Hyppää pääsisältöön

Maailman paras rockbändi? Opas kulttibändi Circlen maailmaan

Cirle yhtyeen Mika rättö ja Jussi Lehtisalo
Cirle yhtyeen Mika rättö ja Jussi Lehtisalo Kuva: Esko Lönnberg Circle (yhtye)

Vuonna 1991 perustettu Circle on kulttiyhtyeiden aatelia, maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Avantgardistinen rock-kokoonpano on seikkaillut kokeellisen musiikin käymättömillä korpimailla 26 vuotta, ja albumeita on kertynyt kymmenittäin. KulttuuriCocktail tarjoaa pikakurssin Circlen maailmaan. Virtuoosinen laulaja Mika Rättö ja yhtyeen johtaja Jussi Lehtisalo oppaina reissussa.

1. circlen biisit toistavat yhtä riffiä
1. circlen biisit toistavat yhtä riffiä Circle (yhtye)

1.Circlen biisit toistavat yhtä riffiä

Tämä periaate ei pidä paikkaansa aina, mutta jumituksesta bändi tunnetaan. Riffiä tai teemaa kyllä jankataan tautisesti yhden tai kahden soinnun ympärillä, mutta ei silti toisteta kyllästymiseen asti, vaan sen ympärillä tapahtuu koko ajan muita variaatioita, rinnakkaiskuvioita ja ambientillisia asioita.

Meronia-albumi (1994) esitteli jo tyylillisesti kypsän Circlen. Circlen on luonnehdittu ottaneen vaikutteita progressiivisesta rockista sekä länsisaksalaisesta krautrockista. Lehtisalo ei tunnusta krautrockia suoranaiseksi vaikutteeksi.

– Niitä bändejä, kuten Can ei juurikaan tunnettu meillä Porissa.

Erona brittiprogen monimutkaiseen poukkoiluun krautrock kuitenkin sisältää enemmän toistoa, mikä kuulostaa Circlen reseptiltä.

Circlen albumi Meronia
Circle - Meronia Circlen albumi Meronia Circle (yhtye)

– Me olimme täysin itsevarmoja ja luulimme, että tämä ilmaisu syntyy ainoastaan meidän harjaantuneista sydämistämme ja sieluistamme. Mutta myöhemmin huomasin, että ranskalainen Magma-yhtye teki monella tavalla samanlaista juttua kuin me. Heidän vaikutteensa oli John Coltranen spirituaalinen puoli. Huomasin että samankaltaista spirituaalisuutta olin itsekin etsinyt omaan elämääni, rakennettiin bändin kanssa kollektiivinen tajunta, selittää Lehtisalo.

Meronia-albumilla tämä hypnoottinen toisto on jo hallitseva piirre. Mutta Meronia-kappale kuulostaa loppufanfaarilta, joka ei lopu. Puolen välin jälkeen mukaan hiipii nyrjähtäneitä, kirskuvia sähkökitaroita, jotka kuljettavat jumitusta kohti kaaosta.

Ed-visio -kappaleessa Teemu Elon ja Lehtisalon juoksevan kitaravallin päällä liitää kuulas mieskuoro. Rock-kontekstissa outo kuoro laulaa latinalta kuulostavaa kieltä, joka lienee itse keksittyä meroniaa. Ed-visio jyrää massiivisesti eteenpäin ja variaatiot tapahtuvat hitaalla frekvenssillä.

2. transsi päämääränä
2. transsi päämääränä Circle (yhtye)

2. Transsi päämääränä

Circlen lavaesiintymisissä on hetkiä, jolloin fyysinen performanssi näyttää hidastetulta tripiltä. Lehtisalo kuvaa tavoiteltua tilaa usein ajan pysäyttämiseksi. Bändin hypnoosirokillista lähestymistapaa transsiin Lehtisalo pitää jo vanhanaikaisena, mutta Rättö löytää yhtymäkohtia teknoon.

Circle keikalla
Circle keikalla Kuva: Esko Lönnberg Circle (yhtye)

3. itsehäpäisy inspiroi
3. itsehäpäisy inspiroi Circle (yhtye)

3. Itsehäpäisy inspiroi

Circle on performanssiryhmä, jonka lavashow on aina ollut spektaakkeli pienestä mittakaavasta huolimatta. Karismaattinen laulaja-kosketinsoittaja Mika Rättö tekee teatraalisen hidastettuja samurai-liikkeitä, hölkkää paikallaan kuin Turkan oppilas ja harjoittaa hämärää performanssia. Tuntuu kuin katsoisi jotain salaperäistä rituaalia. Bändin nykyinen spandex-housuinen heviposeerausimago huokuu itseironiaa.

Rätön mielestä nololle epämukavuusalueelle meneminen on tärkeää ja inspiroivaa. Youtubesta löytyy keikkataltiointi Hollannista, jossa Circlen jäsenet vaihtavat esiintymisasunsa päälle lavalla yleisön edessä, mikä viimeistään riisuu rocktähteydestä kaiken glamourin. Pokkaa riittää.

– Kyseisellä keikkapaikalla ei ollut kunnon pukuhuonetta, kuittaa Lehtisalo.

4. circle on kaaokseen suistunut kitararock bändi
4. circle on kaaokseen suistunut kitararock bändi Circle (yhtye)

4. Circle on kaaokseen suistunut kitararockbändi

Circle on ennenkaikkea kitarabändi, jonka biisit nojaavat riffittelyyn ja massiivisen kitaravalliin. mutta kitarat hakeutuvat usein kaaokseen ja riitasointuihin.

– Pohjimmiltaan Circle soittaa 70-luvulta kopioitua anglosaksista hardrockia. Avantgarde on mukana siinä ohella. Olisi pitänyt olla rohkeampi, yllättää Lehtisalo vaatimattomuudellaan.

5. mitä ihmettä siellä lauletaan?
5. mitä ihmettä siellä lauletaan? Circle (yhtye)

5. Mitä ihmettä siellä lauletaan?

Circlen biisit ovat voittopuolisesti instrumentaaleja, mutta niissä on laulua. Rättö on äärimmäisen lahjakas ja muuntautumiskykyinen laulaja, jonka melodiat eivät noudattele totuttuja kaavoja. Pateettinen hevi-vibraatto liitelee parodian rajoilla.

Yleensä Rättö avaa kurkkunsa uskomattomiin koukeroisiin progemelodioihin vasta kappaleen puolenvälin jälkeen. Miksauksessa tuntuu, että laulun melodia ja meininki on tärkeämpi kuin sanat.

Circle keikalla
Circle keikalla Kuva: Esko Lönnberg Circle (yhtye),Mika Rättö,Jussi Lehtisalo

– Mä en ole henkilökohtaisesti kiinnittänyt sanoituksiin kuuntelijana koskaan paljoa huomiota, tunnustaa Lehtisalo.

Aluksi Lehtisalo kehitti meronian kielen Meronia-albumille.

– Meronia oli tämmönen onomatopoeettinen kieli, jota ainoastaan minä kykenin puhumaan. Mika laulaa improna suomeksi tai keksityllä ranskalla. Janne Westerlund laulaa suomeksi ja englanniksi, selittää Lehtisalo.

Rautatie -albumilla kitaristi Jääskeläisen tekemä satunnaisgeneraattori tuotti teksteistä uusia sanoja ja sotki merkityksiä - tai siis loi uusia merkityksiä.

6. biisien nimet ovat outoja
6. biisien nimet ovat outoja Circle (yhtye)

6. Biisien nimet ovat outoja

Ed-visio, Curwen, Odultep, Lisääpui, Parmalee... Ovatko kappaleiden nimet koodinimiä vai onko niillä temaattinen viesti?

– Harvoin niillä on mitään merkitystä, ne ovat työskentelynimiä biisin tunnistamista varten. Joskus nimellä haetaan vastakohtaa tunnelmalle, mutta siinä pitää välttää liiallista huumoria, selittää Lehtisalo.

7. metodina inspiraatio
7. metodina inspiraatio Circle (yhtye)

7. Metodina improvisaatio

Circle on tyylillisesti monialainen ja taitava peto lavalla. Circlen työskentelytapa on kollektiivinen improvisaatio, vaikka materiaalia editoidaan jälkikäteen. Porukka ei varsinaisesti harjoittele, vaan kokoontuu Lehtisalon kesämökille, jossa jammaillaan ja kehitellään musiikillisia aiheita.

Circle yhty keikalla, kuvassa basisti Jussi Lehtisalo
Circle yhty keikalla, kuvassa basisti Jussi Lehtisalo Kuva: Esko Lönnberg Circle (yhtye),Jussi Lehtisalo
8. outoja ääniä taustalla
8. outoja ääniä taustalla Circle (yhtye)

8. Outoja ääniä taustalla

Taidemusiikin tunnistaa ainakin siitä, että kaikki ei ole kohdallaan ja kaavamaista. Circlen biisien taustalla kuuluu usein elokuvallista äänisuunnittelua ja tuonpuoleisia kaikuja. Golem-livealbumin soitto ui kauttaaltaan hyhmäisessä ambientissa ja Rättö improvisoi laulupyräyksiä päälle.

– Parantelin sen livealbumin äänityksiä lisäämällä mukaan ääntä hidastetuilta c-kasettinauhoilta. Olemme käyttäneet paljon nauhamanipulaatioita. Mountain-livellä lisäsin soittoon ääntä c-kasetilta ja mini-disciltä. Monet tuossa kirkkokonsertissa kuuntelemassa olleet eivät tunnistaneet sitä enää samaksi musiikiksi.

– Tämä äänisuunnittelu alkoi aikoinaan ehkä hieman avaruusrockbändi Hawkwindin mallin mukaan. Ulkoiset äänet luovat soittoon arvoituksellista epämääräisyyttä ja avaruudellista ulottuvuutta, antavat tilaa laajemmille tulkinnoille, selittää Lehtisalo.

Kaaviokuva Mika Rätön Ja jussi Lehtisalon yhtyeistä
Kaaviokuva Mika Rätön Ja jussi Lehtisalon yhtyeistä Mika Rättö,Jussi Lehtisalo
9. porissa yhteistyö sujuu
9. porissa yhteistyö sujuu Circle (yhtye)

9. Porissa yhteistyö sujuu

Rättö ja Lehtisalo selittävät, että Pori on tarpeeksi suuri siihen, että muusikoita ja vaikutteita riittää, mutta toisaalta paikka on niin pieni, että kaikki tuntevat toisensa. Kaikki perustavat bändejä toistensa kanssa.

– Se on sellaista ristiinnaimista. Mulla oli Jussin kanssa parhaimmillaan valehtelematta 10 bändiä. Se oli luova tilanne. Yleensäkin ihmisten pitäisi olla paljon vähemmän mustasukkaisia omista luovista projekteistaan. Kaikille ideoille on tilaa, kuvailee Rättö.

Lehtisalon mielestä 90-luvun alun marginaali- ja tee-se-itse-kulttuurin esiinnousu tuntuu vieläkin voimavaralta.

– Sitä kautta usko omiin tekemisiin on jatkunut ihan näihin päiviin saakka. Tuntuu naurettavalta, että siellä kylvetyt versot kasvavat edelleen moniin suuntiin, hän hehkuttaa.

Lehtisalo kehuu Pori Jazzin vaikutusta monipuolisena taiteellisena vaikutteenantajana, mikä kuuluu Circlen taidekäsityksessä vaikkapa viehtymyksenä freejazzin suuntaan.

– Erityisesti minuun teki pikkupoikana lähtemättömän vaikutuksen ranskalainen Urban Sax -orkesteri, jossa on kymmenittäin saksofonin soittajia, jättiläismäinen orkesteri, kuoro mukana ja mystiset valkoiset asut. Aaveen lailla he saapuivat paloautoilla konserttiin, muistelee Lehtisalo.

Urban Saxin kaikuja kuulee esimerkiksi Meronia-albumin Ed-visio-kappaleen kuorossa. Lehtisalo julkaisi Urban Saxin Porin kirkkokonsertin myöhemmin Ektro-levymerkillään.

Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo Porin vaakunan edessä
Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo Porin vaakunan edessä Kuva: Olli Kangassalo Mika Rättö,Jussi Lehtisalo,Pori
10. vai muka pelkkää yhden riffin toistoa?
10. vai muka pelkkää yhden riffin toistoa? Circle (yhtye)

10. Vai muka pelkkää yhden riffin toistoa?

Lehtisalon mukaan maine yhden riffin jankkaajana pysyy vaikka bändi on tehnyt muutakin jo toistakymmentä vuotta. Esimerkiksi vauhdikas hardrock-biisi Vaellus sisältää tarkkarajaisia osia, kertosäkeen ja progehtavaa stemmamelodiakitarointia - ja Rätön käsittämättömän lyyrisen Robert Plantille ominaisen laulumelodian. Rautatie-albumista on sanottu, että siinä on pop-elementtejä tarttuvine kertosäkeineen! Mutta olisiko kuitenkin pikemminkin rokkaavaa progea.

11. kokeellista seikkailua brian enon hengessä
11. kokeellista seikkailua brian enon hengessä Circle (yhtye)

11. Kokeellista seikkailua Brian Enon hengessä

Lyyristä, staattista minimalismia ja ambienttia sekoittava albumi Miljard (2006) ja freejazzissa pulikoiva Infektio (2011) ovat sekä Rätön että Lehtisalon suosikit Circlen levyistä, ja selkeästi eri kamaa kuin rokkaavat levyt.

– Minua on aina kiinnostanut luonnos enemmän kuin mestariteos. Vaillinaisuus ja keskeneräisyys inspiroi enemmän kuulijaa mukaan. Miljard syntyi talvella savusaunassa soitettujen jamien raakanauhojen pohjalta. Bändi kuunteli niitä seuraavana kesänä Britannian kiertueella autossa, joka oli ainoa viileä paikka 30 asteen helteellä. Pikkuhiljaa se alkoi kuulostaa musiikilta, kertoo Lehtisalo.

Rättö kokosi raakanauhoista Miljard-albumin studiossa. Ideana oli, että eri instrumentit soittavat eri mittaisia luuppeja ja lopulta hajanaisesta kaaoksesta syntyy musiikkia.

Circle yhtyeen Mika Rättö
Circle yhtyeen Mika Rättö Kuva: Yle / Erik Vierkens Circle (yhtye),Mika Rättö

12. circlen maine alkaa tuntua ahtaalta
12. circlen maine alkaa tuntua ahtaalta Circle (yhtye)

12. Circlen maine alkaa tuntua ahtaalta

Circle on saavuttanut kansainvälistä tunnustusta, mutta ei suurta kaupallista läpimurtoa, mikä ei varmaan ole ollut koskaan kokeellisen rockbändin päämääräkään. Paras listasijoitus on ollut jossain 30. tienoilla.

– Uhosimme, että lopetamme heti jos nousemme listoille, kuittaa Lehtisalo.

Mutta pitääkö kehu hengissä hengissä taideprojektia? Kotimaassa arvostus on ollut tasaisen taattua musiikkilehdistössä. Dagens Nyheterin toimittaja Nils Hansson totesi vuonna 2010 yhtyeen Roskilden keikan nähtyään, että marginaalinen suomalainen undergroundpumppu Circle on maailman paras rockyhtye. Circlen maine oli vuosien varrella kiteytynyt kokeelliseen jumitukseen ja porilaisuuteen. Lehtisaloa alkoi ärsyttää.

Jussi Lehtisalon gradu Huoletonta brändinhallintaa
Jussi Lehtisalon gradu Huoletonta brändinhallintaa Jussi Lehtisalo,Circle (yhtye)
13. bändin Brändin tuhoaminen päämääränä
13. bändin Brändin tuhoaminen päämääränä Circle (yhtye)

13. Bändin brändin tuhoaminen päämääränä

Aalto -yliopiston gradussaan Huoletonta brändin hallintaa (2014) bändin johtaja, maisteri Lehtisalo kuvailee suunnattoman itseironisesti hankkeen, jossa hän yritti tuhota Circlen brändin. Gradu on kuin brändintuhoamisen musta raamattu. Hän vuokrasi Circlen nimen Stench of decay -bändille. Circle otti nimen Falcon (ex-Circle) ja levytti AOR-levyn (keskitien kasariheviä). Amerikkalainen kriitikko kuvasi Falconin levyä Frontier kammottavan noloksi kliseekokoelmaksi. Ja totta, albumi kuulostaa siltä, kuin huikea taidebändi olisi jotenkin lobotomisoitu keskitien kulkijaksi.

Sen sijaan uuden Circlen deathmetal-tyylinen Incarnation albumi sai ylistäviä kehuja ja bändi toimi keikalla hyvin. "Tilanne herätti vanhassa Circlessa pelkotiloja ja taantumista teini-iän epävarmuuteen", kuvailee Lehtisalo gradussa. Alkoiko taiteellisella itsemurhalla leikittely kaduttaa?

Jussi Lehtisalon gradu Huoletonta brändinhallintaa
Jussi Lehtisalon gradu Huoletonta brändinhallintaa Circle (yhtye),jussi lehtisalo

Brändin vuokraushanke oli kaiken kaikkiaan sekaannusta-aiheuttava niin yleisön, median kuin keikkamyyjien kannalta, ja yhdessä vaiheessa lavoja kiersi kaksi Circleä. Lehtisalo kirjoittaa, että bändillä oli kiire saada nimensä takaisin, kun Euroopan kiertue alkoi.

Kärsikö muu bändi Lehtisalon narsistisesta brändintuhoamishankkeesta?

– Loppujen lopuksi ei. Keskinäinen luottamus on niin kestävää, että kukaan ei kyseenalaistanut hanketta, paitsi isäni, joka kyseli onko elämäntyön tuhoaminen järkevää, naurahtaa Lehtisalo

14. onko circle katto monenlaisille soolopprojekteille vai kokonaistaideteos?
14. onko circle katto monenlaisille soolopprojekteille vai kokonaistaideteos? Circle (yhtye)

14. Onko Circle katto monenlaisille sooloprojekteille vai kokonaistaideteos?

Falcon-vaiheen jälkeen Circle (ex-Falcon) teki taas ennustamattoman liikkeen pois jenkkikasarista: kitaristi-laulaja Janne Westerlundin vetämänä bändi teki akustisvoittoisen albumin Leviatan (2014). Circle risteilee eri tekijöiden “sooloprojektien” välillä, mutta on Lehtisalon mielestä kokonaistaideteos.

– Minusta yksittäiset levyt ovat vain paloja kokonaisuudesta. Tavallaan ne ovat yhden idean levyjä.

Circle yhtyeen keikka
Circle yhtyeen keikka Kuva: Esko Lönnberg Circle (yhtye)
15. uusin levy terminal on helppo-circleä
15. uusin levy terminal on helppo-circleä Circle (yhtye)

15. Uusin levy Terminal on helppo-Circleä

Terminal kuulostaa voimakkaalta ja jäsennellyltä: lavoilta tuttua raskaasti rokkaavaa 70-lukulaista progeheviä, joka jyrää kuin tuomiopäivän niittosilppuri ja avausbiisissä Rättö kiljuu kurkkunsa käheäksi. Välillä jamittelu kuulostaa 60-luvun lopun vapaasti leijuvalta happospykedelialta.

– Olemme aina tehneet kaksijakoisesti levyjä: helppoja levyjä kuten Meronia, Rautatie, Sunrise ja tämä Terminal. Sitten on kokeellisempaa kamaa kuten Miljard ja Infektio.

Onko tämä terminaalivaiheen Circle? Lehtisalo ei tunnu olevan albumista luovassa mielessä innoissaan, vaan toteaa sen olevan viime vuosien keikkasetin kiteytymä, ja julkaisu on tehty jenkkimarkkinoita varten. Bändi on ollut hieman luovalla tauolla Rätön Samurai Rauni Reposaarelainen -elokuva takia. Lehtisalon hengästyttävän innokas filosofointi musiikista lupailee kuitenkin, että jatkoa tulee.

Circle opas aloittelijalle!
Circle opas aloittelijalle! Circle (yhtye)

Circle opas aloittelijalle!

Circlen kymmenien albumien tuotantoon perehtyminen on jättimäinen urakka. Näillä Lehtisalon biisivalinnoilla löydät hetkessä oikotien Circlen musiikin ytimeen:

Circle: Meronia CD/LP (biisi:DNA)

Hysteerisesti luuppaava rockkomppi ja pulputtava syntetisaattori.

Circle: Taantumus CD/2LP (biisi: Valtaisa hahmo)

Progehtavasti vaikea komppi kasvaa voimakkaammaksi. Sen päällä liihottelee eteerinen sooloileva huiluääni ja Rätön laulu nousee teatraaliseen lentoon.

Circle: Sunrise CD/2LP (biisi: Nopeuskuningas)

Circlen supertiukka hardrockbiisi Deep Purplen Speed King -kappaleen hengessä.

Circle: Miljard 2CD/3LP (biisi: Salenius)

Nyrjähtäneet luupit etsivät yhteistä harmoniaa .

Erkki Kurenniemi & Circle: Rakkaus tulessa LP (biisi: Kello 12.12)

Lehtisalo miksasi 90-luvun lopun treeninauhoituksia ja futuristi Erkki Kurenniemen päiväkirjaäänityksiä rohkeasti yhteen.

Circle: Rautatie CD/LP (biisi: Vaellus)

Tiukkaa progeen kallellaan olevaa hard rockia. Rätön kaunis laulumelodia kohtaa satunnaisgeneraattorin

Circle: Terminal CD/LP (biisi: Rakkautta Al Dente)

Psykedeelistä rokkia, jossa Lehtisalo laulaa deathmetal-tyyliiin.

Kommentit