Hyppää pääsisältöön

Kauas jäi Karjala – siirtokarjalaiset muistelevat entistä kotiseutuaan

Kolmessa vuosina 1954 ja 1960 tehdyssä radio-ohjelmassa palataan luovutettuun Karjalaan. Haastateltavat muistelevat elämäänsä entisellä kotiseudullaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi asutti yli 400 000 luovutetusta Karjalasta lähtenyttä kansalaistaan uudelleen eri puolille maata. Luovutettu alue käsitti Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan alueet. Pinta-alaltaan se oli kymmenesosa muusta maasta. Siirtoväki puolestaan muodosti 12 prosenttia väestöstä ja se asutettiin eri puolille Suomea Pohjois-Suomea ja ruotsinkielisiä rannikkoseutuja lukuun ottamatta. Pääosa siirtoväestä oli Suomen karjalaisia.

Radio-ohjelmissa haastateltavat henkilöt ovat kotoisin Suojärveltä Raja-Karjalasta, Mantsinsaaresta Laatokan Karjalasta ja Johanneksesta Viipurin läänistä. Suojärveä ja Mantsinsaarta käsittelevissä ohjelmissa muistellaan kotiseutuja ennen sotia, Johanneksesta kotoisin oleva haastateltava puolestaan muistelee elämäänsä sotien välissä ja lopullisen lähdön hetkiä. Artikkelin lopussa on kartta pitäjien sijainnista.

Suojärveläiset pagizevat kotiseutunsa elämästä

Radio-ohjelmassa Suojärveläiset paistah (1960), haastateltavat puhuvat siitä, millainen oli rajakarjalainen pitäjä maantieteellisenä alueena ja millaisia tapoja ihmisillä siellä oli.

Laatokan pohjoispuolella sijaitseva Suojärvi oli suurehko pitäjä, johon kuului kolme seurakuntaa. Kussakin oli viitisentuhatta jäsentä. Seurakunnista kaksi niistä oli ortodoksista, ja välimatkat seurakuntien välillä olivat pitkät, jopa kuusikymmentä kilometriä, muistelee rovasti Mikael Kasanko.

Rouva Kasanko muistelee varsinaisia kirkonmenoja, joista erityisesti kirkolliset juhlat tai pyhäpäivän jumalanpalvelukset kokosivat väkeä eri puolilta pitäjää yleensä jo hyvissä ajoin ennen varsinaista jumalanpalveluspäivää. Silloin tavattiin ystäviä sekä sukulaisia ja nautittiin vieraanvaraisuudesta kyläpaikoissa. Myös tsasounissa järjestettiin hartaustilaisuuksia, jotka olivat lähinnä kylien omia hengellisiä tilaisuuksia

Tapana oli tulla perhekunnittain. Kirkkoon tultaessa ortodoksit tekivät ristinmerkin ja melkein kaikki kumarsivat maahan asti, rouva Kasanko kuvailee jumalanpalvelukseen tuloa. Naiset olivat usein samaan tapaan puettuja. Heillä oli yllään peretniekat eli esiliinat ja liinat päässä.

Järvi oli pitkä ja kalua tuli ylen äijä, sikäli ko niitä vaa lappoi veneheen.― Niilo Jauro kuvailee Suojärveä

Itse järvi on muodoltaan pitkulainen ja kalaisa. Tämän tiesi kokemuksesta rahastonhoitaja Niilo Jauro, joka kertoo käyneensä veljensä eli ”vellipoikansa” kanssa usein järvellä kalassa. Etenkin pitkällä siimalla sai kalaa hyvin, varsinkin ahventa, joka oli ”melan mittaista”. Toisaalta järvellä myrskysikin usein ja myrskytuulet nostivat aallot niin korkeiksi, ettei venettä rannasta katsottuna näkynyt, Jauro muistelee.

Suojärvellä eleltiin kauan omassa rauhassa, kunnes rautatien rakentaminen 1918 alkoi. Rakennustyöt toivat alueelle sisä-Suomesta ihmisiä, jotka aiheuttivat järjestyshäiriöitä, Jauro harmittelee, vaikka muutoin rautatie toi mukanaan monia hyviä asioita.

Omal kielel pagizemine on jäänyt nuorilta. Paistahmine on jäänyt kokonaan pois.― Yrjö Sinisalmi nykynuorison suhteesta kieleensä

Suojärveläiset puhuivat pääasiassa karjalan kieltä, jonka taitaminen nykynuorison keskuudessa oli opettaja Yrjö Sinisalmen mukaan alkanut vähentyä. "Muutaman sanan osaavat ja ymmärtävät, mutta oikeaoppinen ääntäminen ei oikein luonnistu edes omilta lapsiltani opetuksesta huolimatta", Sinisalmi kertoo. Yhtenä merkittävänä syynä tähän äidinkielen syrjäytymiseen hän pitää uuden kotiseudun murretta, joka tarttuu myös suojärveläisiin.

Jälleenrakennuksen aika Johanneksessa


Jyväskylän ja Muuramen rajaseudulla elävä 75-vuotias Iida Kuusela muistelee toimittaja Kimmo Chydeniuksen haastattelussa paluutaan talvisodan jälkeen kotiinsa Johannekseen. Pienessä kodissa on emännän kutomia seinävaatteita ja muistoesineitä "rakkaasta Karjalasta, jonne me nyt hetkeksi piipahdamme", toimittaja kuvailee.

Kun karjalaisten oli turvallista taas palata kotiseudulleen, emäntä Kuuselakin lähti. Tietoa kodin tilasta tai siitä, miten uutta voisi rakentaa, ei ollut. Kotitilalla Johanneksessa Viipurinlahden itärannalla näky oli lohduton: vain kivijalat olivat saunasta ja mökistä jäljellä. Rakennusmateriaaleja tai rakennusmiehiä ei juurikaan ollut eikä liioin autoja, joilla rakennustarvikkeita olisi voitu kuljettaa. Rautatietä pitkin tarvikkeet tuotiin Johanneksen asemalle. Niin vain mökintapainen nousi hiljalleen vanhan tilalle lähes naisen omin voimin.

Rakennusten lisäksi kaivon rakentaminen oli tehtävä uudelleen. Rakennustyöt ja kaivon puhdistaminen eivät onnistuneet ilman apua. Sitä hän onneksi sai, ja palkaksi hän antoi hieman tupakkaa ja leipää.

Lasit kimaltelliit ko kyyneleet, ko mie paistoin leipää entises uunissa pihal.― Emäntä Iida Kuusela muistelee uudelleen rakentamaansa kotiaan Johanneksessa

Ilonaiheitakin ilmaantui. Villiviini rönsysi vanhaan malliin pelkän kivijalan ympärillä, ja lasit kimaltelivat kuin kyyneleet emännän leipoessa leipiään kesän ajan vanhassa leivinuunissa, joka oli taivasalla pihamaalla.

Viimeiset muistot Johanneksen kodista liittyivätkin leipään. Iida Kuusela muistelee, miten hän paistoi viisi viikkoa sotilaille leipiä, kunnes joutui lähtemään taas kodistaan saamatta palata sinne enää koskaan. Kesäkuussa omenapuiden vielä kukkiessa Karjala tyhjennettiin suomalaisista asukkaistaan viimeisen kerran. Ida Kuusela sai mukaansa matkalaukun ja kanan. "En hennont jättää kanaa. Laitoin sen kenkälaatikkoon ja matkalaukun kylkeen roikkumaan."

Omaleimainen Mantsinsaari eli kalasta ja maataloudesta


Mantsinsaari on suurehko saari Salmin pitäjässä aivan sen itärannan tuntumassa Laatokalla. Saaressa elettiin pitkään omassa rauhassaan ja siksi monet tavat sekä tottumukset, jotka muualta olivat kadonneet, säilyivät Mantsinsaaressa pitkään, toimittaja toteaa. Mantsinsaarelainen 74-vuotias emäntä Ofimja Lukin muistelee välillä suuresti herkistyen Lahdessa tyttärensä kotona vanhaa kotiseutuaan ja perhettään.

Kalastus ja maatalous olivat Mantsinsaaressa keskeisiä elinkeinoja. Lukininkin kotona oli hieman karjaa, joka siihen aikaan oli samassa rakennuksessa kuin asuinhuoneet, ohjelmassa todetaan. Alakerrassa oli karjasuoja, jonne mentiin rappuja pitkin yläkerran asuintiloista. "Karjan haju tuli asuntoon, mutta minkä se auttoi", Ofimja Lukin toteaa. Kalastus oli merkittävä elinkeino saarelaisille niin kesällä kuin talvellakin. "Talvella pyydettiin verkkoloil, kesällä koukkuonkiloil", Lukin kertoo. Siikaa, kuhaa, matikkaa, lohta nousi Laatokasta. Mutta myrskyinen ja arvaamaton Laatokka vei monta kalamiestä ja uhkarohkeaa talvipyytäjää. Yksi heistä oli myös Kuisma Pantskov, Ofimja Lukinin isä.

Kodi ei ollu ylen pieni tai suuri. Maitua, lihua, piiroata ol. Kuakkuja ei pidänt ajatella. Elämä ol vuatimatonta.― Emäntä Ofimja Lukin elämästä Mantsinsaaressa

Ofimja Lukinin mukaan elämä hänen kodissaan oli kuitenkin vaatimatonta, vaikka leipää ja maitoa sekä lihaa riitti. Mutta sellaisia ylellisyyksiä kuin nykyaikana oli, ei ennen sotia Mantsinsaaressa ollut. Kansakouluakaan emäntä ei ole käynyt, sillä kun koulunkäyntipakkoa ei ollut, köyhästä kahdeksanlapsisesta kodista ei koulutielle laitettu. Vaatetus oli niin ikään vaatimatonta. Hame, rätsinä, perenniekka, kolttu ja piäpaikka sekä päällystakki olivat naisten tavallisimmat vaatteet. Hameitakin oli emännällä vain kolme kappaletta. "Ei niitä muuteltu monta kertaa niin kuin nyt!" Ofimja Lukin vastaa tiukasti kysymykseen vaatteiden määrästä. Yökylään lähdettäessä ei pakattu kapsäkkiä eli matkalaukkua vaan vaatteet käärittiin ruskeaan paperiin, joka toimitti laukun virkaa.

Parempaa elämää tyttärelleen isä toivoi eikä olisi hyväksynyt kosimaan tullutta sulhasta, jolla ei ollut tarjota mitään. "Ei ollut muuta kuin mies housut jalassa. Isä sanoi, ettei tyttöä anneta", Lukin muistelee. Mutta sinnikäs sulhanen jatkoi kosiskelua ja lopulta puhemies sekä vaatimattomat myötäjäiset morsiamen kotiin, käänsi isänkin pään. "Pietettiin hyvät häät ja yöks lähettiin miehen kotia ajamaan hevosel. Kaheksan hevosta. Eihän autoloi ollu."

Valokuvat: 1) Maalaistalo Suojärven Hyrsylässä (1943) TK-kuvaaja Eino Nurmen kuvausmatkalta. 2) Evakkoon lähtevä poika ajaa tavarakuormaa Viipurissa jatkosodan aikana (1944). 3) Kylä Mantsinsaaressa Salmin pitäjässä 1920–1930-luvulla (Museoviraston kokoelmat).

Suojärvi, Johannes ja Mantsinsaari kartalla:

Suojärvi kartalla
Suojärven pitäjä Suojärvi kartalla Kuva: Wikimedia commons Yle Elävä arkisto,Laatokka,Suojärvi
Johanneksen kunta kartalla
Johanneksen kunta Johanneksen kunta kartalla Kuva: Wikimedia commons Yle Elävä arkisto,Laatokka
Kartta Laatokan Karjalasta
Mantsinsaari Salmin pitäjässä Kartta Laatokan Karjalasta Kuva: Wikimedia commos Yle Elävä arkisto,Laatokka,Salmi
Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto