Hyppää pääsisältöön

Seikkailuja saaristossa, mystisiä saappaanjälkiä ja kiertelyä hautausmailla – toukokuun arkistokuunnelmissa on myös romantiikkaa ja scifiä

Näyttelijä Topi Raulo makailee selällään farkkutakin päällä kalliolla Paavo Pahtajärven roolissa kesäisenä päivänä.
Topi Railo on vanhempiensa oikullista elämää tarkkaileva ja itseään uudella paikkakunnalla saaristossa etsivä poika väkevässä perhedraamassa Jumalan selän takana. Näyttelijä Topi Raulo makailee selällään farkkutakin päällä kalliolla Paavo Pahtajärven roolissa kesäisenä päivänä. Kuva: Jyrki Valkama / Yle kuunnelmat,Radioteatteri

Radion kuunnelmatuotanto sai alkunsa Yleisradion syntyvuonna 1926. Kuuluttajaksi taloon tullut Markus Rautio loi Radioteatterin kokeilemalla näyttelijöiden kanssa, miten mikrofoni reagoi eri tilanteissa. Omatuotantoista radiodraamaa on tallessa Yleisradion arkistossa tuhansia tunteja. Tuomme nyt Areenaan radiodraaman parhaimmistoa: palkittuja kuunnelmia, yleisön toiveita ja kiinnostavia arkistolöytöjä.

Radiodraaman julkaisun mahdollistaa Ylen ja tekijöiden välillä solmittu sopimus, joka sallii yli viisi vuotta vanhojen, omatuotantoisten ohjelmien julkaisemisen. Julkaisuajan pituuteen ja maantieteelliseen rajaukseen sekä ladattavuuteen vaikuttavat muun muassa kuunnelmassa käytetty musiikki ja ensilähetyspäivä.

Tällä sivulla ylläpidetään listaa julkaistuista radiodraamoista. Kuunnelmat löytyvät myös Areenan sivulta Toivotut - Radiodraaman aarteita. Toivottuja kuunnelmia löytyy myös tästä dekkari-paketista. Julkaistut tv-draamat löytyvät sivulta Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa.

Toukokuussa 2023:

3.5. Knalli ja sateenvarjo: Pastalasti (1995), Joukkojensiirtoruljanssi (2000).
3.5. Mystinen saapaspari (1991). Niittykylässä palaa taas. Tällä kertaa roihuaa vanha saha, eikä tekijästä ole tietoa. Paikalta löytyvät valtavat saappaanjäljet, ja pienen paikkakunnan arki saa uusia kierroksia, kun virkavalta ryhtyy selvittämään saapasparin omistajaa. Kenellä onkaan lopulta pitäjän langat käsissään? Nivalalaisen Seppo Urpelan kirjoittamassa kuunnelmassa pienen pitäjän valtaleikki saa synkkiä sävyjä.
3.5. Kamelianainen (1971). Nuori mies Armand Duval rakastuu parikymppiseen kurtisaaniin Marguerite Gautieriin ensisilmäyksellä, mutta millainen romanssi heille kehkeytyy? Ajaton rakkaustarina vie suurien tunteiden pariin 1840-luvun Pariisiin. Marja Rankkala kirjoitti ja ohjasi kuunnelman Alexandre Dumas nuoremman klassikkoromaanin mukaan. Pääosissa Margueritena ja Armandina loistavat Eriikka Magnusson ja Veikko Honkanen.

10.5. Jumalan selän takana (2003). Taiteilijaperhe muuttaa saaristoon vanhaan kouluun. Kuvanveistäjäisä puhkuu intoa uuden äärellä. Äiti ei löydä koulutustaan vastaavaa työtä "täältä Jumalan selän takaa". Poika etsii paikkaansa yhteisössä. Sakari Kirjavaisen ja Tapio Koivukarin kirjoittama vahva perhedraama tapahtuu kahdessa aikatasossa. Pääosissa ovat Taisto Reimaluoto, Topi Raulo ja Irina Pulkka. Kylän opettajana pojan tuntoja kuulostelee Maria Sid.
10.5. Asiaohjelma: Keskiajan saaristo (2006). Aaro Söderlundin viisiosaisessa sarjassa tutkaillaan, millaista oli elämä Turun saaristossa keskiajalla. Sarjan jaksoissa vieraillaan niin ulkosaariston kalastajien leiripaikoilla, linnavuorilla kuin hylyilläkin.

17.5. Hautausmaakierros (1985). Peipposet visertävät ja opas kierrättää kävijöitä ihan tavallisten ihmisten haudoilla, kun alkaa tapahtua kummia. Yllättävän monet kohtalot tulevat tutuksi keväisellä kierroksella. Marjatta Hovilan kirjoittamassa ja Pieta Koskenniemen ohjaamassa kuunnelmassa kierrosta luotsaa oppaan roolissa Kristiina Halkola. Muissa rooleissa ovat muun muassa Tapio Liinoja, Susanna Haavisto ja Ossi Ahlapuro.
17.5. Merimaa (2005). Elefantista tulee pakkomielle Merimaalle, haudankaivajien esimiehelle. Hän muistaa vieläkin, kuinka lapsena kohtasi symbaaleja soittavan elefantin kiertävässä sirkuksessa. Niinpä hän alkaa jäljittää kuolleen norsun jäänteitä, tavoitteenaan saada luontokappale haudattua kotkalaiselle hautausmaalle. Janne Tapper dramatisoi ja ohjasi kuunnelman Jari Järvelän novellista. Pääosan esittää Markku Toikka.

24.5. Kuolleet omenapuut (1970). Kirjakauppias Aapeli Muttinen haaveilee suuresta omenatarhasta, mutta luonto päättää toisin. Keväällä 1917 puiden rungot halkeavat. Joel Lehtosen novellikokoelma Kuolleet omenapuut kuuluu Putkinotko-sarjaan ja on kuvaus ihmiselosta 1900-luvun alussa ja sisällissodan kauhuissa. Unelmat romuttuvat, mutta ihminen ei hylkää haaveiluaan. Kalle Holmberg ohjasi Pekka Tarkan dramatisoiman kuunnelman, jonka pääosassa Aapeli Muttisena on Kauko Helovirta. Tea Ista on Muttisen rakastettu Lydia ja Juutas Käkriäisenä on Leo Lastumäki. Lehtosen teoksiin pohjautuvat muut Putkinotko-sarjaan kuuluvat kuunnelmat Putkinotko ja Kerran kesällä ovat myös kuunneltavissa Areenassa.
24.5. Tohtori Kohlmann (1990). Historiallinen jännityskuunnelma kertoo juutalaisen tohtorin elämästä Suomessa toisen maailmansodan aikana. Dokumentaariseen tyyliin tehty tarina etenee "ennen kuulemattomien nauhoitusten" kautta. Koukuttavan tarinan on kirjoittanut Johannes Tejo.

31.5. Kadonnut kirja (1964). Miehen leukaperät kiristyvät äärimmilleen, kun Grimbergin Kansojen historian kolmas osa on kateissa ja kirjasto se vain karhuaa omaansa. Kaiken lisäksi kirjan on lainannut alunperin ystävä. Katastrofin ainekset ovat siis koossa Tapio Tynin kirjoittamassa "harmintäyteisessä hupailussa". Kadonneen kirjan jäljillä kipinöivät näyttelijät Helge Herala, Marja Korhonen ja Sakari Jurkka.
31.5. Jäänne (2018). Kromosomien kätköissä piilevä jäänne pulpahtaa pintaan, kun tavalliseen perheeseen syntyy Homo erectus -lapsi. Onko tulokas ulkoasunsa vanki, vai hyväksyykö maailma erilaisen ihmisen joukkoonsa? Maarit Verrosen kirjoittama kuunnelma sekoittaa taitavasti scifin tavalliseen arkeen.

Toukokuun uusinnat:
Karhukirjeitä kaukomailta, Vainaja ehtii ensin, Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, Viiden miljoonan painajainen.

Erja Manto katsoo ylöspäin.
Näyttelijä ja ohjaaja Erja Manto on Radioteatterin konkari. Tällä kertaa häntä kuullaan GPS-paikantimen hunajaisena äänenä Joutsenet-kuunnelmassa. Erja Manto katsoo ylöspäin. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Erja Manto,näyttelijät,ohjaajat

Huhtikuussa 2023:

5.4. Knalli ja sateenvarjo: Laiva on lastattu (1987), Vaarallinen tehtävä (1990).
5.4. Myöhäjutut (1986). Pääsiäiseksi tarjoilemme klassistakin klassisempaa kauhua Poen, Stokerin ja Mathesonin tyyliin. Myöhäjutut-sarjassa kuultavaksi tulevat Edgar Allan Poen Paljastava sydän, Bram Stokerin Äidin kosto sekä Richard Mathesonin Rintaperillinen ja Vaatteet tekevät miehen, jotka Radioteatteri saattoi piinaaviksi kuunnelmiksi vuonna 1986.
5.4. Asia: Presidentti Kyösti Kallion puhe Suomen lipun päivänä 24.6.1940. Kyösti Kallion syntymästä tulee 10.4. kuluneeksi 150 vuotta. Talvisodasta selviytyneelle Suomelle välirauhan aikana pidetty juhannuspuhe on harrasta ylistystä Suomen lipulle. Puheet sodasta, rauhasta ja jälleenrakentamisesta herättävät paljon ajatuksia nykyiseenkin maailmantilanteeseen peilaten. Tallenne on viimeisimpiä tallessa olevia Kallion puheita.

12.4. Joutsenet (2006). Joutsenparit ovat tunnettuja uskollisuudestaan. Jari Järvelän kirjoittamassa ja Jukka Voutilaisen ohjaamassa pohdiskelevassa komediassa nuoripari harjoittelee samaa. Miehen suuntavaistottomuus tuo mutkia arkeen. Vaimo hankkii avuksi GPS-paikantimen, mutta onko navigaattorin ääni sittenkin liian hunajainen? Päärooleissa kuullaan Niko Saarelaa ja Lotta Lindroosia, GPS-paikantimen roolin tulkitsee Erja Manto.
12.4. Yksinäisessä paikassa (1991). Nuoria naisia metsästävä sarjamurhaaja riehuu vapaana Los Angelesissa. Entinen taistelulentäjä, epäonninen kirjailija Dix Steele pääsee seuraamaan murhatutkimuksia ystävänsä, murharyhmän etsivän välityksellä. Päästäänkö murhaajan jäljille vai löytyykö jostain taas kuristettu nainen? Piinaava jännäri perustuu Dorothy B. Hughesin kuuluisaan rikosromaaniin In a Lonely Place (1947).

19.4. Bussikolari (1962). Pikkukaupungin verkkainen elämänmeno saa yllättävän käänteen, kun bussi rysähtää sillankaiteen läpi. Vakava onnettomuus kiinnittää kaupunkilaisten huomion. Lars Hambergin kirjoittamassa ja ohjaamassa kuunnelmassa seurataan, millä tavoin tilanne sekoittaa yksittäisen perheen elämää. Satiirin kohteena on ihmisten sensaationhimo ja voitontavoittelu.
19.4. Mä voitan kaikki (1988). Alle kouluikäinen Risto jää leikkiessään veturin alle ja menettää molemmat jalkansa. Hän muistaa veturin olleen kuin lohikäärme, jonka katseen edessä oli pakko jähmettyä paikoilleen junaradalle. Onnettomuuden jälkeen poika opettelee elämään ilman alaraajoja ja hyväksymään itsensä. Raiku Kempin dramatisoima ja ohjaama kuunnelma perustuu Eino Koivistoisen samannimiseen romaaniin. Pääosan esittää Tuomas Rajamaa, vanhempien osissa ovat Tuula Nyman ja Antti Litja.

26.4. Titteli (1964). Mies on palvellut konttoria kunnioitettavat 37 vuotta. Hän on siis vanha kyky, joka tuntee niin talon kuin asiakkaat. Olisikohan uskolliselle työntekijälle jokin uusi arvonimi paikallaan? Mies lähtee pomon pakeille Arno Isakssonin vinoa huumoria viljelevässä kuunnelmassa, jonka ohjasi Raiku Kemppi.
26.4. Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin (2009). Mielensäpahoittaja kaipaa taas vanhoja parempia aikoja. Tuomas Kyrön tarinoita kuullaan jälleen Antti Litjan tulkitsemina.

Huhtikuun uusinnat:
Karhukirjeitä kaamoksesta, Viha on paha vieras, Risto Räppääjä ja kauhea makkara, Ella teatterissa, Vainaja kaupan päälle.

Näyttelijät Holger Salin ja Heidi Krohn verhon edessä.
Hyvin nukutut yöt on kuunnelma eräästä naisesta, joka halusi auttaa. Päärooleissa ovat Holger Salin ja Heidi Krohn. Näyttelijät Holger Salin ja Heidi Krohn verhon edessä. Kuva: Håkan Sandblom / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Heidi Krohn,näyttelijät,Holger Salin

Maaliskuussa 2023:

1.3. Knalli ja sateenvarjo: Varsinaiset vaalit (1983), Kiinteistökieputus (2000).
1.3. Voimanainen (2002). Vesa Turusen kirjoittamassa ja Janne Tapperin ohjaamassa kuunnelmassa 19-vuotias Minna ottaa fitnessharrastuksensa tosissaan. Kun hän ryhtyy kehonrakentaja-Kartsan valmennettavaksi, reitti kehonrakennuksen kisalavoille etenee toisto toistolta. Massaa on kasvatettava ja lajin huipulle päästävä, mutta vaaniiko vaara oikoreiteillä?
1.3. Kaunottaren rippi (1985). Giovanni Boccaccion Decamerone-novellikokoelmaan perustuva Outi Vallen ohjaama kuunnelma on täynnä romantiikkaa ja intohimoa. Firenzeläinen nuori ja kaunis aatelisnainen on tyytymätön, sillä hänet on naitettu vanhalle villakankurille. Komea ritari vie naisen huomion, vaikka ei edes ole tavannut kaunotarta. Kuinka lemmenviestin voisi välittää ritarille? Päärooleissa loistavat Eeva Eloranta ja Heikki Määttänen.

8.3. Hyvin nukutut yöt (1969). Omassa lämpimässä kodissa on vaikeaa saada unen päästä kiinni, kun mielessä pyörii kodittomien karu arki. Nainen päättää auttaa omalla tavallaan ja kutsuu talven tuiskuista kodittoman Pulkkisen kotiinsa. Auttamisenhalu joutuu kuitenkin koetukselle. Johanna Rajamaa ohjasi Solveig von Schoultzin kirjoittaman kuunnelman. Omatuntonsa kanssa kamppailevana naisena on Tiina Krohn.
8.3. Hyvät ihmiset ovat harvinaisia (1951). Milla on pikkukaupungin opettajatar, jonka miesvalinta vanhoilla päivillään närkästyttää kollegoita. Millan valittu on kapakoissa viihtyvä muusikko, kollegoiden suulla varsinainen "deekisfiguuri". Ymmärtääkö kukaan Millan valintoja? Emma Väänänen hehkuu Solveig von Schoultzin kirjoittaman teoksen pääosassa.

15.3. Vedenpaisumuksen maa (1985). Kolmihenkinen tutkijaryhmä lähtee tutkimaan vierasta planeettaa. Planeetan pinnalla näyttäisi kasvavan vain tiheä viidakko, mutta miksi kasvusto väistää laskeutuvaa alusta? Pian tilanteet alkavat kehittyä outoon suuntaan Esko Salervon kirjoittamassa tieteisjännärissä.
15.3. Nalle Puh rakentaa talon, 1–20 (1991). Nalle Puhilla ei ole mitään tekemistä. Hän uhmaa lumisadetta mennäkseen Nasun luo. Keksisikö Nasu jotakin? Helmikuussa julkaisemamme Radiomafian Nalle Puh -sarja saa jatkoa maaliskuussa. Nyt on aika rakentaa Ihaalle talo. Matti Pellonpää ja Kari Väänänen tulkitsevat ilmeikkäästi Risto Reippaan, Nalle Puhin ja muut Puolen Hehtaarin Metsän asukkaat A. A. Milnen rakastetusta lastenkirjasta.

22.3. Arkusta nousi toivo (1973). Kreikkalainen merimies Elpis haaksirikkoutuu arkussa Suomen rannoille. Elpiksen elämä saa pian varsin vauhdikkaita käänteitä, sillä toimittajien ja esiintymiskouluttajien avulla hän kohoaa ravintoloitsijaksi, iskelmätähdeksi ja jopa kansanedustajaehdokkaaksi. Esko Salminen, Heikki Kinnunen ja Maija-Liisa Peuhu ovat Hannu Mäkelän kirjoittaman yhteiskuntasatiirin tähtiä. Kuunnelman ohjasi Ritva Holmberg.
22.3. Pythagoras Jokinen ja salaperäiset kuolemat (1978). Outo ilmiö alkaa tappaa vanhuksia. Matemaatikot huomaavat pian, että kuolemat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä, eivätkä ne näytä olevan vältettävissä. Syytä ja hoitokeinoa hakee pian taho jos toinenkin, eivätkä kaikki ole liikkeellä aivan pyyteettömin mielin.
22.3. Asiaohjelma: Viikko alppikiipeilijänä (1961). Retkeilyohjelmien uranuurtaja Martti Timonen lähti kokeilemaan taitojaan vuorikiipeilijänä Dolomiiteille, Cortina d’Ampezzon seuduille. Jännittävässä matkakertomuksessa noustaan muun muassa Torre Granden ja Torre Inglesen seinämiä. Oppaana toimii suomalaisen vuorikiipeilyn pioneeri Matti Jokinen, joka nousi ensimmäisenä suomalaisena Matterhornille vuonna 1954.

29.3. Sunnuntaiagentit (1969). Hannu ja Antti joutuvat keskelle agenttien ja rikollisten välienselvittelyä. Luodit viuhuvat ja vaarat uhkaavat niin maalla, vedessä kuin ilmassakin, kun jännittävät käänteet seuraavat toisiaan. Pystyvätkö pojat tarjoamaan yllättävää apuaan agentille, vai saavatko rikolliset napattua haluamansa? Vauhdikkaan, kolmiosaisen seikkailujännärin on kirjoittanut ja ohjannut Jussi Tapola.
29.3. Rahtilento 378 (1976). Harvoin käy yhtä hyvä tuuri kuin 15-vuotiaalle Pekalle, joka liittyy purjelentokerhoon ja voittaa saman tien kerhon arpajaisista edestakaisen lentomatkan Itä-Afrikkaan. Pekka pääsee kokeneiden lentäjien oppiin rahtilentokoneen ohjaamoon ja vatsanpohjaa kutittava seikkailu alkaa. Jorma Pilkkeen kirjoittama ja Aune Lindin ohjaama kaksiosainen nuortenkuunnelma tarjoaa napakan tietopaketin ilmailuharrastuksesta. Pekan roolin näyttelee Harri Hyttinen.

Maaliskuun uusinnat:
Kalpean miehen aurinko, Kirottu Palosaari, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike, Tatu ja Patu Helsingissä, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, Vainaja virittää ansan.

Näyttelijät Matti Pellonpää ja Kari Väänänen lukevat nauravaisina mikrofoneihin A. A. Milnen Nalle Puh -kirjaa.
Matti Pellonpää ja Kari Väänänen Radiomafian Nalle Puh -sarjan ääninä vuonna 1991. Näyttelijät Matti Pellonpää ja Kari Väänänen lukevat nauravaisina mikrofoneihin A. A. Milnen Nalle Puh -kirjaa. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle Nalle Puh,Radiomafia,kuunnelmat,Radioteatteri,lastenkuunnelmat

Helmikuussa 2023:

1.2. Knalli ja sateenvarjo: Energiaa etsimässä (1985), Kemiallista sodankäyntiä (1988), Hirmu-Harrin taistelu (1990), Nimetön vihje (1991).
1.2. Iso Iita ja jesuiitat (1972). Näyttelijä Ida Aalberg oli suomenkielisen teatterin ensimmäinen todellinen tähti. Ura sijoittui 1800- ja 1900-lukujen taitekohtaan ja suosiota riitti ulkomaisillakin näyttämöillä. M.A. Numminen uppoutui tähden tarinaan ja kirjoitti kuunnelman, joka on muodoltaan teatterihistoriallinen monologi ja kvasiooppera. Pääosassa loistaa Elina Salo ja kertojan roolissa Numminen itse. Outi Nyytäjän ohjaama kuunnelma sisältää lukuisia Nummisen säveltämiä musiikkikappaleita. Solisteina kuullaan muun muassa Seppo Hovia ja Baddinginakin tunnettua Rauli Somerjokea. Vaan entäs ne jesuiitat?

M. A. Nummisen piirros lipastoon nojaavasta Ida Aalbergista.
M. A. Numminen piirsi kuvan Iso Iita ja jesuiitat -kuunnelman yhteyteen. Piirroksessa Ida Aalberg pohdiskelee Noran roolia Henrik Ibsenin Nukkekoti-näytelmässä. Rooli oli Aalbergille läpimurto Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1880. M. A. Nummisen piirros lipastoon nojaavasta Ida Aalbergista. Kuva: M. A. Numminen / Yle Tiedotuskuvat Ida Aalberg,M. A. Numminen,kuunnelmat,Radioteatteri

1.2. Perhosefekti (1995). Outo toimeksianto vie yksityisetsivä Aulis Yrttimaan maanalaisiin tunneleihin perhosten perässä. Työtehtävän Yrttimaa saa, kummallista kyllä, perhosista unta nähneeltä kirjailijalta. Perhosefekti on stalker-henkinen, jännittävä seikkailu kohti pahuutta. Mitä kummaa viemäreissä onkaan menossa? Outoudessaan kiehtovan kuunnelman on kirjoittanut Esko Salervo.

8.2. Kaverit (1982). Ilkka Kylävaaran kirjoittamassa tuokiokuvassa Kaarlo saapuu pitkästä aikaa tapaamaan vanhaa kaveriaan Kallea, mielessään rahan pummaaminen. Kouluaikojen ystävyys on katkennut ja pojat kasvaneet miehiksi. Jälleennäkeminen on lyhyt, jopa kiusallinen, mutta silti johdattaa heidät pohtimaan elämän perusasioita. Vanhojen ystävysten rooleissa kohtaavat Harri Hyttinen ja Heikki Määttänen.
8.2. Bootleg-rakkaus (2009). Kolmekymppinen Kevin kiertää usein keikkapaikoilla kyhäilemässä omia mikrofonivirityksiään. Salamyhkäinen harrastus ja alati kasvava nauhakokoelma eivät ole tyttöystävän mieleen. Kun Kevin jää kiinni bootleg-puuhistaan, kiinniottaja kaipaakin lisää salanauhoituspalveluksia omiin tarkoituksiinsa. Kevin ajautuu yllättävän rakkausdraaman keskelle. Vaiherikkaan komedian on kirjoittanut Harri Veistinen ja ohjannut Jaakko Saariluoma. Pääosissa pariskunnan rooleissa ovat Petri Hanttu ja Helena Vierikko.

15.2. Kosinta (1948). Jos tuumailee liian kauan, naimisiinmenosta ei tule mitään. Kunniallisen miehen onkin syytä korkeassa 35 vuoden iässä lähteä kosiokäynnille. Vastassa naapuritalossa ovat isä ja tytär, joiden kanssa haastelu äityy farssiksi, kun osapuolet nimittelevät toisiaan milloin kummitukseksi milloin makkaraksi. Hännystakin liepeet liehuvat Tsehovin vauhdikkaassa huvinäytelmässä, jonka ohjasi radiolle Markus Rautio vuonna 1948. Kuunnelmakonkari Markus Raution kuolemasta tulee helmikuussa 50 vuotta.
15.2. Nalle Puh, 1-15 (1991). "Voi karhu, että minä pidän sinusta", sanoi Risto Reipas. "Niin minäkin", sanoi Nalle Puh. Maailman sympaattisimman karhun seikkailuja tulkitsevat Matti Pellonpää ja Kari Väänänen. A. A. Milnen mestariteoksen suomensi Kersti Juva ja sarjan ohjasi Radiomafialle Pentti Kemppainen.

22.2. Kasvot betonissa (2006). Teollisuushallin lattian tuoreesta betonista löytyy kuollut mies. Asianajaja Onni Syrjänen, "kaikkien petettyjen sankari", saa omituisen toimeksiannon. Liikkuuko murhaaja kainalosauvoilla ja toinen jalka kipsattuna? Jännityskuunnelman huikeaan tähtikaartiin kuuluvat muun muassa Aku Hirviniemi, Miia Nuutila, Jukka Rasila ja Juha Kukkonen.
22.2. Kalevala näyttämöllä (1960). Eino Leino sovitti kansalliseepoksemme näyttämölle vuonna 1911. Radiokuunnelmaksi se puolestaan asettui vuonna 1960, jolloin sen ohjaaja Pekka Lounela pohti: “Ihmisten mielessä se kuvastelee kummajaisena, osittain pelottavana, osittain ikävystyttävänä. Tämä käsitys ei useinkaan perustu perusteelliseen tutustumiseen, vaan kaukaisiin koulumuistoihin ja vaistomaisiin kammoihin vanhoja virsiä kohtaan.” Kuusiosainen kuunnelma onkin oiva keino verestää muistikuvia Kalevalan tarinoista.
22.2. Asiaohjelma: Levantin kulttuurin mosaiikkia (2001). Levantin alue Välimeren pohjukassa on etenkin raamatuntutkimukselle keskeinen, mutta jo kauan ennen ajanlaskumme alkua alueella kukoistivat muun muassa foinikialaisten, assyrialaisten ja babylonialaisten kulttuurit. Jorma Kallenaution 10-osaisessa sarjassa matkataan ympäri aluetta ja tutustutaan sen värikkääseen historiaan lukuisten asiantuntijoiden kanssa.

Helmikuun uusinnat:
Kovan onnen viikko, Karhukirjeitä kesäleiriltä, Siansilmä, Vainaja Elävässä arkistossa, Aina murha kotiolot voittaa.

Kuunnelman Jali ja suklaatehdas näyttelijöitä hulluttelemassa hatut päässä.
Suklaatehtailija Villi Vonkka järjestää kilpailun, jonka voittajat pääsevät tutustumaan tehtaan salaisuuksiin. Roald Dahlin lastenkirjaan perustuvassa kuunnelmassa irrottelevat muiden muassa Heikki Määttänen Villi Vonkkana, Erja Manto ja Antti Määttänen. Kuunnelman Jali ja suklaatehdas näyttelijöitä hulluttelemassa hatut päässä. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Radioteatteri,kuunnelmat,lastenkuunnelmat,Roald Dahl,Jali ja suklaatehdas

Joulukuussa 2022:

7.12. Knalli ja sateenvarjo: Ministeriö merihädässä (1981), Nainen kuin nainen (1989), Silppua (1993), Julistejupakka (1998).
7.12. Kantolan perhe 172-182 (1980). Kantolan perhe kokoontuu jälleen! Viimeksi juhlittiin ylioppilasta, mitähän nyt on luvassa?
7.12. Lumi on vaate (1976). Millaista olisi viettää joulu hotellissa? Heikki Kinnunen on salamyhkäinen kulkija Antti Tuurin kirjoittamassa draamassa, jossa sekalainen seurue päätyy jouluaatoksi notkuvien pöytien ääreen syrjäiseen hotelliin.

14.12. Jali ja suklaatehdas (1991). Roald Dahlin maanmainio klassikko on taipunut varsin lennokkaaksi kuunnelmaksi radioteatterin käsittelyssä. Omituinen suklaatehtailija Villi Vonkka järjestää kilpailun, jonka voittajat pääsevät tutustumaan suklaatehtaan salaisuuksiin. Heikki Määttänen laittaa todella parastaan Villi Vonkan villissä roolissa.
14.12. Joulukinkku (1986). Sikalan omistaja Sakari päättää lyödä pillit pussiin ja tilaa kuljetuksen viimeisille sioilleen. Yksi sioista kuitenkin livistää kuljetuksesta, ja Sakari antaa mokoman mennä. Käynnistyy jännittävä selviytymistarina, josta ei puutu ruumiita eikä pontikkaakaan. Mustan huumorin ryydittämän kuunnelman sikana viekastelee Aarre Karén, mehevän sikamaisista äänitehosteista vastaa muun muassa Esko Nikkari.
14.12. Kuka murhasi kenet? (1964). Tässä tietokilpailussa laitetaan dekkaritietäjät järjestykseen! Alpo Rautasuon kysymyksissä käydään läpi kuuluisia jännityskirjailijoita ja etsivähahmoja aakkosittain. Esivastaajana toimii Mauri Sariola, oikeat vastaukset kuullaan ohjelman lopuksi.
14.12. Anni Swanin satuja, 5-6 (1982). Orava ja Näre kertoo parhaista ystävyksistä, Kirre-oravasta ja nuoresta kuusipuusta, jotka joutuvat eräänä päivänä erilleen. Ikävä on on kova ja joulukin tekee tuloaan. Satukontissa isä lähettää kolme poikaansa maailmalle onnea etsimään. Matkalla he tapaavat värikästä väkeä, niin kuninkaallisia kuin tonttujakin.

21.12. Jali ja mahtava lasihissi (1992). Jos Jali ja suklaatehdas on lennokas kuunnelma, niin tässä jatko-osassa vauhti vain kiihtyy. Tällä kertaa ei pysytä edes maan kamaralla, vaan suunnataan avaruushotelliin Amerikan presidentin ja avaruusolioiden kiusaksi. Heikki Määttänen on, jos mahdollista, vieläkin vauhdikkaampi Villi Vonkka.
21.12. Osku Aleksanterin joulu (1987). Irmelin Sandman-Liliuksen väkevässä joulusadussa äkäinen isäntä puhelee yksikseen ja ärhentelee koko maailmalle, vaikka joulukin on jo ovella. Kissa, rotta ja luutakin saavat häneltä huutia. Mikä saisi tiukkapipoisen Osku Aleksanterin heltymään?
21.12. Joululahjamatka (1979). Anne ja Harri lähtevät omin päin aatonaaton tohinoita karkuun kaupunkiin. Isä ja äiti huhkivat joulukiireissä, kun lapset hyppäävät linja-auton kyytiin. Neuvokkaat sisarukset eivät seikkailua pelkää, miten on vanhempien laita? Aune Lind ohjasi Walentin Chorellin hauskan Lasten Radiossa esitetyn joulutarinan.

28.12. On kysymys vaimostanne, Vahtonen (1965). Aili Vahtonen näkee karmivan todentuntuisen painajaisunen, joka herättää puolison Tauno Vahtosenkin. Unessa ilmestyy Ailin vanha luokkatoveri, joka pelkää kuolevansa hirvittävällä tavalla. Aamulla he kuulevat erään naisen kuolleen henkirikoksen uhrina. Voiko kyse olla yhteensattumasta? Olavi Linnuksen kirjoittama kuusiosainen jännityskuunnelma saadaan julkaistua kuuntelijan lahjoituksen ansiosta ja sarja on nyt restauroitu. Mysteerin kimpussa osastopäällikkö Tauno Vahtosena on näyttelijä Pehr-Olof Sirén, Aili Vahtosen roolin tekee Ansa Ikonen.
28.12. Yhtiön juhlat (1987). Cocktail-tilaisuus on käynnissä. Yksittäiset ihmiset haluavat keskustella, silti kekkereillä kukaan ei oikein tunne toisiaan. Näissä juhlissa jutut äityvätkin melko kreiseiksi! Satiirin kirjoitti Kalevi Seilonen.
28.12. Lumen taju, 1-4 (1996). Smilla Jaspersenin kuusivuotiaan ystävän kuolema käynnistää jännittävän tarinan murhineen ja salaliittoineen. Lapsi putosi katolta ja lumessa on vain yhdet jäljet, mutta Smilla aavistaa, ettei kyseessä ollut onnettomuus. Peter Høegin romaaniin pohjautuvassa kuunnelmassa liikutaan niin Kööpenhaminassa kuin Grönlannissa. Outi Vallen sovittaman ja ohjaaman arvoituksellisen teoksen pääroolissa on Kristiina Elstelä.

Joulukuun uusinnat: Kaveria ei jätetä, Pikku Nalle, Karhukirjeitä Karhumäestä, Kuinka kum-maa on kaikkialla, Kyllä minä niin mieleni pahoitin, Orava ikkunassa, Mari Mörön satuja, Lokero.

Näyttelijät Tapio Liinoja ja Pekka Laiho kuunnelmasarjan Voodoo Chile -kuunnelmakuvassa.
Tapio Liinoja ja Pekka Laiho ovat pääosissa The Jimi Hendrix Experiencen synnystä, uhosta ja tuhosta kertovassa radiodraamassa Voodoo Chile. Näyttelijät Tapio Liinoja ja Pekka Laiho kuunnelmasarjan Voodoo Chile -kuunnelmakuvassa. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Jimi Hendrix,kuunnelmat,Radioteatteri

Marraskuussa 2022:

2.11. Knalli ja sateenvarjo: Energiakriisi (1981), Kultakuume (1989).
2.11. Lehtori Anderssonin kertomus (1985). Tykkimiehet valmistautuvat sotaan tässä ikävän ajankohtaisessa kuunnelmassa. Eräs tulokkaista ei ota sopeutuakseen armeijan muottiin, ja lopulta päädytään pohtimaan koko tappamisen oikeutusta. Kuunnelman on ohjannut Antti Einari Halonen ja pääosassa tarinaa kertoo Veikko Honkanen.
2.11. Isänmaan petturit (1987). 1950-luvulle sijoittuvassa armeijakuunnelmassa lähdetään pitkälle hiihtomarssille. Marssin rasitukset, kurjat olot ja simputusta lähentelevä esimiesten käytös saavat kapinamielialan nousemaan varusmiesten keskuudessa. Uskaltavatko pojat häipyä punttikselle? Novellimaisen pienoiskuunnelman on kirjoittanut Kalevi Seilonen.

9.11. Ihmisen osa, 1-30. Ritva Valkama luki Kari Hotakaisen romaanin vuonna 2010 sarjaksi radioon - ja sen jälkeen teki roolin teatterilavalla. Hotakaisen rytmikäs teksti hyökkää raivolla konsulttitoiminnan, syrjäytymisen ja Audi-miesten päälle. Päähenkilönä on Salme Malmikunnas, jonka lapsia elämä murjoo. Entinen lankakauppias ihmettelee maailmaa, jossa myydään ideoita ja pantataan pääomaa. Ritva Valkama täyttäisi marraskuussa 90 vuotta.
9.11. Parempi isä (2002). Siirtyykö menneisyyden taakka seuraavalle sukupolvelle? Kuunnelman päähenkilö pohtii huvipuistoreissun lomassa, millainen hänestä olisi tullut, jos hänellä olisi parempi isä. Matti Linnavuoren käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kuunnelmassa käydään uudelleen eiliseen. Pääosassa loistaa Kari Ketonen.

16.11. Ydinvoimainsinöörin seikkailu (1993). Insinööriä on onni potkaissut ammatillisesti, kestävyyslaskelmat ovat hyppysissä ja palkka juoksee ydinturvainstituutissa. Kaikki siis kontrollissa, vai mitä? Eero Saarinen on insinööri Gunilla Hemmingin kirjoittamassa hyytävänpuoleisessa tarinassa.
16.11. Tuulen viemä (2002). “Haluatko hallita elämääsi ja pitää tuulta käsissäsi?” Insinööri Raimo Hyrsky tempaisee ja lähtee tuulisurffikurssille ja päätyy mittelemään niin tuulen voiman, kuin sisäisen tiikerinsä kanssa. Hyrsky päätyy vieraan saaren rantaan, eikä vastaanotto ole auvoinen. Musta huumori on läsnä Atro Lahtelan kirjoittamassa kuunnelmassa, jossa insinööri Hyrskynä tasapainoilee Juha Kukkonen.
16.11. Anni Swanin satuja, 3-4 (1982). Julkaisemme syksyn aikana kuusi kirjailija Anni Swanin satua, jotka ovat paikoin riemukkaita, jännittäviä tai haikeita. Vuorenkuninkaan poika on jylhä satu kansasta, joka elää harmaata elämäänsä vuoren sisässä. Kun kuninkaan poika täyttää 16 vuotta, hän saa luvan tutustua ihmisten maailmaan - mutta vain kolmen päivän ajan. Ihmeaapinen on satu Pekasta, joka kyllästyy pänttäämään kirjaimia ja päättää haudata aapisensa syvälle metsään. Matkalla hän kohtaa punalakkisia, ihan oikeita tonttuja. Kertojana on Sinikka Sokka.

23.11. Voodoo Chile (1994). Kitarasankari Jimi Hedrix täyttäisi 80 vuotta 27.11. Sen kunniaksi julkaisemme kolmiosaisen kuunnelman Jimi Hendrixin noususta ja ohikiitävästä hetkestä musiikkimaailman huipulla. Musiikin ja upean kitaroinnin siivittämässä kuunnelmassa Hendrixinä on Tapio Liinoja.
23.11. Iiris ja auto (2002). Kolmekymppiseen Iirikseen iskee yllättäen autokuume, vaikka aiemmin hän suhtautui kielteisesti yksityisautoiluun. Tuoko kruisailu kaivattua säpinää arkeen? Entä suosiiko onni autoarvonnassa? Komedian pääosan esittää Minna Kivelä.

30.11. Apinoiden Tarzan (1985). Jännittävä viidakkoseikkailu kertoo, kuinka Tarzanin legenda sai alkunsa. Karvattomien valkoisten apinoiden majasta löytyy pieni poikanen, jonka apinaemo Kala ottaa hoitoonsa. Poikanen kasvaa hitaasti, mutta osoittaa pian ylivertaista nokkeluutta muihin apinoihin verrattuna. Kuunnelma pohjautuu Edgar Rice Burroughsin ensimmäiseen Tarzan-kirjaan, jonka mystinen viidakkomaailma kiehtoo kuulijoita tänäkin päivänä.
30.11. Telman ja Liisan joulukalenteri (2005). Koko perheelle mainiosti sopivassa joulukalenterissa matkataan kohti Korvatunturia Telma-lampaan ja Liisa-kanan kanssa. Samalla voit arvata parivaljakon vihjeistä, missä päin Suomea kulloinkin mennään. Onnistuvatko Telma ja Liisa tehtävässään ja löytyykö lopulta itse joulupukki?

Marraskuun uusinnat: Karhukirjeitä Karvoselle, Tykkypetäjä, Sherlock Holmes ja herttuan poika, Salamurhaajat, Mari Mörön satuja, Puluboin ja Ponin kirja.

Mies sytyttää savuketta tietokoneen ääressä mustat lasit silmillään.
Näyttelijä Harri Leskinen on Datacowboy Case, huippuluokan hakkeri, kuunnelmassa Neurovelho. Mies sytyttää savuketta tietokoneen ääressä mustat lasit silmillään. Kuva: Kalevi Rytkölä kuunnelmat,Radioteatteri,kyberpunk

Lokakuussa 2022:

5.10. Knalli ja sateenvarjo: Rooli näytelmässä (1980), Pyssyn suusta (1995).
5.10. Karkurit (1956). Aleksis Kiven viisiosaiseen näytelmään pohjautuvassa draamassa käydään intohimoisia kamppailuja niin rakkaudesta kuin maasta. Kahden talon välisen sukuviha-aiheen on sanottu ulkonaisesti muistuttavan Romeota ja Juliaa, vaikka Shakespearen draamoista Kuningas Lear on sen läheisin henkinen sukulainen - Radiokuuntelija -lehti arvioi kuunnelmaa 50-luvulla. Väkevänä kumisevan Kiven suurteoksen ohjasi radioon Jack Witikka.
5.10. Onnellisia ihmisiä (1993). Päivi Alasalmi dramatisoi romaanistaan kuunnelman, jossa tiet risteävät menestyvän yritysanalyytikon Mariannen sekä taidemuseon johtajan Ritvan välillä - varsin kohtalokkaalla tavalla. Pääosissa Rauni Rannan ohjaamassa trillerimäisessä tarinassa ovat Elli Castrén ja Erja Manto.

12.10. Taistelu Venuksessa (1989). Marsilaistyttö Podkayne on aina halunnut käydä maassa, ja viimein toive toteutuukin. Välilasku Venuksessa paljastaa kuitenkin reissun salaisen tarkoituksen. Kymmenosainen kuunnelma perustuu Robert Heinleinin nuortenkirjaan.
12.10. Salainen planeetta (1986). Stanislaw Lemin Yhdestoista matka -kertomukseen perustuvassa kuunnelmassa seikkaillaan robottien hallitsemalla planeetalla. Tiedustelu- ja vakoojakoulutuksen saanut Tichy on saanut tehtäväkseen selvittää, mitä planeetalla oikein tapahtuu. Osaako hän olla riittävän hyvä robotti?
12.10. Neurovelho (1995). Datacowboy Case, huippuluokan hakkeri, on petkuttanut työnantajaansa ja hänen hermoratansa on käristetty. Case yrittää selviytyä päihteiden ja hanttihommien turvin, kunnes vastaan tulee tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Kuunnelma pohjautuu William Gibsonin palkittuun ja ylistettyyn kyberpunk-klassikkoon. Toivotun kuunnelman tarinankertojana on Matti Pellonpää.

19.10. Kiusaaja Jansson ja Loma-Liimatainen (1979). Rauni Rannan ohjaamassa ja Seppo Laineen kirjoittamassa komediassa Liimataisen pariskunta lähtee seitsentuntiselle lentomatkalle. Miehelle lentomatkustaminen on uutta, joten kommelluksilta ja ennakkoluuloilta ei säästytä.
19.10. Kokenut lentomatkustaja (1980). Ilkka Kylävaaran kirjoittamassa ja ohjaamassa hupikuunnelmassa Virtanen lentää Pariisiin ja tutustuu lennon aikana kanssamatkailijoihin. Matkailevat miehet yltyvät pätemään kilpaa kokemuksillaan. Matkustajina ovat Kari Heiskanen, Oiva Lohtander, Olli Tuominen ja Pirkka-Pekka Petelius.
19.10. Pillerinpyörittäjä (1997). Kata Kärkkäisen (nyk. Katariina Souri) esikoiskuunnelma johdattaa lentokoneeseen astuvan miehen kaihoisaan vuosituhansien seikkailuun, joka ulottuu aina muinaiseen Egyptiin asti. Missä on salaperäinen nainen, jota mies etsii? Pääosassa Pertti Sveholm.
19.10. Anni Swanin satuja 1-2 (1982). Julkaisemme syksyn aikana kuusi kirjailija Anni Swanin satua, jotka ovat paikoin riemukkaita, hyvinkin jännittäviä tai haikeita. Hallin ja Mirrin karkumatka kertoo kissanelämäänsä perinpohjin kyllästyvästä Mirristä, joka päättää lähteä kissojen paratiisin Egyptiin. Karkumatkalla vastaan tulee kaltoinkohdeltu Halli-koira, joka on kulkemassa aina Amerikkaan asti. Petri ja Velho on satu uutterasta renkipojasta, joka kohtaa heinänteossa ryhmysauvan kanssa kulkevan Velhon. "Annahan minulle konttiini heiniä", vihreätukkainen Velho pyytää Petriltä vienosti.

26.10. Matka perille (1997). Eira Johanssonin ohjaama ja kokoama kuunnelma perustuu lyhyen ja traagisen elämän eläneen amerikkalaisrunoilijan Sylvia Plathin runoihin. Hänen syntymästään tulee kuluneeksi lokakuussa 90 vuotta.
26.10. Spiritistinen istunto (1973). Minna Canth tunnetaan yhteiskunnallisena dramaatikkona, mutta hänen tuotannossaan on myös kevyempi puoli. Hupsuttelevassa komediassa herrasväki kokeilee henkien manaamista.
26.10. Rikostutkimus (1997): Ruumiit katoavat ruumishuoneelta tässä Stanislaw Lemin tekstiin pohjautuvassa kauhukuunnelmassa. Kuka ne vie vai… kävelevätkö ne itse? Ja miten paikalle ilmestyvät lemmikkieläimet liittyvät asiaan? Pohdiskelevan komisarion roolissa loistaa Antti Litja.

Lokakuun uusinnat: Kuningatar Rastaanrinta ja prinssi Maitoparta, Vahtonen nousee haudasta, Pieniä suuria tarinoita, Vainaja puuttuu pelistä.

Näyttelijät Elli Castrén ja Petteri Sallinen suuren mustan sateenvarjon alla.
Onerva ja Harjunpää, eli Elli Castrén ja Petteri Sallinen, selvittävät piinaavaa mysteeriä jännärissä Harjunpää ja kiusantekijät. Näyttelijät Elli Castrén ja Petteri Sallinen suuren mustan sateenvarjon alla. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Radioteatteri,kuunnelmat,Harjunpää

Syyskuussa 2022:

7.9. Knalli ja sateenvarjo: Keinottelua huonekaluilla (1980), Superpuljonki (1994).
7.9. Harjunpää ja poliisin poika (1990). Rannalta löytyy henkihieveriin hakattu mies. Teon jäljet johtavat pian alueen nuorison keskuuteen, eivätkä kaikki epäillyt olekaan Harjunpäälle aivan vieraita. Rankaksi äityvän kuunnelman Harjunpäänä on Petteri Sallinen.

14.9. Kuumat munkit (2006). Revannon pikkukuntaa uhkaa vararikko, ja elinkeinoasiamies keksii pelastaa paikan perustamalla kaupunkilaisille sopivan hiljaisuuden keskuksen. Käänteitä ja nasevaa huumoria ei tästä kuunnelmasta puutu. Pääosissa sanailevat Mika Nuojua ja Jari Hietanen, muissa rooleissa loistavat muun muassa Oiva Lohtander ja Jaakko Saariluoma.
14.9. Ruman naisen mies (1998). "Minusta rakkaus voi lähteä kasvamaan vain, jos se on molempien yhteinen tavoite." Hyvyyden tuolle puolen kurkistaa Matti Linnavuoren kirjoittama julman satiirinen parisuhdekertomus. Outi Vallen ohjaaman kuunnelman pääosissa kipinöivät Liisamaija Laaksonen ja Jari Pehkonen.

21.9. So what eli johtaja Anderssonin keskisuuri menestystarina (1998). Toimiston kassa on ryöstetty, ja firman ilmapiiri sähköistyy välittömästi. Menestystä toimitusjohtaja Mertasen alaisina tahkoavat osastopäällikkö Andersson, talouspäällikkö Koponen ja apulaisosastopäällikkö Hokka. Miten afäärit porukalla oikein luonnistuvat? Jännitteisen kuunnelman pääosissa ovat Heikki Määttänen, Tuula Nyman, Voitto Nurmi ja Erja Manto.
21.9. Hauskaa iltaa, johtaja (1966). Jos on suuri kauppa kiikarissa, tapaaminen sovitaan vaikka keskiyöhön. Johtaja Vidbergin liepeillä vallitsee kova laki. Perhe joustaa ja romuautojen varaosia myydään hinnalla millä hyvänsä. “Ei aivan salonkikuunnelmassa” bisnesmaailman hyörinöissä pikkuroolin tekee Vesa-Matti Loiri.
21.9. Harjunpää ja rakkauden lait (1989). Harjunpään tutkittavaksi tulee tapaus, jossa ehtiväisen naistennaurattajan epäillään vieneen rahat ja jopa hengenkin huijattaviltaan. Samaan aikaan inhimilliset tunteet alkavat vaikuttaa myös työtovereiden elämään.

28.9. Kolme valkoista paitaa (1960). Perheenäiti on saanut miehensä lopettamaan sormiin niistämisen. Tapakasvatuksen seuraava vaihe on pukeutuminen: äiti on säästänyt talousrahoista rahat miehensä ja kahden poikansa valkoisia paitoja varten. 1920-luvulle sijoittuva tarina kertoo sosiaalisesta murroksesta, elämän modernisoitumisesta, sukupuoliroolien muuttumisesta ja pyrkimyksestä olosuhteiden muuttamiseen. Walentin Chorellin komedian ohjasi Ralf Långbacka.
28.9. Harjunpää ja kiusantekijät (1989). Menestyvä mies Jari Lehikoinen perheineen on joutunut kiusaajan kynsiin. Tuntemattoman piinaajan toimesta Lehikoisten tontille ilmestyy mm. autolasti multaa ja ratapölkkyjä, saarnamiehiä ja kymmeniä parkettimiehiä. Jakso jaksolta tihentyvä juoni huipentuu pahoihin tekoihin.
28.9. Martti Haavion satuja, osat 16-20 (2000). Pikkukuunnelmissa seikkailee moni lapsuudesta tuttu satuhahmo. Syyskuussa julkaistavissa tarinoissa tavataan kolme karhua, Pakkanen puhurin poika ja matkustava jänis. Lorut ja sadut pohjautuvat Haavion Iloiseen lorukirjaan, Aarteiden kirjaan ja Iloiseen eläinkirjaan. Kirjailija ja runoilija Haavio halusi tehdä aikanaan ilmeikkäitä satuja lapsille vanhojen kertomusten pohjalta.Tarinat kertoo näyttelijä Tuula Väänänen.

Syyskuun uusinnat: Pieniä suuria tarinoita, Anja Wallila ja jäätynyt kylä, Mustat kalat, Lyöty tylpällä esineellä, Tiikerihai, Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla, Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri,

Satu Silvo ja Oiva Lohtander italialaisessa maisemassa kuunnelmassa Angelinon herkku.
Satu Silvo ja Oiva Lohtander jyrkissä tunnelmissa jännärissä Angelinon herkku. Satu Silvo ja Oiva Lohtander italialaisessa maisemassa kuunnelmassa Angelinon herkku. Satu Silvo,Oiva Lohtander,kuunnelmat,Radioteatteri

Elokuussa 2022:

3.8. Knalli ja sateenvarjo: Liukkaasti lääkärille (1981), Ryhmätyö ja ystävyys (1997).
3.8. Juhlistamme 60 vuotta täyttävää näyttelijä Satu Silvoa kahdella kuunnelmalla:
Silvo on pääroolissa kuunnelmassa Madame Bovary (1996), joka perustuu Gustave Flaubertin kohua herättäneeseen klassikkoromaaniin. Maalaiskylän tohtorinrouva haaveilee mielenkiintoisemmasta elämästä. Yli varojen eletty makea elämäkään ei riitä, vaan lopulta sisältöä etsitään rakastajista. Angelinon herkku (1992) on Rauni Rannan ohjaama ihmissuhdejännäri, joka johdattaa italialaiseen merenrantakylään. Voimakastahtoinen Angelino omistaa ravintolan, taidekaupan ja teatterin ja pitää ohjaksissa niin nuorta vaimoa kuin tytärtä. Satu Silvo on näyttelijävaimo, Oiva Lohtander on kalastajakylän seurapiirejä pyörittävä Angelino.

10.8. Häiritsevä oppilas (1976) on pikkukuunnelma oppilaasta, jota yritetään auttaa. Miten kodin ja koulun yhteistyö sujuu? Puhelin käy kuumana, kuuleeko joku nuorta?
10.8. Sirkan päivä (1969). Miltä opettajan elämä maistuu kouluvuosien seuratessa toinen toistaan? Hannu Mäkelän kirjoittamassa ja Raikun Kempin ohjaamassa draamassa kansakoulu vetelee viimeisiään ja peruskoulun suunnitelmat kolkuttavat ovella. Onko opella kaikki kunnossa? Sirkkana Ritva Oksanen.
10.8. Rakenna silta (1984). Iiris Kähärin kirjoittama kuunnelma kertoo nuoresta sijaisopettajasta, joka saapuu sisäoppilaitokseen. Puutetta on niin opiskelijoista, motivaatiosta kuin yhteisymmärryksestä. Radiodraama voitti vuoden 1984 Sokeain kuunnelmapalkinnon.

17.8. Kättä päälle Vasco da Gama (1986). Neliosainen kuunnelmasarja nuorille ja lapsille on tarina vaarin ja poikaporukan pitkästä venematkasta. Poikina pääosissa ovat elokuussa 50 vuotta täyttävä Kristo Salminen sekä Niko Saarela. Tarinassa Tapion, eli Tapin, isoisä on sellainen vaari, että häneen luottavat pojan kaveritkin Nätti, Vekku ja Finni. Kesän kynnyksellä isoisälle varmistuu matkasuunnitelma, jonka voisi nyt eläkeläisenä toteuttaa kuten silloin ennenkin työikäisenä tukkilaisena: soutaa Tampereelta Poriin. Tappi ja kaverit innostuvat asiaan, kukin omasta syystään. Seikkailutarinan kirjoitti Arto Seppälä.
17.8. Kasvukausi (1989). Kuusissakymmenissä oleva nainen viettää ensimmäistä kesäänsä eläkkeellä. Hän on ostanut rivitalon päätyhuoneiston, johon kuuluu pieni puutarha. Elina Salo näyttelee elämänsä käännekohdassa olevaa naista Juha Seppälän herkkävireisessä kuunnelmassa.

24.8. Kärpänen tulee puoleenväliin metsää (2010). Vanhan naisen mies on kadonnut jäljettömiin silloisessa Itä-Euroopassa. Asia ei aikanaan ollut niinkään harvinainen, mutta aina yhtä traaginen. Nainen matkustaa junassa toivoen tapaavansa jonkun, jolta saisi tietoa miehestään. Nobelisti Herta Müllerin monologin on Radioteatterille ohjannut Tuuja Jänicke.
24.8. Maahisten valtiatar (1989). Nikolai Gogolin tarina tapahtuu Ukrainassa 1800-luvun alussa, maagisia piirteitä sisältävä kertomus pohjautuu kansantaruun.

31.8. Ruispelto (1992). Rukiiden huojunta siivittää Hannu Raittilan tiheätunnelmaista radionovellia, jossa poika juoksee pellolla ja taivas näyttää synkkenevän.
31.8. Kaupunkimatka (1978). Aino Kallaksen kertomuksessa ruispellot kehystävät talonpojan ja hevosen matkaa kaupunkiin. Saarenmaan kesä on kaunis, mutta köyhälle julma.
31.8. Martti Haavion satuja, osat 11-15 (2000). Pikkukuunnelmissa seikkailee moni lapsuudesta tuttu satuhahmo. Elokuussa julkaistavissa tarinoissa varis lähtee kosiomatkalle, sammakot ja linnut käyvät koulua ja tavataanpa kalojen kuningaskin. Lorut ja sadut pohjautuvat Haavion Iloiseen lorukirjaan, Aarteiden kirjaan ja Iloiseen eläinkirjaan. Kirjailija ja runoilija Haavio halusi tehdä aikanaan ilmeikkäitä satuja lapsille vanhojen kertomusten pohjalta.Tarinat kertoo näyttelijä Tuula Väänänen.

Elokuun uusinnat: Naisdekkaristeja, Matkustaminen avartaa, Aamulla on liian myöhäistä, Hääkala, Vainaja pilkkahinnalla, Kylmä toukokuu, Pirtukuningas eli yritys selvittää miksi trokari Paavo Holapan oli kuoltava, Ella ja kiristäjä, Mari Mustekalan seikkailuja sekä heinäkuulta Pultava, Pappilan ponitytöt ja hautuumaan haamu. Kapteeni Osson kaupunki, Unelmien Babylon, Rakentajan ruumisarkku.

Heikki Määttänen ja Jukka Voutilainen nojailevat seinään Yksityisetsivä Liidun seikkailuissa vuodelta 1990.
Heikki Määttänen ja Jukka Voutilainen ovat rikosten jäljillä Yksityisetsivä Liidun seikkailuissa. Heikki Määttänen ja Jukka Voutilainen nojailevat seinään Yksityisetsivä Liidun seikkailuissa vuodelta 1990. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Radioteatteri,Yksityisetsivä Liidun seikkailut,Heikki Määttänen,Jukka Voutilainen (näyttelijä),kuunnelmat

Heinäkuussa 2022:

6.7. Knalli ja sateenvarjo: Torpedo arkin alla, Sinisalama, Pandapaniikkia. Paljastuksia puistossa, Kuka tahansa erehtyy, Polskan pyörteissä.
6.7. Kesävieraat (1978). Isäntäpari saa maalaistalon kamariinsa vieraita kaupungista.Tila on vaatimattomassa kunnossa. Mitä lehtori ja rouva pitävät maalaiselosta ja miksi he lähtivät kaupungin kiireistä maalle? Eila Roine hehkuu emäntänä draamassa, jossa ihmiset ovat elämän murroskohdissa.
6.7. Yksityisetsivä Liidun seikkailut (1988–2000). Keski-iän ylittänyt, perinteisten yksityisetsivien parhailla ominaispiirteillä varustettu Olli Liitu tarjoaa yksityisiä turvapalveluita asiakkaille, joilla ei aina ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan. Liidun vauhdikkaat ja humoristiset seikkailut ovat erillisiä kertomuksia. Liituna loistaa Heikki Määttänen.

13.7. Himojen puutarha (1977). Jännittävä kuusiosainen seikkailu alkaa Hieronymus Boschin kuuluisan taulun ääreltä Museo del Pradosta, Madridista. Maisteri Martti Marras ajautuu salaperäisten taidekauppiaiden kelkkaan, ja pian punotaankin toinen toistaan kekseliäämpiä juonia Euroopan tunnetuissa kohteissa. Huomautuksena sanottakoon, että Marras kertoo isänsä olleen Suomen armeijan majuri. Kuunnelma on saatu lahjoituksena talteen kotinauhoituksesta, ja siitä puuttuu pieniä osia kasetin käännön takia.
13.7. Karhukirjeitä kotiväelle (2009). Otson karhukirjeitä saavat tällä kertaa hänen tiekarhu-isänsä ja verokarhu-äitinsä, sillä tavallisin vastaanottaja, Karvonen, on mukana Amalia-tädin luona. Humoristiset ja sanaleikein varustetut kirjeet kertovat, kuinka karhut pääsevät kiertokäynnille putkaan, retkelle Nuuskion kansallispuistoon ja lopulta vietetään jopa polttareita. Iki-ihanat Karhukirjeet on kirjoittanut Jukka Parkkinen ja ne lukee tuttuun tapaan Juho Milonoff.

20.7. Marsin sankari(1988). Edgar Rice Burroughsin huima fantasiaseikkailu Marsin sankari vie punaiselle planeetalle. Ratsuväkikapteeni John Carter irtautuu Arizonassa ruumistaan ja siirtyy avaruuden poikki Marsiin. Carterista tulee Marsissa, eli paikallisten mukaan Barsoomissa, pienemmän painovoiman takia taistelija vailla vertaa. Näyttelijä Jukka Voutilaisen mukana alansa klassikoksi nousseen scifiseikkailun pariin pääsee yhteensä neljässätoista jaksossa.
20.7. Laser tutkii rikoksia (1994). Komisario Kauko Laser poukkoillee uskollisen aisaparinsa apulaisetsivä Mikko Kasion kanssa henkirikoksien ja arkisempienkin kolttosten jäljillä. Risto Aution käsikirjoittamat ja ohjaamat Laserin seikkailut ovat tyyliltään sukua elokuvista muistetulle komisario Palmulle.

27.7. Nimbus (1995). Murhatutkija Mikael Rautamaalle tulee jälleen töitä. Iäkäs nainen jää auton alle ja sanoo silminnäkijän mukaan viimeisinä sanoinaan vain yhden asian: “minibussi”. Jännityskuunnelma on Jarkko Sipilän käsialaa, ja Rautamaana on Kari Sorvali.
27.7. Syvä uni (1992). Raymond Chandlerin esikoisteoksessa dekkarimaailmalle esiteltiin viinaan menevä, rääväsuinen ja kauniille naisille perso yksityisetsivä Philip Marlowe. Marlowe alkaa tutkia erästä tapausta kiristyksenä, mutta huomaa pian, että kyse onkin jostain aivan muusta. Teoksen on suomentanut ja dramatisoinut Timo Kanerva.
27.7. Martti Haavion satuja, osat 6-10 (2000). Martti Haavion saduista tehdyissä pikkukuunnelmissa moni tuttu satuhahmo herää eloon. Heinäkuussa julkaistavissa tarinoissa tavataan niin Porsas urhea, Mestariräätäli kuin Pikku ruku ruikkuinen eukko. Lorut ja sadut pohjautuvat Haavion Iloiseen lorukirjaan, Aarteiden kirjaan ja Iloiseen eläinkirjaan. Kirjailija ja runoilija Haavio halusi tehdä aikanaan ilmeikkäitä satuja lapsille vanhojen kertomusten pohjalta. Pääosissa ovat usein eläimet. Tarinat kertoo näyttelijä Tuula Väänänen.

Heinäkuun uusinnat:
Pultava, Pappilan ponitytöt ja hautuumaan haamu. Kapteeni Osson kaupunki, Unelmien Babylon, Rakentajan ruumisarkku.
(julkaistaan elokuussa)

Kantolan perheen näyttelijöitä kesäisellä pihamaalla.
Kantolan perhe on taas koolla! Ryhmäkuvaan sonnustautuivat 80-luvulla radioperheen näyttelijät Ismo Saario, Eeva Litmanen, Heikki Heino, Tuula Nyman, Juha Kandolin, Antti Määttänen, Aino Lehtimäki, Kauko Kokkonen, Ville Paju ja Karoliina Franck. Kantolan perheen näyttelijöitä kesäisellä pihamaalla. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle Radioteatteri,kuunnelmat,Kantolan perhe

Kesäkuussa 2022:

1.6. Knalli ja sateenvarjo: Työryhmä- pelastakaa maanviljelys (1989), Puluitta paras (1994).
1.6. Kivi kengässä (1970). Tulevan ylioppilaan, Valdemar Lundin, tempaukset liikkuvat vähintäänkin harmaalla alueella. Perheen isän peltisepänliike kamppailee kuolinkouristuksissaan ja äiti keskittyy pitämään yllä kulissia menestyvästä perheestä. Voiko tältä pohjalta ponnistaa lukion priimukseksi? 1950-luvun Helsinkiä hienosti kuvaavan kuunnelman on kirjoittanut Ari Koskinen.

8.6. Ikuisen rakkauden polulla (1989). Juhani Peltosen kirjoittamassa hersyvässä kuunnelmassa 61-vuotias Lauri Ajaninkuusi kaartaa autollaan 88-vuotiaan isänsä ja 86-vuotiaan äitinsä maatilalle. Vanhemmat ovat parhaillaan raivaamassa pihalle reittiä, jonka nimeksi tulee "Ikuisen rakkauden polku".

16.6. Katkaistu kaunotar (2005). Juhlistamme kesäkuussa 75 vuotta täyttävää Leena Uotilaa! Uotila näyttelee kirpeässä draamassa tavaratalon somistajaa, jolla on joustava työ kuin myös palkka. Elämä on jämähtänyt paikoilleen, onhan pätkätyöläinen korvaamaton työntekijä kauppakeskus Mahtavassa Armadassa.
16.6. Kantolan perhe, osat 150-171. Yle Areenan 15-vuotisjuhlien kunniaksi seuraamme jälleen maankuulun radioperheen elämää ja edesottamuksia. Mitä siis kuului Kantolan värikkäälle väelle vuonna 1980?

22.6. Harrietin talo (2006). Aikuiset lapset perheineen kokoontuvat äitinsä Harrietin kesämökille. Meren rannalla tunnelma tiivistyy voimakastahtoisen äidin ja tytärten välillä. Mitä ihmiset toisistaan oikein haluavat? Susanne Ringellin kirjoittaman suvisen sukudraaman päärooleissa ovat Liisamaija Laaksonen, Anu Sinisalo ja Elina Knihtilä.
22.6. Kesän tultua (1983). Kaikki on tänä kesänä kuin aina ennenkin. Vai onko? Terttu Petäjän kuunnelma vie pienelle saarelle ja huvilalle, jonne siskokset, dominoiva Carin ja väistelevä Assi, matkustavat kesäksi. Laineet loiskuvat ja tunteet läikkkyvät kesäpäivien seuratessa toisiaan. Siskoksina loistavat Kyllikki Forssell ja Gunvor Sandqvist.
22.6. Martti Haavion satuja. Pätkä-satuja, osat 1-5 (2000). Pätkä-saduissa sukelletaan nostalgiaan. Haavion Iloinen lorukirja, Aarteiden kirja ja Iloinen eläinkirja löytyvät kovin luettuina monen kirjahyllystä. Kirjailija ja runoilija Haavio halusi tehdä aikanaan ilmeikkäitä satuja lapsille. Tarinat pohjautuvat vanhoihin kertomuksiin ja pääosissa ovat usein eläimet. Tuula Väänäsen lukemina Jöröjukka, Aino pikkuinen emäntä ja Kanaemo hanhenpoikasineen heräävät eloon näissä ensimmäisissä viidessä sadussa, joiden joukossa kuullaan myös tuttu loru Leppäkertusta.

29.6. Miehen mieli on kirveensilmä (1989). Pieni, kesäinen kuunnelma teinipojasta, joka vie mummolaan koiranpennun. Mummon ja koiran yhteiselo ei kuitenkaan ala ollenkaan mukavasti, eikä mummola muutenkaan ole enää kuin lapsuusmuistoissa.
29.6. Rakkaudella, Rauli Badding (2010). Kuinka ujosta somerolaispojasta kasvoi suomalaisen rockin kiistaton kuningas ja Olavi Virran veroinen tulkitsija? 20-osainen radiomusikaali kertoo Rauli "Badding" Somerjoen elämän vaiheista aina lapsuudesta hänen viimeisiin päiviinsä asti. Musikaalin on kirjoittanut Pärttyli Rinne ja Raulina loistaa Olavi Uusivirta.

Kesäkuun uusinnat: Puluboin ja Ponin tsompikirja, Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa, Yösuunnistajat, Näkemiin kaunokaiseni, Pitkät jäähyväiset.

Miehiä VR:n ratapihan varastossa tupakkatauolla kuunnelmassa Töitäkin taas pitkästä aikaa.
Heikki Paavilainen on mukana työmiehenä kuunnelmassa Töitäkin taas pitkästä aikaa. Miehiä VR:n ratapihan varastossa tupakkatauolla kuunnelmassa Töitäkin taas pitkästä aikaa. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Hannu Salama,Heikki Paavilainen,Sakari Jurkka

Toukokuussa 2022:

4.5. Knalli ja sateenvarjo: Sikamainen ballerina, Roskasakkia.
4.5. Kylmää rakkautta (1998). Äitienpäivän tienoille kuunnelma, jossa kukkii ruusujen sijaan musta huumori. Tuula Nyman on sairas äiti, jota Heikki Määttäsen esittämä aikuinen poika käy katsomassa. Surun äärellä äiti-poika-suhde punnitaan ja julmat jutut ovat kuunnelmassa vailla vertaa.

11.5. Onnittelemme kahdella kuunnelmajulkaisulla toukokuussa 60 vuotta täyttävää näyttelijää Heikki Paavilaista: Uskollinen ystävä (1983) kertoo naapureista ja on satiiri itsekkyydestä ja toisen ihmisen huijattavuudesta. Kuunnelma pohjautuu Oscar Wilden satuun. Töitäkin taas pitkästä aikaa (1986) vie VR:n rakennustyömaalle, jossa sora kirskuu ja duunareiden mietteet lapioinnista, työnjohdosta ja elämänmenosta muutenkin tulevat varsin värikkäissä jutuissa läpikäydyiksi. Aikansa teos perustuu Hannu Salaman novelliin.

18.5. Kukkapenkki (1974) johdattaa kesämökille, jonne komisario Koittola saapuu yllättäen herra Lamppon vieraaksi. Lyhytjännärin ohjasi Rauni Ranta. Mökkiläisenä on Kauko Helovirta ja pistäytymiskäynnille tulevana komisariona on Esa Saario.
18.5. Kukkakauppias (1994). Kirsti Simonsuuren kirjoittama kuunnelma on melankolinen kertomus kahdesta toisistaan vieraantuneesta pariskunnasta sekä heitä hämmentävästä oudosta kulkurista.

25.5. Karhukirjeitä kaukomailta (2007) osat 1-20. Riemukkaassa lastenkuunnelmassa Amalia-täti, Otso ja konstaapeli Oiva Karhunen lähtevät tällä kertaa reissuun - ja peräti maailmanympärimatkalle! Matkakirjeissä kerrotaan sattumuksista ja kohtaamisista, kuten King Kongista, monenlaisista perinneruuista, tavataan Australian pussieläimiä ja mennäänpä jopa päin Persiaa. Juho Milonoff lukee Jukka Parkkisen lastenkirjaa.
25.5. Eräs Puijolla käynti (1979) on kuunnelma, jossa kivutaan korkeuksiin. Tarina tulvii alkuun elämäniloa, kun kaksi nuorta tyttöä uhmaa yleisesti hyväksyttyjä tapoja ja lähtee kaksistaan kesäretkelle Puijolle. Päivän aikana he kohtaavat kuitenkin sopimattomasti käyttäytyviä ylioppilaita. Minna Canthin novellin dramatisoi kuunnelmaksi Marja Rankkala ja ohjasi Raiku Kemppi.

Toukokuun uusinnat: Vainaja ehtii ensin, Viiden miljoonan painajainen, Pensasaidan takana,Mammutti Klaara isää etsimässä, Koira Helge ja avaruusalus, Heinähattu ja Vilttitossu ja Littoisten riiviö.

Kuunnelmista tuttu näyttelijä Esa Saario muotokuvassa vuonna 1979.
Näyttelijä Esa Saario luotsaa kertojan roolissa kepeää bestseller-jännäriä Tappajapäästäinen. Kuunnelmista tuttu näyttelijä Esa Saario muotokuvassa vuonna 1979. Kuva: Kalle Kultala / Kalle Kultalan kokoelmat kuunnelmat,Radioteatteri,Esa Saario

Huhtikuussa 2022:

6.4. Knalli ja sateenvarjo: Hyvin menee (1980), Mikä Taulu (1982).
6.4. Hamlet - matka (2011). Opas johdattelee siirtymään Shakespearen maailmaan Elsinoren linnaan seuraamaan teatteriesitystä Hamletista. Matka on kuin hypnoosi. Missä ja kenen onkaloissa ryhmä oppaan johdolla lopulta kulkee?

13.4. Karhukirjeitä kaamoksesta (2005), osat 1-20. Karhumäessä eivät tapahtumat lopu! Otso raportoi kirjeissään niin pyörryttävistä muodonmuutoksista, siitä miten päätyi Amalia-tädin kanssa elokuvauralle kuin tapahtumista, joissa konstaapeli Karhunen joutui letkuihin! Juho Milonoff lukee Jukka Parkkisen lastenkirjaa.
13.4. Frankenstein (1997). Mary Shelleyn kirjaan perustuvassa radiodraamassa tiedemies Victor Frankenstein onnistuu herättämään henkiin luomansa jättiläisen. Luomus näyttää kuitenkin kammottavalta, joten Frankenstein hylkää hirviönsä. Tarina on myös tutkielma moraalista ja ihmisen valinnoista. Esko Salervo dramatisoi Shelleyn kauhuklassikon kuunnelmaksi.

20.4. Viha on paha vieras (2017). Komisario Koskinen painii oudon tapauksen parissa. Eräänä kesäpäivänä poliisiasemalle saapuu nuorukainen hirttoköysi mukanaan. Köysi on viety hänen yksiöönsä salaa. Seuraavana päivänä samasta kerrostalosta löytyy hirtetty mies. Eikä aikaakaan, kun ambulanssi kiidättää erästä talon asukasta sairaalaan myrkytyksen uhrina. Jussi Niilekselä dramatisoi kymmenosaisen jännityskuunnelman Seppo Jokisen rikosromaanista. Pääosassa komisario Koskisena on Tommi Korpela.
20.4. Madeira (1989). Juha Siltasen kirjoittama ja ohjaama kuunnelma on poliittinen jännitystarina. Teos sijoittuu Madeiralle vuoteen 1974 huhtikuun 26. ja 27. päivän väliseen yöhön, hetkeen jolloin Portugalin lähes veretön neilikkavallankumous on juuri tapahtunut. Tiheissä tunnelmissa pääosissa ovat Jukka Voutilainen, Eero Melasniemi ja Katriina Honkanen.

Vapun iloksi:
27.4. Tappajapäästäinen (1977). Moraalinvartijaeläin tekee ruumiita ja Punkkaharjun kesäsesonki on mennä pieleen ilkamoivassa tarinassa. Kepeän “bestsellerjännärin ajan henkeen” kirjoitti Outi Laine ja ohjasi Rauni Ranta.
27.4. Kaksi Pytinkaran sketsiä: Kunnon kansalaisen verotusasioiden on syytä olla aina kunnossa, todetaan sketsissä Epäselviä verotusasioita (1968). Pytinkaran kesänäkökulma (1968) vie kuulijat kodinhoidon ihmeelliseen maailmaan.

Huhtikuun uusinnat: Mitja ja kuvitusmieli, Rasvaa, Krokokotiili Gena ja hänen ystävänsä, Fedja-setä ja täti Tamara, Vanha kultaraha, Väärä käsi, Risto Räppääjä ja kauhea makkara, Onnellinen mies, Ella teatterissa, Vainaja kaupan päälle.

Erja Manto mustavalkoisessa kuvassa, valonsäteitä hiuksissa.
Erja Manto esittää pääosan jännityskuunnelmassa Kalpean miehen aurinko. Erja Manto mustavalkoisessa kuvassa, valonsäteitä hiuksissa. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Erja Manto

Maaliskuussa 2022:

Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu humahtaa." Arkiston audiodraamoissa uusien julkaisujen määrä on tavanomaista niukempi, mutta laadusta emme tingi! Mukana on monenmoista: jännäreitä, klassikoita ja huumoria.

2.3. Knalli ja sateenvarjo: Pötsihöttöä ja maksakakkaroita (1981) ja Karhunpalvelus (1985).

2.3. Gunilla Hemmingin jännärissä Kalpean miehen aurinko (1992) mannekiinimamma Madame Stellan solariumista löytyy kuollut kreikkalainen mies. On syytä turvautua yksityisetsivä Charlotte Suhonen-Salvanderin apuun. Hemmingin helmikuussa julkaistu kuunnelma Siansilmä vuodelta 1991 on puolestaan komediallinen jännityskuunnelma sekä eroottinen tragifarssi, ja sen miljöö on teurastamo.

9.3. Anna Liisa (1979). Minna Canthin klassikkonäytelmään vuodelta 1895 perustuvassa kuunnelmassa kerrotaan nuoresta naisesta, joka on vuosia aikaisemmin tappanut oman lapsensa. Kuunnelman ohjasi Taisto-Bertil Orsmaa. Canthin näytelmäkäsikirjoituksen pohjalta valmistunut elokuva sai ensiesityksensä maaliskuussa 1922.

30.3. Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (2011). Mielensäpahoittaja on aivan uuden edessä vaikka vanhassakin on kestämistä. Miten saada ruokaa pöytään, kun kotiin ei tulekaan tuttu kotiapulainen, vaan joku uusi ja kelvoton? Tuomas Kyrön 20-osaisen sarjan tulkitsee Antti Litja.

Maaliskuun uusinnat: Puoli tuntia Durbanista, Tatu ja Patu Helsingissä, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, Veristä satoa, Vainaja virittää ansan, Pikku Prinssi sekä Sakin satiireja: Lelut rauhan puolesta, Satusetä, Selkä, Avoin ovi.

Näyttelijät Karoliina Niskanen ja Ville Haapasalo Grisha-kuunnelmassa vuonna 2015.
Karoliina Niskanen ja helmikuun syntymäpäiväsankari Ville Haapasalo kuunnelmassa Grisha vuodelta 2015. Näyttelijät Karoliina Niskanen ja Ville Haapasalo Grisha-kuunnelmassa vuonna 2015. Kuva: Laura Mainiemi / Yle Kuvapalvelu kuunnelmat,Radioteatteri,Ville Haapasalo

Helmikuussa 2022:

2.2. Knalli ja sateenvarjo: Kuningas Yrjö yllättää (1995) ja Villaa ylle (1985).
2.2. Play Maker (2004). Kaksi maalia ja yhdeksän syöttöä edellisellä kaudella ja uuden alkuun kuukausi. Jääkiekkoilija Reijo Karuselle ei näillä eväillä näytä syntyvän sopimusta. Vaimo sen paremmin kuin lipevä pelaaja-agenttikaan ei tunnu enää uskovan Karusen uuteen nousuun, innokkaimmat fanit sen sijaan kyllä.
2.2. Latusankari (1970) Elsa Vuontisjärven elämänmakuisessa kuunnelmassa tavataan perhe hiihtäjän takana. Pääosissa Kyllikki Forssell ja Lauri Komulainen.
2.2. Hirvenhiihtäjät (1952). Urpo Laurin ohjaus kansallisrunoilija Runebergin nuoruuden teoksesta. Suomennos: Otto Manninen.
2.2. Luistimet (1982). Marja Kurkelan kirjoittama lyhytkuunnelma yksinhuoltajaäidistä, jonka esikouluikäinen tytär tarvitsee luistimet.

9.2. Rauhanpiippu. Terttu Vilhola sovitti Veikko Huovisen pasifistisen romaanin kuunnelmaksi vuonna 1967.
9.2. Järkeä pimeydessä (1985). Kertomus pastori K. J. Lindistä, runoilija J. J. Wecksellistä ja heidän kohtaamisestaan potilaina Lapinlahden mielisairaalassa 1873-74.
9.2. Kovan onnen viikko (1995). Rikoskomediassa Häkkisen veljekset punovat viikon jokaisena päivänä nerokkaan rikossuunnitelman aikomuksenaan tienata kaljarahat pidemmäksikin aikaa.
9.2. Karhukirjeitä kesäleiriltä (2004). Karhunpoika Otson seikkailujen kolmannessa osassa kuullaan päivittäiset kuulumiset vapaapalokunnan lastenleiriltä. Jukka Parkkisen tekstin tulkitsee Juho Milonoff.

16.2. Kantolan perhe. Mitä kuului Kantoloille syksyllä 1979? Jaksot 135-149.
16.2. Hella Wuolijoen Työmiehen perhe (1949) kertoo Kustaa Rantasen työläisperheen tarinan Suomen yhteiskuntahistorian avainkohtien kautta. Ensimmäiset 10 jaksoa.
16.2. Kauppisen pariskunta. Irma Loikkasen ja Pentti Laurion legendaarinen parivaljakko sanailee kymmenessä jaksossa vuosilta 1973-1984.

23.2. Katja Ketun novelliin pohjautuva Grisha (2015) leikkii julkean modernisti nuorten suomalaisnaisten ja Rasputinin kohtaloilla viime vuosituhannen Venäjällä.
23.2. Operaattori(1998). Sami Kuuselan kuunnelma työyhteisön valtapelistä, sukupolvien välisestä sodasta sekä innostuksesta, joka on turhaa.
23.2. Hyppy (1999) Kuuselan toisessa kuunnelma on vuosituhannen vaihteeseen sijoittuva rakkaustarina. Pääosassa äärimmäisiä elämyksiä etsivä nuori mies.
23.2. Tötterhoffenin kutsu (1993). Onnittelemme helmikuussa 60 vuotta täyttävää Outi Mäenpäätä! Mäenpää säkenöi kuunnelmassa terapeutin vastaanotolla, jossa tapahtuu hieman outoja. Liisa Pankolan kirjoittaman kuunnelman ohjasi Laura Ruohonen.

Uusinnat: Sakin pienoiskuunnelmia, Cobra nousee koivunlatvaan, Aina murha kotiolot voittaa, Rouva Aron etäinen onni, Lamaantukaa, Vainaja Elävässä arkistossa, Mies menettää muistinsa, Mari Mörön satuja

Näyttelijä Ilkka Heiskanen mikrofonin edessä.
Ilkka Heiskanen vaeltaa tammikuun kuunnelmissa monissa tunnelmissa. Näyttelijä Ilkka Heiskanen mikrofonin edessä. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Radioteatteri,kuunnelmat

Tammikuussa 2022:

1.1. Knalli ja sateenvarjo: Rasvainen juttu (1996): Uuden vuoden juhlaan julkaisemme jakson jo vuoden ensimmäisenä päivänä: hyvää uutta vuotta!

5.1. Knalli ja sateenvarjo: Koirankujeita (1997).
5.1. Juhlistamme tammikuussa 60 vuotta täyttävää Ilkka Heiskasta:
5.1. Go Moskova go (1990) kuvaa Moskovan yötä ja päivää, nuoria muusikoita ja taiteilijoita, missejä ja ilotyttöjä, mielisairaalan kokeneita aseistakieltäytyjiä, Afganistanin veteraaneja ja monella tapaa poikkeuksellisia ja poikkeavia moskovalaisia. Anna Simberg on valinnut ja sovittanut Rosa Liksomin reportaasinomaisista tarinoista neliosaisen kokonaisuuden.
5.1. Matti Mäkelän novelliin pohjautuvassa kuunnelmassa Pyhiinvaellus (2005) vasta avioitunut viisikymppinen pariskunta lähtee tutustumaan naisen kotiseudulle. Miten hyvin toisen voi tuntea? Pääosissa Ilkka Heiskanen ja Kristiina Halttu.
5.1. Festarikesä. Kertomus isän ja tyttären kesäreissusta voitti vuoden 2007 Sokeain kuunnelmapalkinnon.
5.1. Tulossa pitkä ilta (2010) Tuulenpieksemän hoitokoti uhataan lopettaa. Asukkaat nousevat entisen YK-sotilaan Börjen ja pasifisti Samulin johdolla vastarintaan.
5.1. Jäävuoren huippu (1995) sijoittuu laivalle ja kertoo keski-ikäisten elämänvalinnoista. Musiikkinumeroitakin sisältävän kuunnelman kirjoitti muusikko Pekka Tegelman.
5.1. Joulukuulta siirtynyt Ikimaa sijoittuu vuoden 2178 Helsinkiin. Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoittama kuunnelma voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon vuonna 2015.

12.1. Siintävät tunturit (1977). Herkkä ja musiikillinen kuvaus nuoresta tytöstä ja pojasta tuntureiden laella perustuu Lapin runoihin sekä Veikko Huovisen teokseen Siintävät vuoret.
12.1. Karhunkierros (1961) Reino Helismaan hupailussa Helsingin herroille myydään elämyslomaksi vaellus edulliseen 300 000 markan hintaan.
12.1. Hetkien vaellus (1984). Portugalin merkittävimpiin moderneihin lyyrikoihin lukeutuvan Ferdinando Pessoan runoelmasta Hetkien vaellus kuullaan yksi osa Marjatta Lahtosen radiolle sovittamana ja ohjaamana esityksenä. Esittäjänä on Heikki Määttänen.
12.1. Mummon syntymäpäivät (1971). Perhe kokoontuu juhlimaan 60-vuotiasta mummoa Hannu Mäkelän kirjoittamassa elämänmakuisessa kuunnelmassa. Tunteeko Elsa Turakaisen esittämä mummo itsensä jo vanhaksi?
12.1. Mustahiuksinen nainen. Maarit Verrosen vaelluskertomuksen ohjasi Laura Ruohomäki vuonna 1996. Pääosissa Vesa Mäkelä ja Milka Ahlroth.

19.1. Lemmenlaiva (1997). Jyrki Kiiskisen esikoiskuunnelma on tiheätunnelmainen kertomus häämätkasta, joka saa epätoivottuja käänteitä.
19.1. Sininen tonava. Päivystävä konstaapeli löytää miehen ruumiin korjauksen alla olevalta sillalta Wieniin sijoittuvassa jännityskuunnelmassa vuodelta 1956.
19.1. Pohjan hovi (1996) Jari Tervon esikoisromaanin kuunnelmasovitus! Antisankareiden kööri lähtee viinalla voidellulle reissulle Rovaniemeltä kohti pohjoista.
19.1. Onnellinen prinssi (1983) Oscar Wilden klassikkosadussa pääskynen ystävystyy patsaan kanssa.

26.1. Patarouva (1995) Kuunnelma nuoren upseerin kohtalokkaasta korttipelistä perustuu Aleksandr Puškinin novelliin.
26.1. Pikku Pietarin Piha (1962). Aapelin klassikkoromaanin on sovittanut kuunnelmaksi ja ohjannut Rauni Mollberg. Musiikin puolestaan säveltänyt Ahti Sonninen.
26.1. Rautatie. Kari Uusitalo sovitti Juhani Ahon klassikon kuunnelmaksi vuonna 1969. Mattina ja Liisana Lauri Leino ja Saara Ranin.
26.1. Professori Murtovuon rikostutkimuksia (1987) 7-osaisessa koko perheen salapoliisisarjassa professori apuvoimineen ratkoo rikoksen kuin rikoksen tuhdilla luonnontieteiden osaamisella.

Uusinnat: Puluboi ja Ponin loisketiivis kirja, Viimeinen Vainaja, Vainaja palaa elämään, Kirje tuomarilleni,Isä ressu, Tuttu nimi, Velimies Ville ja viemärirotat

Radiodraaman arkistojulkaisut vuonna 2021

Näyttelijät Eeva-Kaarina Volanen ja Lasse Pöysti kuunnelmassa Kahdeksas sinfonia.
Eeva-Kaarina Volanen ja Lasse Pöysti ovat Aino ja Jean Sibelius kuunnelmassa Kahdeksas sinfonia. Näyttelijät Eeva-Kaarina Volanen ja Lasse Pöysti kuunnelmassa Kahdeksas sinfonia. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Lasse Pöysti,Eeva-Kaarina Volanen,Jean Sibelius,kuunnelmat,Radioteatteri

Joulukuussa 2021:

1.12. Knalli ja sateenvarjot: Fyi faarao (1994), Koneaivo koheltaa (1985), Taiteellinen hevosenleikki (1981), Eufrosyyne-täti auttaa (1993), Pariisin kokous (1990), Linturetki (1993).
1.12. Eeva-Liisa Mannerin syntymästä on 5.12. 100 vuotta. Juhlistamme Manneria neljällä kuunnelmalla: Katkeria terhoja (1979) on äänikuvamainen teos köyhyydestä ja lapsista Francon aikakauden Espanjassa. Hiljaisuuden katu (1996) on väkevä kuvaus toisinajattelijan murhasta ja ihmisistä diktatuurin jaloissa. Uuden vuoden yö (1996) kokoaa yhteen värikkään seurueen juhlimaan vuoden vaihtumista. Yö alkaa riisua naamiota. Poltettu oranssi (1996) on kuvaus perheestä ja tyttärestä, jolle vanhemmat hakevat apua terapeutilta. Mikä hänessä on vikana? Mutta mitä ihmettä tyttö näkee unissa?

8.12. Vietetään suomalaisen musiikin päivää. Kahdeksas sinfonia (1995) kuunnelmassa Aino Sibelius tekee tiliä elämän ja kuoleman kanssa Jean Sibeliuksen kuoleman jälkeisenä päivänä. Pääosissa Eeva-Kaarina Volanen ja Lasse Pöysti. Soitannollinen ilta Wiipurissa 1918 vuodelta 1978 on kuunnelma säveltäjä Toivo Kuulan elämästä ja kuolemasta. Laulava Babitzin perhe (2013) kertoo tunnetun sisarussarjan värikkään tarinan. Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys (2012) Radiomusikaali monipuolisen laulajataiturin urasta ja elämästä. Carola oli yksi 1960-luvun suosituimmista suomalaislaulajista.
8.12. Tuoreen Finlandia-voittajan Jukka Viikilän ensimmäinen Finlandia tuli vuonna 2016 teoksella Akvarelleja Engelin kaupungista, jonka kirjailija kirjoitti vuonna 2012 Ylelle tehdyn kuunnelman pohjalta. Kuunnelma on kuvitteellinen unipäiväkirja taiteilijasta, joka antoi Helsingille sen kauniin, uusklassisen ilmeen.

15.12. Odottamaton vieras (1960). Artturi Leinosen pienoiskuunnelma sijoittuu jouluaattoon 1800-luvun loppupuolella.
15.12. Jouluna - perinteinen ohjelma (1992) Harri Huhtamäen, Pekka Lapin ja Tom Wentzelin ohjelmassa on niin oikea joulu kuin vain olla voi.
15.12. Kantolan perhe. Mitä kuului Kantoloille kevätkaudella 1979? Jaksot 114-134.
15.12. Kaveria ei jätetä, Pikku Nalle (2007). Laamasen mummo muuttaa palvelutaloon ja mummon viisi nukkavierua karvaista kaveria saa uuden kodin Roopen luota. Roopen huoneen vanhat asukit Rautaropotti, Pilottinalle, Nallukka ja Pikkis ovat uuden edessä - on hyväksyttävä erilaisuutta ja opeteltava joustavuutta ja suvaitsevaisuutta.

22.12. Rytkyn Hultan joulukahvi (1961). Surkuhupaisa tarina köyhästä mökinakasta, joka lähtee kaupunkiin hankkimaan lapsikatraalleen suuhunpantavaa jouluksi. Toimeliaana ja ovelana Hultana kipinöi Raakel Laakso.
22.12. Salattujen totuuksien yliopisto (1994). Eräänä päivänä Mikko näkee koulukaverinsa kanssa salaperäisen ilmoituksen. Mikä ihme on salattujen totuuksien yliopisto ja miten sinne pääsee? Leena Krohnin varhaisnuorten tarinassa joulu tekee tuloaan.
22.12. Maria. Tapahtuu Juudean kaupungissa ja sen lähistöllä Jeesuksen syntymän aikoihin. Ritva Käki sovitti ja ohjasi Arvid Järnefeltin novellin kuunnelmaksi vuonna 1969.
22.12. Erakkosusi ulvoo (1981) Koko perheen Lappiin sijoittuva joulukuunnelma.
22.12. Karhukirjeitä Karhumäestä (2002) Karhunpentu Otson riemuloma Amalia-tädin luona jatkuu! Juho Milonoff lukee päivittäisen raportin kommelluksista.

29.12. Uuden vuoden kynnyksellä visioidaan tulevaisuutta. Ari Koskinen sovitti kaksi englantilaista utopia-kirjallisuuden klassikkoa kuunnelmiksi vuonna 1973. Thomas Mooren Utopia vuodelta 1516 loi koko termin. Perättömiä kuulumisia perustuu William Morrisin romaaniin vuodelta 1890.
29.12. Tapaus Sofia Kurki (2014). Sofia rikkoo pienen kyläyhteisön rauhan Elias Koskimiehen kuunnelmassa. Mikä Sofiaa vaivaa?
29.12. Seela Sella seisaallaan (2006). Seela Sellan hauska ja hävyttömän suorapuheinen monologi kaiken maailman asioista. Eikä sillä hyvä, että puhutaan, vaan Seela myös laulaa - kovaa ja korkealta. Onnea 30.12. 85 vuotta täyttävälle rakastetulle näyttelijälle!

29.12. julkaistavaksi aiotun Ikimaan julkaisu siirtyy sopimusteknisten syiden takia viikolla eteenpäin. Uusi julkaisupäivä on 5.1.2022. Pahoittelemme!

Joulukuun uusinnat: Orava ikkunassa, Lokero, Mari Mörön satuja, Tietäjät, Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja Kuinka kum-maa on kaikkialla.

Taksimies Mäkilä huhuilee soratiellä.
Antti Litja esittää pääosaa Hannu Raittilan kuunnelmassa Tykkypetäjä. Taksimies Mäkilä huhuilee soratiellä. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Antti Litja,Radioteatteri,kuunnelmat,maaseutu

Marraskuussa 2021:

3.11. Knalli ja sateenvarjo: Vaatimaton pikku viinipullo (1980) ja Vettä väkevämpää (1997)
3.11. Kun rakkaus ja tuli raivoavat (1950) Kauppaneuvos Stoormamin poika Karl-Juhan haluaisi mennä naimisiin kauppaneuvoksen entisen kirjanpitäjän tyttären kanssa, mutta kummatkin isät ovat avioliittoa vastaan. Kate Hildénin kirjoittama kuunnelma voitti ylimääräisen palkinnon Helsingin 400-vuotisjuhlien kuunnelmakilpailussa.
3.11. Vegan varjo (1987) Kuusiosaisessa kuunnelmasarjassa Adolf Erik Nordenskiöldin johtama retkikunta etsii koillisväylää Jäämerellä. Vaiherikas tutkimusretki Vega-laivalla kestää kaksi vuotta.
3.11. Pentti Haanpään novelliin perustuvassa Pojan paluussa (1960) kuolleeksi luultu Ossi palaa kotiin kymmenen poissaolovuoden jälkeen. Äiti tunnistaa pojan omakseen, mutta muu perhe ja kyläläiset ovat epäilevällä kannalla.

10.11. Kun viisikymppinen isä taas lapsen sai (1986) Rudolf tulee neljättä kertaa isäksi vanhoilla päivillään. Lapsi nukkuu vierellä vaunuissa, kun isä maalailee tuntojaan lapsettomalle taidemaalari Rudolfille. Kuunnelman on käsikirjoittanut Pekka Piirto ja se palkittiin Pohjoismaisella kuunnelmapalkinnolla vuonna 1987.
10.11. Lapsensaajaiset (1966) Lähes 70-vuotiaan mestari Corfitzin nuori vaimo on saanut lapsen. Lähes sata henkeä, useimmat kaupungin silmäätekevät ja muutakin tärkeää väkeä on kutsuttu lapsensaajaisiin juhlimaan tapausta. Mestari itse epäilee - ehkäpä aiheellisesti? - isyyttään. Kuunnelma perustuu Ludvig Holbergin komedianäytelmään.
10.11. Siunattu hulluus (1960) Kuunnelma Rummukaisen veljesten matkasta kohti mielisairaalaa perustuu Aapelin eli Simo Puupposen romaaniin. Rauni Mollbergin dramatisoimassa kuunnelmassa kertojana on kärryjä kuskaava hevonen.
10.11. Karhukirjeitä Karvoselle (2001) Jukka Parkkisen hulvattomia tarinoita Otso-karhunpennun seikkailuista Amalia-tädin hoivissa.

17.11. Tykkypetäjä (1998). Hannu Raittilan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa veijarimaisessa kuunnelmassa maaseutupoliisi selvittelee taideväärennöksiä. ”Onko se aito Halonen?”
17.11. Saari. Mitä tehdä, kun kesken rantatontin myymisen rantaan ajelehtii saasteesta koostunut saari? Hannu Raittilan mustan huumorin siivittämä kuunnelma on vuodelta 1993.
17.11. Brunon kuolema (2003) Kjell Westön novelliin perustuvassa kuunnelmassa etääntyneet perheenjäsenet kokoontuvat lopettamaan perheen koiran.
17.11. Jopi (2005) Atro Lahtisen satiirinen komedia, jossa Raamatun Jobin kirja tuodaan nykyaikaan.
17.11. Keisarin uudet vaatteet (1975) H.C. Andersenin klassikkosatu Marja Rankkalan sovituksena.

24.11. Tuijottaja (1956). Ensio Rislakin kirjoittamassa melodramaatttisessa tarinassa kirjanpitäjä havahtuu etsimään elämänsä tarkoitusta. Näyttelijöinä muiden muassa marraskuussa 90 vuotta täyttävä Eila Roine.
24.11. Pinsiön parooni (1964). Taavetti Nurmi, lempinimeltään Pinsiön parooni, lähtee lastensa luo vieraisille. Paroonia yritetään saada muuttamaan kotitalostaan kunnalliskotiin. Aikuisilla lapsilla on omat aravalaina-huolensa. Huvinäytelmässä ovat mukana isä ja tytär Eero ja Eila Roine!
24.11. Olli Larjan kirjoittama mystinen trilleri Resedoja tätikullalle (1975)
24.11. Silkinhieno, pääskynnopsa (1974). Fantasiakuunnelma perustuu Theodore Sturgeonin tekstiin.

Marraskuun uusinnat: Mari Mörön satuja, Salamurhaajat, Sherlock Holmes ja herttuan poika, Puluboin ja Ponin kirja

Hirvimetsä -kuunnelma
Hirvimetsä-kuunnelman pääosissa Verneri Lilja ja Raimo Grönberg Hirvimetsä -kuunnelma Kuva: Yle Kuvapalvelu hirvimetsä

Lokakuussa 2021:

6.10. Knalli ja sateenvarjo: Myrsky teetonkassa (1988) ja Teekö terveellistä (1996).
6.10. Kolme kirjailija-runoilija Juha Mannerkorven kuunnelmaa: Mies kokee muodonmuutoksia absurdiutta ja kauhunväreitä tarjoavassa teoksessa Viilut (1966). Valkoinen magia (1968) vie kritiikin lähteille ja balettinäyttämölle; teos kysyy, milloin sanat kääntyvät väkivallaksi ja turmioksi. Herkässä evakkotarinassa Kuikka käskee lähtemään (1971) lasta odottava pariskunta soutaa Saimaalla sotakoneita pakoon.
6.10. Kuningatar Rastaanrinta ja prinssi Maitoparta (1990). Kaarina Helakisan satu aikuisille kääntää tutun Grimmin tarinan asetelmat.

13.10. Vahtonen nousee haudasta (1977). Edesmenneen Tauno Vahtosen kollegat saavat yllättävän tunnustuksen myötä uudelleen tutkittavakseen vanhan jutun. Mitä todella tapahtui toimitusjohtaja Lehtometsän huvilalla vuonna 1956?
13.10. Maila Talvion syntymästä tulee lokakuussa 150 vuotta. Talvion novellien pohjalta sovitetuista kuunnelmista julkaistaan kaksi Marja Rankkalan sovittamaa teosta Öisiä vieraita (1978) ja Helsinkiin (1978) sekä Antti-Einarin Halosen sovittama Muuan äiti (1978).
13.10. 10 osaa Pieniä suuria tarinoita -sarjaan, jossa Heikki Määttänen kertoo Tittamari Marttisen pikkuisia satuja. Tarinat ovat vuodelta 2000.
13.10. Laiva (2014). Jusa Peltoniemen käsikirjoittama legenda Merenkurkun ankarissa oloissa ajelehtivasta englantilaisesta höyryaluksesta on myös tarina moraalista ja toivosta.

20.10. Syksyinen metsä kutsuu, myös metsästäjiä. Luvassa Elli Salon kirjoittama ja Sokeain kuunnelmapalkinnon saanut nykyajan erätarina Hirvimetsä (2016), Paavo Rintalan Jänisjahdissa (1969), hirviporukan kuvaus Kaatolaukaukset (1976), 11-vuotiaasta pojasta ja metsästävästä enosta kertova Kaikki jänikset ovat samanlaisia (1988) sekä Antti Hyryn kirjoittama hillankeräyskuunnelma Suolla (1967). Antti Hyry olisi täyttänyt 90 vuotta 20.10.

27.10. Halloween tulee taas! Alfred Besterin novellin perustussa Voitteko odottaa? (1971) -kuunnelmassa mies haluaa myydä sielunsa Saatanalle, mutta asia ei käykään ihan käden käänteessä.
27.10. Kolme Johanna Sinisalon varhaisiin scifi-teksteihin perustuvaa lyhytkuunnelmaa: Sorsapuisto (1991), Tarina kuolleesta metsästä (1991) ja Hanna (1992) vievät kuuntelijat vaihtoehtoisiin todellisuuksiin.

Lokakuussa uusitaan: Vainaja puuttuu pelistä

Arja-kuunnelman pääosan esittäjät Merja Larivaara ja Carl-Kristian Rundman äänittävät roolejaan ja makoilevat radiostudion lattialla.
Merja Larivaara ja Carl-Kristian Rundman äänittämässä Arja-kuunnelmaa vuonna 1990. Arja-kuunnelman pääosan esittäjät Merja Larivaara ja Carl-Kristian Rundman äänittävät roolejaan ja makoilevat radiostudion lattialla. Kuva: Jorma Hellström / Yle Radioteatteri,kuunnelmat,Merja Larivaara,Carl-Kristian Rundman

Syyskuussa 2021:

1.9. Knalli ja sateenvarjo: Ylen 95-vuotissyntymäpäivien kunniaksi legendaarista virkamiestyötä neljän jakson verran: Suuri väestölaskenta (1980), Ihmeellinen vesitankki (1981), Ketjureaktio (1985) ja Moderni ministeriö (1996).
1.9. Pieniä suuria tarinoita. (2000) Heikki Määttänen kertoilee Tittamari Marttisen veikeitä satuja.
1.9. Hänen olivat linnut. Marja-Liisa Vartion postuumina ilmestyneen klassikon dramatisoi kuunnelmaksi vuonna 1975 Marjatta Lahtonen. Ruustinna Adelen roolissa hehkuu Eeva-Kaarina Volanen.
1.9. Pastori Jussilainen (1952). Lasse Pöysti esittää pastoria Gustaf von Numersin klassikkonäytelmään pohjautuvassa kuunnelmassa.
1.9. Katuojan vettä (1977). Leena Uotila, Seela Sella ja Eriikka Magnusson 1930-luvun köyhälistönaisina. Kuunnelma perustuu Helvi Hämäläisen romaaniin.
1.9. Vainajan muistiinpanot (1993) Bulgakovin Teatteriromaanin kuunnelmasovituksessa on upea näyttelijäkaarti - mukana muun muassa Rabbe Smedlund, Voitto Nurmi, Pentti Siimes ja Esko Nikkari!

8.9. Wanhaan hywään aikaan käy läpi suomalaisen kuunnelman varhaishistoriaa vähintään sata lasissa. Heikki Peltonen kirjoitti “slapstick-farssimusikaalin” Radioteatterin 40-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1988.
8.9. Kantolan perhe. Mitä kuului Kantolan perheelle syksyllä 1978? Radioperheen tarina täydentyy jaksoilla 98-113.
8.9. Kultavaunut. 40-luvun kuunnelmatuotantoa edustaa Axel E. Betzonich kirjoittama ja Markus Raution ohjaama Kultavaunut (1946). Rooleissa: Katri Rautio, Tauno Palo, Helvi Kaario.
8.9. Niskavuoren naiset. Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä on sovitettu kuunnelmaksi peräti kolme kertaa. Varhaisimman sovituksen ohjasi Eino Salmelainen vuonna 1946. Niskavuoren Aarnen roolin tekee Edvin Laine!

15.9. Anja Wallila ja jäätynyt kylä (1991) Rea Mauranen säkenöi ihmissuhdejännärin sankarittarena.
15.9. Mustat kalat (2001) Neliosainen jännityskuunnelma Olavinlinnan maisemissa perustuu Eeva Tenhusen rikosromaaniin.
15.9. Kaksi nuorisokuvausta Heikki Penttilän kynästä: Arja (1990) on 16-vuotias kauppakoululainen elämän murroskohdassa ja Manu (1987) maalta kaupunkiin muuttanut nuori, jossa herää kapinamieli.

22.9.. Kalatieteilijä Niemen putous evoluutioon. Jukka Pakkasen kirjoittama, vuonna 1978 ilmestynyt scifi-kuunnelma sijoittuu 2000-luvun alkuvuosikymmenille.
22.9. Itää kohti. Ari Koskinen suomensi ja sovittu William Tennnin satiirisen lännentarinan radiolle vuonna 1971.
22.9. Karkulaiset. Marja Rankkala dramatisoi Clifford D. Simakin Jupiteriin sijoittuvan scifi-novellin vuonna 1984.
22.9. 254 Kiviranta (1978). Komisario Urho Kiviranta (Eero Pikkarainen) tutkii toimitusjohtaja Linkomaan murhaa.

29.9. Kaksi Antti Tuurin kirjoittamaa kuunnelmaa 1970-luvulta. Kaksitoista vuotta myöhemmin (1973) vie miesten syksyiselle kalastusreissulle. Tiedemaailmaan puolestaan sukeltaa insinööritarina Mies joka keksi kaavan (1972).
29.9. Turandot, Kiinan prinsessa. Prinsessa surmauttaa kosijansa, jotka eivät osaa ratkaista kolmea ongelmaa. Helinä Achrénin kuunnelmasovitus vanhasta tarinasta on vuodelta 1966.
29.9. Aukusti Parkki (1988). Kaljaasi Puhuri kohtaa hirmuisen merirosvo Osson Irmelin Sandman-Liliuksen lastenkuunnelmassa.

Syyskuun uusinnat: Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla, Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri, Lyöty tylpällä esineellä ja Tiikerihai.

Saara Pakkasvirta, Kati Outinen ja Antti Litja kuunnelmassa Hääkala. Näyttelijät istuvat autossa.
Kuunnelmassa Hääkala näyttelevät Antti Litja, Saara Pakkasvirta ja Kati Outinen, joka täytti 60 vuotta elokuussa 2021. Saara Pakkasvirta, Kati Outinen ja Antti Litja kuunnelmassa Hääkala. Näyttelijät istuvat autossa. Kuva: Jorma Hellström / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Kati Outinen,Antti Litja,Saara Pakkasvirta

Elokuussa 2021:

4.8. Knalli ja sateenvarjo: Huipulla tuulee, Oma lehmä ojassa.
4.8. Urhot - Itsenäisen Suomen urheilu (2007) 13 pientä tarinaa urheilun maailmasta ovat taattua Tuomas Kyröä! Mutta kertovatko tarinat enemmän Suomesta vai urheilusta?
4.8. Maaottelussa(1969) Veijo Meren kirjoittama kuunnelma tapahtuu urheilustadionin katsomossa. Kentällä kohtaavat Suomi ja Ruotsi, katsomon penkillä nuori nainen ja keski-ikäinen mies.
4.8. Elmo, urheilija. Juhani Peltosen kuunnelmaklassikon lyhennetty, Prix Italia -palkittu versio vuodelta 1979.
4.8. Lentävä suomalainen (2016) kertoo suurjuoksija Hannes Kolehmaisen kovista valinnoista keväällä 1921. Tukholman vuoden 1912 olympiavoittojen jälkeen New Yorkissa asuneen Kolehmaisen on tehtävä lopullinen valinta Amerikan ja Suomen välillä. Lentävä suomalainen perustuu väljästi tietoihin Hannes Kolehmaisen elämästä - mutta teos on silti fiktiivinen.
4.8. Keihäänheittäjä (1997) Kari Hotakaisen komediassa toimittajat yrittävät puristaa haastattelua tuppisuiselta urheilusankarilta. Pääosassa keihäänheittäjänä Taisto Reimaluoto.

11.8. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Taistolaisuusaika on ohi, mutta millaista oli 70-luvun taistolaisvanhempien lasten lapsuus? Oliko se niin demokraattista, huomioonottavaa, solidaarista ja iloisen laulavaa kuin vanhemmat muistelevat? Leena Virtanen dramatisoi Radioteatterille Laura Honkasalon romaanin vuonna 2005.
11.8. Hääkala (1997) Hannu Raittilan kirjoittamassa komediassa valmistellaan tyttären neljänsiä häitä taloudessa, jossa suurin osa edellisistäkin vävyistä yhä kuuluu päälukuun.
11.8. Kirveellä töitä (2013) Jari Järvelän kirjoittama kuusiosainen poliittinen musta komedia.
11.8. Koon valtakunta (2002) Olli Jalosen dystopiasarjassa fuusiovoimalassa tapahtuu onnettomuus ja kansalaisten tiedonsaanti on rajoitettu minimiin. Rooleissa kuullaan viikon mm. syntymäpäiväsankareita - Kari Ketosta ja Kati Outista.
11.8. Viides maailmanvalta Kolmiosainen vampyyritarina vuodelta 2015 perustuu venäläiskirjailija Viktor Pelevinin satiiriseen romaaniin.
11.8. Tornitanssi (2004) Meri on palannut vanhaan kotikaupunkiinsa. Hän on ottanut vastaan projektityön museo-oppaana ja sulkeutunut museon tornihuoneeseen. Tuuli-Kaarina tulee tapaamaan lapsuudenystäväänsä. Minna Leinon kirjoittama kuunnelma kotiinpaluusta ja menneisyyden kohtaamisesta.

18.8. Kaksi scifikirjailija Alfred Besterin novellien radiosovitusta: Muhammedin murhaajat eli Aika on yksityisasia vuodelta 1980 ja Katoamistapaukset vuodelta 1977.
18.8. Kylmä toukokuu (2002) Neliosainen jännityskuunnelma-sarja perustuu Leena Lehtolaisen dekkareihin Kuolemanspiraali ja Tuulen puolella. Pääroolissa Maria Kalliona Vuokko Hovatta.
18.8. Broilereita (1968). Saako olla erikoishintaan kyljyksiä, ihmevoidetta tai kermatoffeeta? Meno on yltäkylläistä tavaratalossa ja ostosreissu käy jo työstä. Olavi Merisen hupsuttelevan yhteiskuntasatiirin ohjasi Marja Rankkala.

25.8. Pirtukuningas eli yritys selvittää miksi trokari Paavo Holapan oli kuoltava (1997) Joni Skiftesvikin kuunnelma sijoittuu kieltolain aikaan. Jouko Klemettilä tekee hienon rooliin kuolleen pirtutrokarin poikana.
25.8. Olavi Paavolainen Kolmannen valtakunnan vieraana (1973) Kirjailija Olavi Paavolainen vieraili vuonna 1936 Natsi-Saksassa ja julkaisi kokemuksistaan samana vuonna esseekokoelman. Kuunnelman on käsikirjoittanut Veijo Meri.
25.8. Avointen ovien päivä (2004) Paavo Haavikon kuunnelma Suomen historian kohtalokkaista vuosista. Omaansa ja Eugen Schaumanin (Juho Milonoff) tarinaa kertoo poliittisesti valveutunut ylioppilas Lennart Hohenthal (Carl-Kristian Rundman).
25.8. Mari Mustekalan seikkailuja (2008). Mari Mustekala ystävineen päättää lähteä käymään saarella Tittamari Marttisen satukuunnelmassa.

Elokuun uusinnat: Naisdekkaristeja, Ella ja kiristäjä, Aamulla on liian myöhäistä, Matkustaminen avartaa ja Vainaja pilkkahinnalla.

Kuunnelmassa Iita Mäkinen ja pyyheliina näyttelevät Martta Reima, Senja Lehti ja Irja Rannikko.
Kuunnelmassa Iita Mäkinen ja pyyheliina näyttelevät Martta Reima, Senja Lehti ja Irja Rannikko. Kuunnelmassa Iita Mäkinen ja pyyheliina näyttelevät Martta Reima, Senja Lehti ja Irja Rannikko. Kuva: Seppo Sariola Martta Reima,Irja Rannikko,Iita Mäkinen ja pyyheliina

Heinäkuussa 2021:

7.7. Knalli ja sateenvarjo: Arvaamaton arvonlisävero (1985) ja Käyttövarma torvi (1996)
7.7. Kello nolla (1968). Vallankumouskirjalija, runoilija ja pappi Ernesto Cardenalin teokseen pohjautuvia tarinoita Nicaraguan, Guatemalan ja Hondurasin historiasta. Sovitus ja suomennos: Pentti Saaritsa.
7.7. Operaatio Oselotti (1969). Miguel Asturiasin novelliin perustuvan kuunnelman tapahtumat sijoittuvat Guatemalaan, jossa presidentti Jacobo Arbenz oli yrittänyt muuttaa valtakunnan maanomistusoloja. Hän asettui vastustamaan United Fruits -yhtymän käsityksiä yhtiön oikeuksista maassa. Yleinen ja yksityinen kohtaavat, kun sotilaat ottavat haltuun erään sukutalon. Miten talon naiset kokevat uhan? Mitä sukutalon muurien sisällä lopulta puhutaan? Teoksen on sovittanut Daniel Katz.
7.7. Carolinan päiväkirja (1979). Kuunnelma perustuu brasilialaisen yksinhuoltajan Carolina Maria de Jesusin päiväkirjaan vuodelta 1959. Kuunnelma kertoo autenttisen tarinan Carolinasta ja hänen perheestään; Carolinan vai­keuksista hänen yrittäessään hankkia jokapäiväistä leipää lapsilleen keräämällä romuja ja roskia kaduilta, lasten iloista ja murheista Favelan hökkelikujilla, erilaisista keinotteli­joista ja koronkiskureista, papeista ja rakastajista.
7.7. Gringa (1984). Terttu Orozan teos Bolivian päiväkirja kuunnelmasovituksena. Pääroolin sotilaallisen konfliktin pyörteisiin joutuvana suomalaisnaisena tulkitsee Tuula Nyman.
7.7. Muukalaiset (1998). Kauko Röyhkän käsikirjoittamassa kuunnelmassa espanjalaiset valloittajat saapuvat Meksikoon ja atsteekkien pääkaupunkiin Tenochtitlániin. Päärooleissa kuullaan Kari Väänästä, Peter Franzenia ja Irina Björklundia.
7.7. Kapteeni Osson kaupunki (1988). Kapteeni Ville Viimahattu seikkailee Etelä-Amerikan rannikolla. Jännitystä sekä myös kohelluksia tapahtumiin on luomassa kapteeni Osso, tunnettu merirosvo. Lastenkuunnelman on käsikirjoittanut Irmelin Sandman Lilius.

14.7. Pappilan ponitytöt ja hautuumaan haamu (1995). Merja ja Marvi Jalon kirjoittamassa jännittävässä varhaisnuorten kuunnelmassa ollaan paitsi ratsastuksen ja tallielämän tuoksinoissa myös rikoksen jäljillä. Miten ponitytöt Assi ja Inka saavat ratkottua kylää riivaavan väärennetyn setelin arvoituksen?
14.7. Iita Mäkinen ja pyyheliina (1972). Rakennuksilla ikänsä työskennellyt Iita Mäkinen on ensimmäistä kertaa seurakunnan kesäleirillä. Leirin tunnelmat vaihtelevat, mutta Iitan mieli on keveä, kun saa kerrankin hengähtää. Kesäisen kuunnelman kirjoitti Liisa Marjatta Järvinen.
14.7. Polku (1972). Kolme sukupolvea etsii mummin vanhaa lapsuudenpolkua. Liisa Marjatta Järvisen kirjoittamassa kuunnelmassa kuljetaan muistoissa ja mustikkametsän huminoissa.
14.7. Pultava (1997). Peräti 35-osainen kuunnelmasarja Pultavan taistelusta suuressa Pohjan sodassa vuonna 1709 on kuulokuvasovitus Peter Englundin teoksesta. Sarja palkittiin vuoden parhaana radio-ohjelmana Kouran sivityspalkinnolla vuonna 1997.

21.7. Olga Ryynänen ja pyrokratia (1974). Iäkäs Olga joutuu poikansa kanssa virkakoneiston pyöritykseen pohjoiskarjalalaisella kirkonkylällä. Virastojen välillä höykytettävää Olgaa näytteli koskettavasti itsekin pohjoiskarjalalaiset juuret omaava Eila Pehkonen.
21.7. Komerojänis(2005). Kristiina Wallinin tarinassa vanhemmilla on niin kova kiire, etteivät he huomaa, onko perheen tytär edes mukana autossa matkalla mummolaan.
21.7. Unelmien Babylon. On tammikuu 1942, San Franciscossa, eikä yksityisetsivä C. Cardiila menee hyvin - hänellä ei ole autoa, toimistoa, sihteeriä, eikä yhtään luotia. Asiakas hänellä kyllä on. Timo Kanerva suomensi ja sovitti Richard Brautiganin humoristisen dekkarin radiolle vuonna 1992.
21.7. Sepontyttö (2016). Kaksiosaisessa lastenkuunnelmassa neuvokas haaveilija, Sepontyttö, yrittää vapauttaa taivaanvalot, jotka ilkeä noita on vienyt kyläläisiltä. Kuunnelma perustuu Tuula Kallioniemen lastenkirjaan.

28.7. Anna minun rakastaa enemmän. Juha Itkosen romaanin kuunnelmasovitus on tarina musiikista ja rakkaudesta. 20-osainen sarja kuultiin ensimmäisen kerran YleX:llä vuonna 2007.
28.7. Anneli (1985). Heikki Peltosen kirjoittaman kasvutarinan päärooleissa loistavat Kati Outinen, Antti Litja ja Esko Nikkari.
28.7. Jaakko-Kulta. Keskikokoisen firman kakkosmies Jaakko Pystynen tuntuu jäävän kakkoseksi elämässään muutenkin. Mistä löytyisi ripaus onnea? Heikki Peltosen kuunnelma ihmissuhteista, ja niiden liepeiltä, on vuodelta 1987.

Heinäkuun uusinnat: Ikiliikkuja Timjami, Hyvää yötä insinööri ja Rakentajan ruumisarkku.

Näyttelijä Tiina Pirhonen, Neiti H, poseeraa lokki taka-alalla.
Tiina Pirhonen on nainen, joka pohtii elämää kesämökin katolla kuunnelmassa Neiti H:n tapaus Näyttelijä Tiina Pirhonen, Neiti H, poseeraa lokki taka-alalla. Kuva: Ari-Pekka Keränen / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Tiina Pirhonen

Kesäkuussa 2021:

2.6. Knalli ja sateenvarjo: Soittakaa enemmän (1980) ja Yötyössä (1994)
2.6. Kantolan perheen tarina täydentyy vuoden 1978 kevään jaksoilla, kun sarjaan julkaistaan jaksot 85-97.
2.6. Puluboin ja Ponin tsompikirja (2016). Tällä kertaa Puluboi ja Poni ryhtyvät rohkeiksi kuin rahkapurkit ja rohkeutta tarvitaan, sillä he kohtaavat pelottavan olion. Onko se zombi?

9.6. Jalkapallo valossa ja varjossa (2002). Eduardo Galeanon kirjaan perustuvassa sarjassa piipahdetaan jalkapallon MM-­kisoissa aina ensimmäisistä kisoista v. 1930 lähtien. Kuulemme myös millaisia taitureita olivat mm. Eusébio, Johan Cruyff ja Franz Beckenbauer sekä millaisia maaleja tekivät vaikkapa Ferenc Puskás, Pelé ja Zico.
9.6. Jalkapallohuligaanit (1985) sijoittuu eräiden Liverpool-fanien junamatkaan Lontooseen.
9.6. Maradona (1990). Nuortenkuunnelma kertoo TaPa:n D-junnujen suuresta päivästä.
9.6. Yksinhuoltaja (1994) alkaa ja päättyy jalkapallo-ottelun katsomossa ja eräänlainen peli sekin on.
9.6. Ihme (2005). Turistipariskunta uppoutuu yhä syvemmälle Irlannin ihmeiden, jalkapallon, hylkeiden ja pienen kylän salaisuuksiin.
9.6. Parempi minä ottaa lomaa. (1958). Hupailussa tavataan korvaan kuiskuttava “Parempi minä”, joka on jokaisen johtajan ja poliitikon paras tai pahin neuvontantaja. "Onko vaalilupauksista pidettävä kiinni?" Mitä Sakari Jurkan esittämä Parempi minä vastaa?

16.6. Yövieras (2011). Mysteerikuunnelmassa kietoutuvat yhteen vanha, 30 vuoden takainen telttailevien nuorten murha, australialainen kuolemantapaus ja spiritismia pelaavat nuoret.
16.6. Yösuunnistajat (2007). Toimittaja ja valokuvaaja törmäävät korkean profiilin poliittiseen vehkeilyyn, josta ei puutu ruumitakaan.
16.6. Näkemiin kaunokaiseni vuodelta 1994 on takuuvarma kovaksikeitetty dekkari. Raymond Chandlerin yksityisetsivä Philip Marlowe tutkii kadonneen naisen tapausta.
16.6. Neiti H:n tapaus (1996). Kaarina Helakisan novellin kuunnelmasovitus on alakuloisen humoristinen muotokuva naisesta, joka ei ole löytänyt paikkaansa maailmassa.

23.6. Sadepäivän rapsodia (1964). Kirjailijan perhe on vuokrannut kesäasunnon maalta. Miten sujuu eräs torstaipäivä kylänväen kanssa? Onko maalla mukavaa? Kepeän kuunnelman pääosissa ovat Martti Tschokkinen, Aila Arajuuri ja Terttu Soinvirta.
23.6. Vieraskirjailua (1969).Tapio Tynin hupailussa vieraskirja vieraineen pääsee ääneen. Millainen vieraskirja sinulla on - sellainen sinäkin olet!
23.6. Juhannuksen aikaan. Miehen hylkäämä vaimo lähtee lapsensa kanssa tuulisen meren rannalta, mustien kuusten ympäröivästä mökistä kylälle. Tove Idström suomensi ja dramatisoi August Strindbergin symbolistisen näytelmän Radioteatterille vuonna 1986.
23.6. Vieraita odotettaessa (1964). Tohtorin perheessä odotellaan vieraita. Vain Lyyli puuttuu enää kahvipöydästä, sillä hän on aloittanut romaanin kirjoittamisen ja tuskailee kosiokohtauksen kanssa. Robert Kiljanderin hersyvän huvinäytelmän vuodelta 1892 sovitti kuunnelmaksi Marja Rankkala.

30.6. Kuolleista herännyt (1968). Maiju Lassilan veijaritarina satamajätkä Jönni Lumperin edesottamuksista.
30.6. Putkinotko. Joel Lehtosen kesäisen klassikon sovitti kuunnelmaksi ja ohjasi Urpo Lauri vuonna 1958.
30.6. Kokolihakomedia. 12 osaa vuodelta 1994. Kohtauksia tavallisesta elämästä, jossa erotiikka kukkii - mutta äkkiä ootkin jo toisaalla. Radiomafialle pikkukomediat kirjoittivat Mari Mörö ja Tiina Kaarela.
30.6. Eero Heporaudan seikkailut. Varsasta saakka pohjoisilla tuntureilla elänyt villihevonen muuttaa pääkaupunkiin Tittamari Marttisen kirjoittamassa lastensarjassa vuodelta 2005.

Kesäkuun uusinnat: Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa, Narrin naurusäkki eli satu vallasta ja kumouksesta, Pitkät jäähyväiset ja Joutsentyttö

Näyttelijät Pentti Siimes ja Elina Pohjanpää Pensasaidan takana -kuunnelman rooleissaan
Juhani Peltosen kirjoittamassa kuunnelmassa Pensasaidan takana mielikuvitus lentää aitojen yli. Pääroolissa on näyttelijäpariskunta Pentti Siimes ja Elina Pohjanpää Näyttelijät Pentti Siimes ja Elina Pohjanpää Pensasaidan takana -kuunnelman rooleissaan Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle Pentti Siimes,Elina Pohjanpää

Toukokuussa 2021:

5.5. Knalli ja sateenvarjo: Lamm matkalla maineeseen (1982) ja Öljykriisi (1998).
5.5. Erään tapaturman johdosta (1992) ja Rahanhimoni taidemarkkinoilla (1997). Jouko Turkka kirjoitti, ohjasi ja esitti pääosan kuunnelmissa, joissa Jouko Turkan oloinen mies pohtii olevaista laajalla spektrillä.
5.5. Fassahin tarinat (2000). Fassah on pieni henki, joka kertoo riemukkaita pikku juttuja perheen pienimmille. 13-osaisen satukuunnelmasarjan on käsikirjoittanut Mikko Nummi ja ohjannut Outi Valle.

12.5. Elämä on sittenkin suuri veijaritarina, jossa uusi seikkailu odottaa heti pensasaidan takana. Juhani Peltonen olisi 12.5. täyttänyt 80 vuotta. Kirjailijan kuunnelmatöistä julkaistaan Maanäären viinitarhurit (1975), Pensasaidan takana (1994), Katu virtaa huoneeseen (1987) sekä Pateettiset tarinat (1973).
12.5. Neliosainen jännityskuunnelmasarja Tuho eli hävitetty mies vuodelta 1992 pohjautuu tieteiskirjailja Alfred Besterin romaaniin.

19.5. Metsästyskuvia Suomesta (2012) sijoittuu 1970-luvun Suomeen. Presidentin entinen neuvonantaja kutsutaan Ratakadulle kuulusteluihin, sillä häntä epäillään vakoilusta KGB:n hyväksi. Kaksiosaisen kuunnelman käsikirjoitus on Kari Hukkilan ja ohjaus Kari Paljakan.
19.5. Markus Raution syntymästä tulee 17.5. 130 vuotta. Julkaisemme suomalaisen kuunnelman uranuurtajan tuotannosta ohjaustyöt: Ennen kuolemaa (1948) ja Kuoleman hymy (1951) sekä Raution kirjoittaman, alunperin 40-luvulta olevan, satukuunnelman Taikatiuku (1961).

26.5. Kemiaa (2006). Sakari Kirjavaisen kirjoittaman rikostarinan tapahtumaympäristönä on suuren sairaalan huumevieroituspoliklinikka.
26.5. Vestan neitsyt (1998). Radiomuotokuvan teatterin kuiskaajasta on käsikirjoittanut Susanne Ringell ja ohjannut Eila Arjomaa.
26.5. Tulenkantajien aikalainen, toimittaja ja kääntäjä, Albin Ahonen myös käsikirjoitti kuunnelmia, kuten teokset Sivuhenkilö (1955) ja Haikea harha-askel (1962).
26.5. Fantasiakirjailija Terry Pratchettin kirjaan perustuva Viikatemies sijoittuu Pratchettin luomaan Kiekkomaailmaan. Radiolle kirjan suomensi, sovitti ja ohjasi Jukka Voutilainen vuonna 1995.

Toukokuun uusinnat: Vainaja ehtii ensin, Varjoissa kulki kuolema, Heinähattu ja Vilttitossu: Littoisten riiviö, Koira Helge ja avaruusalus, Mammutti Klaara isää etsimässä, Viiden miljoonan painajainen.

Kauko Kokkonen esittää yleismies Jantusta radio-ohjelmassa Kankkulan kaivolla
Kauko Kokkonen esittää yleismies Jantusta Kankkulan kaivolla -hupailussa Kauko Kokkonen esittää yleismies Jantusta radio-ohjelmassa Kankkulan kaivolla Kuva: Ruth Träskman / Yle kuunnelmat,Kauko Kokkonen,Kankkulan kaivolla

Huhtikuussa 2021:

7.4. Knalli ja sateenvarjo -jaksoissa ihmetellään elintarvikkeita. Luvassa on Nakkimakkaroita ja kurttupiiraita (1995) ja Juustovaahtovanukkaan seikkailut (1996).
7.4. Muistamme maaliskuussa edesmennyttä Christer Kihlmania monologikuunnelmalla Vastaus on ei vuodelta 1999.
7.4. Mitja ja kuvitusmieli (2016). Mitjaa jännittää alkava koulutaival ja vanhemmilla on kamala kiire - onneksi mielikuvitusystävät tulevat hätiin. Neliosaisen lastenkuunnelman on käsikirjoittanut ja ohjannut Katja Joutsijoki.

14.4. Tuhti kattaus Zane Greyn tarinoita Villistä lännestä: Yksinäisen tähden harhailija (1994), Purppurarinteiden ratsastajat (1995) ja Viimeiseen mieheen (1997). Romaanit on dramatisoinut kuunnelmasarjoiksi Esko Salervo.
14.4. Supernaiivi. Nuoren miehen elämä ei tunnu oikein miltään. Auttaisiko uusi ystävä? Tai ehkä pallo? Erlend Loen läpimurtoromaanin kuunnelmasovitus on vuodelta 2002.

21.4. Radioteatterin käsikirja mahdollisille maailmoille. Atro Lahtela sovitti 9 Philip K. Dickin scifi-novellia kuunnelmiksi vuonna 1996.
21.4. Rutsa (1988) Perämeren rannalla syrjäisessä kylässä asuu vain 8 ihmistä, viisi miestä ja kolme naista. Draaman käsikirjoitus ja ohjaus on Teija Hyvärisen.
21.4. Rasvaa. (2011) Pikkupaikkakunnan elinkeinoasiamies Veijo saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä: Kolski Group International -yhtiö haluaa rakentaa kuntaan valtavan kauppakeskuksen. Satiirisen kuunnelman on käsikirjoittanut Tapio Koivukari ja ohjannut Jussi Niilekselä.
21.4. Kahdeksan peiliä (1974). Eräänä päivänä kalastajaperheen äiti tekee kapinallisen teon niukkuutta ja alituista säästämistä vastaan: hän ostaa saaristokaupasta kahdeksan peiliä, yhden kullekin perheenjäsenelle.
21.4. Naurava Nauta ja Aavikon henkäys. Kuulokuvaparodian käsikirjoitus on vuodelta 1947 ja Antero Alpolan toteutus vuodelta 1958.

28.4. Kankkulan kaivolla kokoonnutaan jälleen! Aikansa suosikkisarjassa Tippavaaran isäntä, yleismies Jantunen, Synnöve Pullo ja muu Kankkulan väki kokoontuu kaivolle radiokuuntelijoiden riemuksi. Huhtikuussa julkaistaan 10 jaksoa vuosilta 1960 ja 1961.
28.4. Surma (1980). Hannu Mäkelän käsikirjoittamassa tarinassa mies odottaa vierasta talossa nimeltä Surma.
28.4. Rovastin viimeinen matka (2011). Jyrki Vainosen kuunnelma Jonathan Swiftin viimeisistä päivistä vuoden 1745 Dublinissa.
28.4. Lehtikioski (1968). Jotakin luettavaa vapuksi? Entä onko sinulla peukalo keskellä kämmentä? Juuri sinulle saattaisi sopia Olavi Nevan hupailu, jossa kipaistaan lehtikioskille ostamaan uusin Pakertajan maailma.
28.4. Sirmakan perhe ja soivan saaren salaisuus (1989). Jukka Itkosen kirjoittamassa lasten jännityssarjassa seikkailunnälkäinen Sirmakan perhe tempautuu Hiatan saarelle etsimään nuoruuslähdettä.

Huhtikuun uusinnat:
Noita Nokinenän taikamöhläys, Noita Nokinenän luutalentokilpailu, Mimmi Lehmä ja varis, Et muista, et unohda, Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä, Fedja-setä ja täti Tamara, Ella teatterissa, Risto Räppääjä ja kauhea makkara, Me Rosvolat, Väärä käsi, Vainaja kaupan päälle, Onnellinen mies, Huojuva talo, Arkielämää, Palvelustytön romaani, Onnellinen Heliina. Tohvelisankarin rouva, Ikkunanpesijöitä, Kansantapa, Untako lienee, Rouva Jotuni, Kun avioliitto on liian pitkä, Mies on soma, Liena liru, nythän on piru, Unta.

Etsitkö lastenkuunnelmia?
Areenaan on koottu lastenkuunnelmia aina uusimmista lastenjulkaisuista, koululaisjännäreihin ja nostalgisiin satuklassikoihin.

Ismo Saario ja Risto Mäkelä kuunnelmassa "Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää"
Ismo Saario ja Risto Mäkelä kuunnelmassa Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää. Ismo Saario ja Risto Mäkelä kuunnelmassa "Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää" Kuva: Håkan Sandblom / Yle Radioteatteri,kuunnelmat,Ismo Saario,Risto Mäkelä

Maaliskuussa 2021:

3.3. Knalli ja sateenvarjo: Erikoisosastolla kipuillaan flunssarokotteiden ja mediasuhteiden kanssa jaksoissa Piikkipaniikki (1997) ja Töllötintöppöily (1981).
3.3. Minulla on vain tämä keskikoulutodistus (1973). Avioeron jälkeen Eilan on ryhdyttävä työnhakuun. Elämänmakuisen kuunnelman ohjasi Lars Svedberg.
3.3. Naisten maa. Tutkimusmatkailijakolmikko löytää syrjäisen laakson, jossa asuu vain naisia. Feministisen utopiaromaanin “Herland” (1915) sovitti kuunnelmaksi Marja Rankkala vuonna 1983.
3.3. Tatu ja Patu Helsingissä (2016). Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomat vilkkaat veljekset Tatu ja Patu riemastuttavat perheen pienimpiä vilistäessään pitkin Helsinkiä.

10.3. Minna Canthin päivän juhlintaan kuunneltavaa kolmelta vuosikymmeneltä: kuulokuva Minna Canth ihmisenä vuodelta 1956, klassikkotarina Työmiehen vaimo vuoden 1963 kuunnelmadramatisointina ja Lapsenpiika vuodelta 1976. Juhlien jatkoiksi sopii myös jo Areenaan pysyvästi julkaistu Nuori Minna Canth vuodelta 1975.
10.3. Vahtonen maksaa velan (1975). Mutkikas tapaus vie rikospoliisin osastopäällikkö Vahtosen Lontooseen 7-osaisessa jännityskuunnelmasarjassa.

17.3. Kantolan perhe on täällä taas! Maaliskuussa kuullaan perheen kuulumisia alkuvuodelta 1978 eli jaksot 76-85.
17.3. Sormenjälki (1977). Herra Anders Lind on murhattu. Ainoa johtolanka on sormenjälki murha-aseessa. Rikoskertomuksen on käsikirjoittanut Nalle Valtiala.
17.3. Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää (1978). Nimimerkki Ollin (Väinö Nuorteva) pakinoihin perustuvassa kuunnelmassa mies yrittää selvitä surkuhupaisan byrokraattisessa virastossa.
17.3. Paha nainen (1968). Marja Rankkalan kirjoittama hupailu herkuttelee sukutraditioiden painolasteilla ja perheen naisille ja miehille annetuilla rooleilla ja askareilla. Hupailun ohjasi Raiku Kemppi.

24.3. Nimimerkki Sakin, eli kirjailija Hector Hugh Munron, pieniä pisteliäitä tarinoita. Sarjaan Sakin pienoiskuunnelmia julkaistaan Lelut rauhan puolesta, Satusetä, Selkä ja Avoin ovi.
24.3. Lokakuun päivä (1961). Mitä tapahtuu oslolaisessa kerrostalossa 30.10. vuonna 1930? Sigurd Hoelin psykologiseen ja satiiriseen yhdenpäivänromaaniin perustuvassa draamassa kuunnellaan seinän takaa muiden elämää. Hämmennystä aiheuttaa yksin asuva nainen.
24.3. Petetty-kuunnelmassa rakkaus kiduttaa. Nobelisti Thomas Mannin novellin dramatisointi on vuodelta 1960.

31.3. Osasto 3. Jorma Palon käsikirjoittama ja Rauni Rannan ohjaama kuunnelmasarja Osasto 3 sairaalamaailmasta on lajissaan harvinaisuus. Vuosina 1988 ja 1989 valmistuneesta 12-osaisesta audiosarjasta löytyy monia tv-sarjoista tuttuja elementtejä: eksoottisia sairauksia, työpaikkaromansseja, sairaalan budjetin kanssa puljaamista, kollegoiden tulehtuneita suhteita ja vaikeita päätöksiä elämästä ja kuolemasta.
31.3. Eila Pennasen käsikirjoittama Pettäjät (1979) on kuvaus syrjäytymisestä ja alkoholismista. Kirjailija otti radiodraamallaan vahvasi kantaa 70-luvun oloihin ja alkoholistien riittämättömään hoitoon. Miten ihmistä pitäisi yhteiskunnassa auttaa? Ja mitä käy, kun auttavia käsiä ei ojenneta ajoissa.
31.3. Tyttö joka rakasti rauhaa (1982). Miten nuoret aikuiset löytävät paikkaansa maailmassa? Eila Pennasen ihmissuhdedraama on herkkä kuvaus siitä, miten nuoripari luovii toiveiden ristiaallokossa.
31.3. Noita Nokinenän sukulaislikka (1985). Pääsiäisen iloksi äkkivääriä käänteitä Noita Nokinenän ja vauhdikkaan nuorison kanssa.

Maaliskuun uusinnat: Tulen jäljet, Ei sellaista tapahdu, Suomies, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, Vainaja virittää ansan, Veristä satoa, Mielipuolen päiväkirja, Puoli tuntia Durbanista ja Pikku Prinssi.

Näyttelijät Tuula Nyman ja Eeva Litmanen lähikuvassa.
Ystävyys yhdistää Tuula Nymanin Markettaa ja Eeva Litmasen Kirstiä vuonna 1995. Näyttelijät Tuula Nyman ja Eeva Litmanen lähikuvassa. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle Radioteatteri,kuunnelmat

Helmikuussa 2021:

3.2. Knalli ja sateenvarjo: Sitruunoita (1980) ja Kiinalaiset housut (1993).
3.2. Mari Mörön satuja (2005). Julkaisemme lisää Mari Mörön hyväntuulisia satuja, joissa seikkailevat tutut karhut, ketut, kissat, koirat ja hiiret, mutta myös napit ja kolikot pääsevät kertomaan tarinansa. Sadut sopivat niin lapsille kuin aikuisille.
3.2. Mies menettää muistinsa (1993). Neliosainen jännityskuunnelma pohjautuu kirjailijanimimerkki Patrick Quentinin romaaniin. Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvaltain länsirannikolle sijoittuva tarina mutkistuu yksinkertaisesta alustaan monimutkaiseksi mysteeriksi. Yleisradiolle kuunnelman suomensi ja dramatisoi Timo Kanerva ja ohjasi Rauni Ranta.

10.2. Helmikuussa soitetaan puhelimella. Puhelinkeskustelu oli aiheena Yleisradion lyhytkuunnelmakilpailussa vuonna 1976. Puhelimessa-sarjalla oli tarkoitus juhlistaa maailmaa mullistaneen keksinnön kulttuurihistoriaa. Aihe oli muuten vapaa. Kilpailuun kertyi satoja kuunnelmia kirjoittajina muiden muassa Pirkko Jaakola ja J. Karjalainen. Kilpailusta päätyi tuotantoon toistakymmentä kuunnelmaa.
10.2. Hilda Husso I (1976). Kuunnelma perustuu Maria Jotunin muodoltaan uraauurtavaan puhelinnovelliin vuodelta 1905. Eeva-Kaarina Volanen näyttelee Hildaa, joka soittaa lapsensa isälle. Vain Hildan ääni kuullaan. Kuunnelman ohjasi Ritva Ahonen.
10.2. Hilda Husso II (1980). Jotuni jatkoi Hildan kanssa toisessa puhelinnovellissa vuonna 1913. Kauko Laurikasen ohjaamassa kuunnelmassa aikuisempaa Hildaa näyttelee Emmi Jurkka.
10.2. Malja ystävyydelle (1995). Ilse Raution kirjoittaman draaman keskiössä on uranaisen ja perheenäidin Kirstin sekä yksinäisen Marketan ystävyys. Muistojen myötä rakentuu elämää ymmärtävä tarina. Mustan huumorin sävyttämän kuunnelman ohjasi Nadja Pyykkö.
10.2. Vahtonen ja taivaanvuohen ongelma (1964). Kuusiosaisessa jännityskuunnelmassa rikospoliisin osastopäällikkö Vahtonen on jälleen salaperäisen tapauksen kimpussa. Taivaanvuohi on lempinimi, jolla Vahtonen ja etsivä Miettinen kutsuvat outoa puhelimella soittajaa. Olavi Linnuksen kirjoittaman jännityssarjan pääosissa ovat Ansa Ikonen, Pehr-Olof Sirén ja Kaarlo Halttunen.
10.2. Jumalan sana (2013). Juha Rosma on ohjannut ja sovittanut Kari Hotakaisen romaaniin perustuvan Radioteatterin kuunnelman, joka on kuin roadmovie ja jossa matkataan talousjärjestelmän ytimeen. Teos on kertomus kapitalismista, yleisestä ja hyvin yksityisestä.

17.2. Aina murha kotiolot voittaa. Jännityskuunnelman on Yleisradiolle kirjoittanut Tapani Bagge ja ohjannut Eeva Litmanen vuonna 1991.
17.2. Rouva Aron etäinen onni (1991). Rauni Ranta ohjasi Pertti Tonterin kirjoittaman lyhytjännärin. Pääosissa ovat Erja Manto ja Heikki Nousiainen.
17.2. Lamaantukaa (1986). Jännityskuunnelman käsikirjoitti Timo Surkka ja ohjasi Hanno Eskola.
17.2. Cobra nousee koivunlatvaan. Aune Lind ohjasi Esko-Pekka Tiitisen kirjoittaman seitsemänosaisen jännitystarinan koululaisille vuonna 1986.
17.2. Total Trash (2009). Kansainvälisessä kauppakeskuksessa on superviikonloppu. Siellä pelataan koripalloa, leikitään supersankaria, pelastetaan maailmaa ja syödään liikaa. Veikko Nuutisen kirjoittama Radioteatterin kuunnelma on koominen moraliteetti.

24.2. Sakin pienoiskuunnelmia 1990-luvulta. Kirjailija Hector Hugh Munro, eli nimimerkki Saki, kirjoitti urallaan erityisesti satiirisia novelleja. Timo Kanerva ja Rauni Ranta dramatisoivat ja ohjasivat Sakin novelleista pienoiskuunnelmia, joista julkaistaan muiden muassa Sokea piste, Nimipäivä ja Seitsemäs kana.
24.2. Sohvalla (2005). Terapeutin sohvalla ja sohvan liepeiltä kuuluu painavaa puhetta. Harri Virtasen kirjoittaman kuunnelman pääosissa ovat muiden muassa Aku Hirviniemi ja Niina Nurminen.
24.2. Onneksi on rahaa (1965). Kirsti Hakkaraisen kirjoittama kuunnelma kahdesta nuoresta tytöstä kosketti kuuntelijoita ja saavutti suuren suosion. Elina Salo ja Aila Arajuuri näyttelevät äitiään hautaavia tyttäriä.
24.2. Ote arjesta (1972). Rauha Knuuttilan kirjoittama kuunnelma kuvaa yhteiskunnan rakennemuutosten vaikutuksia maaseudulla 1960- ja 1970-luvun vaihteessa.
24.2. Mustat morsiamet. Sirpa Kähkösen suosittuun Kuopio-sarjaan kuuluva romaani kertoo Savon takamailta Kuopioon muuttavan Annan elämäntarinaa. Johanna Vuoksenmaa dramatisoi ja ohjasi Radioteatterille teoksen vuonna 2016.

Helmikuun uusinnat: Lassie palaa kotiin, Cesium 137, Viimeinen Juoksu, Järkevä diagnoosi ja Vainaja Elävässä arkistossa.

Näyttelijät Heli Sutela ja Milka Ahlroth
Hissikuilussa -kuunnelman pääosissa loistavat Heli Sutela ja Milka Ahlroth. Näyttelijät Heli Sutela ja Milka Ahlroth Kuva: Saara Cantell Milka Ahlroth,Heli Sutela

Tammikuussa 2021:

6.1. Knalli ja sateenvarjo: Äänestyksen 10.: Poissa raiteilta (1985) sekä Vuoto virastossa (1994).
6.1. Tohtori Raimo - valtakunnan terapeutti. Legendaarinen Tohtori Raimo (Martti Suosalo) hallitsee oudoimmatkin terapiamuodot. Asiakkaiksi hakeutuu julkisuudesta tutun oloisia henkilöitä, joita imitoivat Jukka Puotila, Erja Manto, Jarkko Tamminen ja Nora Rinne. 10 terapiaistuntoa vuosilta 2013-2016.

13.1. Mustien tähtien alla (1961). Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky -romaanin mukaan Yleisradiolle kirjoittanut Onni Halla. Teos käsittelee nuoren poliisiluutnantin ja paikallisen naisen rangaistavaa suhdetta roturistiriitojen repimässä Etelä-Afrikassa.
13.1. Runoilijan paperit (1961) perustuu Henry Jamesin pienoisromaanin Aspernin paperit. Onni Hallan dramatisointi onnistui aikalaisarvion mukaan tuomaan esiin tarinan venetsialaisilmapiirin ja psykologisen herkkävireisyyden. Pääosassa on Pentti Siimes.
13.1. Oudot virrat (1956). Onni Hallan romaanista sovitettu kuunnelma toi aikalaisille mieleen traagisen mustasukkaisuusmurhan 1940-luvulta. Urpo Laurin sovittama teos kuvaa murhasta syytetyn miehen elämää ja mielen tummia ja arvaamattomia pohjavirtoja.
13.1. Kirje tuomarilleni. Charles Alavoine on 40-vuotias ranskalainen pikkukaupungin lääkäri, jonka elämä näyttää ulkonaisesti täysin onnelliselta. Hän kohtaa kuitenkin sattumalta tuuliajolle joutuneen tytön, Martinen, ja hänen elämänsä tulee peruuttamattomasti muuttumaan. Anna-Liisa Haavikko sovitti Georges Simenonin romaanin Radioteatterille vuonna 1999.
13.1. Hulluus ja yhteiskunta (2014). Moderni tragedia viattomista uhreista, kahdesta murhamiehestä ja filosofista, joka etsii nautintoa ja selityksiä. Joukkomurhaajat ovat Pierre Riviere 1800-luvulta ja Anders Behring Breivik nykyajasta.Rivierestä kirjoitti aikanaan ranskalainen filosofi Michel Foucault. Kuunnelma kertoo siitä, miten kunkin aikakauden oikeuslaitos ja yhteiskunta suhtautuu näihin äärimmäisiin tekoihin. Pidetäänkö tekijöitä hulluina vai rikollisina? Käsikirjoitus Harri Virtanen ja ohjaus Juha-Pekka Hotinen.

20.1. Naisten Decamerone kertoo 10 päivästä leningradilaisella synnytysklinikalla, jonne 10 naista oli joutunut karanteeniin, sillä klinikalla oli puhjennut ihoinfektio, jolta lääkärit haluavat suojella vastasyntyneitä. Ajanvietteeksi naiset alkavat kertomaan toisilleen tarinoita elämästään. Teija Hyvärinen sovitti ja ohjasi Julia Voznesenskajan teoksen radiolle vuonna 1996.
20.1. Hissikuilu (1999). Saara Cantellin kirjoittama ja ohjaama kuunnelma Hissikuilu leikittelee muistin ja unohduksen rakenteilla. Mihin ihminen jää jumiin? Pääosissa mm. Milka Alroth ja Heli Sutela.
20.1. Ilonen talo. Kreeta Onkelin vuonna 1996 ilmestyneeseen riipaisevaan romaaniin pohjaava kuunnelma kuvaa perheen arkea maaseudulla Keski-Suomessa. Äiti on alkoholisoitunut jäätyään leskeksi ja lapset yrittävät selvityä joten kuten raadollisessa tilanteessa. Onkelin käsikirjoittaman kuunnelman ohjasi Janne Tapper 1999.
20.1. Kiitos hyvää! Julma komedia perheestä (1997). Sirkka Laineen kirjoittama julmapiirteinen komedia on parodinen kuvaus perheestä, joka on joutunut kieltämisen karuselliin. Mitään ei puhuta. Kaikki vakavat asiat sivuutetaan leikkiä laskien. TV:n saippuaoopperan tapaan komedian taustalta paljastuu täydellisen ällistyttäviä juonikuvioita.

27.1. Tuttu nimi (1990) kertoo tehtaanjohtajasta, joka on joutunut rahavaikeuksiin. Eräänä iltana johtajaa tulee tervehtimään juoppo varastonhoitaja, joka on johtajan lapsuudenystävä. Mies vaatii nimeä suureen vekseliin tai uhkaa muuten paljastaa murhan, jonka tietää johtajan nuoruudessaan tehneen. Käsikirjoitus: Taisto Harra.
27.1. Isä ressu (1990). Talo kauniin järven rannalla jossain Suomessa. Isä on kuollut. Tytär on heti tullut kaupungista äitinsä luo. Isä on elänyt viimeiset vuotensa vain vahvojen lääkkeiden voimalla. Äiti ja tytär selvittelevät suhdettaan isään, kun mökin ovi aukeaa ja sisään astuu tuntematon nuori mies. Käsikirjoitus: Taisto Harra.
27.1. Velimies Ville ja viemärirotat. Esko-Pekka Tiitisen kirjoittama 10-osainen lastenkuunnelmasarja vuodelta 1986.

Tammikuun uusinnat: Kova kuin kivi, Kaksinkertainen korvaus, Viimeinen vainaja & Yksityisetsivä Liidun seikkailut 13-15.

Radiodraaman arkistojulkaisut vuonna 2020

Pentti Laurio ja Irma Loikkanen nauhoittamassa Kauppisen pariskunta -kuunnelmasarjaa
Pentti Laurio ja Irma Loikkanen vastasivat Kauppisen pariskunnan käsikirjoittamista ja esittämisestä Pentti Laurio ja Irma Loikkanen nauhoittamassa Kauppisen pariskunta -kuunnelmasarjaa Kuva: Yle Kauppisen pariskunta,Pentti Laurio,Irma Loikkanen

Joulukuussa 2020:

2.12. Knalli ja sateenvarjo -äänestyksessä sijoille 7-9 sijoittuneet: Kadonneiden puntien arvoitus, Sir Henry syö sanansa, Vaihtelu virkistää.
2.12. Tuntematon sotilas - vuoropuhelu Linnan romaanin kanssa (2014). Väinö Linnan teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Jussi Moila. Ohjaus: Juhana von Bagh.

9.12. Kauppisen pariskunta. Syksyllä 1971 radioaalloille asteli Kauppisen pariskunta. Sarja on Irma Loikkasen ja Pentti Laurion taidonnäyte, sillä he vastasivat paitsi käsikirjoituksesta, myös pääroolien esittämisestä. 10 jaksoa eri vuosilta.
9.12. Kukkia rouva Harrisille (1966). Paul Gallicon romaanin mukaan Yleisradiolle dramatisoinut ja ohjannut Eila Kallio. Eräänä päivänä lontoolaisen rouva Harrisin elämä muuttuu: hän ihastuu ikihyviksi Diorin leninkiin. Mutta onko siivojalla ihanuuteen varaa? Lämminhenkinen kertomus vie rouva Harrisin Pariisin muotikujille saakka.
9.12. Viimeinen joulu (1983). Luotaus Uuno Kailaan runoilijaminään. Dialogin Yleisradiolle kirjoittanut Pekka Lounela. Runojen valinta ja ohjaus: Eriikka Magnusson.

16.12. Rötös ja rangaistus. Kari Nenosen kirjoittama jännärisarja vuodelta 1990.
16.12. Kantolan perhe. Mitä rakastetulle radioperheelle kuului syksyllä 1977? Jaksot 62-75.
16.12. Enkelin päiväkirja (1999). Eppu Nuotion ja Merja Larivaaran kirjoittama kolmiosainen satukuunnelma tuo jouluhymyn pienen kuin vähän isommankin kuulijan huulille. Siinä tavataan enkeli, joka onkin varsinainen törmäilijä.
16.12. Jouluvieraita avaruudesta (1963). Paavo Rintalan kirjoittamassa joulukertomuksessa kolme viisasta miestä laskeutuu avaruudesta maan kamaralle. Maan päällä tuntuu olevan vain kiirettä ja huonoa tuulta. Mistä löytyisi joulu?

23.12. Knalli ja sateenvarjo -jouluextra: Nauhallista joulua (1989) ja Uusi lentokenttä (2000).
23.12. Tietäjät. Esko-Pekka Tiitinen kirjoittama jouluinen lastenkuunnelma vuodelta 1987. Tarinassa Liisa ja Ropsi-koira lähtevät jouluhössötystä pakoon kaupungille. Ja mitä kummaa: koira osaakin puhua!
23.12. Noita Nokinenä, kuuvuorten kuningatar. Rakastetun ja hieman pelätyn noidan oma sarja vuodelta 1968.
23.12. Pekka Salon kirjottamat jännärit: Lokero (1988) ja Caracasin hiiret (1992).
23.12. Orava ikkunassa. Markku Ropposen kirjoittama jännityskuunnelma vuodelta 1992.
23.12. Komisario Rehunen Roomassa (2009). Keski-ikäinen, pyylevä, elämästä nautiskeleva komisario Rehunen matkustaa ystävineen lomalle Roomaan, mutta heti aluksi käy ikävästi, kun yksi seurueen jäsenistä katoaa.

30.12. Mari Mörön satuja (2001). Marraskuussa julkaistu Mari Mörön satukokoelma Areenassa saa täydennystä 10 sadun verran. Lukijana Heikki Määttänen.
30.12. Hölmölässä (1975). Eero Salolan "Hölmölän kylä"-valikoiman pohjalta Yleisradiolle kirjoittanut Mirjam Polkunen. Hölmöläisinä muiden muassa Pekka Autiovuori, Kalevi Kahra, Olavi Ahonen, Aarre Karén ja Ritva Valkama.
30.12. Saluuna K-30 (2005). Jussi Kylätasku nimesi viimeiseksi jääneen kuunnelmansa rikoskuunnelmaksi, väkivaltajutuksi ja aika karmeaksi vielä. Tuloksena on kuitenkin raadollinen, mustaa huumoria sisältävä tragikoominen melodraama meistä ja ajastamme.
30.12. Rakastaja (2013). Rakastaja odottaa! Mutta missä? Karismaattinen näyttelijä-laulaja Antti Holma tarjoaa kuuntelijoille intiimin ja lämpimän humoristisen matkan maailmalle, jossa etsitään rakastajaa ja rakkautta - muun muassa Ranskasta, Koreoiden rajalta, Japanista ja Turkista. Holma laulaa lauluja jatsista tangoon.

Joulukuun uusinnat: Täällä pohjantähden alla, Komisario Tirri rikoksen kynnyksellä, Viides luoti, Tirlittan, Oli ennen onnimanni, Syvä uni, Puluboi ja Ponin loisketiivis kirja, Kyllä minä niin mieleni pahoitin, Kuinka kum-maa on kaikkialla, Noita Nokinenän joulupökräys, Maata etsimässä 1 & 2, Hempen tiirikka

 Näyttelijät Unto Salminen, Ansa Ikonen ja Maija-Liisa Peuhu studiossa vuonna 1963.
Unto Salminen, Ansa Ikonen ja Maija-Liisa Peuhu Avioliittoloman äänityksissä vuonna 1963. Näyttelijät Unto Salminen, Ansa Ikonen ja Maija-Liisa Peuhu studiossa vuonna 1963. Kuva: Ruth Träskman / Yle kuunnelmat,Radioteatteri,Unto Salminen,Ansa Ikonen,Maija-Liisa Peuhu

Marraskuussa 2020:

4.11. Knalli ja sateenvarjo -äänestyksessä sijoille 4-6 sijoittuneet: Tapaus psykiatri (1998), Pois postin tieltä (1993), Potut pottuina (1997).
4.11. Fedja-sedän talvi. Juha Wuolijoki ja Eero Koistinen sovittivat Eduard Uspenskin teoksesta Radioteatterille kuusiosaisen lastenkuunnelman vuonna 2001.
4.11. Ei voi ottaa - täytyy lainata. Jos vehnäjauhot on loppu ja mielii pannukakkua, on syytä mennä soittamaan naapureiden ovikelloja. Kuunnelma on hupailu, “hallitsematon hurlumhei kerrostalossa”, vuodelta 1978.

11.11. Juurakon Hulda (1956). Juhani Tervapään, eli Hella Wuolijoen, klassikkokomediassa Sääksmäen likka pelastetaan Esplanadilta tuomari Soratien funkkisasuntoon. Mutta Hulda ei halua jäädä vain pelastetuksi, vaan alkaa ponnistella kohti valoisampaa tulevaisuutta. Wuolijoen alunperin vuonna 1937 ensiesityksensä saanut näytelmä onkin perin yhteiskunnallinen komedia. Radiolle sen on sovittanut Eila Raisalo.
11.11. Komisario Sisuposken 407. urotyö. Aarre Kortenevan dekkarikuunnelmaparodia vuodelta 1961.
11.11. Rosvokoplalla on monenlaista suunnitelmaa Laiska-Lassin päänmenoksi Repe Helismaan hupailuissa: Laiska-Lassi ja Murto-Masonin satanen (1962), Laiska-Lassi ja Lännen Ruusu (1961), Laiska-Lassi ja Surma-Slimin ohjus (1960), Laiska-Lassi ja Surma-Slimin orkesteri (1958).

18.11. Vuosina 1968-69 Yle lähetti sarjan scifi-kuunnelmia otsikolla Pelottavat näkymät ja uljaat unelmat. Ideana oli esitellä ulkomaisten scifi-kirjailijoiden tuotantoa suomalaisille. Sarjasta julkaistaan nyt: Kuvat eivät valehtele (Katherine MacLean), William ja Mary (Roald Dahl), Tri Jekyll ja Mr. Hyde (Robert L. Stevenson), Vihreä apina (Theodore Sturgeon), Laskentakeskus (Anatoli Dneprov).
18.11. Mari Mörön satuja vuodelta 2001. Lukijana Heikki Määttänen.

25.11. Avioliittoloma. Seere Salmisen, eli “Serpin”, kirjoittamassa hupailussa aviopuolisot tahtovat lomallaan eri asioita. Kuka saa olla rauhassa ja yksin kotona? Mistä löytyy sopusointu perheeseen? Komedian ohjasi Kyllikki Forssell 1963.
25.11. Lennokki (1967). Georg Malmsténin säveltämät foxtrotit ja iskusävelmät tahdittavat Seere Salmisen kirjoittamaa revyyoperettia. “Serpin” vauhdikkaan näytelmän sovitti kuunnelmaksi Arvo Aallas. Komedia starttaa taiteen parissa Ateneumissa. Taulut tuntuvat olevan elossa siinä missä niiden pällistelijätkin.
25.11. Maisteri on murhattu (1963). Kemian maisteri löydetään murhattuna luokkahuoneesta Markku Veijalaisen kirjoittamassa jännityskuunnelmassa.
25.11. Arsène Lupin, herrasmiesvaras. Maurice Leblancin luoman ranskalaisvarkaan edesottamukset sovitti ja ohjasi kuunnelmaksi Marja Rankkala vuonna 1973.
25.11. Paholaispoika. Filosofi ja ajattelija Simone Weil kohtaa englantilaisen nuorukaisen ennen toista maailmansotaa. Seppo Parkkinen sovitti Kirsti Simonsuuren romaanin Radioteatterille vuonna 2000.

Marraskuun uusinnat: Sherlock Holmes ja herttuan poika, Salamurhaajat, Piru Valoa kantaa, Puluboin ja Ponin kirja, Mio, poikani Mio sekä Yksityisetsiviä Liidun seikkailut 7-12, Pessi ja Illusia.

Esko Salminen kuunnelmassa Huomenna kuolema vuonna 1990.
Esko Salminen kuunnelmassa Huomenna kuolema vuonna 1990. Esko Salminen kuunnelmassa Huomenna kuolema vuonna 1990. Kuva: Heikki Oksanen / Yle Esko Salminen,kuunnelmat

Lokakuussa 2020

7.10. Knalli ja sateenvarjo -äänestyksessä eniten ääniä saaneet: Kruununjalokivet varmoissa käsissä (1980), Poropeukalot Big Benissä (1981) ja Tapio tietää kaiken (1983).
7.10. Esko Salminen täyttää 80-vuotta 12.10.1940. Juhlan kunniaksi tarjoamme katsauksen rakastetun näyttelijän kuunnelmatuotantoon: Nuoren Wertherin kärsimykset (1970), Kirjeitä veljelleni (1995), Oy Tietovuo Ab (1970), Heinäsirkat (1997), Huomenna kuolema (1990) sekä Antti, Lintujen satama(1971).
7.10. Riikka Ala-Harjan kirjoittama Hyvä maku (2011) lähtee liikkeelle mediamaailmasta, tv-lamppujen loisteesta. Teos kuvaa kahta sisarusta, jotka ovat julkkiskokkeja, joilla on oma tv-show ja joiden kirjoja myydään ympäri Eurooppaa. Mutta kuunnelmassa hyvällä maulla on muitakin merkityksiä kuin ruokaan liittyviä.

14.10. Musta veljeskunta. Lisa Teztnerin vuonna 1941 julkaistuun suosittuun nuorisokirjaan perustuva kuunnelmasarja on Kouluradion tuotantoa. Fiktiivinen tarina pohjautuu todellisiin tapahtumiin: Sveitsin Ticinon kantonin vuoriston köyhät talonpojat myivät aikanaan poikiaan Milanoon nuohoojapojiksi. Pojista tuli sveitsiläisiä orjia. J.F. Palmen sovitti nuortenkirjan kuunnelmasarjaksi 1959.
14.10. Ei koira perään hauku (1964). Olavi Susikoskella on taas rikos selvitettävänä Mauri Sariolan kirjoittamassa kuunnelmassa.
14.10. Fedja-setä ja kummitus (2009). Prostokvashinon kylässä liikkuu outo hahmo. Eduard Uspenskin kirjaan perustuvan lastensarjan on Radioteatterille sovittanut ja ohjannut Outi Valle.

21.10. Soita minulle, Helena. Aino Räsäsen klassikon kuunnelmasovitus on vuodelta 1968. Ritva Oksanen on Helena Parola. Radiosovituksen teki Eila Pennanen.
21.10. Varastettu helminauha (1938). Lehden toimitukseen sijoittuvassa kuunnelmassa toimittaja selvittää varkaustapausta. Erkki Kivijärven kirjoittama ja Markus Raution ohjaama teos on varhaisin kokonaan säilynyt Yleisradion kuunnelma.
21.10. Petos. Jussi Niilekselän kirjoittama pieni rikoskuunnelma on vuodelta 1982.
21.10. Kukkahattu ja kristallipallo on “okkulttinen jännityskuunnelma” vuodelta 1972. S.Albert Kivisen kirjoittama kuunnelma vie hämäräperäisiin olosuhteisiin Woblingtonin pikkukaupunkiin.
21.10. Maailman ääriviivat. Jyrki Pellisen kirjoittama tarina luovii ihmismielen aallokossa. Kuunnelman ohjasi Annikki Laaksi 1970.
21.10. Kaikujen varjot (1993). Mikael Sieversin kirjoittama kuunnelma on “erään postmodernin filosofian jälkinäytös. Radioteatterin näyttelijöinä mukana ovat muiden muassa Pekka Laiho ja Voitto Nurmi.

28.10. Tynnyrillinen amontilladoa. Edgar Allan Poen jännityskertomuksen sovitti ja ohjasi radiolle William Markus vuonna 1955.
28.10. Kalman-karman mysteerio. Antero Alpola ohjasi vuonna 1982 remaken omasta jännitysparodia-käsikirjoituksestaan, joka oli alunperin lähetetty vuonna 1945.
28.10. Tuntematon todistaja (1965). Jännityskirjailja Virta ja komisario Tammi ovat viettämässä iltaa. Kirjailija Virta kysyy keskustelutoveriltaan, onko komisarion pitkän uran varrella sattunut yhtään epätavallista rikosjuttua. Pienen suostuttelun jälkeen Virta suostuu kertomaan tarinan eräästä illasta tilanomistaja Marttisen luona..
28.10. Myytillisiä tarinoita (1975). Vainajat, noidat, trullit ja pirut ovat aiheina kuunnelmissa, jotka Marja Rankkala sovitti Lauri Simonsuuren toimittamasta kansantarukokoelmasta.

Lokakuun uusinnat: Vainaja puuttuu pelistä, Sherlock Holmes ja herttuan poika.

Näyttelijä Eriikka Magnusson kuunnelman Maaria Blomma äänityksissä.
Eriikka Magnusson kuunnelman Maaria Blomma yleisöesityksessä Tampereen Teatterikesässä vuonna 1980. Näyttelijä Eriikka Magnusson kuunnelman Maaria Blomma äänityksissä. Kuva: Antero Tenhunen / YLE Eriikka Magnusson,kuunnelmat

Syyskuussa 2020:

2.9. Knalli ja sateenvarjo: Se ensimmäinen eli Päävoitto vuodelta 1979 sekä Ilmojen valtiaat (1988) ja Hei me lennetään (2007).
2.9. Vuokrattu nainen. Suomalainen suuryritys haluaa varmistaa kaupan onnistumisen Lähi-Idästä saapuvien ostajien kanssa. Tiedotuspäällikkö joutuu ensimmäistä kertaa hankkimaan ulkopuolisen henkilön hoitamaan, sanotaanko vaikka, ihmissuhteita. Pekka Salon kirjoittama jännityskuunnelma vuodelta 1986.
2.9. Kirjeitä ullakon hämärästä. 14-vuotiaan Mikon Helga-mummun kuoleman jälkeen sukulaiset kerääntyvät pesänjakoon ja Mikko pakenee mummon ullakolle aikuisten riitaa. Ullakolta löytyy laatikollinen kirjeitä. Mikko alkaa tutkia löytöä tarkemmin. Erityisesti häntä kiinnostaa salaperäinen A. S., jolta Helga-mummu on saanut kirjeitä. Mikko päättää ottaa asioista selvää sisarensa Anun ja serkkunsa Piritan kanssa. Asko Martinheimon kirjoittaman nuortensarjan ohjasi Tiina Harpf vuonna 1987.

9.9.. Maaria Blomma. Jussi Kylätaskun kirjoittama palkittu ja käännetty teos saarnaaja Maria Åkerblomista. Kuunnelma on äänitetty Tampereen Teatterikesän yleisöesityksessä 22.8.1980.
9.9. Unissasaarnaajatyttö.Tositapahtumat ovat pohjana myös Raimo J. Kinnusen kirjoittamassa kuunnelmassa, jonka ohjasi Heljä Talvikki Ahonen vuonna 1985. Pääroolissa loistaa Kati Outinen.
9.9. Aikavuoto (1987). Kiia Kallion lasten scifitarinan koulupojasta ja aikakoneesta.
9.9. Napoleonin vaihtoviikot. Scifi-tarina, jossa mies päätyy matkatoimiston kautta 1700-luvulle. Eija Elon käsikirjoittama kuunnelma esitettiin Radioteatterin tieteis- ja mielikuvitusiltamassa 25.5.1991.

16.9. 685. päivä. Avaruusalus Pluton mielenterveydellisellä poliklinikalla eletään 685. päivää maasta lähdön jälkeen, kun nuoren psykiatrin vastaanotolle tulee varsin omituisia potilaita. Olli Lehden kirjoittama scifijännäri vuodelta 1968.
16.9.. Jooskan broidi (2015). Pekka Salon kirjoittamassa kuunnelmassa höyhensarjan ammattirikolliset Jooska ja Korsu saavat komennuksen: Pikkalassa on luksushuvila, ja se on poltettava. Bemari kuitenkin nuukahtaa jo puolimatkassa. Hätiin hälytetään Jooskan pikkuveli Sasu, oopperan vahtimestari. Miesten yhteistyö sujuu tyylikkäästi kuin kananlento.
16.9. Kreivi äänikulisseissa. Markku Lahtela ja Jaakko Pakkasvirta kirjoittama “modernistisen hämärä” jännityskuunnelma vuodelta 1963.
16.9. Valkoinen valas (1976). Paavo Rintala sovitus Herman Melvillen klassikkoromaanista Moby Dick.

23.9. Syöksy sillalta. Jo kadonneeksi luultu Mauri Sariolan jännityskuunnelma vuodelta 1963 kuullaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan - kiitos kuulijalta lahjoituksena saadun äänityksen.
23.9. Kolmen hännän majatalo (1960). Lastenkuunnelma kertoo kolmesta kotieläimestä: Misse-kissasta, Musti-koirasta ja Antonius-hiirestä. Nämä kolme kaverusta jätetään kotitaloon yksin, ilman ruokaa ja hoitoa. Henkensä pitimiksi ne perustavat majatalon, jonka nimeksi valitaan ison rähäkän jälkeen Kolmen hännän majatalo.
23.9. Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri ovat parhaat ystävät ja niillä on takanaan monta yhteistä seikkailua. Niillä ei ole mitään pelättävää, sillä yhdessä ne ovat vahvoja. Kaverukset löytävät Panaman, onnen ja paljon muuta. Janoschin suosittujen lastenkirjojen kuunnelmasovitukset ovat vuodelta 2008.

30.9. Näyttelijä ja ohjaaja Erja Manton valintoja pitkän uransa varrelta: Panttaa korusi, pelasin rahat (1996), Susanna (1998), Vieras mies (2005), Kapeita lautoja (2001), Tiikerihai (2014) ja Perhe Kärkinen (2006-2009).
30.9. Toshiro Mifunen tiikeri(2010). Toshiro Mifune, oikealta nimeltään Arto Pekonen, on Jii Kulmalan ystävä. Lempinimensä hän on saanut Akira Kurosawan luottonäyttelijän mukaan. Sitten on vielä Jii Kulmalan rakastettu, joka vedetään keskelle miesten vanhaa ystävyyttä. Kuunnelma kertoo niistä murenevista illuusioista, joille näiden kolmen henkilön keskinäiset suhteet rakentuvat. Kenen kantti kestää kun naamioiden alta alkaa paljastua totuus?

Syyskuun uusinnat: Lyöty tylpällä esineellä sekä Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla.

Hänen silmiinsä syttyy ylimääräinen timantti ja hänen poskilleen kiipeää kalpeahko tiibetinpuna -kuunnelman näyttelijät Ossi Ahlapuro ja Eila Pehkonen.
Ossi Ahlapuro ja Eila Pehkonen kaulailevat Pirkko Jaakolan käsikirjoittamassa kuunnelmassa Hänen silmiinsä syttyy ylimääräinen timantti ja hänen poskilleen kiipeää kalpeahko tiibetinpuna. Hänen silmiinsä syttyy ylimääräinen timantti ja hänen poskilleen kiipeää kalpeahko tiibetinpuna -kuunnelman näyttelijät Ossi Ahlapuro ja Eila Pehkonen. Kuva: Håkan Sandblom / Yle Pirkko Jaakola,Ossi Ahlapuro,Eila Pehkonen,kuunnelmat

Elokuussa 2020:
5.8. Knalli ja sateenvarjo: Tositarinoita (1992), Putkeen menee (1992).
5.8. Unhola (2006). Janne Tapper on dramatisoinut ja ohjannut kolmiosaisen vanhainkotiin sijoittuvan kuunnelman Harri Tapperin romaanista Unhola. Kirjassaan Harri Tapper iloittelee vanhuuden särmillä, mutta samalla muistuttaa, millaisia paikkoja olemme rakentaneet niille, jotka saavat painua Unholan hämärään.
5.8. . Fedja-setä menee kouluun Fedja täyttää seitsemän vuotta, ja koulunkellot kutsuvat. Myös posteljooni Petshkin innostuu koulunkäynnistä ja etenkin tietokoneista ja internetistä Eduard Uspenskin tarinaan perustuvassa sarjassa vuodelta 2002.
5.8. Jumalapeli (2008) sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa globalisaatio on tuonut Suomen pääkaupunkiseudulle uusia pelkoja ja uhkia. Janne Tapperin kirjoittaman kuunnelman päähenkilö on diplomaattiperheen poika, erilainen nuori, joka muuttaa perheensä mukana ulkomaan komennuksen jälkeen Westendiin. Löytyykö Jumalaa enää mistään?

12.8. Aamulla on liian myöhäistä (1994). Saksofonin, ambulanssien ja poliisiautojen värittämä suurkaupungin yö elää taustalla jännityssarjassa, joka perustuu rikosromaaniin Deadline At Dawn. Cornell Woolrichin yhdenyönkuvauksen on Yleisradiolle dramatisoinut ja suomentanut Timo Kanerva ja ohjannut Rauni Ranta.
12.8. Matkustaminen avartaa (1989). Menestyskirjailija Törövaara viettää juhlia kesähuvilallaan. Kuokkavieraaksi saapuu eräs toimittaja mukanaan tieto, jolle kirjailija ei halua päivänvaloa. Jännityskuunnelman pääosissa ovat Jyrki Kovaleff ja Antti Litja.
12.8. Ei auta itku maailmanmarkkinoilla. Jo kadonneeksi luultu Etsivätoimisto Kurvi & Kurvi -hupijännäri vuodelta 1975 saatiin palautettua kotipesäänsä, kiitos aktiivisille kuuntelijoillemme! Pääosissa kuulemme Pekka Autiovuorta sekä Kauko Helovirtaa.
12.8. Tyhjää ilman Tahvoa (1997). Perheellinen uutisjuontaja, alfauros Tahvo, “Tasse”, Tuominen hurmaa naisia ja aiheuttaa hämminkiä ystävättärien kesken Pirjo Toikan kirjoittamassa ja Janne Tapperin ohjaamassa komediassa.
12.8. Kumittaja. Äiti matkustaa poikansa kanssa lapsuudenmaisemiinsa. Olivatko kouluvuodet kultaisia? Pirjo Toikan kirjoittaman vakavankoomisen kuunnelman ohjasi Janne Tapper 2005.
12.8. Fedja-setä rakastuu. Outi Valle ohjasi Eduard Uspenskin teokseen pohjautuvan kymmenosaisen lastensarjan vuonna 2000. Fedja-setä ihastuu valokuvan kaunottareen, eikä Prostokvashinon kylässä mikään ole sen jälkeen ennallaan.

19.8. Ray Bradburyn (22.8.1920-5.6.2012) teoksiin pohjaavia kuunnelmia: Kolmen naisen kesä perustuu Bradburyn romaaniin Voikukkaviiniä. Radiodraama kuvaa tulikuumaa kesää Illinoisissa Green Townin pikkukaungissa vuonna 1928 kolmen vanhan naisen tarinan kautta. Marja Rankkala dramatisoi teoksen vuonna 1976. Kartanon kaamea polttaminen (1985) pohjautuu Bradburyn novelliin The Terrible Conflagration up at the Place ja vie Irlantiin vuoteen 1916. Teoksen on Yleisradiolle suomentanut ja dramatisoinut Pekka Markkula. Marja Rankkala dramatisoi ja ohjasi scifikuunnelman Savanni Ray Bradburyn aiheen mukaan vuonna 1968.
19.8. Elokuussa julkaistaan 80 vuotta täyttävän kirjailija Pirkko Jaakolan (s. 21. elokuuta 1940 ) radiodraamoja. Jaakolan kuunnelmatuotanto on laaja ja monipuolinen, ja jo teosten nimet houkuttavat omalta osaltaan kuuntelijaa jaakolalaiseen maailmaan: Hänen silmiinsä syttyy muutama ylimääräinen timantti ja hänen poskilleen kiipeää kalpeahko tiibetinpuna (1970), Puksipensaassa rakastaa ihana merimies lihavaa naista (1969), Uneksijan ehtoollinen (1967) ja Looginen puhelu (1976).
19.8. Tätien matkassa (1984). Tämän riemukkaan lastenkuunnelmasarjan Pirkko Jaakola kirjoitti puolestaan Yleisradiolle apunaan 11-vuotias Antti Jaakola. Kesäisessä sarjassa tavataan Joppe, joka lähtee kesälomareissulle kummitätiensä Irenen ja Marjatan kanssa. Joppe on tätiensä kanssa samalla aaltopituudella vaikkakaan ei aina samaa mieltä asioista. Sarjan on ohjannut Outi Nyytäjä.

24.8. Kotikatu täyttää 25 vuotta! 24.8.1995 pyörähti käyntiin yksi Ylen viime vuosikymmenten ikonisimmista draamasarjoista. Vaan kuinka moni muistaa, että Kotikadusta tehtiin vuosina 2003-2005 myös radioversioita? Juhlan kunniaksi olemme koostaneet tämän 10-osaisen näytteen radiosarjan jaksoista.

26.8. Tarina suosta ja tiestä on Roope Alftanin kirjoittama lastenkuunnelma, joka kertoo luonnonsuojelusta ja aikuisten päätöksistä. Ritva Valkama on kertoja Tiina Harpfin ohjaamassa kuunnelmassa vuodelta 1990.
26.8. Nainen ja musta mäyräkoira (1980). Jännittävässä lastenkuunnelmassa salapoliisi Perry Clifton pääsee tutkimaan outoa tapausta: lontoolaisen tavaratalon koruosastolta katoaa arvokas briljanttikoru kuin tuhka tuuleen Perry alkaa penkoa outoa rikosta apunaan naapurinpoika Dicki. Lasten radion sarja perustuu Wolfgang Ecken lastenkirjaan, ja sen on ohjannut Seppo Kolehmainen .
26.8. Kauppatorilla klo 11. Martti Tschokkinen on toimittaja Heinonen, joka selvittää Helsinkiä hämmentävää epidemiaa: miksi ihmisten tunnetilat muuttuvat yhtäkkiä? Meneekö etusivu uusiksi? Tauno Yliruusin kirjoittama kuunnelma on vuodelta 1964.

Elokuun uusinnat: Naisdekkaristeja, Vainaja pilkkahinnalla, Ella ja kiristäjä.

Pirkko Hämäläinen ja Kati Outinen Irmelin ja Päivin roolissa komediassa Irmeli ja Päivi Mukkulassa vuodelta 2002.
Irmeli ja Päivi matkustavat tänä kesänä Mukkulan kirjailijakokoukseen. Pirkko Hämäläisen Irmeli ja Kati Outisen Päivi fanittivat heinäkuussa niin taiteilijoita kuin insinöörejä Sinikka Nopolan ja Pirjo Toikan kirjoittamissa komedioissa. Pirkko Hämäläinen ja Kati Outinen Irmelin ja Päivin roolissa komediassa Irmeli ja Päivi Mukkulassa vuodelta 2002. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Pirkko Hämäläinen,Kati Outinen,kuunnelmat,draamakomediat,Radioteatteri

Heinäkuussa 2020:

1.7. Knalli ja sateenvarjo: Sotilasfarssi (1988) & Vapaaehtoiset (2001).
1.7. Ikiliikkuja Timjami. Timjami on aina matkalla paikasta toiseen. Kesäloma kuluukin juoksujalkaa, kun hän rientää kaupungin uimarannoille, tavarataloihin ja hyppää välillä jopa lentokoneeseen. Aika vauhdikasta menoa siis Tittamari Marttisen sovittamassa lastenkuunnelmasarjassa vuodelta 2003.
1.7. Outo ikoni. Iltauutisten reportteri Jorma Terä lähtee vastentahtoisesti kirjoittamaan juttua taidehuutokaupasta rööperiläisessä divarissa. Juttukeikka saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun huutokauppias löydetään tajuttomana ja pian myös Terän kollega Nina Berg siepataan. Olli Lehden kirjoittama ja Keijo Kompan ohjaama 4-osainen jännityskuunnelma on vuodelta 1968.

8.7. Kantolan perhe osat 40-61. Mitä kuului Kantolan perheelle keväällä 1977?
8.7. Loruntallaajat. Viri on hyväntuulinen suomenhevonen, Ali-koira ja Fiina-kissa sen ystäviä. Koska isännällä on syntymäpäivä, ovat eläimet tilanneet lahjaksi satelliittiohjauksella toimivat ruohonleikkurin. Mutta postissa paketit ovat vaihtuneet ja isännän lahjapaketista tuleekin esiin puutarhatonttu Sihvonen, joka on matkalla tonttujen seminaariin esiintymään. Mari Mörön lastenkuunnelman ohjasi Juha Kandolin vuonna 2006.

15.7. Fanittaa voi muutakin kuin Dingoa! Pirjo Toikan ja Sinikka Nopolan luomat Päivi ja Irmeli ovat ystävättäret, jotka ihastelevat ja ihmettelevät maailmanmenoa, ja aina täysillä. Naisilta ei omastakaan elämä puutu absurdeja käänteitä: Kuunnelmassa Kieslowskin niska (1995) kulttuurinsatuntevat Päivi ja Irmeli meinaavat pudota ravintolatuoleiltaan, kun he bongaavat naapuripöydästä kuuluisan puolalaisohjaajan takaraivon. Huomaako kukaan muu, että itse Kieslowski on täällä tänään? Irmeli ja Päivi Mukkulassa (2002) vie kansainvälisille kirjailijapäiville. Mukkulaan mennään bussilla, jossa älyllinen pyörre ja kansainvälinen kirjailijakaarti odottaa. Naiset kiirehtivät kaupungintalon avajaiscocktaileille, pitäähän tärkeät kontaktit tärkeiden taiteilijoiden kanssa luoda jo ensimmäisenä iltana. Päivi ja Irmeli kohtaavat Jorma Ollilan (2004) vie Nokian pääkonttoriin Keilaniemeen, jonne ystävättäret tuulihousut kahisten pujahtavat sauvakävelynsä lomassa. Löytyykö jostain talon kuuluisa isäntä, he jännittävät sisällöntuottajien keskellä.
15.7. Hyvää yötä insinööri. Puhelin soi. Naisääni toistaa kaiken, mitä mies puhelimeen sanoo. Kun mies lopettaa, sama nainen soittaa pian uudestaan. On myös toinen soittaja, möreä miesääni. Hän haluaa tietoa, kuten missä miehen vaimo ja lapset ovat. Esa Leskisen jännityskuunnnelma vuodelta 1996.
15.7. Kärrykoti kullan kallis. Peltohiiriperhe oli muuttanut asumaan pitkään käyttämättömänä olleeseen pappa Tolvasen auton peräkärryyn, tarkemmin sanottuna peräkärryssä lojuvaan tyhjään autonrenkaaseen. Kesken hiirikaksosten syntymäpäivien pappa Tolvanen päättää lähteä peräkärryllä viemään halkoja ystävälleen ja hiiret joutuvat mukaan. Mari Mörön kirjoittama lasten seikkailukuunnelma vuodelta 2003.

22.7. Rakentajan ruumisarkku. Kaupungin entinen kulttuurisihteeri Timo Lahtinen on kärsinyt rangaistuksensa kavalluksesta ja vaikka hän pyrkii vain selvittämään omat kuvionsa, joutuu hän tahtomattaan keskelle isoa tapahtumasarjaa. Joku yrittää polttaa suojellun rakennuksen ja tappaa suojelua puoltavan naistoimittajan sekä eläkkeellä olevan naisopettajan. Pentti Pesä kirjoitti ja ohjasi kolmiosaisen kuunnelmasarjan vuonna 1991.
22.7. Niin kauan kuin aurinko nousee (1971). Päivä on määrätty Tickisall-heimon reservaation viimeiseksi. Valkoiset maanomistajat odottavat intiaanireservaatin ulkopuolella, jotta pääsevät valtaamaan maat. Intiaanit ovat vedonneet tehtyihin sopimuksiin, mutta turhaan. Intiaanipäällikön loitsut ovat viimeinen keino. Avram Davidsonin novellin suomentanut ja sovittanut Ari Koskinen. Ohjaus: Raiku Kemppi
22.7. Vihreä veräjä (1969). "Sellaiset ihmiset kuin me, tulevat aroiksi, juurtuvat aloilleen, ja rupeavat pelkäämään.” Voiko elämänsä suuntaa muuttaa, ja vielä vanhemmalla iällä? Kuunnelma on sovitus R. C. Sherriffin vuonna 1936 julkaistusta romaanista Greengates.
22.7. Älkäämme halveksiko tätä pienten alkujen päivää (2007). Tarina suomalaisesta pariskunnasta, joka lähtee, lapsineen, Afrikkaan tekemään lähetystyötä. Juuri mikään paikan päällä ei vastaa heidän odotuksiaan. Ankarista olosuhteista ja kristillisten ja paikallisten tapojen yhteentörmäyksistä huolimatta he jaksavat sinnikkäästi uskoa sekä tehtävään, johon heidät on valittu, että toisiinsa. Lopulta vaikeudet käyvät kuitenkin ylivoimaisiksi ja heidän on pakko tehdä ratkaisunsa. Radioteatterille kirjoittanut: E.L.Karhu. Ohjaus: Soila Valkama.

29.7. Kesän 1926 kirjeet. Boris Pasternakin, Marina Tsvetajevan ja Rainer Maria Rilken kirjeenvaihto avaa kirjailijoiden elämää, keskinäisiä yhteyksiä ja tunteita kesällä 1926. Kuunnelman sovitti elämäkerrallisten tekstien ja runojen pohjalta Seppo Parkkinen 1993.
29.7. Matka maalle asettaa vastakkain kaksi elämänpiiriä, pientalon emännän ja hänen tyttärensä maailmat. Tytär on eronnut miehestään ja palaa lapsensa kanssa kotitilalle. Kumpikin elämäntapa, maalainen ja kaupunkilainen, esitetään yhtä tasapuolisesti. Mummon maailma on kuitenkin katoamassa ja lapsen silmin kesänvietossa on haikeita sävyjä. Äitinä vuoden 1970 kuunnelmassa on Anneli Sauli.
29.7. Matkalla Madrasiin (1966). Karheakätinen, väsynyt mies junassa herättää ihmetystä kanssamatkustajista. Pölyiset saappaat, pussihousut, kulunut matkalaukku. Hyppäsi Ylivieskassa junaan. Ja väittää olevansa matkalla aina Intiaan saakka!

Heinäkuun uusinnat: Hirtettyjen kettujen metsä.

Kirjailija Robert (Roope) Alftan nauraa, katsoo oikealle kuvassa vuodelta 1970.vuodelta
Robert (Roope) Alftanin radiodraamoja 1970- ja 1980 -luvuilta kuultiin kesäkuussa. Kuva on 1970-luvulta. Kirjailija Robert (Roope) Alftan nauraa, katsoo oikealle kuvassa vuodelta 1970.vuodelta Kuva: Yle Kuvapalvelu kuunnelmat,Robert Alftan

Kesäkuussa 2020:

3.6. Knalli ja sateenvarjo: Knalli ja sateenvarjo: Porno pois (1991), Knalli ja sateenvarjo: Itsepäinen ja itsenäinen (1987).
3.6. Kirjailija Robert Alftanin kuunnelmia (s. 8.6.1940): Joutsentyttö (1983). Alftanin kirjoittaman radiodraaman aikajänne kulkee sisällissodasta nykyisyyteen. Päähenkilönä on Eila Pehkosen esittämä ruumiinpesijä. Kreivi Hamilton Suomea vapauttamassa (1976). Dokumenttiaineistoihin perustuva kuunnelma on sisällissodan kuvaus, ja se vie ruotsalaisupseerin elämään Suomessa ja vuoden 1918 sotanäyttämölle ja tapahtumiin Pietarsaareen. Mem ja Zin. Alftan sovitti Kurdien kansallissadun Memin ja Zinin rakkaudesta radiolle vuonna 1975. Alftan palveli suomalaisissa YK-rauhanturvajoukoissa Kyproksella 1964. Nuo kokemukset ovat Sotilaalle sopimaton käyttäytyminen (1983) -kuunnelman pohjana. Haaksirikko (1977) selvittää, mitä tapahtui M/S Körsnäsille 6.11.1957?
3.6. Prinsessa Ryysynen ja Sirkus Fauna. Prinsessa Ryysynen on Ruususen reipas ja eläväinen pikkusisko. Eräänä päivänä sirkuksen karhu tulee tervehtimään kaikista maailman tytöistä juuri Ryysystä. Mitä karhu pyytää? Esko-Pekka Tiitisen kirjoittama ja Outi Vallen ohjaama kolmiosainen lastenkuunnelma on vuodelta 2008.

10.6. Kuopion takana (1961). Gustaf von Numersin vuonna 1891 ruotsiksi kirjoittamaa näytelmää on pidetty yhtenä suomalaisen huvinäytelmistön kantateoksena. Kuunnelma vie leppoisaan tunnelmaan syrjäseuduille. Urpo Laurin ohjaaman esityksen erikoisuutena on se, että papit ja heidän perheensä Kuopion takana puhuvat savon murretta.
10.6. Tulipa Kytrelahden naisillekin kesä (1960). Kesäinen kuunnelmarapsodia vie vanhanajan kirkonkylän tunnelmiin ja suven ihmiskahinoihin.
10.6. Tie kaupunkiin. Arvo Aallas kirjoitti huvikuunnelman kesästä, jota ei koskaan tullut. Nuorten radion hupailu on vuodelta 1961.
10.6. Kimmo Kimalainen. Pentti Siimes eläytyy Kimmo Kimalaisen rooliin Raiku Kempin ohjaamassa Lasten radion kuunnelmasarjassa vuodelta 1962.

17.6. Ydintodistaja (1977). Heikki Kolehmaisen kirjoittama kuusiosainen jännityssarja vie ydinvoiman lähteille. Ydinvoimalainsinööri Moira Couta näyttelee Elli Castrén ja toimittaja Mauri Routa on Lars Svedberg.
17.6. Ranta, Meri, Tuuli, Saari (1971) Seela Sella ja Rauno Ketonen esittävät pariskuntaa, joka lähtee juhannuspurjehdukselle. Asiat yritetään kohdata, niin kuin ne ovat.
17.6. Narrin naurusäkki eli satu vallasta ja kumouksesta (1987). Narri lähtee etsimään nauruaan Hannele Huovin kirjoittamassa ja Tarleena Sammalkorven ohjaamassa lastenkuunnelmassa.
17.6. Noita Nokinenän taikakesä (1983). Eräänä päivänä Vilma Väkäleuka saa valtavan kasan postia. Selviää, että hänet on tietämättään valittu Suomen noita-akkojen yhdistyksen sihteeriksi. Pian huomataan, että kaiken takana on Noita Nokinenä, joka aikoo järjestää Noitavuorellaan kansainväliset erikoistaikakurssit.
17.6. Noita Nokinenän suvijuhla (1984). Kuusimetsän luonnonsuojeluväki järjestää keijuäiti Kielon juhlaa. Juhlatoimikunta saa apua Hanna Harvahampaalta ja Vilma Väkäleualta. Myös Kissa Kippurahäntä on mukana järjestelyissä. Vaan ulkomailla Kansainvälisen Noitaliiton tehtävissä puuhastellut Noita Nokinenä palaakin yllättäen takaisin kotiin ja alkaa järjestää Noitaliiton juhlia -juuri samaan aikaan keijuäidin juhlan kanssa. Mitä tikkerperiä! Ketkä lopulta juhlivat Noitavuorella?

24.6. Todellisuuksien kosketus (1979). Jännityssarjan päähenkilönä on äidinkielenopettaja, jonka oppilaan ainekirjoituksessa tulee vastaan eräs merkillinen tarina. Se on kuin ennustus: kellotapuli syttyy tuleen. Kuusiosaisen jännityssarjan on kirjoittanut Olavi Lehtonen ja ohjannut Keijo Komppa.
24.6. Sota huokeaan erikoishintaan. Lakko Pariisin Orlyn lentokentällä aloittaa tapahtumavyöryn, joka vie suomalaispariskuntaa ympäri maailmaa. Seitsemänosaisen jännityskuunnelman kirjoitti Olavi Lehtonen ja ohjasi Rauni Ranta vuonna 1978.
24.6. Kama Sutra New Rebel. Armilla on elämän ehtoopuoleen virittäytynyt aviomies Jalo ja vasta hankittu kirjauutuus Kama Sutra New Rebel. Kirjan avulla Armi uskoo pelastavansa pariskunnan kuihtuneen seksielämän ja houkuttelee Jalon kesämökin eroottiseen rauhaan. Kuunnelma on vuodelta 2015.
24.6. Käärme kulkevainen (1989). Irmelin Sandman-Liliuksen kirjoittama lastenkuunnelma on satu käärmeloitsusta ja matkasta velholaan.

Kesäkuun uusinnat: Pitkät jäähyväiset , Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa.

Kari Franck osoittaa sormella Martti Tschokkista kuunnelmassa Narri kartanon valtiaana.anen.
Martti Tschokkinen ja Kari Franck kuunnelmanteossa vuonna 1972 radiodraamassa Narri kartanon valtiaana. Kari Franck osoittaa sormella Martti Tschokkista kuunnelmassa Narri kartanon valtiaana.anen. Kuva: Håkan Sandblom / Yle kuunnelmat,Kari Franck,Martti Tschokkinen

Toukokuussa 2020:

6.5. Knalli ja sateenvarjo: Vahtimestari vauhdissa (2001), Sinä vakooja (1984). Ministeriön erikoisosaston virkamiehet ovat taattuun tapaan asioiden päällä.
6.5. Verinen lyhty (2017). Pienen hämäläiskylän elämä nyrjähtää sijoiltaan, kun maantieltä kajahtaa laukaus. 1979 valmistuneen 12-osaisen rikoskuunnelmasarjan on kirjoittanut Jalmari Finne ja ohjannut Antero Alpola.

13.5. Vilhelmiina ja Jarmo-kala (2012). Kirsi Porkan lastenkuunnelmassa neuvokas Vilhelmiina-tyttö ratkoo kaupungin pulmia uuden ystävänsä Jarmo-kalan kanssa.
13.5. Koira Helge ja avaruusalus (2008). Aivan tavallisen jäniskoiran elämä mullistuu Juha Ruusuvuoren lastenkuunnelmasarjassa, jonka ohjasi Outi Valle. Kertojana on Jarmo Heikkinen.
13.5. Mammutti Klaara isää etsimässä (2005). Juha Ruusuvuoren kirjoittama neliosaisen lastenkuunnelma kertoo Kaukasiassa asuvasta Mammutti Klaarasta ja hänen äidistään, joita seikkailu kutsuu. Hulvattoman kuunnelmasarjan ohjasi Tuula Nyman.
13.5. Toinen teistä on murhaaja Matti Pirkolan kirjoittama jännityskuunnelma vuodelta 1973 vie sirkukseen, jossa on käynyt kuolema.
13.5. Kuka viimeksi nauraa (1988). Mies saa kiristyskirjeen ja kummalliset tapahtumat käynnistyvät. Jännityskuunnelman on Yleisradiolle kirjoittanut Tapani Rinne ja ohjannut Lasse Lindberg.
13.5. Kallistuma (2011). Sisarukset lähtevät Ruotsin-risteilylle. Kati Kaartisen kirjoittamassa Radioteatterin kuunnelmassa luodataan matkan aikana luokkaeroja ja elämänarvoja.

20.5. Näyttelijä Kari Franckin kuunnelmia (s. 22.5.1940): Hakaniemen leipomossa 1906. Ilpo Tuomarilan kirjoittamassa radiodraamassa vuodelta 1976 Kari Franck on senaattori Leo Mechelin, joka joutuu vuonna 1906 pakenemaan katulevottomuuksia Helsingin Hakaniemen torin laidalla sijaitsevaan leipomoon. Ei aivan tavallinen työnhakija (1970). Radiodraaman ohjasi Päivi Istala. Ehdotus itsemurhaajalle (1984). Kari Franck on psykiatri Jarmo Lavilan ja Ilkka Vanteen ohjaamassa jännittävässä kuunnelmassa. Narri kartanon valtiaana (1972). Dostojevskin romaanin pohjalta sovitetussa radiodraamassa Kari Franck on Foma Opiskin, kartanon valtias sekä entinen narri. Mitä tehdä kun rakastettu syöksyy yön pimeyteen (1971). Pirkko Jaakolan kirjoittaman kuunnelman ohjasivat Raiku Kemppi ja Josef Braun.
20.5. Täydellisen taivaan alla. Miten saada yhteys toiseen ihmiseen? Marko Järvikallaksen kirjoittama radiodraama on vuodelta 2005.

27.5. Scifi-kuunnelmia: Mustat kasvot (1993). Annette Arlander sovitti ja ohjasi venäläisen futuristin Velimir Hlebnikovin absurdin kertomuksen pienoiskuunnelmaksi, Pesä (2012). Sampo Issakaisen kirjoittama tieteiskuunnelma vie tulevaisuuteen, jossa vanhustenhoitoa kehitetään yllättävällä hoitomenetelmällä, Uljas uusi maailma (1988) Kirjailija Aldous Huxleyn teokseen pohjautuvassa tieteistarinassa eletään maailmanhistorian uutta aikakautta, Fordin vuotta 632.
27.5. Orenburgilainen satukirja. Seppo Parkkisen kirjoittama kuunnelma vie ihmisiä yhdistävien voimien äärelle. Mikä meitä yhdistää, eri aikoina ja yli sukupolvien? Radioteatterin kuunnelman ohjasi vuonna 2004 Eija-Elina Berghom.

Toukokuun uusinnat: Kätkäläinen (1979). Rauni Rannan ohjaama radiodraama perustuu Simo Hämäläisen suosittuun romaaniin vuodelta 1978. Teoksen on radiolle sovittanut Seppo Rantonen. Varjoissa kulki kuolema (1985). Pekka Salon kirjoittamassa sarjassa on kansainvälistä, menevää tunnelmaa ja hyytäviä käänteitä. Neliosaisen jännityskuunnelman ohjasi Rauni Ranta. Pimeyden vasen käsi (1993). Ursula Le Guinin vuonna 1969 scifi-klassikkoon pohjautuva kertomus vie kuulijat Gethenin planeetalle, jossa kilpailee kaksi valtakuntaa, Karhide ja Orgoreyn. Avaruuden panttivangit (1990). Jännittävä lasten scifiseikkailu alaluokkalaisille perustuu brittiläisen tiedekirjailija Nicholas Fiskin samannimiseen kirjaan. Yksityisetsivä Liidun seikkailut osat 4-6 & 21-24. Vainaja ehtii ensin, Viiden miljoonan painajainen, Heinähattu ja Vilttitossu: Littoisten riiviö.

Näyttelijät Eeva-Kaarina Volanen ja Eila Peitsalo pressikuvassa kuunnelmaa Untako lienee varten 11.8.1975
Eeva-Kaarina Volanen ja Eila Peitsalo esiintyvät kuunnelmassa Untako lienee (1975). Näyttelijät Eeva-Kaarina Volanen ja Eila Peitsalo pressikuvassa kuunnelmaa Untako lienee varten 11.8.1975 Kuva: Håkan Sandblom / Yle Eeva-Kaarina Volanen,Eila Peitsalo,kuunnelmat,Untako lienee

Huhtikuussa 2020:
1.4. Knalli ja sateenvarjo: Vankilakundeja (1987), Piinapenkissä (1988), Lamm lasaretissa (2000), Helunan tähtihetki (2007).
1.4. Olipa kerran Beatles (1980). Uskomaton, mutta tosi kertomus neljän tavallisen liverpoolilaisnuorukaisen noususta maailman kuuluisimmaksi yhtyeeksi. Kuunnelman ovat käsikirjoittaneet Jake Nyman ja Timo Kanerva.

8.4.. Maria Jotunin teoksiin pohjautuvia väkeviä, oivaltavia ja kutkuttavia radiodraamoja aina Huojuvasta talosta pienoisnovelleihin: Huojuva talo (1988), Arkielämää (1969), Palvelustytön romaani (1981), Onnellinen Heliina (1966), Tohvelisankarin rouva (1972) , Ikkunanpesijöitä (1975), Kansantapa (1975), Untako lienee (1975), Rouva Jotuni (1985), Kun avioliitto on liian pitkä (1985), Mies on soma (1985), Liena liru, nythän on piru (1985), Unta (1985).

8.4. Pelto (2010). Kuunnelma kuvaa tunnetiloja, jotka maalla eläminen, yksin, voi tuottaa äärimmillään. Niinkin hyvät ja toivottavat asiat kuin rauha, hiljaisuus ja muuttumattomuus saattavat sisäisten paineiden alla johtaa ennakoimattomiin purkauksiin. Kirjoittanut Tuomas Timonen.
8.4. Noita Nokinenän yötaika (1983). Jotain taitaa olla tekeillä, kun jokin käsittämätön lentävä kapistus rikkoo ufotutkija Umpun mökin katon, ja samoihin aikoihin kansainvälisen noitaliiton taikamenojen suuri opaskirja katoaa.
8.4. Noita Nokinenän luutalentokilpailut (1985). Noita Nokinenä on taas vauhdissa: hän aikoo järjestää Noitavuorella kansainväliset luutalentokilpailut. Kun kilpailupäivä lähestyy, Kuusimetsän kunnan lähistöllä alkaa tapahtua kummallisia rikoksia, ja kaiken kukkuraksi kissanpennut Roope ja Kielo katoavat.
8.4. Pikku siili (1980). Heikki Määttänen tulkitsee Lea Pennasen iki-ihanaa lastenkirjaa Pikku siili.
8.4. Pinokkio Pitkänenä (1994). Jukka Puotila tulkitsee ainutlaatuiseen tyylinsä Carlo Collodin lastenkirjaklassikon Pinokkio Pitkänenä.

15.4. Ehdotus elämäksi - kolme variaatiota kirjailijan elämästä (2000). Kuunnelmatrilogian pohjana on kirjallisuutemme toisinajattelija Matti Pulkkisen tuotanto. Kuunnelman on ohjannut ja Pulkkisen teosten pohjalta käsikirjoittanut Helena Ihala. Pääosa & musiikki: Vesa-Matti Loiri.
15.4. Väärä käsi (1986). Poliisipäällikkö, apteekkari, rakennusurakoitsija ja majuri ovat säännöllisesti kokoontuva korttiporukka. Pari päivää sököillan jälkeen rakennusurakoitsija tavataan ammuttuna kotoaan, ja viikkoa myöhemmin apteekkarin rouva löytyy kuolleena sängystään. Apteekkari on etelänmatkalla. Tapahtumat tuntuvat poliisipäälliköstä ongelmallisilta, mutta jotakin amatöörimäistä niissä on, vaikkei hän ratkaisua heti keksikään. Jännnityskuunnelman on kirjoittanut Raimo Juntunen ja ohjannut Hannu Lauri.
15.4. Ihmissuhderikos (1992). Jo vähän aikaan yhdessä ollut naiskemisti ja mieslääkäri käyvät läpi parisuhdettaan ja tulevaisuuttaan. Pienoiskuunnelman on kirjoittanut Pekka Salo ja ohjannut Rauni Ranta.

22.4. Mimmi-lehmä ja varis (2006). Lastenkuunnelman Jujja ja Tomas Wieslanderin kirjasta on sovittanut ja ohjannut Eeva Litmanen.
22.4. Et muista, et unohda (1969). Sanomalehtimies Raimo Reima joutuu agentiksi asekauppojen ja arvometallien hämäryyksiin Helsingin diplomaatti- ja lehtimiesmaailmaan sijoittuvassa jännnityskuunnelmassa. Kuunnelman on kirjoittanut Otto Lind ja ohjannut Esko Mannermaa.

29.4. Vappu (1973). Kirjoittanut Daniel Katz ja ohjannut Ritva Holmberg. Pääosassa Esko Salminen.
29.4. Luokkatoverit (1979). Kirjoittanut Robert Alftan ja ohjannut Kalle Pursiainen. 1970-luvun vappuun sijoittuvassa kuunnelmassa esiintyvät: Kari Väänänen, Ari Piispa, Paavo Hyttilä ja Kaija Paasi.
29.4. Paratiisilintuja (2013). Isabel Lähteen kirjoittama aistillinen kesäkuunnelma kysyy miltä minä tunnun rakastelun hetkellä, millainen on toisen ihmisen kokemus minusta? Ohjaus: Kaisa-Liisa Logrén. Rooleissa: Marjaana Kuusniemi, Hanna Seppä, Jarkko Nyman, Lauri Tilkanen.

Huhtikuun uusinnat: Vainaja kaupan päälle, Yksityisetsivä Liidun seikkailut osat 1-3 & 16-20, Kiiski ja kiväärit, Vanha kultaraha, Onnellinen mies, Robin Hood, Me Rosvolat, Ella teatterissa, Risto Räppääjä ja kauhea makkara, Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä, Fedja-setä ja täti Tamara & Noita Nokinenän pääsiäiskokko.

Näyttelijä Leea Klemola istuu kylpyammeessa lasi kädessä.
Leea Klemola esittää yksityisetsivä V. I. Warshawskia rikosdraamassa Tulen jäljet Näyttelijä Leea Klemola istuu kylpyammeessa lasi kädessä. Kuva: Ari-Pekka Keränen Leea Klemola

Maaliskuussa 2020

4.3. Knalli ja sateenvarjo Tilaa huipuilla (2002) ja Maapallon ympäri 80 sekunnissa (1988).
4.3. Tulen jäljet (1996). Rikoskuunnelma Sara Paretskyn romaanista V. I. Warshawski ja punainen kukko. Dramatisoinut ja ohjannut Tuija Kokkonen.
4.3. Hiekasta nousee lootuksen kukka. Entinen turvallisuuspalvelun mies luuhaa ravintoloissa. Joku yrittää tavoittaa häntä, onko miehellä jotain salattavaa? Viisiosaisen jännityskuunnelman ohjasi Rauni Ranta vuonna 1979. Ohjaaja Rauni Rannan tuotantoon kuului vuosikymmenien aikana satoja kuunnelmia. Rannan elämäntarina oli värikäs.

11.3. Se pikkuinen Lotta (1962). Astrid Lindgrenin klassikkotarina lapsille. Ohjaus Raiku Kemppi.
11.3. Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja (2015). Muistattehan sankarimme Hakaniementorin Puluboin ja hänen ystävänsä Ponin eli Mai-tytön? Tällä kertaa he seikkailevat vaarallisessa metsässä eli pöpelikössä, luvassa on myös elokuvaamista ja rakkautta! Ohjaus: Erja Manto.
11.3. Lootin vaimo (2011). Kuunnelma yksinhuoltajuudesta, lapsen kasvattamisen haasteista ja yksinäisyydestä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Miira Sippola.

18.3. The Everlast. Bändillä on ollut joskus yksi hittikin. Nyt The Everlast heittää hääkeikkoja. Haave menestyksestä elää, vaikka kaikki ovat kyllästyneitä toisiinsa. Kuunnelman sovitti samannimisestä näytelmästään Radioteatterille Okko Leo vuonna 2013.
18.3. Luuli elävänsä eli Heli ja Kyllikki (1993). Pirjo Toikan kirjoittamassa kuunnelmassa tavataan kaksi naista eksyksissä omassa elämässään: entinen taistolainen Heli ja umpitavallinen siivooja Kyllikki.

25.3. Areenaan tulee tuhti paketti kuunnelmia maaliskuussa syntyneen ja kuolleen Nikolai Gogolin teosten pohjalta: Nenä (1962), Huvinäytelmän jälkeen (1967), Huijarit (1968), Mielipuolen päiväkirja (1994) ja Kuolleet sielut (2000).

25.3. Maaliskuun lopulla julkaistaan Areenaan myös käsikirjoittaja, ohjaaja Heikki Huttu-Huttusen kuunnelmia: Kulku vuodelta 1996 pohjautuu Lassi Nummen samannimiseen novelliin Elämystuote vuodelta 2007 vie Lappiin, jonne yksi menee hakemaan hiljaisuutta ja jossa lappilaisilla ja niinsanotuilla aktivisteilla on omat menonsa ja meininkinsä, josta media tykkää. Suomies (1995) pohjaa Jyrki Kiiskisen romaaniin: suosta on löydetty mies, joka ennen hetteikköön upottamistaan tapettu hirttämällä.

25.3. Kotka ei pyydystä kärpäsiä.Juhani Peltosen vauhdikas satiiri Suomesta on vuodelta 1989.
25.3. Veristä satoa (1993). Kaivoskaupunki Personvillen mahtavin mies on vanha herra Elihu Wilsson, joka on aikonut myös pysyä vallassa ganstereiden avulla. Mutta kun hänen poikansa, paikallisen sanomalehden toimittaja murhataan, langat alkavat riistäytyä Wilsson kädestä. Sanfranciscolaisen Continental-etsivätoimiston etsivä löytää itsensä keskeltä väkivallan ja laittomuuksien näyttämöä. Jännityskuunnelman on sovittanut ja ohjannut Ari Koskinen Dashiell Hammetin kovaksikeitetystä rikosromaanista.
25.3. Vähän ennen hurrikaania (1993). Amerikassa lomamatkalla oleva suomalaismies viipyy uintireissullaan, ja tyttöystävä tivaa selitystä. Mika osoittautuu aikamoiseksi sähläriksi, eikä näköjään osaa olla pelaamatta pelejään vieraalla maallakaan. Pekka Salon kirjoittajamassa ja Rauni Rannan ohjaamassa kuunnelmassa helppo raha kiinnostaa ja vaaroja vähätellään.

Maaliskuun uusinnat: Vainaja virittää ansan ja vuoden -86 jännärikilpailun sadosta: Ei sellaista tapahdu, Ken kuolemalla kujeilee, Elokuinen iltapäivä, Mutikaisen kylmä kylpy, Pikku pahahukka näyttää kyntensä, Hauska tappaa vanha tuttu.

Kafkan Muodonmuutoksen perhettä esittävät näyttlijät Seela Sella, Terttu Soinvirta ja Kauko Kokkonen poseeraavat kauhistuneina.
Gregor Samsan perheessä meno on jo pökerryttävää. Muodonmuutos-kuunnelmassa ovat mukana näyttelijät Seela Sella, Terttu Soinvirta ja Kauko Kokkonen. Kafkan Muodonmuutoksen perhettä esittävät näyttlijät Seela Sella, Terttu Soinvirta ja Kauko Kokkonen poseeraavat kauhistuneina. Kuva: Håkan Sandblom Muodonmuutos,kuunnelmat

Tulossa helmikuussa 2020

5.2. Knalli ja sateenvarjo: Ministeriön sattumuksia seurataan jaksoissa Tipu tietokoneessa (1990) ja Hampaasta miestä (2002).
5.2. Muodonmuutos. Eräänä aamuna prahalainen kauppamatkustaja Gregor Samsa huomaa muuttuneensa torakaksi. Franz Kafkan tunnetuimpaan novelliin perustuva Marja Rankkalan dramatisoima kuunnelma on vuodelta 1972.
5.2. Kirjeitä Milenalle on kuunnelmamonologi vuodelta 1974. Franz Kafkan teoksen on sovittanut Rauno Ketonen ja esittäjänä on Topi Reinikka. Muista myös: Radioteatterin kolmiosainen Oikeusjuttu, vuodelta 2007.

12.2. Turppituppihirmurönkkö on Tarleena Sammalkorven ohjaama oivaltava ja riemastuttava kolmiosainen sarja Kari Hotakaisen lastenrunoista vuodelta 1990.
12.2. Hiirenpolulla soi (1983). Huru ja Hömelö viettävät hiirenelämää Hupalassa. Musiikintäyteisen 10-osaisen Lasten radion satuseikkailun ohjasi Aune Lind.
12.2. Lassie palaa kotiin. Radioteatterin lastenklassikossa äänessä ovat Aarre Karén ja Antti Litja. 15-osaisen sarjan ohjasi ja sovitti Esko Salervo vuonna 1993.
12.2. Taivaansininen(1997) kuvaa shamaanimatkaa Manalaan. Taidemaalari Ilmari matkustaa Lappiin löytääkseen tien kuolleen poikansa luo. Scifiä ja kauhua sekoittavan Esko Salervon kirjoittaman radiodraaman pääroolissa on Taisto Reimaluoto.

19.2. Cesium 137. Rikoskuunnelma vuodelta 1996. Pekka Salon kirjoittama jännitystarina alkaa, kun etsivätoimistosta löytyy ruumis. ATK-laitteet on hajotettu vaahtosammuttimella. Kenellä on kaunoja yksityisetsivää kohtaan?
19.2. Viimeinen juoksu (1991). Jännityskuunnelmasarja alkaa poliisikamarilta: kuka istuu häkissä? Neliosaisen sarjan dramatisoi Paul-Erik Haatajan rikosromaanin pohjalta Timo Kanerva.
19.2. Järkevä diagnoosi (2006). Yllättävä potilas soittaa sairaalaan. Arvoituksellisen kuunnelman on Radioteatterille kirjoittanut Harri Veistinen.

26.2. Pohjois-Atlantin heilahdus. Maailmannavat ovat vaihtamassa paikkaa: “Nyt ei pihistellä, maailmanloppu tulee.” Kolmiosaisen scifi-sarjan käsikirjoittivat vuonna 2005 Janne Saarakkala ja Jani Manninen.
26.2. Linnut on Nalle Valtialan kirjoittama luonnonsuojeluteemaa käsittelevä scifi-teos tapahtuu 2090-luvulla. Timo Hulmaloja ohjasi kuunnelman vuonna 1978.
26.2. Tarina Troikasta (1983). Tieteiskuunnelmassa tavataan tietokoneasiantuntija, vallanhaluisia huijareita ja puhuva lude. Teoksen on Arkadi ja Boris Strugatskin romaanista dramatisoinut Nina Korimo ja Ben Hellman.
26.2. Kantolan perhe on koolla. Helmikuussa vuoden 1976 tuotannosta kuullaan jaksot 23-39.

Helmikuun uusinnat: Vainaja Elävässä arkistossa. Laser tutkii rikoksia: Kuka murhasi kirjailijan,
Vahingonlaukus, Siivoustalkoot, Räksyttäjä sekä Palanut talo.

Kova kuin kivi -jännityskuunnelman näyttelijät Marjukka Halttunen ja Liisamaija Laaksonen.
Tammikuussa julkaistussa Ruth Rendellin jännitysromaaniin pohjaavassa Kova kuin kivi -kuunnelmassa Liisamaija Laaksonen on kotiapulainen Eunice Parchman. Joan Smithiä näyttelee Marjukka Halttunen Kova kuin kivi -jännityskuunnelman näyttelijät Marjukka Halttunen ja Liisamaija Laaksonen. Kuva: Seppo Sarkkinen Marjukka Halttunen,Liisamaija Laaksonen,jännityskuunnelmat,Radioteatteri,Ruth Rendell (Kirjailija)

Tammikuussa 2020

2.1. Knalli ja sateenvarjo. Ministeriön erikoisosastossa sattuu ja tapahtuu jälleen jaksoissa Sotaisa sotku (1986) sekä Kukkona tunkiolla (2005).
2.1. Kova kuin kivi kertoo luokkaeroista ja koulusivistyksen - tai viime kädessä luku- ja kirjoitustaidon - kaikkialle ulottuvasta merkityksestä. Ruth Rendellin rikosromaaniin perustuvan jännitysdraaman suomensi ja dramatisoi Timo Kanerva ja ohjasi Rauni Ranta. Kuunnelman ensiesitys oli vuonna 1992. Kotiapulaisen Eunice Parchmanin roolin tekee- Liisa-Maija Laaksonen.
2.1. Satuseikkailu Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä vie metsän kätköihin, jossa pikkueläimet viettävät mukavaa elämää laulellen ja toisiaan tukien. Idylliä uhkaa Mikko Repolainen, joka haluaa hotkia suihinsa pienempänsä. Satukuunnelmasarja perustuu norjalaisen Thorbjørn Egnerin 1950-luvulla kirjoittamaan lastenkirjaan. Tarleena Sammalkorpi sovitti ja ohjasi riemullisen ja musiikintäyteisen sarjan vuonna 1997.

8.1. Armas J. Pulla kirjoitti radiolle “kolean pikkukomedian” Masa Jalinen, moraalinen murtovaras. Jännäri on vuodelta 1965. Moraalisen murtovarkaan roolissa on näyttelijä Kauko Helovirta.
8.1. Reino Helismaa teki radiolle lukuisia hupailuja. Kolme veljestä ja vain yksi prinsessa kuultiin radiossa vuonna 1954. Veljekset Möhkö, Pöhkö ja Tilulei matkustavat kosiomatkalle Utopian valtakuntaan. Kuunnelmahupailun ohjasi Marja Rankkala.
8.1. Reino Helismaan kirjoittama hupailu Laiska-Lassin poika ensiesitettiin 1963. Vauhdikas laulujen ja kertojan varassa etenevä gangsteritarina käynnistyy Chicagossa. Luutnantti Lunkentusta näyttelee Esa Saario ja Murto-Masonina on Reino Helismaa.

15.1. Juice Leskisen käsikirjoittama kuunnelma Ravintola Wunderbar vie meluisaan ravintolaan, jossa eletään hetkessä. Ihmisten jutustelut ja pilkkua edeltävä tunnelma äityy hyvinkin sakeaksi. Juice Leskisen radiodraaman ensiesitys oli 1984. Ravintola Wunderbarin ohjasivat ja dramatisoivat Ilkka Toiviainen ja Jake Nyman.
15.1. Kantolan legendaarinen radioperhe on taas koolla. Tammikuussa 1976 startanneesta Kantolan perheestä tuli yksi Ylen pitkäaikaisimmista kuunnelmasarjoista. Areenaan julkaistaan vuoden 1976 jaksoista tammikuussa 2020 sarjan alkuaikojen osat 12-22.

22.1. Tarinoita Uhanasta. Mistä löytää uhanalaisia eläimiä, elämänmuotoja ja ilmiöitä? Tietenkin Uhanasta. Reportteri matkustaa ottamaan selvää omalaatuisesta Uhanan valtiosta Eero Ojasen kirjoittama ja Pekka Ruohorannan ohjaama sarja on vuodelta 1993.
22.1. Koulupoikia on 12-osainen nuortensarja joka vie Budapestin kujille ja joutomaille. Poikajengit taistelevat tilasta. Kuka voittaa kamppailun kaupungin herruudesta? Vuonna 1997 ensiesitetty sarja perustuu unkarilaisen Ferenc Molnárin nuorisoromaaniin ja sen on Radioteatterille dramatisoinut Esko Salervo.
22.1. Epävalta (2007). Elmer Diktoniuksen novellieista rakennetussa kuunnelmassa kysymys kuuluu: mikä on valtaa, mikä epävaltaa? Radioteatterin kuunnelman on dramatisoinut Mikko Viljanen ja ohjannut Ari Kallio.

29.1. Muna-aamu on Auli Mantilan ohjaama krapulainen komedia firman bileiden jälkeisestä aamusta. Hannu Raittila dramatisoi komedian Tuula Rinkisen novellien pohjalta vuonna 1995.
29.1. Kaksinkertainen korvaus (1995). James M. Cainin rikosromaanista Double Indemnity Radioteatterille dramatisoi ja suomensi Timo Kanerva ja ohjasi Pirjo Nyman. Cainin romaaniin perustuu myös klassikkoelokuva Nainen ilman omaatuntoa. Onko täydellinen murha mahdollinen?
29.1. Oikeusjuttu. Radioteatterin kolmiosainen kuunnelma Franz Kafkan klassikkoromaanista. Hannu Heikinheimon ohjaama sarja on vuodelta 2007.

Tammikuun uusinnat: Yksityisetsivä Liidun seikkailut 13-15: Liitu ja huvipuisto, Liitu ja saasteet ja Liitu ja Superkettu. Vainaja palaa elämään, Viimeinen vainaja, Wikmanin pojat, Syvyydestä, Mesmerin piiri

Maata etsimässä -sarjan äänityksissä näyttelijät Jukka Rantanen ja Marjukka Halttunen. Kuvassa keskellä Seppo Laine "siivo" -nimisenä androidina, luuta kädessä ja muovimuki nenässä.
Maata etsimässä -sarjassa ensimmäisiä Paratiisi-planeetalla syntyneitä lapsia esittävät Jukka Rantanen ja Marjukka Halttunen. "Siivo"-androidin rooliin eläytyy näyttelijä Seppo Laine. Maata etsimässä -sarjan äänityksissä näyttelijät Jukka Rantanen ja Marjukka Halttunen. Kuvassa keskellä Seppo Laine "siivo" -nimisenä androidina, luuta kädessä ja muovimuki nenässä. Kuva: Kalevi Rytkölä Maata etsimässä,kuunnelmat,Radioteatteri,nuortenohjelmat

Radiodraaman arkistojulkaisut vuonna 2019

Joulukuussa 2019

4.12. Knalli ja sateenvarjo: Sorrettujen ystävä (2005), Lammin harharetki (1984), Kovan onnen ruukku (1991), Leipää tai sirkushuveja (1988).
4.12. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Tuomas Kyrön kirjoittama Mielensäpahoittaja esiintyi ensi kertaa viisiminuuttisissa jaksoissa Yle Radio 1:ssä. “Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun yöllä oli tullut lunta, millä minä sen autotallin edustan lapioin kun lonkka kolisee?“. 20-osainen sarja (2009).
4.12. Kuinka Kum-Maa on kaikkialla. Lastenkuunnelmasarja perustuu Marjatta Kureniemen rakastettuun lastenkirjaan Kuinka Kum-Maa on kaikkialla. Melina Voipio dramatisoi teoksen neliosaiseksi sarjaksi (2014).

11.12. Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja. Veera Salmen kirjoittamassa ja Erja Mannon ohjaamassa 16-osaisessa luentasarjassa pelastetaan Ponin isää (2014).
11.12. Hempen tiirikka. Olavi Lepän kirjoittaman viisiosaisen jännityskuunnelma vuodelta 1974. Aino-Liisa Raineen ohjaama tarina käynnistyy kansainvälisiltä jazzfestivaaleilta.

18.12. Noita Nokinenän jymyjoulu (1979), Noita Nokinenän joulukaappaus (1981), Noita Nokinenän joulupökräys (1984). Joulunaika saa kummasti maustetta Toini Vuoriston käsikirjoittamien ja ohjaamien Nokinenän ja kumppanien seurassa.
18.12. Jouluruusun legenda. Kuunnelman Selma Lagerlöfin kertomuksen pohjalta dramatisoi ja ohjasi Raiku Kemppi (1976).
18.12. Inkiväärinuha (1975). Aune Lindin ohjaama koko perheen kuunnelma jouluvalmistelujen tuoksinasta.

21.12. James Folletin toivekuunnelmasarjasta Maata etsimässä julkaistaan molemmat tuotantokaudet. Tähtilaiva Haastajan nelihenkisen miehistön avaruusseikkailut ohjasi Rauni Ranta vuosina 1982 ja 1983.

23.12. Nikolai Gogolin jouluisessa fantasiatarinassa Jouluaatto odotetaan kylän nuoria laulamaan, ja mummo kertoo samalla pikku Nikolaille kylän sepästä ja kauniista neidosta (1974).
23.12. Kantolan perhe vuodelta 1976. Legendaarisen Kantolan radioperheen arkielämää joulukuunneltavaksi ja seuraksi. Areenassa julkaistaan sarjan alkupään osat 1-11.

Joulukuun uusinnat: Raymond Chandlerin yksityisetsivä Philip Marlowe esiintyi ensi kertaa Syvä uni -rikosromaanissa (1992).

Marraskuussa 2019

6.11. Knalli ja sateenvarjo: Älä mainosta (1988), Perheetön pelikaani (1986). Ministeriössä eivät toimet lopu.
6.11 Taikatalvi. Tove Janssonin lumoava talvitarina kuullaan 14-osaisena sarjana, lukijana on Tytti Paavolainen (1988).
6.11. Linnunsiipi (1987). Bo Carpelanin kirjoittama herkkävireinen toivekuunnelma varhaisnuorille pohtii ystävyyttä. Ohjaus: Tarleena Sammalkorpi.
6.11. Me sankarit eli millä Berliinin muuri murrettiin (1998). Thomas Brussigin teoksesta Radioteatterille sovittanut, suomentanut ja ohjannut Outi Valle.

13.11.Marraskuun pimeydessä tunnelma tihenee entisestään. Kihelmöintiä tarjoavat Karin Fossumin teokseen perustuva kaksiosainen jännityskuunnelma Piru Valoa kantaa (2012), Matti Pirkolan kirjoittama Milloin miehenne tulee? (1981) ja Osmo Ilmarin Kuolema reikäkorteilla (1969)
13.11. Puluboin ja Ponin kirja. Veera Salmen kirjoittaman 15-osaisen riemastuttavan ja lastenkuunnelman ohjasi Erja Manto (2013).

20.11. Valo yössä: 20-osainen radiomusikaali pohjautuu Tuomari Nurmion musiikkiin ja laululyriikkaan. Kirjoittanut ja ohjannut Marko Järvikallas (2011).
20.11. Miljoonan dollarin lapset (1983). Kuulokuvia Kuulokuvia rock and rollin oppivuosilta. Kirjoittanut Timo Kanerva ja ohjannut Jake Nyman.
20.11. Mio, poikani Mio (1983). Astrid Lindgrenin iki-ihana satukuunnelma. Neliosaisen kuunnelmasarjan ohjasi Aune Lind.

27.11. Pessi ja Illusia. Vesa Mäkelä lukee Yrjö Kokon klassikkosatua (1983).
27.11. Matandun nuolet (1972). Olavi Lepän kirjoittama kuusiosainen jännityskuunnelma. Pääosissa Esa Saario, Elli Castrén ja Keijo Komppa.

Marraskuun uusinnat: Sherlock Holmes ja herttuan poika, Rebekka, Salamurhaajat, Terveisiä Enok-sedältä, Yksityisetsivä Liidun seikkailuja, osat 7-12.

Lokakuussa 2019

2.10. Knalli ja sateenvarjo: Myllystä allikkoon (2005) ja Kummitusjuna (1992). Ministeriön virkamiehiltä eivät tehtävät lopu.
2.10. Taikurin hattu. Lasse Pöysti lukee Tove Janssonin Muumi-kirjaa (1989).

9.10. Tauno Kaukosen kirjoittamat kuunnelmat: Aivan tavallinen ilta (1966), Kihlajaiset (1966), Profeetta (1974) ja Kyyhkyslakka (1983).
9.10. Katriina. Radioteatterin hieno sovitus Sally Salmisen tunnetuimmasta romaanista (1977).
9.10. Pakolaiset. Sovitus Johannes Linnankosken samannimisestä romaanista (1963).

16.10. Mustan myllyn mestari. Otfried Preusslerin nuortenkirjan radiosovitus (1988).
16.10. Kettusaari. Tarina pikkuketusta ja sen ystävistä. Kirjoittanut Lea Pennanen (1982).

23.10. Espanjalainen hevonen. Neliosainen jännityskuunnelma. Kirjoittaneet Daniel Katz ja Ulla Ranta (1987)
23.10. Tiikeripyton. Jännityskuunnelmasarja. Kirjoittanut Pekka Salo (1978)
23.10. Leivänmuruja pikkulinnuille. Viisiosainen jännityskuunnelma. Kirjoittanut Tuulikki ja Olavi Linnus (1978).

30.10. Kuunnelmia scifi-mestari Roy Bradburyn novellien pohjalta: Murhaaja (1963), Marsilaisten maihinlasku-77 (1969) ja Dudley Stonen kummallinen kuolema (1961).
30.10. Pet Shop. Kuusiosainen aikuisten kauhusatu, trilleri sairastuvasta kaupungista ja sen ihmisistä. Kirjoittanut Laura Gustafsson. (2012)
30.10. Aateluus velvoittaa. Kauhukomedia, kirjoittanut Lilli Suomalainen.

Lokakuun uusinnat: Hautasi on Odessassa, Vainaja puuttuu pelistä, Pekka Töpöhäntä Amerikassa, Hamsterit, Nalle Puh rakentaa talon.

Syyskuussa 2019

4.9. Knalli ja sateenvarjo: Kaaos kanavalla (1986) ja Lehdistön mahti (2008)
4.9. Koulussa ei sovi kummitella. Etsivätoimisto Kurvi & Kurvi touhuissa vuonna 1971.
4.9. Leo Hero oli luuseri eli Radioteatterin käsikirja rikoksiin ja rakkauteen. Neliosainen kuunnelma vuodelta 1997.

11.9. Bertolt Brecht ja epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea. Kuunnelmaksi sovitettu dokumentaatio saksalaisen näytelmäkirjailijan kuulusteluista Washingtonissa 1947. Ensiesitetty vuonna 1967.
11.9. Taivalvaaran näyttelijä. Kuunnelma Pentti Haanpään samannimistä romaanista ja vuodelta 1995.
11.9. Apinoiden Tarzan (1986). Edgar Rice Burroughsin ensimmäinen viidakkomiestarina kuunnelmaksi sovitettuna.
11.9. Hämmästyttävä tieteiskuunnelma Takaisin Xanaduun. Mauri Ylä-Kotolan ja Hannu Puttosen omalaatuinen hullunmylly, interaktiivista radio- sekä tv-ohjelmaa, joka ei säästä kulttuurien kulkua. Rinnakkain Ted Nelsonin outo tarina ja Richard Wagnerin Parsifal -ooppera. Kuunnelma on vuodelta 1997.

18.9 Vanhus ja Meri(1987). Kuunnelma perustuu Ernest Hemingwayn samannimiseen romaaniin.
18.9 Taistelu Heikkilän talosta (1948). Kuunnelma Johannes Linnankosken novellin mukaan.
18.9 Sheherazade (1946). Kuulokuvia Tuhannen ja yhden yön tarinoista.
18.9 Maria ja Metodius (1983). Pentti Saarikosken trilogian kolmas osa.

25.9. Tarinoita historiasta (1994). Eero Ojasen fiktiivinen monologiessee Historian kapungin tapahtumista.
25.9. Vuoden 1989 Lasten ja nuorten kuunnelmakilpailun satoa.
25.9. Pronssijuhlat (1990). Markku Ropposen esikoisromaaniin perustuva jännityskuunnelma.
25.9. Jännityskuunnelma Lyöty tylpällä esineellä (1989). Nuori ja innokas toimittaja saa tiedon lenkkipolun varrelta löytyvästä ruumiista, joka osoittautuu etsintäkuulutetuksi autojen salakuljettajaksi.

Syykuun uusinnat: Nalle Puh, Noita Nokinenän sukulaislikka, Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla, Näkemiin kaunokaiseni & Kirottu Palosaari.

Elokuussa 2019

7.8. Knalli ja sateenvarjo: Kaavamainen kaavake (1984) ja Miinaoppia aloittelijoille (1990)
7.8. Naisdekkaristeja. Vuonna 1995 Radiomafialla lähetettyä sarjaa varten dramaturgi Timo Kanerva valitsi 14 englanninkielistä naisdekkaristin kirjoittamaa novellia, jotka hän käänsi ja sovitti kuunnelmiksi. Mukaan päätyikin tunnetuimpia dekkaristeja Agatha Christiestä ja Dorothy Sayersista Ruth Rendellin ja Sue Graftoniin.
7.8. Ella ja kiristäjä on Timo Parvelan menestyskirjaan perustuva lastenkuunnelma vuodelta 2008.

14.8. Kostajan käsi ei vapise - ei ainakaan paljon, parodia Villistä Lännestä eli jatkojännäri vajaassa tunnissa ja vuodelta 1966
14.8. Judomestarillekin käy kalpaten, etsivätoimisto Kurvi & Kurvi vauhdissa, vuodelta 1967
14.8. Rouvan humanoidihuolet eli miten pelastin maailman rasittamatta itseäni sanottavasti. Kuunnelma sisäisessä ja ulkoavaruudessa, kirjoittanut ja ohjannut Gunilla Hemming vuodelta 1997
14.8. Saara vuodelta 1964. Marja-Liisa Vartion kirjoittama hykerryttävä radiodraama vie perheeseen, jonne saapuu uusi kotiapulainen.
14.8. Total Trash vuodelta 2009. Superviikonloppu kansainvälisessä kauppakeskuksessa, jossa pelataan koripalloa, leikitään supersankaria, pelastetaan maailmaa ja syödään liikaa.
14.8. Sentillä pieleen, Sisuposki. Kotimaisen poliisiromaanin kuulokuvarapsodia. Hupailun kirjoittanut Olavi Neva vuonna 1965

21.8. Arto Paasilinnan Juttukaveri (1981) sekä Isoisää etsimässä (1978).
21.8. Fjodor Dostojevskin Idiootti (1990) sekä Rikos ja rangaistus (1988)

28.8. Radiomafian musiikkisarjoja: Teenage Dream (Marc Bolan) sekä Good vibrations? (The Beach Boys)
28.8. Tarzanin poika. Seikkailukuunnelma Edgar Rice Burroughsin romaanin pohjalta ja vuodelta 1965

Heinäkuussa 2019

3.7. Knalli ja sateenvarjo: Veden vallassa ja Rapakon takana
3.7. Neliosainen lastenkuunnelmasarja Mestaritontun seikkailut
3.7. Kuusiosainen jännityskuuunnelmasarja Kuiskaus tuntemattomasta
3.7. Valaskuunnelma. Kesällä 2010 Tanskan vuonoon kuolee sillivalas, joka osoittautuu 140 vuotta vanhaksi.

10.7. Kolmiosainen poliittinen jännäri Ei yhtäkään jälkeä ulos
10.7. Haulikolla ei soiteta häävalssia - Pentti Siimes sukeltaa jälleen lennokkaan yksityisetsivä Esko Kurvin nahkoihin
10.7. Iiris ja auto - Luonnonsuojelija sairastuu autokuumeeseen
10.7. Antti Tuurin radioballadit villistä lännestä: Pukkila-Jakki sekä Pukkila-Jakin paluu

17.7. Atlantic Unicorn - Tarina kertoo huoltoaluksen ja öljynporauslautan yhteentörmäyksestä Atlantilla.
17.7. Tuhatvuotinen valtakunta - Kuunnelma perustuu Upton Sinclairin samannimiseen romaaniin vuodelta 1924. Lähetetty osana Uljaat unelmat -utopiakuunnelmien sarjaa 1969.
17.7. Velhojuuri - 10-osainen fantasiaseikkailu vie Paraisten kallioilta 1600-luvun Ruotsi-Suomeen ja noitavainojen aikaan sekä Kaukoidän temppeleihin saakka.
17.7. Kuolleiden kanssa kassajonossa - Leena Tähtisen kirjaan perustuva äänikertomus avaa näkymiä ihmisen mahdollisuudesta matkustaa ajassa.
17.7. Niskavuoren nuori emäntä, Niskavuoren naiset, Niskavuoren leipä sekä Entäs nyt Niskavuori

24.7. Radiomafian musiikkisarjoja: Voodoo Chile, Young Woman's Blues sekä Lady Day

Kesäkuussa 2019

5.6. Knalli ja sateenvarjo: Mildredin koettelemukset sekä Kasvihuoneilmiö
5.6. Muumipapan urotyöt
5.6. Kouluradion Pieni merenneito vuodelta 1967

12.6. Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa

19.6. Kalle Holmbergin ohjaamia kuunnelmia: Henkien taistelu, 6-osainen sarja (1967), Tilaisuus (1968) ja Kerran kesällä (1969)
19.6. Ritva Oksasen tähdittämä Vuorilla sataa aina (1970)
19.6. Noita Nokineniä juhannukseen: Noita Nokinenän juhannushyppy (1975), Noita Nokinenän kokkojuhlat (1981), Noita Nokinenän suvipirskeet (1982) ja Noita Nokinenän juhannuspaukku (1976)

26.6. Suomi vuonna 2038 (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
26.6. Unissakävijä (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
26.6. Kertomuksia pikkukarhusta (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
26.6. Aavetunturi (pysyvästi kuuneltavissa Areenassa)
26.6. Uskon asia (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
26.6. Wunderbar! (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)

Toukokuussa 2019

3.5. Knalli ja sateenvarjo: Herrahissi sekä Pikku vieras (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)

6.5. Yksityisetsivä Liidun seikkailuja (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)

8.5. The teenage years of Anssi
8.5. Tshernobylista nousee rukous
8.5. Kevään ensimmäinen saalis

15.5. Vuoden 1986 jännityskuunnelmakilpailun satoa (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
15.5. Ollin oppivuodet (pysyvästi kuuneltavissa Areenassa)

22.5. Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
22.5. Laulava Babitzinin perhe (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)

29.5. Viiden miljoonan painajainen
29.5. Tässä talossa
29.5. Opiskelulupa
29.5. Eläintarha
29.5. Hämärimmällä hetkellä
29.5. Ihmiskunnan emissaari
29.5. Kieltolain rikkojat

Huhtikuussa 2019

3.4. Knalli ja Sateenvarjo: Leikkipuiston kohtalonhetket, Ministeriön häpeäpilkku sekä Outoa ystävällisyyttä
3.4. Odysseus – Timo Humalojan dramatisoima ja ohjaama monumentaalinen tulkinta James Joycen klassikkoromaanista

8.4. Yksityisetsivä Liidun seikkailuja

10.4. Raymond Chandlerin Vanha kultaraha (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
10.4. Kiiski ja kiväärit (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
10.4. Yksityisetsivä Kurvin touhuja: Galoppi kahdelle torvelle ja yhdelle yksityssihteerille (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)

17.4 Me Rosvolat (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)
17.4 Noita Nokineniä pääsiäiseen (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)
17.4 Muumipappa ja meri (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)

24.4 Outi Nyytäjän kuunnelmia: Kolera on raju bändi (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa), Pahan siemen (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa), Miesmalleja (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa) sekä Naisia, aikalaisia (kuunneltavissa vuoden ajan Areenassa)

Maaliskuu 2019

6.3. Muumipeikko ja pyrstötähti (kuunneltavissa 5.3.2020 asti)
6.3. Kahdeksan ja puoli kuolemansyntiä (kuunneltavissa 5.3.2020 asti)
6.3. Lyyrikki-kabaree
6.3. Knalli ja sateenvarjo: Saarivaltakunta (1998) sekä Ylämaan tuulia (1990) (kuunneltavissa 5.3.2020 asti)

13.3. Kari Hotakaisen kuunnelmia (kuunneltavissa 12.3.2020 asti): Keihäänheittäjä, Puutteellinen, Tulisuihku, Hurmaus ja Sitten kun kaikki on ohi, Erkki
13.3. Majuri Marras purjehtii sekä Majuri Marras uskoutuu
13.3. Ilpo Tiihosen kuunnelmat Sortuma (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa) sekä Rehtori Kalkkisen rikos (kuunneltavissa 12.3.2020 asti)

20.3. Vuoden 1986 jännityskuunnelmakilpailun satoa: Ei sellaista tapahdu, Pikku paha hukka näyttää kyntensä, Hauska tappaa vanha tuttu Mutikaisen kylmä kylpy, Liian kiltti koira, Elokuinen iltapäivä, Sauna, Yövieras, Ääniä hiljaisuuden keskellä, Ratkaisuja ja Ken kuolemalla kujeilee (kuunneltavissa 19.3.2020 asti)

27.3. Monika Fagerholmin säihkenäyttämöllä: Kolme Fagerholmin romaaniin perustuvaa kertomusta tytöistä, jotka jäävät henkiin ja jatkavat elämäänsä. Kuunnelmat perustuvat romaaneihin Diiva (1998), Amerikkalainen tyttö (2004) ja Säihkenäyttämö (2009). (kuunneltavissa 26.3.2020 asti)
27.3. Asemapäällikkö (kuunneltavissa 26.3.2020 asti)

Helmikuu 2019

6.2. Knalli ja sateenvarjo: Päivä kuninkaana ja Outo vieras (kuunneltavissa 5.2.2020 asti)
6.2. Suomisen perhe
6.2. Salaman muotoinen arpi

12.2. Kauko Röyhkän Muukalaiset (kuunneltavissa 11.2.2020 asti)
12.2. Hannu Raittilan kuunnelmia: Massaulosvetäjä, Totuuden henki ja Avautumisvaihe (kuunneltavissa 11.2.2020 asti)
12.2. Momo ja aikavarkaat (kuunneltavissa 11.2.2020 asti)
12.2. Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko (kuunneltavissa 11.2.2020 asti)

13.2. Tove Idströmin kuunnelmia: Rooma, Luotsikadun lapset, Uusi morsian ja Yksinäisessä paikassa

20.2. Laser tutkii rikoksia (kuunneltavissa 19.2.2020 asti)
20.2. Sumusireeni
20.2. Hedelmä maljan pohjalla
20.2. H-Hetki
20.2. Pojan kesä (kuunneltavissa 19.2.2020 asti)
20.2. Hiihtolomakuunnelma (kuunneltavissa 19.2.2020 asti)
20.2. Noita Nokinenän talvikihlat ja Noita Nokinenän talvihelle (kuunneltavissa 19.2.2020 asti)

27.2. Toini Vuoriston ja kumppaneiden lasten satukuunnelmia, kuunneltavissa pysyvästi:
Brumbo ja tähdet (1960), Hempsu, puhuva koira (1960), Hyrrä (1959), Manta-muorin satukangas (1960), Melupeikon linna (1960), Pieni merikotka (1960), Satuviulu (1960)
27.2. Puoli tuntia Durbanista 1986 (kuunneltavissa 26.2.2020 saakka)

Tammikuussa 2019

2.1. Knalli ja sateenvarjo: Joka toiselle kuoppaa kaivaa... vuodelta 1982 ja Uuden vuosituhannen airut vuodelta 2000. (Kuunneltavissa 1.1.2020 asti).
2.1. Yksityisetsivä Liidun seikkailut: Liitu ja huvipuisto, Liitu ja saasteet sekä Liitu ja Superkettu. (Kuunneltavissa 1.1.2020 asti).
4.1. Taikavuori
6.1. Knalli ja sateenvarjo: Sirkus Papukaija vuodelta 1992 (Kuunneltavissa 5.1.2020 asti).
9.1. Tiitiäisen tarinoita
9.1. Tapahtui Singaporessa
9.1. Kammottavia naapureita
16.1. Lohikäärmeitä Ylen kuunnelmissa: Gundar ja lohikäärme (1960), Viimeinen lohikäärme (1961), Lohikäärme (1965), Hyvän ilman lohikäärme (1989), Olipa kerran lohikäärme, joka pelkäsi lentämistä (2000). Muista myös Mummi ja lohikäärme (1988).
23.1. Asko Martinheimon kuunnelmia.
Pysyvästi kuunneltavissa Villahousupakko (1974), Ville Valdemar ja viimeinen apaschi (1979), Neljä fasaanilautasta (1980), Myllylammen taru (1981), Mahtimiehen poika (1982).
Vuoden ajan kuunneltavissa Mustajärven oudot linnut (1985) Valkea kuulas (1986), Pala kuumaa rautaa (1987), Vanhaa Arabian posliinia (1993).
Lue myös: "Unelmat elävät siellä, missä maaperä on karuinta" – Asko Martinheimo kirjoitti kolkkoja radiodraamoja
30.1. Radiomafian Uppo-Nalle (Kuunneltavissa 29.1.2020 asti).

Radiodraaman arkistojulkaisut vuonna 2018

Joulukuussa 2018

4.12. Noita Nokinenän jouluhyppy , Noita Nokinenän jouluryysis ja Noita Nokinenän joulumatka (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
Lue myös: Noita Nokinenä toi särmää juhlapyhien pumpulinpehmeään idylliin
12.12. Charles Dickensin Joulutarina (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
12.12. Mustasukkainen joulupukki (kuunneltavissa 11.12.2019 asti).
12.12. Toini Vuoriston kirjoittamia ja sovittamia satukuunnelmia: Liisa Ihmemaassa, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo ja Bambi (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
14.12. Knalli ja sateenvarjo: Enkeli lentää liihottaa (1986), Iloa elämään (1991) ja Riita poikki (2005)
Lue myös: Knalli ja sateenvarjo ovat palanneet!
18.12. Jussi Kylätaskun Keisari ja Poika (kuunneltavissa 17.12.2019 asti).
18.12. Koko kaupungin Vinski ja Vinski ja Vinsentti (kuunneltavissa 17.12.2019 asti).
Lue ja katso myös: Koko kaupungin Vinski käveli seinien läpi ja oli parhaita kavereita harakan kanssa
18.12 Iltaa olen poliisi (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
20.12. Raymond Chandlerin Syvä uni (kuunneltavissa 19.12.2019 asti)
20.12. Karjakko ja kartanon kummitus (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)
20.12. Finlandia-voittaja Olli Jalosen kuunnelmia: Tuhkasaari (1994), Porkkalansaari (1994) ja Santelipuumetsä (1998)

Marraskuussa 2018

Knalli ja sateenvarjo: Murha ministeriössä (2000) ja Ministeriön miehet Etelämerellä (1984) kuunneltavissa 31.10.2019 asti.
Sherlock Holmes ja herttuan poika (2001) kuunneltavissa Areenassa 31.10.2019 asti.
Jack Londonin kirjoihin perustuvia kuunnelmia: Pihvi, Vain lihaa, Salamurhaajat (kuunneltavissa 7.11.2019 asti) ja Rautakorko (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
Mark Twainin Missisippi-virralla (kuunneltavissa 7.11.2019 asti).
Leena Krohnin tarinoita: Tainaron, Donna Quijote ja Emma Ecksteinin piina (kuunneltavissa 14.11.2019 asti) sekä Ihmisen vaatteissa (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
Raija Orasen Möttönen ja vehtaaja (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa).
Tauno Yliruusin Terveisiä Enok-sedältä ja Toivo tulee kaupunkiin (kuunneltavissa 14.11.2019 asti).
Johannes Tejon kirjoittama ja Pekka Ojalehdon ohjaama Tohtori Kohlmann (kuunneltavissa 2111.2019 asti).
Yksityisetsivä Liidun seikkailuita (kuunneltavissa 21.11.2019 asti).
Hentomielinen Hilarius (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)
Antti Hyryn Lohivene (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)
Guy de Maupassantin Bel-Ami (pysyvästi kuunneltavissa Areenassa)
Vänä ja Peltsi satuilevat (kuunneltavissa 28.11.2019 asti)

Matti Pellonpää ja Kari Väänänen Nalle Puh -kuunnelman kuvituksessa.
Matti Pellonpää ja Kari Väänänen herättävät Nalle Puhin henkiin hinajaisilla äänillään. Matti Pellonpää ja Kari Väänänen Nalle Puh -kuunnelman kuvituksessa. Kuva: Yle kuunnelmat,Matti Pellonpää,Kari Väänänen

Lokakuussa 2018

Täyttä herkkua eli Vegaanidystopia (2012) on vuonna 2018 ajankohtaisempi kuin mitä sen tekijät osasivat aikanaan edes kuvitella saatikka pelätä. Kuunneltavissa 24.10.2019 asti.
Me Leijonat (1965) Lea Pennasen rakastettava satuaarre pysyvästi Areenassa.
Vainaja puuttuu pelistä (2010) Laura Tervosen seikkailut jatkuvat. Areenassa 3.10.2019 asti, ladattavissa.
Nummisuutarit (1965) Aleksis Kiven näytelmän pohjalta. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Knalli ja sateenvarjo Kirjailijan kivinen tie ja Kummitusjuttu vuodelta 2001. Kuunneltavissa 10.10.2019 asti.
Pekka Töpöhäntä Amerikassa (1995). Kuunneltavissa 11.10.2019 asti.
Umpinainen pronssikammio (1971) Isaac Asimovin novellin mukaan. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Robert Sheckleyn novellien mukaan: Kuninkaan toivomukset (1971) pysyvästi Areenassa, Paholaiset (1971) pysyvästi Areenassa, Hiiviskelylupa (1986) kuunneltavissa 17.10.2019 asti.
Kolme minuuttia (1991), tieteiskuunnelma rakkaudesta ja ajasta. Kuunneltavissa 17.10.20196 asti.

Uusintana toivesarja Hautasi on Odessassa (1983) ja scifikuunnelma Arcturuksen kaatopaikka (1983).

Syyskuussa 2018

Jorge Louis Borgesin tarinoita:
Haarautuvien polkujen puutarha (1998), Kuolema ja kompassi (1998), Toinen kuolema (1997). Kuunnelmat on sovittanut ja ohjannut Pekka Ojalehto. Areenassa 26.9. alkaen vuoden ajan.

Alaston lounas (1993) William S. Burroughsin romaanin pohjalta kirjoittanut Kari Hukkila. Areenassa 20.9. alkaen vuoden ajan.
Eksyssuon lapset (1980), kirj. Pirkko Jaakkola. Areenassa pysyvästi 5.9. alkaen.
Eurooppalainen Odysseia (1979) kirj. Olavi Paavolainen. Areenassa pysyvästi 20.9. alkaen.
Knalli ja sateenvarjo: Sori, Shakespeare (1998) ja Päin tähtiä (1986). Areenassa 13.9. alkaen vuoden ajan.
Kirottu Palosaari (2007), 4-osainen jännityskuunnelma, kirj. Jarkko Sipilä. Areenassa 26.9. alkaen vuoden ajan.
Nalle Puh rakentaa talon (1991) 13.9. alkaen vuoden ajan.
Opri (1954) Kyllikki Mäntylän kirjoittama hyväntuulinen näytelmä karjalaisrouva Oprista. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Pääkallokehrääjä (1994),4-osainen Mauri Aholan dekkariin pohjautuva kuunnelma. Areenassa 26.9. alkaen vuoden ajan.
Rotta Ryyttyläinen ja kaverit (1994), 8-osainen lasten kuunnelma. Areenassa vuoden ajan 20.9. alkaen.

Arto Mellerin syntymäpäivän hengessä:
Paholaisen sakramentti (1991), kirj. Arto Melleri, musiikki Edward Wesala. Areenassa 4.9. alkaen vuoden ajan.
Seita (1969), kirj. Arto Melleri 12-vuotiaana. Pysyvästi Areenassa.
Syvän etelän yöt (1992), kirj. Arto Melleri. Areenassa 4.9. alkaen vuoden ajan.

Uusintoina Harjunpää-kuunnelmasarjat:
Harjunpää ja heimolaiset (1991)
Harjunpää ja kiusantekijät (1989)
Harjunpää ja poliisin poika (1990)
Harjunpää ja rakkauden lait (1989)
Lue lisää Harjunpää-kuunnelmista: Harjunpää setvii rikoksia neljässä radiodekkarissa.

Elokuussa 2018

Akvarelleja Engelin kaupungista (2012), Areenassa 10.8.2019 asti.
Elokuun ääniä (1966), kirj. Paavo Rintala. Areenassa pysyvästi, ladattavissa.
Fedja-setä, kissa ja koira (1976) Eduard Uspenskin kirjoittama klassikkokertomus Tarmo Mannin lukemana. Areenassa pysyvästi, ladattavissa.
Fedja-setä ja täti Tamara (1996) Eduard Uspenskin lastenkirjaan perustuva kuunnelma. Musiikki M.A. Numminen. Areenassa 15.8.2019 asti, ladattavissa.
Knalli ja sateenvarjo: Vadelmavuori (1991) ja Terveenä töihin (2007). Areenassa 10.8.2019 asti, ladattavissa.
Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä (2002). Eduard Uspenskin lastenkirjaanpohjautuva kuunnelma. Areenassa 15.8.2019 asti, ladattavissa.
Nalle Puh (1991), 15-osainen satukuunnelma. Pentti Kemppainen ohjasi ja näyttelijät Matti Pellonpää ja Kari Väänänen tulkitsivat Radiomafialle vuonna 1991. Areenassa 30.8.2019 asti, ladattavissa.
Näkemiin kaunokaiseni (1994), viisiosainen Raymond Chandlerin romaaniin pohjautuva jännityskuunnelma, Areenassa 15.8.2019 asti.
Noita Nokinenän sukulaislikka (1985), Areenassa 15.8.2019 asti, ladattavissa.
Osasto 3 (1988 ja 1989) Jorma Palon kirjoittama sairaalasarja. Areenassa 20.8.2019 asti.
Rakkaudesta (1996), kirj. Tytti Parras. Areenassa 21.8.2019 asti.
Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla (2011), Areenassa 13.8.2019 asti, ladattavissa.
R.U.R. Rossum's Universal Robots (1965) Karel Capekin 1920-luvulla kirjoittamaan näytelmään pohjautuva tieteiskuunnelma. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa. Lue tarkemmin kuunnelmasta: Robotti-termi syntyi tsekkiläisten maaorjien raadannasta.
Sezannen viiniä (1998) , kirj. Tytti Parras. Areenassa 20.8.2019 asti.
Vainaja pilkkahinnalla (1995), Areenassa 10.8.2019 asti, ladattavissa.
Vieras (1994), Tytti Parraksen kirjaan perustuva kuunnelma, ohjannut Väinö Vainio. Areenassa 21.8.2019 asti.

Raija Oranen 70-vuotta -juhlapaketti 2.8.2018:
Elokuu 1968 (1985)
Kolmimetrinen mies (1988), 4-osainen lastensarja.
Käärmeet paratiisissa (1988)
Melkoinen Möttönen (1985), 14-osainen lastenkuunnelma. Ladattavissa.
Satukuunnelma kansanperinteen tapaan, osat 6-7: Käärmelinna (1989) ja Vesipiru ja peloton Pertteli (1989). Ladattavissa.
Kuunnelmat ovat Areenassa 2.8.2019 asti.

Lue lisää Raija Orasen kuunnelmista artikkelista: Raija Orasen harvoin kuullut kasarikuunnelmat nyt Areenassa

Uusintana:
Satukuunnelma kansanperinteen tapaan 1-5, (1986) kirjoittanut Raija Oranen.

Heinäkuussa 2018
Rikoslyhärit (1994 & 1995), kirj. Harri Nykänen, Jouni Mölsä ja Jarkko Sipilä. Kuunneltavissa 5.7.2019 saakka.
Knalli ja sateenvarjo: Myrskyn merkit (1992) ja Suoraan lennossa (1992). 11.7.2019 saakka. Ladattavissa.

Lapsille:
Pekka Töpöhännän seikkailut (1994). Matti Pellonpää ja Kari Väänänen. Kuunneltavissa ja ladattavissa 9.7.2019. saakka
Avaruushurjat (1961), lasten scifiseikkailu kuunneltavissa ja ladattavissa 9.7. lähtien pysyvästi.

Eino Leinon päivän kunniaksi:
Naisen orja (1969) Eino Leinon romaanin radiosovitus. Pysyvästi Areenassa.
Löysäläisen laulu (1978) kuunnelma Eino Leinon viimeisistä vuosista. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.

Hella Wuolijoen hengessä:
Laura Ruohosen Niskavuori-sovitukset (1992): Niskavuoren nuori emäntä, Niskavuoren Heta, Niskavuoren naiset ja Niskavuoren leipä kuunneltavissa 16.7. lähtien vuoden ajan.
Sahanpuruprinsessa (1965), kirj. Hella Wuolijoki. 16.7 lähtien kuunneltavissa pysyvästi Areenassa.

Joni Skiftesvik 70 vuotta 26.7.2018:
Matkalla Maluriin (1998), kuunneltavissa 23.7. lähtien vuoden ajan.
Mies, joka talutti Olavi Virtaa (2002), kuunneltavissa 23.7. lähtien vuoden ajan.
Mies, joka rakastui höyryfregattiin (1989), kuunneltavissa ja ladattavissa 23.7. lähtien vuoden ajan.
Petsamon kultatynnyri (1997), kuunneltavissa 23.7. lähtien vuoden ajan.
Lisäksi uudelleenjulkaisemme Kuin yhtä perhettä (2001), kuunneltavissa 23.7. lähtien vuoden ajan.
Muista myös aiemmin julkaistu: Isäni, sankari, joka on kuunneltavissa 3.9.2018 asti

Kesäkuussa 2018
Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys (2003) 20-osainen musikaalikuunnelma, pääosassa Kaija Kärkinen. Areenassa 13.6.2019 asti.
Fallesmannin Arvo ja minä (1983) 10-osainen lastenkuunnelma. Areenassa vuoden ajan.
Katarina, kaunis leski (1960). Ohjaus Eero Leväluoma, pääosissa Jussi Jurkka ja Ansa Ikonen. Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Knalli ja sateenvarjo: Alas toitoi (1982), Crum-joen silta (1992), Ensirakastajan ensiaskeleet (2001), Maalaisilmaa (2002). Areenassa 12.6.2019 asti, ladattavissa.
Lumottu huilu (1963) Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Oli ennen onnimanni (1999) 13-osainen sarja, pohjautuu Marjatta Kureniemen kirjaan. Areenassa vuoden ajan.
Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit (1961) 12-osainen Charles Dickensin kertomuksiin pohjautuva kuunnelma. Pysyvästi ja ladattavissa Areenassa. Tutustu kuunnelman taustoihin: Charles Dickensin riemukas esikoisromaani kääntyi kesäiseksi kuunnelmaksi 1961.
Pitkät jäähyväiset (1990), 8-osainen jännityskuunnelma, kirj. Raymond Chandler. Areenassa vuoden ajan.
Rotsi (2003), kirj. Tuomas Kyrö. Areenassa vuoden ajan.
Ruumiillista rakkautta (1991) Lyhytkuunnelmasarja, jossa yhdeksän erilaista naiskirjailijoiden kirjoittamaa eroottista kuunnelmaa. Areenassa vuoden ajan.
Tuomas Kyrön minuuttikuunnelmia (2006) Areenassa vuoden ajan.
Yksinäisessä paikassa (1991) Jännityskuunnelma, ohj. Pekka Ruohoranta. Ladattavissa 1.6.2019 asti.

Miehen hahmo autiolla puistokujalla, myöhään yöllä.
Yksinäisessä paikassa perustuu Dorothy B. Hughesin romaaniin. Miehen hahmo autiolla puistokujalla, myöhään yöllä. Kuva: Yle kuunnelmat,Dorothy B. Hughes

Uusintoina:
Hirtettyjen kettujen metsä (1984) Kuunneltavissa 26.6.2019 asti.
Saatana saapuu Moskovaan (1991) Kuunneltavissa 28.6.2019 asti.
Sinuhe egyptiläinen(1982) Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.

Toukokuussa 2018
Alkemisti (2006), Paulo Coelhon samannimiseen kirjaan pohjautuva kuunnelma. Areenassa 2.5.2019 asti.
Avaruuden panttivangit (1990), pohjautuu Nicholas Fiskin kirjaan. Areenassa 18.5.2019 asti.
Istuin Piedra-joen rannalla ja itkin (2004), Paolo Coelhon samannimiseen kirjaan pohjautuva kuunnelma. Areenassa 2.5.2019 asti.
Kaikkivaltiaan silmänräpäys. Radioteatterin käsikirja rikoksiin ja rakkauteen (1997), kirj. Atro Lahtela. Areenassa 4.5.2019 asti.
Kaksi Knalli ja sateenvarjo -jaksoa: Epäviisas siirto (1983), Perästä kuuluu (1983). Areenassa 11.5.2019 asti.
Kolme miestä mökissä (1979). Pääosissa Kauko Helovirta, Pekka Autiovuori ja Seppo Laine. Pysyvästi Areenassa.
Kulkurin valssi (1965) Kirj. Mika Waltari. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Omena putoaa (1960) Veijarinäytelmä, kirj. Mika Waltari. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Renwall-Toivanen: Kolme etydiä nappulasta ja naisista (1990) Areenassa 25.4.2019 asti.
Sivullinen (1999), Albert Camus'n samannimisestä romaanista dramatisoinut ja ohjannut Timo Humaloja. Areenassa 23.5.2019 asti.
Suomisen perhe: Piristävä vieras (1955), Salaperäinen perhejuhla (1950). Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Tulitikkuja lainaamassa (1965), Maiju Lassilan klassikkoteos kuunnelmana. Ohjaus Eero Leväluoma. Pysyvästi Areenassa.
Yksityisetsivä Liidun seikkailut 4-6: Liitu ja mattokauppias (1989), Liitu ja kokki (1989), Liitu ja sisilialaiset (1989). Areenassa vuoden ajan.
Viides luoti (2013), kirj. Atro Lahtela. Areenassa 11.5.2019 asti.
Viimeinen vainaja (2000) Kirj. ja ohj. Pentti Järvinen. Areenassa 17.5.2019 asti.
Villihevonen uunin alla (1991), Christoph Heinin lastenkirjasta Yleisradiolle sovittanut ja ohjannut Tiina Harpf. Areenassa vuoden ajan.

Kirjoihin pohjautuvia kuunnelmia on koottu artikkeliin: Kirjakuunnelmia kesän korvalle.

Kirjoittaja vanhanaikaisen kirjoituskoneen ääressä.
Kirjoittaja vanhanaikaisen kirjoituskoneen ääressä. Kuva: Unsplash kuunnelmat,kirjoituskoneet,kirjailijat,kirjakuunnelmat

Uusintana:
Vainaja ehtii ensin (2005), Areenassa vuoden ajan.

Huhtikuussa 2018

Ella teatterissa (2008), perustuu Timo Parvelan samannimiseen kirjaan. Areenassa 19.4.2019 asti.
Huhtikuu (2001) Juha Siltasen kirjoittama kuunnelma. Areenassa 5.4.2019 asti.
Jali ja mahtava lasihissi (1992) Roadl Dahlin lastenkirjaklassikkoon perustuen. Areenassa 27.4.2019 asti.
Knalli ja sateenvarjo -jaksoja: Autoilun uusi aika (2001), Teillä tietymättömillä (1983). Areenasssa vuoden ajan.
Komisario Tirri rikoksen kynnyksellä (1993), kirj. Ari Auvinen. Areenassa 20.4.2019 asti.
Laulu tulipunaisesta kukasta (1954) Kirj. ja ohj. Eero Leväluoma. Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Manne ja Milla (1990). kirj. Ata Hautamäki. Areenassa vuoden ajan.
Oi aika sä entinen (1962) Kirj. Santeri Salava, ohj. Eero Leväluoma. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Puukkojunkkarit (1956) Kirj. Santeri Salava, ohj. Eero Leväluoma. Pysyvästi Areenassa.
Rikosetsivien vapaapäivä (1981) Kirj. Tauno Yliruusi. Pysyvästi Areenassa.
Syndikaatti (1974) Perustuu Cyril M. Kornbluthin kirjaan. Pysyvästi Areenassa, ladattavissa.
Yksityisetsivä Liidun seikkailut 1-3: Liitu ja nenärusto, Liitu ja myrkyt, Liitu ja loikkari (1988). Areenassa 6.4.2019 asti.

Uusintoina:
Jääkuvia (1997), kirj. Kristian Smeds. Areenassa 20.4.2019 asti.
Onnellinen mies (2012) Areenassa 19.4.2019 asti.
Peppi Pitkätossu (1996) Areenassa 5.4.2019 asti.
Risto Räppääjä ja kauhea makkara (2011) Areenassa 11.4.2019 asti.
Vainaja kaupan päälle Areenassa 24.4.2019 asti.

Maaliskuussa 2018

Pääsiäisen juhlintaan:
Jali ja suklaatehdas (1991) Pohjautuu Roadl Dahlin lastenkirjaklassikkoon. Areenassa 29.3.2019 asti.
Noita Nokinenän pääsiäiskokko (1984) Areenassa 25.3.2019 asti.
Pikku Prinssi (1988) Antoine de Saint-Exupéryn lastenkirjan pohjalta Yleisradiolle suomentanut ja sovittanut ja ohjannut Tiina Harpf. Ladattavissa, Areenassa 25.3.2019 asti.

Kevätpäivän tasausta 20.3. valaistaan Kankkulan kaivon jaksoilla:
Jäät lähtevät Kankkulan kaivosta (1959), Kokkojuhla Kankkulan kaivolla (1959), Näytösluontoista tavaraa (1959), Kutuharjun Jaska heittää kylmän kiven kaivoon (1959), Kesän viimeiset kesäkisat (1959), Radiotanssiaiset Kankkulan kaivolla (1959). Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.

Minna Canthin päivän hengessä 19.3.:
Lehtori Hellmanin vaimo (1970) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Nuori Minna Canth (1975) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.

Toivekuunnelmia:
Armi tulee! Armi tulee! (2012) Areenassa vuoden ajan.
Herra Oblomov (1964) Pysyvästi Areenassa.
Knalli ja sateenvarjo: Pulut pulassa (1982), Siivekkäät ystävämme (2005). Areenassa 14.3.2019 asti.
Kierrä kaarteet kaukaa, Slim Callaghan (1973) Pohjautuu Peter Cheyneyn romaaniin "Kuoleman huvipursi". Pysyvästi Areenassa.
Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa (1970) John Reedin aiheen pohjalta kirjoittanut ja ohjannut työryhmä Anneli Ollikainen, Pekka Milonoff ja Väinö Vainio. Pysyvästi Areenassa.
Tirlittan (1989) Lastenkuunnelma orpotytöstä. Pääosassa Kiti Kokkonen, musiikki Hector, Pave Maijanen ja Tuomari Nurmio. Areenassa 13.3.2019 asti.
Vainajainmatala (2006) Areenassa vuoden ajan.

Naistenpäivän kunniaksi 8.3.:
Heta-muorin pitkä reissu (1948) kirj. ja ohj. Hella Wuolijoki.
Kristuksen morsian (2011) kirj. Heini Junkkaala, dram. Elina Snicker, ohj. Milja Sarkola.
Kuningatar K (1999) kirj. ja ohj. Laura Ruohonen.
Marjatan laulu (1978) kirj. Pirkko Jaakola, ohj. Marja Rankkala.
Nuoren opettajattaren varaventtiili (1969) Hilja Valtosen romaanin mukaan kirj. ja ohj. Marja Rankkala.
Suhde (1970) kirj. Kaisa Meri, ohj. Outi Nyytäjä ja Rauno Koski.
Lue lisää kuunnelmista: Naistenpäivän radiodraamoissa naiset ottavat ohjat

Näyttelijä Leea Klemola kuunnelmassa Kuningatar K.
Näyttelijä Leea Klemola kuunnelmassa Kuningatar K. Kuva: Yle kuunnelmat,kuningatar kristiina

Uusintoina:
Järjen voitto (1985) Ladattavissa, 26.3.2019 asti.
Kasvot betonissa (2006) 26.3.2019 asti.
Vainaja virittää ansan (1996) 26.3.2019 asti.

Helmikuussa 2018

Hiihtolomalaisille:
Kuka pelkää noitia? (2003) 12-osainen, Roald Dahlin kertomuksiin perustuva lastenkuunnelma. Areenassa vuoden ajan.
Robin Hood (1993) 16-osainen lasten seikkailukuunnelma. Areenassa vuoden ajan.

Jules Verne 190 vuotta 8.2.:
Sukelluslaivalla maapallon ympäri (1956) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.

Knalli ja sateenvarjo -faneille:Kuntoiluintoilua (2005) Ladattavissa, Areenassa 20.2.2019 asti., Talvinen tarina (2005) Areenassa 20.2.2019 asti.

Kuuntelijatoiveita ystävänpäivän kunniaksi:
Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja: Kuolleessa kaupungissa kummittelee (1971) Pysyvästi Areenassa.
Kuunsilta (1951), pääosissa Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen. Pysyvästi Areenassa.
Vainaja Elävässä arkistossa (2008) Areenassa 1.2.2019 asti.
Vahtonen muistoissamme (1977) Kirj. Olavi ja Tuulikki Linnus. Pääosissa Per-Olof Siren ja Ansa Ikonen. Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Majuri Marras: Vallankumous Ylä-Safanissa (1962) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Viimeinen pari ulos (1981) Olavi Susikoski -dekkari. Pysyvästi Areenassa.
Lue lisää kuunnelmista: Yleisön toiveista, arkiston aarteista

Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen, taustalla kuunsilta järvellä.
Tauno Palo ja Eeva-Kaarina Volanen, taustalla kuunsilta järvellä. Kuva: Yle kuunnelmat

Viron 100-vuotisjuhlan merkeissä:
Leino lähtee Viroon (1996) Eino Leinopn matka Viroon 1920-luvulla. Areenassa vuoden ajan.
Mesmerin piiri (2005) Jaan Krossin omaelämäkerrallisen trilogian toinen osa. Areenassa vuoden ajan.
Minä olen Koidula! (1955) Kirj. Hella Wuolijoki. Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Moision herra ja hänen palvelijansa (2007) Areenassa vuoden ajan.
Palava maa (1975) Kirj. Hella Wuolijoki. Ladattavissa, Pysyvästi Areenassa.
Saarenmaan viimeinen rantarosvo (1970) Kirj. Aadu Hint. Pysyvästi Areenassa.
Syvyydestä (2005) Jaan Krossin omaelämäkerrallisen trilogian kolmas osa. Areenassa vuoden ajan.
Talonlapset (1967) Hella Wuolijoen esikoisnäytelmä (1911), pysyvästi Areenassa.
Usvantakainen (1976) Kertomus Hella Wuolijoesta. Pysyvästi Areenassa.
Wikmanin pojat (2005) Jaan Krossin omaelämäkerrallisen trilogian ensimmäinen osa. Areenassa vuoden ajan.
Lue lisää kuunnelmien taustoista: Viron vaiheita radiodraaman kertomina

Tammikuussa 2018
Kirjailijoiden syntymäpäivien ja vaalihuuman hengessä:
Jäätynyt mies (1965) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Knalli ja sateenvarjo: Anteeksi maalaisuuteni (1983), Jokseenkin tärkeä henkilö (1984), Oikeat saappaat (1984), Sirkusta kerrakseen (1989), Varsinaiset vaalit (1983).
Liisa Ihmemaassa (1995) Areenassa 24.1.2019 asti.
Paavo Haavikon Kuningas-sarjaa:
Kuningas Haraldin pitkä reissu (1975) 21.1.2019 asti.
Tosi kertomus siitä mitä tapahtuu kun kuningas Harald näki unta (1983) 21.1.2019 asti.
Kertomus siitä mitä tapahtui kun kuningas Harald kutsui kokoon kansansa ja tahtoi luopua vallasta (1974) 21.1.2019 asti.
Kertomus siitä miten kuningas Harald käsitteli naista ja lammasta koskevaa hankalaa kysymystä (1976) 21.1.2019 asti.
Kuningas Harald, jäähyväiset (1978) 21.1.2019 asti.
Vapaus, kirj. Paavo Haavikko (1987) Ladattavissa, Areenassa 21.1.2019 asti.
Virginia Woolfin kirjoihin pohjautuvat kuunnelmat:
Aallot (2004) Areenassa 7.1.2019 asti.
Oma huone (2005) 7.1.2019 asti

Radiodraaman arkistojulkaisut vuonna 2017

Joulukuussa 2017
Itsenäisyyspäivän, Sibeliuksen syntymäpäivän ja joulunvieton merkeissä:
Aniara (1975) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Hylätyt talot, autiot pihat (1989) Areenassa 19.12.2018 asti.
Telman ja Liisan joulukalenteri (2005). Areenassa vuoden ajan.
Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja: Calamarian kuningas (1960) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Lue lisää: Pekka Lipposen kuninkuushaaveet törmäävät vanhaan heilaan.
Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja: Pekan perillinen (1959) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Lue lisää: Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa
Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja: Rauniokaupungin vanki (1966), pysyvästi Areenassa.
Kankkulan kaivolla -jaksoja vuodelta 1958. Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Knalli ja sateenvarjo -jaksoja: Avaruustutkimustiedotuskeskustoimisto (1983), Kirje joulupukille (1985), Taikamatto (1983), Viimeinen tahto vie läpi harmaan kiven (1982). Areenassa vuoden ajan.
Könnin kello (1946) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Leikkaus (1958) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Noita Nokinenän jouluaatto (1970) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Noita Nokinenän joulu (1971) Pysyvästi Areenassa.
Noita Nokinenän jouluvieras (1972) Pysyvästi Areenassa.
Pelléas ja Mélisande (1955) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Taistelu Venuksessa, 10-osainen nuortenkuunnelma (1983) Ladattavissa, Areenassa vuoden ajan.
Tuntematon sotilas, 19-osainen kuunnelma (1966-1967) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Vainaja palaa elämään (1997) Ladattavissa, Areenassa 17.12.2018 asti.

Noita Nokinenä -kuunnelman näyttelijät Alli Häjänen (Noita Harvahammas), Marja Korhonen (Noita Nokinenä), Elsa Turakainen (alkuperäinen Noita Harvahammas) ja Rauha Rentola (Vilma Väkäleuka).
Noita Nokinenä -kuunnelmat juhlistavat myös joulua. Noita Nokinenä -kuunnelman näyttelijät Alli Häjänen (Noita Harvahammas), Marja Korhonen (Noita Nokinenä), Elsa Turakainen (alkuperäinen Noita Harvahammas) ja Rauha Rentola (Vilma Väkäleuka). Kuva: Leif Öster / Yle kuvapalvelu Noita Nokinenä,Marja Korhonen,Elsa Turakainen,Rauha Rentola,Alli Häjänen

Marraskuussa 2017
Toivedekkareita ja Outsider-aarteita:
Atorox - koneihminen, jaksot Aivokasetit ja Pankkiryöstö (1990) Areenassa 21.11.2018 asti.
Lue lisää Atorox-robotista: Robotti Atorox syntyi Outsiderin kynästä 1940-luvun lopulla
Eleonora ei unohtanut (Kurvi & Kurvi -dekkari) (1963) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Tauno Yliruusin kirjoittamien jännityskunnelmien keskushahmona on maisteri Loimu. Leikkimurha on tehty alunperin jo vuonna 1960 ja on teemallisesti Kaappi-sarjaa edeltävä tarina:
Kaappi (1960) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Leikkimurha (1969) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.

Yleisötoiveita ja arkistohelmiä:
Dekkaritoimisto, lasten jännityskuunnelma (1994). Areenassa 15.11.2018 asti.
Elämän eliksiiri, lasten seikkailukunnelma (1984) Ladattavissa, Areenassa 9.11.2018 asti.
Kellojen legenda (1950) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Kunnon sotamies Svejkin seikkailut (1975) Pysyvästi Areenassa.
Maija Poppanen (1963) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Mies menettää muistinsa (1993) Areenassa 6.11.2018 asti.
Nimismies on ammuttu (1974) Pysyvästi Areenassa.
Onnelin ja Annelin talo (1968) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Paholaisvalssi (1953) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Rikostutkimus (1997) Ladattavissa, Areenassa 3.11.2018 asti.
Runar ja Kyllikki (1999) Ladattavissa, Areenassa vuoden ajan.
Varjoissa kulki kuolema (1985) Areenassa 30.10.2018 asti.
Lue lisää marraskuun alun toivekuunnelmista: Dekkareita, veijareita, rakkaita ja huijareita.

Lokakuussa 2017
Scifiä ja kauhua 26.10.:
Aikasafari (1980) Ladattavissa, Areenassa pysyvästi.
Dracula (1997) Areenassa 25.10.2018 asti.
Frankenstein (1997) Areenassa 25.10.2018 asti.
Perhosefekti (1995) Areenassa 25.10.2018 asti.
Pojat, kasvattakaa jättisieniä kellarissanne (1968) Ladattavissa, Areenassa pysyvästi.
Säde ja fossiili (1987) Ladattavissa, Areenassa 25.10.2018 asti.
Vedenpaisumuksen maa (1985) Ladattavissa, Areenassa 25.10.2018 asti.
Venuksen ihanat kukkulat (1968) Areenassa pysyvästi.
Pimeyden vasen käsi (1993) Ladattavissa, Areenassa 20.10.2018 asti.
Kuunnelmia esitellään blogitekstissä: Vieraita Transilvaniasta ja aikojen takaa

Kuvituskuva kuunnelmaan Dracula, näyttelijä Aarre Karén.
Kuvituskuva kuunnelmaan Dracula, näyttelijä Aarre Karén. Kuva: Yle Aarre Karén,Dracula,kuunnelmat,Dracula-kuunnelma

Yleisötoiveita 16.10.:
Korkkipyssy (1975) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Raportti (1975) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Selvännäkijä (1991) Areenassa 15.10.2018 asti.

Toivekuunnelmia ja Sokeain kuunnelmapalkinnon saaneita kuunnelmia 9.10.:
Aseeton sotilas (1968) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Hautasi on Odessassa (1983) Ladattavissa, Areenassa 8.10.2018 asti.
Maahiset (1977) Pysyvästi Areenassa.
Mustat kalat (2001) Areenassa 8.10.2018 asti.
Muutto keskelle Kemiä (1976) Pysyvästi Areenassa.
Puhelinpappi ja tyttö (1975) Pysyvästi Areenassa.
Varjoon jäänyt unien lähde (1969) Pysyvästi Areenassa.

Scifi-kuunnelmia 4.10.:
Arcturuksen kaatopaikka (1983) Kaksi jaksoa ladattavissa. Pysyvästi Areenassa.
Ei seuraavaa aamua (1977) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä (1968) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Matkakirjeitä maasta (1976) Pysyvästi Areenassa.
Neurovelho (1995) Areenassa 3.10.2018 asti.
Radioteatterin käsikirja mahdollisille maailmoille (1996) Kolme jaksoa ladattavissa. Areenassa 3.10.2018 asti.
Salainen planeetta (1986) Areenassa 3.10.2018 asti.
Lue lisää kuunnelmista: Zarathustralla Terraan ja takaisin

Näkymä planeetalle, miehen kasvot ja lentävä avaruusalus.
Näkymä planeetalle, miehen kasvot ja lentävä avaruusalus. Kuva: Yle kuunnelmat,Salainen planeetta

Syyskuussa 2017
Satukuunnelmat Kukunor ja Kurnau ja Kamaluu 27.9.:
Kukunor (1965) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Kurnau ja Kamaluu (1979) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.

Sokeain kuunnelmapalkinnon saaneita kuunnelmia 25.9.:
Iltamien jälkeen (1970) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Kultaiset leijonankäpälät (1971) Pysyvästi Areenassa.
Naavankaira (1974) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Tunti kerrallaan. Kuunnelma Unto Monosen elämästä (1972) Pysyvästi Areenassa.
Uuteen maailmaan (1973) Pysyvästi Areenassa.
Lue lisää artikkelista Mollivoittoisia elämäntarinoita.

Kauko Helovirran ja Oke Tuurin tähdittämä Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailu julkaistiin 21.9.:
Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja, Sumulaakson sankarit (1967) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Lue lisää artikkelista: Outsider Etelänavalla

Kuvituskuva kuunnelmaan Sumulaakson sankarit
Kuvituskuva kuunnelmaan Sumulaakson sankarit Kuva: Yle Outsider,Outsider,kuunnelmat,Sumulaakson sankarit

Harjunpää-kuunnelmat julkaistiin 14.9.:
Harjunpää ja heimolaiset (1991) 13.9.2018 asti
Harjunpää ja kiusantekijät (1989) 13.9.2018 asti.
Harjunpää ja poliisin poika (1990) 13.9.2018 asti.
Harjunpää ja rakkauden lait (1989) 13.9.2018 asti.
Lue lisää Harjunpää-kuunnelmista: Harjunpää setvii rikoksia neljässä radiodekkarissa.

Syyskuu avattiin viidellätoista Sokeitten kuunnelmapalkinnon saaneella radiodraamalla vuosilta 1978-2006:
Edvard Gylling, Karjalan kuningas (1987) 3.9.2018 asti.
Eleonoran testamentti (1983) 3.9.2018 asti.
Hella Wuolijoki ja Vihdin desantti (1990) 3.9.2018 asti.
Isäni, sankari (1994) 3.9.2018 asti.
Jos vuori nousisi hänen eteensä hän alkaisi kiivetä (1979) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Kalkutta, minun Kalkuttani (1982) 3.9.2018 asti.
Kemiaa (2006) 3.9.2018 asti.
Kengät (1978) Pysyvästi Areenassa.
Kuikan pelto (1981) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Maailman kivisin paikka (1980) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Rakenna silta (1984) 3.9.2018 asti.
Se kaipaus meitä riepottaa (1988) Ladattavissa, 3.9.2018 asti.
Skarabea (1992) 3.9.2018 asti.
Tiedon valo (1991) 3.9.2018 asti.
Vanha koulukaveri (1985) Ladattavissa, 3.9.2018 asti.
Lue lisää syyskuun alun kuunnelmista: Ikkunoita ihmismieleen.

Elokuussa 2017
Lomakauden loppuessa kuunnelman ystäviä ilahdutettiin satukuunnelmilla ja Knalli ja sateenvarjo -jaksoilla:
Knalli ja sateenvarjo - Alimittaiset nakit (1989) 22.8.2018 asti.
Knalli ja sateenvarjo - Mars Marsiin (1992) 22.8.2018 asti.
Knalli ja sateenvarjo - Prinssi Abdul (1987) 22.8.2018 asti.
Knalli ja sateenvarjo -jaksoja esitellään blogissa Knalli ja sateenvarjo ovat palanneet!.

Sirmakan perhe ja soivan saaren salaisuus (1989) Ladattavissa, Areenassa 15.8.2018 asti.
Salainen puutarha (1994) Ladattavissa, Areenassa 15.8.2018 asti.
Ville Valdemar ja viimeinen apachi (1979) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Satukuunnelma kansanperinteen tapaan (1986) Neljä jaksoa ladattavissa, Areenassa 15.8.2018 asti.
Ja Shehrezad lainasi lentävän maton (1971) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Lue lisää satukuunnelmista: Rakastetut satukuunnelmat tuovat jännitystä ja seikkailua elokuun iltoihin

Heinäkuussa 2017
Loput kesäkuun radiodraamaäänestyksessä ääniä saaneet kuunnelmat julkaistiin 10.7.:
Ei minulta mitään puutu (1997) 9.7.2018 asti.
Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde (1950) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Jonkerin pamaus (1977) Pysyvästi Areenassa.
Kovan onnen viikko (1995) 9.7.2018 asti.
Ristisaatto (2007) 9.7.2018 asti.
Prättäkitti, noita Nousiaisista (1981) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Lue lisää äänestyksestä ja kuunnelmien esittelyt: Suuri radiodraamaäänestys päättyi, Sinuhe egyptiläinen ylivoimaiseen voittoon!

Kesäkuussa 2017
Radiodraamaäänestyksessä eniten ääniä kerännyt kärkikymmenikkö 27.6.:
Sinuhe egyptiläinen (1982) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Maigret ja hotelli Majesticin murhat (1982) 26.6.2018 asti.
Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen uusia seikkailuja: Oljyä ja aivopesua (1961) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa. Lue esittely Kun Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipposen Santo Utopiaan lähetti.
Niskavuoren Heta (1955) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Saatana saapuu Moskovaan (1991) 26.6.2018 asti.
Hirtettyjen kettujen metsä (1984) 26.6.2018 asti.
Kätkäläinen (1997) 26.6.2018 asti.
Kylmä toukokuu (2002) 26.6.2018 asti.
Nimbus (1995) 26.6.2018 asti.
Sissiluutnantti (2010) 26.6.2018 asti.
Lue lisää äänestyksestä ja kuunnelmien esittelyt: Suuri radiodraamaäänestys päättyi, Sinuhe egyptiläinen ylivoimaiseen voittoon!

Juhannuskuunneltavaa 19.6.:
Knalli ja sateenvarjo - Kyyditys New Yorkissa (1986) 18.6.2018 asti.
Knalli ja sateenvarjo - Ministeriön miehet villissä lännessä (1984) 18.6.2018 asti.
Knalli ja sateenvarjo - Reipas raparperiretki (1982) 18.6.2018 asti.
Leikkaus (1951) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Noita Nokinenän juhannusrieha (1979) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Noita Nokinenän juhannustaika (1978) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Olviretki Schleusingenissa (1961) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Uljas uusi maailma (1958) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Vahtonen ei vedä vesiperää (1963) Pysyvästi Areenassa.
Välskärin kertomukset (1974) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa. Lue lisää Välskärin kertomusten radiototeutuksesta.
Juhannukseksi julkaistuja kuunnelmia esitellään blogissa: Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä

Toukokuussa 2017
Toukokuussa keskityttiin Sokeitten Kuunnelmapalkinnon saajiin sekä massiiviseen Täällä Pohjantähden alla -sarjaan:
Audun ja jääkarhu (1967) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Desantti (1999) 7.5.2018 asti.
Joki (1998) 7.5.2018 asti.
Kellarimies ja vaimo (1997) 7.5.2018 asti.
Kipsienkeli (2000) 7.5.2018 asti.
Kuin yhtä perhettä (2001) 7.5.2018 asti.
Oluen pelastaja (1989) 7.5.2018 asti.
Parempi tehtävä (1996) 7.5.2018 asti.
Punkero (2002) 7.5.2018 asti.
Miesvahvuus (2000) 7.5.2018 asti.
Susijahti (2004) 7.5.2018 asti.
Tunturiprofeetta (2003) 7.5.2018 asti.
Täällä Pohjantähden alla, 21 osaa (2009) 7.5.2018 asti.
Vainaja ehtii ensin (2005) Ladattavissa, 7.5.2018 asti.
Vanhaa Arabian posliinia (1993) 7.5.2018 asti.

Huhtikuussa 2017
Huhti- ja maaliskuussa julkaistiin kuunnelmaa laajalla kirjolla:
Festarikesä (2007) 9.4.2018 asti.
Musta ilotulitus (1961) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Lue lisää Mustan ilotulituksen taustoista: Musta ilotulitus on Sariolan vanhin säilynyt Susikoski-kuunnelma.
Noita Nokinenän yllätysmuna (1974) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Onnellinen mies (2012) 10.4.2018 asti.
Risto Räppääjä ja kauhea makkara (2011) 9.4.2018 asti.
Rakkaudella, Rauli Badding (2010) 12.4.2018 asti.
Sheriffi McGee (2008) Ladattavissa, 9.4.2018 asti.
Tätien matkassa (1984) 2.4.2018 asti.
Vainaja kaupan päälle (1995) 20.4.2018 asti.

Maaliskuussa 2017
Järjen voitto (1985) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Jääkuvia (1997) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Kasvot betonissa (2006) 23.3.2018 asti.
Kotelo (2010) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Lumen taju (1996) 23.3.2018 asti.
Lämmön maksimi ja minimi (1965) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Peppi Pitkätossu (1996) Ladattavissa, 30.3.2018 asti.
Vainaja virittää ansan (1996) 23.3.2018 asti.
Veljeni Leijonamieli (1976) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa. Lue miten Veljeni Leijonamieli taipui radiokuunnelmaksi
Viinin kärsimykset Venäjällä 1812 (1981) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Ruuhkavuosi (2008) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Suomisen perhe - kun isä on poissa (1946) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Suomisen perhe - Lasse näyttäytyy (1938) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Turvallisuustarkistus (1977) Pysyvästi Areenassa.

Katso myös artikkeli Radiodraamaa laidasta laitaan.

Helmikuussa 2017
Elmo - muu maailma (1978) Pysyvästi Areenassa.
Elmo, urheilija (1977) Pysyvästi Areenassa.

Keskustelu sulkeutuu 1.1.2025.
Keskustele