Endometrioosi on hedelmällisessä iässä olevien naisten krooninen sairaus, jolla on vaikutusta läpi naisen elämänkaaren aina nuoruudesta vaihdevuosi-ikään asti. Yleisyydestään huolimatta sairaudesta puhutaan vähän – naiset eivät ehkä osaa hakeutua lääkäriin ajoissa ja endometrioosi ei välttämättä lääkärilläkään tule mieleen heti yhtenä vaihtoehtona lantion alueen kivuista kärsivän naisen kohdalla.
– Sairaudesta ei edelleenkään puhuta tarpeeksi, vaikka sitä sairastaa hedelmällisessä iässä olevista naisista 2–10 prosenttia. Se on yhtä paljon kuin esimerkiksi astmaa tai tyypin 2 diabetesta sairastavien määrä. Endometrioosin yleisyys nousee jopa 50 prosenttiin sellaisten naisten keskuudessa, jotka kärsivät lapsettomuudesta, kertoo gynekologi, LT Outi Uimari.
Uimari toimii kliinisenä opettajana Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Edelleen eletään harhaisessa käsityksessä, että kuukautisten kuuluu olla kivuliaat.
– Edelleen meillä eletään aika paljon siinä harhaisessa käsityksessä, että kuukautisten kuuluu olla kivuliaat. Näinhän se ei ole. Silloin, jos kuukautiskipujen takia joutuu olemaan pois töistä tai koulusta, eivätkä tavalliset, käsikaupasta saatavat särkylääkkeet auta, olisi ehdottoman tärkeää suunnata lääkärin vastaanotolle.
Taudin diagnosoinnissa merkittävä viive
– Tällä hetkellä lääkärikunnassakin on herätty siihen tosiasiaan, että ehkä tämä tauti saa alkunsa pian kuukautisten alettua. Siksi olisi tärkeää, että nuorten tyttöjenkin kuukautiskivut otettaisiin vakavasti. Meillä Suomessa ja myös maailmalla on havaittu, että taudin diagnosoinnissa on viive. Viitteitä siitä, että mitä aiemmin tautia päästään hoitamaan sitä parempi on myös hoitovaste. Siksi aikainen diagnosointi olisi tärkeää.
Mitä aiemmin päästään hoitamaan, sitä parempi hoitovaste.
– Kollegakuntaa koulutetaan säännöllisesti näistä asioista ja mietitään kouluterveydenhuollon, terveyskeskuslääkärin tai työterveyslääkärin kannalta, milloin hälytyskellojen pitäisi soida. Totta kai kaikki lähtee potilaasta ja siitä, että hän hakeutuu ajoissa hoitoon, mutta myös lääkärin on osattava tarttua oireisiin ajoissa, jos tytöllä tai naisella tulee paljon poissaoloja koulusta tai töistä kuukautiskipujen takia tai hän joutuu turvautumaan reseptikipulääkkeisiin.
Monitekijäinen sairaus
Endometrioosissa kohdun limakalvo on poikkeavaa ja sitä on kohdun ulkopuolella vatsaontelon elimissä (munasarjoissa, munanjohtimissa, kohdun pinnalla, kohdun ja peräsuolen välissä, kohdun ligamenteissa, virtsarakossa, vatsakalvolla ja suolessa). Endometrioosi muodostaa kolmenlaisia pesäkkeitä: pinnallisia pesäkkeitä, munasarjan pesäkkeitä (endometriooma) ja syviä pesäkkeitä.
Oireet ja leikkauslöydökset eivät aina mene käsi kädessä.
– Endometrioosi on monitekijäinen sairaus. Valitettavasti oireet ja esimerkiksi leikkauslöydökset eivät aina mene käsi kädessä. Naisella voi olla todella kovat kivut, mutta löydökset endometrioosipesäkkeiden osalta voivat olla vähäisiä. Siitä huolimatta nainen voi kärsiä sairauden aiheuttamasta lapsettomuudesta ja tarvita merkittäviä lapsettomuushoitoja.
– Joskus voi käydä taas niin, että endometrioosi löytyy sattumalta kuvantamistutkimusten tai leikkaushoidon yhteydessä. Voi olla todella vaikeita kiinnikkeitä, mutta siitä huolimatta nainen tulee spontaanisti raskaaksi. Vaikean ja lievän tautimuodon luokittelu on endometrioosin kohdalla siis aika hankalaa, Uimari pohtii.
Endometrioosilla on merkittävä vaikutus hedelmällisyyteen
– Endometrioosinaisten hedelmällisyys on valitettavasti merkittävästi alentunut. Jos lapsista haaveilee ja elämäntilanne on sopiva, ehdottomasti suosittelen lapsitoiveita mieluummin aikaisin kuin myöhemmin. Endometrioosia sairastavien naisten kohdalla lapsettomuushoidot aloitetaan aikaisemmin kuin muiden naisten kohdalla, jolloin yleensä odotellaan rauhassa se kaksitoista kuukautta spontaania raskautta. Aika juoksee, nainen vanhenee ja munasarjoissa reservit laskevat. Se kannattaa muistaa.
– Positiivista on, että tarjolla olevat lapsettomuushoidot tuovat avun jopa yli puolelle endometrioosin vuoksi lapsettomuudesta kärsivälle.
Kuuntele myös: Äänellä voi lievittää kipua – Anna Ilveskoski luuli kovien kuukautiskipujen kuuluvan jokanaisen elämään
LUE LISÄÄ ENDOMETRIOOSIN OIREISTA JA HOIDOSTA
OIREET
Kipu
- Kivuliaat kuukautiset, joiden takia joutuu olemaan pois töistä tai koulusta. Tavalliset särkylääkkeet eivät auta.
- Kipu lantion alueella esimerkiksi ulostamisen ja virtsaamisen yhteydessä, tai yhdynnän aikana.
- Kipua alaselässä tai nivusissa ja kivun heijastuminen jalkoihin.
- Tärinäkipu esimerkiksi juostessa.
- Kivut voivat pahentua kroonisiksi, jolloin kivuttomia päiviä on vähemmän kuin kivuliaita.
Hedelmällisyyden aleneminen
Endometrioosiin liittyvä hedelmällisyyden aleneminen on yksi yleisin syy lapsettomuuteen.
HOITO
Lääkehoito
Kuukautiskipujen hoito ensisijaisesti tulehduskipulääkkeillä.
Endometrioosi on estrogeeniriippuvainen sairaus. Tähän mekanismiin voidaan vaikuttaa tasaamalla hormonipitoisuuksia. Lääkehoitovaihtoehtoja ovat yhdistelmäehkäisyvalmisteet (estrogeeni ja keltarauhashormoni), tai yksinään keltarauhashormoni. Nämä hoidot eivät kuitenkaan sovellu raskautta toivoville naisille, sillä ne ehkäisevät raskaaksi tulemisen.
Mikäli edellä mainitut lääkkeet eivät ole riittäviä, voidaan harkita GnRH-agonistia, jolla heikennetään elimistön estrogeenieritystä. Tähän hoitoon täytyy yhdistää ns- add-back-terapiana useimmiten yhdistelmäehkäisy- tai vaihdevuosihormonivalmiste estämään GnRH-analogin aiheuttamat vaihdevuosioireet ja luuston haurastuminen. Aromataasinestäjä on myös lääkkeellinen hoitovaihtoehto, joka niinikään estää estrogeenieritystä.
Lapsettomuushoidot
Endometrioosipotilaan lapsettomuutta hoidetaan inseminaatiolla, munasarjojen stimulaatiolla ja koeputkihedelmöityksellä.
Leikkaushoito
Leikkaushoidolla on roolinsa vaikean endometrioosin ja endometrioosista aiheutuvan lapsettomuuden hoidossa. Endometrioosipesäke tuottaa ja osaksi säätelee omaa estrogeenituotantoa, ja poistamalla pesäke oireet helpottavat ja raskaaksi tulemisen todennäköisyys kasvaa. Kookas munasarjan endometriooma heikentää kyseisen munasarjan toimintaa, munasolun kypsymistä ja irtoamista. Endometrioomakudoksen poistaminen voi elvyttää tätä toimintaa ja siten parantaa naisen hedelmöittymismahdollisuutta.
Mikäli lääkehoidolla ja pesäkkeiden poistolla ei saavuteta tyydyttävää tulosta endometrioosista johtuvien kipuoireiden hallinnassa, voidaan lopulta joutua kohdun ja munasarjojen poistoleikkaukseen.
Endometrioosi aiheuttaa merkittävää sairastavuutta, jolla on vaikutusta naisen elämänlaatuun ja yhteiskuntaan taloudellisena menetyksenä terveydenhuoltokuluina ja työpoissaoloina.
Asiantuntija: Outi Uimari, LT, kliininen opettaja, Naistentaudit ja Synnytykset, OYS ja Oulun yliopisto
Kuukautisten pimeä puoli – Katso Yle Areenassa:
Kaarina Ekman-Laine tietää, mitä endometrioosi voi pahimmillaan olla. Hänellä lamaannuttavat kivut alkoivat jo ensimmäisten kuukautisten myötä. Leikkauksista huolimatta sairautta ei ole saatu pysähtymään. Tällä hetkellä hänellä on endometrioosipesäkkeitä myös lähellä sydäntä.
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!
Lue lisää:
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry – Hyvinvointia ja edunvalvontaa
Moona.info – Menkat ei saa estää elämästä
Edit: 13.11. 2019 päivitetty artikkelin linkkejä, 15.11.2019 muokattu otsikkoa.