankin pidäteltävä kyyneliään. Tilanteessa, jossa ihminen uskaltautuu katsomaan toisia silmiin ja rohkaistuu läheistensä eteen uudessa lookissaan, ei pääasia ole upea mekko tai uusi kampaus, vaan sisäisen hehkun löytyminen ja itsevarmuuden herääminen.

– Kun ihminen, joka on tehnyt itsestään näkymättömän, puhkeaa yhtäkkiä kukkaan ja uskaltaa näkyä ja kuulua, voi muutosten vyöry olla uskomattoman suuri, Anne Kukkohovi miettii.

– Meidän kaikkien pitäisi kehua toisiamme paljon enemmän. On niin paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet itsestään kehuja. Se on kamalaa. Ihmisen itsetunto voi olla todella huonossa jamassa esimerkiksi lapsuudessa kuultujen haukkumisten seurauksena tai vaikkapa puolison ilkeiden kommenttien takia. Ja pikkuhiljaa vuosien saatossa nämä kommentit ovat muuttuneet ihmisen mielessä totuudeksi.

Ihmiset ovat myös liian kriittisiä itseään kohtaan.

“Sinun totuutesi ei ole minun totuuteni”, Anne Kukkohovi sanoo ja kannustaa ihmisiä kohtaamaan itsensä ja kipukohtansa. Ilkeät kommentit ovat voineet jäädä mieleen vuosiksi nakertamaan itsetuntoa, mutta totuus se ei missään nimessä ole.

– Olen itse ymmärtänyt, että aikuisena ihmisenä voin päättää, mitä teen niille kaikille uskomuksille ja tottumuksille, jotka päässäni ovat. On omassa vallassani, uskonko niihin. Toisen ihmisen ruma kommentti on vain hänen totuutensa ja hänen virheensä, ei minun.

– Ihmiset ovat myös liian kriittisiä itseään kohtaan. Tuijotetaan niitä omasta mielestä rumia polvia tai ylimääräisiä kiloja, vaikka ihmisessä on niin paljon muutakin. Luultavasti kukaan muu, kuin sinä itse, ei kiinnitä huomiota niihin seikkoihin, joita häpeilet. Mieluummin kannattaisi nostaa esiin ihania asioita ja korostaa niitä. Tämä on minun hyvä puoleni tai tämän taidon minä osaan hyvin. Karismaattiset ihmiset ovat läsnä. Heidän persoonansa ja auransa ovat jotenkin harmonisia. Silloin kiloilla tai muilla ulkonäköasioilla ei ole väliä.

Tärkeintä kai on, että jokainen tekisi elämässään itselle merkityksellisiä asioita omista lähtökohdistaan.

Ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja paineiden keskellä unohtuu liian helposti oma sisäinen hyvinvointi. Se, mikä näkyy päälle, on vain pieni osa ihmistä.

– Tähän meidän ohjelmassamme kiinnitetään paljon huomiota. Toki me lähdemme tekemään näkyvämmin ulkoista muutosta, mutta kameran toisella puolella tehdään paljon töitä sisäisen minuuden rakentamiseksi ja vahvistamiseksi.

– Kukaan meistä ei ole täydellinen, sen kliseisen kauneusihanteen täyttävä, mutta jokaisessa on monta hyvää asiaa. Eikä se kaikki hyvä liity missään nimessä ulkonäköön. Joskus se sysäys muutokseen voi kuitenkin lähteä ulkoisista asioista. Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa olen nähnyt sen konkreettisesti jokaisen muuttujan kohdalla. Se on psykologisesti tärkeä kohta muutoksessa ja on ollut monen kohdalla portti uusiin asioihin. Muuttujissa on ihmisiä, jotka ovat tehneet ohjelman jälkeen kokonaisen elämäntapamuutoksen, joku on uskaltanut mennä pitkästä aikaa treffeille ja kaikki ovat saaneet rutkasti itseluottamusta, Kukkohovi vakuuttaa.

– Tässäkin asiassa toimii varmasti fakta, että jos hymyilet, vaikka ei hymyilyttäisikään, aivot saavat signaalin hyvästä olosta ja sitä kautta tulee parempi mieli. Siksi ajattelen, että muutos voi saada hyvän alkusysäyksen myös ulkoisista asioista. Sen asian ei tarvitse olla suuren suuri, kunhan sillä on merkitystä itselle. Tärkeintä kai on, että jokainen tekisi elämässään itselle merkityksellisiä asioita omista lähtökohdistaan.

Jokainen meistä voi itse päättää, miten omaa elämäänsä elää ja kenen kommentteja uskoo.

Toukokuussa Vaakakapina kannustaa jokaista uskaltamaan olla oma itsensä. Näkyväksi tulemista ja oman itsensä rohkeasti esiin tuomiseen kannustaa myös Anne Kukkohovi:

– Se vaatii rohkeutta ja uskallusta, mutta on sen arvoista. Elämä on loppujen lopuksi niin lyhyt, ettei sitä kannata käyttää itsensä vähättelyyn tai solvaamiseen. Jokainen meistä voi itse päättää, miten omaa elämäänsä elää ja kenen kommentteja uskoo.

– Jos esimerkiksi itse uskoisin kaikki vuosien mittaan kuulemani kommentit, olisin jo hoidossa. Mutta olen päättänyt elää niiden asioiden mukaan, mitkä ovat minulle tärkeitä. Kun kaikkeen tekemiseen ja olemiseen löytyy oikea motiivi, ei tee asioita ulkoisen paineen takia vaan siksi, että haluaa itse tehdä niin.

Anne Kukkohovi on kauneusalan ammattilainen ja juontaja, joka ei usko jatkuvaan onnellisuuden tavoitteluun. Anne hakee elämässään rauhaa ja tasapainoa sekä elämän merkityksellisyyttä itselleen sekä läheisilleen. Anne sai lapsuudessaan paljon kehuja vanhemmiltaan. Teini-iässä se tuntui rasittavalta, mutta aikuisena sen merkityksen on ymmärtänyt. Nyt Anne jakaa pyyteettömästi huomiotaan ja kehuja omalle pojalleen, jotta hän olisi valmis ottamaan vastaan elämän eri vaiheet itseensä luottaen.

Lopeta laihdutus, aloita elämä! Liity kapinajohtaja Jennyn joukkoihin Facebookissa.

Osallistu valtakunnalliseen #lupanäkyä-päivään 23. toukokuuta 2017

Jokaisella on lupa näkyä! Vaakakapina julistaa 23.5. valtakunnalliseksi #lupanäkyä-päiväksi ja haastaa jokaisen tuona päivänä omalla tavallaan rikkomaan niitä rajoja, joiden sisällä on suostunut elämään. Annetaan itsellemme lupa näkyä juuri sellaisena kuin olemme - täydellisenä ja keskeneräisenä!

>>Lue lisää, osallistu ja kutsu ystävät mukaan tapahtumaan – #lupanäkyä Facebookissa

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina