Hyppää pääsisältöön

Marina Abramović haluaa viedä sinut sinne, missä et ole käynyt

Marina Abramovic
Marina Abramovic Kuva: EPA/STR Marina Abramović

Hän vaikuttaa helposti lähestyttävältä ja lämpimältä. Hän puhuu pehmeästi ja murtaen. Katson monitoriltani hänen retkeään brasilialaisten kansanparantajien pariin. Marina Abramović on maailman tunnetuimpia taiteilijoita, ja maailman merkittävimmissä taidemuseoissa ihmiset jonottavat tuntikausia saadakseen katsoa häntä silmästä silmään. Tässä viime vuonna valmistuneessa ja Yle Teeman sunnuntaina 7.5. esitettävässä dokumenttielokuvassa Marina Abramovićin mystinen Brasilia hän on silti vain kuin yksi meistä: onnettomien rakkauksien murtama ihminen, joka on tullut etsimään vapautusta.

Välillä Marina Abramović puhuu kuin elämäntaidonvalmentaja. Hän puhuu ihmisten energioista, tunteista ja siitä, miten asettumalla oikeanlaiseen yhteyteen itsensä kanssa, voi löytää sellaisia kokemuksia, joita arkielämässä ei voi tavoittaa.

Mutta välillä hän puhuu kuin Trump: monin peräkkäisin superlatiivein, jotka ilmaisevat upeutta ja mahtavuutta tai niiden totaalisia vastakohtia. Ja sitten taas yhtäkkiä kuin ihminen ihmiselle: hän puhuu meditatiivisesta hiljentymisestä, mutta ilman turhaa tärkeilyä, mikä antaa hänelle mahdollisuuden hetkellä minä hyvänsä tehdä jotain spontaania ja tunnelmaa keventävää.

Marina Abramovićin muotokuva vuodelta 2017.
Marina Abramović vuonna 2017 Marina Abramovićin muotokuva vuodelta 2017. Kuva: Moderna Museet / Åsa Lundén Marina Abramović Institute,Marina Abramović,performanssi

Hän on esimerkiksi jättänyt dokumenttiinsa niitä hetkiä, jotka edeltävät kuvauksen varsinaista alkua. Hän näyttää itsensä harjoittelemassa sanojaan, ja sen, miten hänen puhetapansa hitusen muuttuu, kun kameralle puhuminen varsinaisesti alkaa. Hän kertoo hauskan jutun siitä, miten pitää itsensä terveenä matkoillaan: syömällä valkosipulia ja tavallista sipulia raakana. Sitten hän syö valkosipulinkynnen ja sipulin.

Jotkin kohdat dokumentissa sisältävät niin ilkeän näköistä kuvaa brasilialaisen ihmeparantajan ”lääketieteellisistä” toimenpiteistä, että ne saavat minut voimaan pahoin. Peitän silmäni ja katson sormien välistä. En ollenkaan halua nähdä tällaista.

***

Näissä teoksissa hän asetti henkensä suoranaiseen vaaraan, ja tutki esimerkiksi kivun ilmenemistä tavoilla, joita ei voi kuin pitää poikkeuksellista sinnikkyyttä vaativina.

Matkustan Tukholmaan päiväksi katsomaan Marina Abramovićin näyttelyä. Kuvausluvan saaminen on aluksi vähän tahmeaa. Museoidenkin on ollut kiristettävä turvatoimiaan – eikä yksinomaan erilaisten terrori-iskujen vuoksi – vaan jo pelkästään siksi, että erilaiset näyttelysopimukset ja teosten vakuutuksia koskevat sopimukset edellyttävät museoilta valvontaa ja varautumista.

Pakistanilaiselta vaikuttava taksikuski viittilöi Tukholman hallinnollisen keskustan rakennuksia kohti.

– Katsokaa, ministeriön ovella on vain yksi aseistettu vartija, hän nauraa. Vain yksi!

On siellä toinenkin, mutta kuskia asia huvittaa. Minulle tulee vaikutelma, että hänen mielestään terrorin uhkaan tulisi varautua suuremmalla määrällä aseistettuja sotilaita.

Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 1973.
Marina Abramović, Balkan Baroque , 1997 Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 1973. Kuva: Marina Abramović/Courtesy of the Marina Abramović Archives Marina Abramović,performanssi

Mutta Ruotsi on viimeaikaisista tapahtumista huolimatta avoin länsimainen yhteiskunta, jossa aseistetut joukot pidetään mieluusti piilossa, jos niitä koetaan tarvittavan. Ja Tukholma näyttää taksin ikkunasta suurin piirtein samalta kuin ennenkin. Höyrylaivat on kiinnitetty laituriin Kuninkaanlinnan edustalla aivan kuten ennenkin. Ja Astrid Lindgreninin Pampula voisi hyvin olla niistä jonkun kyydissä matkalla Saltkråkaniin.

Museon pääoven läheisyydessä istuu kerjäläisnainen polvillaan. Menemme hänen ohitseen ja katsomme toiseen suuntaan. Erik, kuvaajamme sanoo ohimennessämme, ettei meillä valitettavasti ole kruunuja. Se on sikäli totta, että Erik ei vaihtanut rahaa, ja minun vaihtamani rahat ovat isoina seteleinä. Minun kantani kerjäämiseen on, etten halua vahvistaa sitä käyttäytymismallia antamalla rahaa. Silti joka kerta mietin, olenko oikeassa vai väärässä kantoineni. Naisen yläpuolella, puun oksilla, pikkulinnut pitävät käsittämätöntä meteliä.

Modernan salit ovat hämärät ja suljetut, kuten aina. Olen alusta asti vierastanut Rafael Moneon suunnittelemaa museorakennusta. Minusta se muistuttaa enemmän vakuutusyhtiön toimitiloja kuin museota. Muurimaisesti suljettujen salien vastapainona ovat ravintolan avarat näkymät veden yli Östermalmin suuntaan.

Lounaan jälkeen kuvaamme videon, jossa puhun muutamia minuutteja teosten äärellä. Olen myönteisesti yllättynyt näyttelystä, ja sen runsaudesta, vaikka itse pidänkin kiinnostavimpina eräitä Abramovićin vanhempia teoksia.

***

Marina Abramovićin asema perustuu hänen performansseihinsa, joita pidetään uraauurtavina. Hänestä sanotaan, että hän on kuin toiminut majakkana muille taiteilijoille: näyttänyt mahdollisen ja mahdottoman rajat. Erityisesti tämä koskee teoksia, joita hän teki 1970-luvun alussa tutkiakseen ruumiillisen ja henkisen kestävyyden äärirajoja. Näissä teoksissa hän asetti henkensä suoranaiseen vaaraan, ja tutki esimerkiksi kivun ilmenemistä tavoilla, joita ei voi kuin pitää poikkeuksellista sinnikkyyttä vaativina.

Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 1974.
Marina Abramović , Rhythm 5, 1974 Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 1974. Kuva: Nebojsa Cankovic Courtesy of the Marina Abramović Archives Marina Abramović,performanssi

Vaikka ”performance” viittaa esiintymiseen, toisin sanoen siihen, että kyseessä on esitys eikä todellisuus, Abramovićin itselleen teoksissaan tuottama kipu kääntää asetelman melkein päälaelleen: esittäjä ei esitä kivun kokemusta, vaan kokee sitä aidosti. Esitys on totta siinä mielessä, että se ei perustu pahvisiin kulisseihin tai näyteltyihin tunteisiin.

Yhtä lailla kuuluisia ovat teokset, joita hän teki 1976 alkaen kumppaninsa, saksalaisen Ulayn kanssa. He leikkivät ajatuksella egojensa ja identiteettiensä sulautumisesta toisiinsa, ja jäsensivät teoksensa maskuliinisen ja feminiinisen energian suhteen tasapainoisiin sommitelmiin, ja se ilmenee esimerkiksi teoksiin sisältyvän toiminnan symmetrisyydessä. Yksi tunnetuimpia teoksia on heidän kumppanuutensa ja yhteisen taiteilijauran päätepisteeksi muodostunut Lovers (1988), jossa he kävelevät Kiinan muurin päästä päähän siten, että he aloittavat muurin vastakkaisista päädyistä, kohdatakseen sen keskivaiheilla, missä he hyvästelevät toisensa, ja jatkavat kumpikin eri suuntiin.

Marina Abramovićin ja Ulayn performanssikuva vuodelta 1976.
Ulay/Marina Abramović , Relation in Space, 1976 Marina Abramovićin ja Ulayn performanssikuva vuodelta 1976. Kuva: Jaap de Graaf/Marina Abramović Archives Marina Abramović,performanssi,Ulay

Abramovićin uudemmista teoksista tunnetuin on hänen kolme kuukautta kestänyt Artist is present (2010) -performanssinsa New Yorkin MOMA:ssa, jossa hän istui liikkumattomana katsomassa silmästä silmään näyttelyyn tulleita ihmisiä, joilla oli mahdollisuus yksi kerrallaan istua häntä vastapäätä asetettuun tuoliin.

Ensin ei tule ajattelleeksi miten vaativa suoritus hievahtamatta paikallaan istuminen voi olla. Abramovićin kerrotaan harjoitelleen kuukausia ennen performanssia. Vastaavasti hän oli kuntouttanut itseään kuukausia toipuakseen teoksen aiheuttamasta fyysisestä rasituksesta. Teosta tehdessään hän oli sentään jo 64-vuotias.

***

Niin pelottavaa kuin kipu onkin, se on vain yksi fyysinen aistimus, jonka valtaan voimme joko alistua tai sitten opetella elämään sen kanssa.

Tukholman näyttely esittelee Abramovićin taiteen eri puolet kattavasti. Toisin kuin New Yorkin näyttelyssä, täällä hän ei ole itse läsnä. Hänen performanssejaan esittävät museosaleissa ruotsalaiset sijaishenkilöt.
Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 2010.
Marina Abramović, The Artist is Present, Performance, 3 månader, The Museum of Modern Art, New York, NY, 2010 Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 2010. Kuva: Copyright: Marco Anelli Marina Abramović,performanssi

Salivalvoja, joka puhuu kanssamme suomea pukee päälleen valkoisen laboratoriotakin, ja kantaa täysikokoisen luurangon näyttelysalien läpi huoneeseen, jossa on punaiset verhot ja tuoli. Tuolilla istuu nuori taiteilija yllään valkoinen t-paita ja harmaat housut. Luuranko istutetaan hänen syliinsä, ja sitten hän alkaa pestä sitä juuriharjalla. Aluksi pesu on hienovaraista, mutta mitä pidemmälle se edistyy, sitä enemmän savinen vesi alkaa tahria taiteilijan valkoista paitaa ja lattiaa.

Monissa saleissa on esillä videoprojisointeja, mutta myös installaatiomuotoisia teoksia tasapainoisessa suhteessa. Itse en ole lainkaan kiinnostunut Abramovićin perinteisistä piirustuksista ja maalauksista. Teoksessa Private Archeology hänen tammisiin arkistokaappeihin suljetut paperipohjaiset teoksensa ovat suorastaan hämmentäviä niissä olevien kirjoitusvirheiden vuoksi.

Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 1997.
Marina Abramović, Balkan Baroque , 1997 Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 1997. Kuva: Marina Abramović Archives Marina Abramović,performanssi

Englanti ei ole Marina Abramovićin äidinkieli. Taiteilija toki tekee niin kuin taiteilija tahtoo, eikä kuvataiteilijan tarvitse käyttää kieltä samalla tavalla kuin kirjailija käyttäisi. Toisaalta taideteoksen teoksisuuteen kuuluu tietty kiteytyneisyys, tietty hioutuneisuus, jota minun on vaikea tavoittaa lukihäiriöisesti spontaanista tekstistä. Vai pitäisikö näitä teoksia arvostaa pikemminkin taiteellisen rehellisyyden vuoksi? Jos ihminen käyttää kieltä jollakin tavalla, eikö hänen kuulu saada käyttää kieltä omalla tavallaan myös omissa teoksissaan?

Availemalla kaapin vetolaatikoita kirjoitusvirheet tulevat vastaan kaikkialla. Näyttelyn luettelossa tämä teos esitetään kuvalla arkistokaapeista, ja yhdestä kollaasista, jossa sattumalta ei ole kirjoitusvirheitä.

Marina Abramovicin performanssikuva vuodelta 1975.
Marina Abramović, Art Must Be Beautiful, Artist Must Be Beautiful., 1975 Marina Abramovicin performanssikuva vuodelta 1975. Kuva: Marina Abramović Archives Marina Abramović,performanssi,taideteos

Abramovićin teosten maailma pyörii tuttujen inhimillisten käsitteiden ympärillä. Niitä ovat kuolema, seksi, kipu, valta sekä identiteetti. Hän on omaksunut paljon aineksia buddhalaisuudesta, ja monet hänen teoksensa lainaavat suoraan meditaatioperinteestä. Tietyllä tapaa tämä on ymmärrettävää, sillä pitkäkestoinen viipyily fyysisen tuskan äärellä tarjoaa mahdollisuuden oivaltaa, että ihminen voi ottaa etäisyyttä välittömään havaintomaailmaansa. Niin pelottavaa kuin kipu onkin, se on vain yksi fyysinen aistimus, jonka valtaan voimme joko alistua tai sitten opetella elämään sen kanssa.

***

Taidemaailman julkkiksena Abramović on selvästikin haalinut itselleen jonkinlaista shamaanin roolia. Hän tahtoo esiintyä välittäjähahmona, joka tarjoaa yleisölle transsendentteja kokemuksia. Henkisestä kasvusta puhuminen saa usein yleisön pitämään puhujaa henkisesti kasvaneena.

Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 2001.
Marina Abramović, The Hero, 2001 Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 2001. Kuva: The Mahler.com Courtesy of the Marina Abramović Archives Marina Abramović

Silti Abramovićin vaiheita seuraamalla saa sen kuvan, ettei hän ole valaistumisen polullaan vielä aivan buddhamunkkien asteella. Hänen jälkeensä näyttäisi jäävän vana kiusallisia sotkuja.

Viime vuosina hän on joutunut käymään oikeutta entistä kumppania Ulayta vastaan. Kyse oli rahasta ja teosten omistajuudesta. Abramović tuomittiin maksamaan Ulaylle 250 000 euroa korvauksena menetetyistä teoksiin liittyvistä tuloista. Abramović joutui tuomioistuimen päätöksellä myös tunnustamaan Ulayn heidän yhteisten teostensa toiseksi tekijäksi.

Vuonna 2015 Abramović joutui erikoiseen selkkaukseen rap-artisti Jay-Z:n kanssa. Jay-Z oli innostunut Abramovićin Artist is present -performanssista, ja halusi toteuttaa samankaltaisen tilanteen omassa vuonna 2013 tehdyssä musiikkivideossaan Picasso Baby.

Video tehtiin siten, että tavalliset ihmiset saivat kohdata rap-tähden naamatusten samalla, kun hän lauloi heille. Myös Abramović itse osallistui videon kuvauksiin.

Vuonna 2015 Abramović paheksui julkisuudessa kovin sanoin, ettei Jay-Z olisi maksanut hänelle heidän sopimaansa rahallista korvausta teoksen muodon käyttämisestä musiikkivideossa. Jay-Z:n edustaja kuitenkin pystyi osoittamaan, että sovittu maksu oli suoritettu Abramovićin säätiön tilille, ja että säätiö oli kiittäen kuitannut tämän huomattavaksi mainitun summan. Abramovićin säätiö otti vastuun tapahtuneesta niskoilleen, mutta taiteilija itse ei ole kommentoinut tai pahoitellut tapahtunutta.

Marina Abramovićin ja Ulayn performanssikuva vuodelta 1980.
Ulay/Marina Abramović, Rest Energy, 1980 Marina Abramovićin ja Ulayn performanssikuva vuodelta 1980. Kuva: Ulay/Marina Abramović/ Courtesy of the Marina Abramović Archives Ulay,Marina Abramović,performanssi

Vuotta aikaisemmin oli kohuttusiitä, että hänen säätiönsä haki neljää vapaaehtoista työskentelemään ilmaiseksi säätiölle. Koska näille henkilöille asetettiin melko korkeat pätevyysvaatimukset, lehdistössä kyseltiin, oliko taiteilijalta oikein edellyttää ammattimaisilta osaajilta ilmaiseksi työskentelemistä.
Taidehistoriassa Abramovićilla on oma tukeva paikkansa. Mutta noin muuten hänen tähtitaiteilijan habitustaan on hieman vaikea erottaa kenestä tahansa rikkaasta julkkiksesta.

Sitä edeltävänä vuonna, 2013, Abramovićin teokseen osallistumista harkinnut tanssija julkisti avoimen kirjeen. Kirjeessä tanssija kertoi mielestään kohtuuttomista vaatimuksista, joita häneen olisi kohdistettu, mikäli hän olisi päättänyt osallistua Abramovićin teoksen toteuttamiseen. Hänen olisi pitänyt 150 dollarin korvausta vastaan maata liikkumattomana ja alastomana Los Angelesin nykytaiteen museon gaalan illallispöydässä useita tunteja, ja sitoutua huomattavan uhkasakon uhalla olemaan kertomatta julkisuuteen mikäli tilanteessa olisi tapahtunut jotakin loukkaavaa tai sopimatonta.

Uutistoimisto Bloombergin pitkä juttu Abramovićista keskittyi tämän rahanhankintavaikeuksiin. Performansseja ei voi myydä kuten maalauksia. Eikä niistä makseta kuin maalauksista. Vaikka Abramović liikkuu yhteiskunnan ylimmissä kerroksissa, eivät hänen tulonsa ole ollenkaan sillä tasolla, kuin yhtä menestyneillä maalareilla ja kuvanveistäjillä.

Ulayn ja Marina Abramovicin performanssikuva vuodelta 1978.
Ulayn ja Marina Abramovicin performanssikuva vuodelta 1978. Kuva: Marina Abramović Archives Marina Abramović,performanssi,Ulay

Kun Gerhard Richterin, Jeff Koonsin tai Damien Hirstin teoksia myydään huutokaupoissa kymmenillä miljoonilla, Abramović joutui kolmen kuukauden MOMA-performanssinsa yhteydessä tyytymään 100 000 dollarin palkkioon. Hänen säätiönsä työllistää ainoastaan muutaman ihmisen, kun Damien Hirstillä on 240 apulaista. Silti Abramovićilla on asunto New Yorkin Sohossa ja viisisakaraisen tähden muotoinen maatila.

Moderna Museet’n näyttelyn luettelon haastattelussa hän vähättelee kuuluisuuden merkitystä, mutta toisaalta tuntuu viittaavan nimenomaan taloudelliseen menestykseen sanoessaan: ”Olen joutunut tekemään niin paljon kaiken eteen. Olen nyt 71-vuotias, mutta itse asiassa minulla ei ylipäätään ole ollut yhtään mitään ennen kuin viimeisten 12 vuoden aikana.”

Tai sitten hän viittaa arvostukseen, sillä hän jatkaa: ”Kukapa olisi silloin aikanaan arvannut, että performanssitaide edes oli taidetta, tai että johtaisiko se edes mihinkään? Meidän piti läpikäydä varsinainen helvetti, ennen kuin pystyimme todistamaan sen.”

Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 2009.
Marina Abramović, The Cleaner, 2009 Marina Abramovićin performanssikuva vuodelta 2009. Kuva: © 2009 Marina Abramovic Marina Abramović,performanssi

Taidehistoriassa Abramovićilla on oma tukeva paikkansa. Mutta noin muuten hänen tähtitaiteilijan habitustaan on hieman vaikea erottaa kenestä tahansa rikkaasta julkkiksesta. Jos Gwyneth Paltrow tunnetaan nykyisin elämäntapaohjeita ja detox-hoitoja suosittelevana lifestyle-ikonina, niin Abramovićin shamaanirooli, hänen The Abramović Methodiksi -nimittämänsä tapa johdatella ihmisiä kokemusten äärelle, tai hänen elämäntapavalmentajamaiset puheensa energioista ja puhdistumisesta voi nähdä vain yhtenä variaationa siitä, miten rikkaat ihmiset kertovat muille siitä, miten heidän kannattaisi elää.

Vuonna 2016 Brasiliassa kuvatussa dokumentissa keskeinen käännekohta on puhdistuminen, jonka Abramović kokee Amazonin alueen alkuperäiskansojen käyttämän ayahuasca-yrttijuoman vaikutuksen alaisena. Sittemmin ayahuasca-turismista on kehittynyt ilmiö ja ongelma. Esimerkiksi Australiassa on tänä keväänä kirjoitettu paljon siitä, miten australialaiset nuoret matkustavat Amazonin alueelle juomaan ayahuascaa ja minkälaisiin ongelmiin he ovat siellä joutuneet. Juoma aiheuttaa tunteja kestävän tahdottoman tilan, jonka aikana ihminen voi kokea kuolevansa tai menettävänsä järkensä.

Jään miettimään missä määrin on eettisesti ongelmallista, että monen esikuvanaan pitämä, karismaattinen taiteilija näyttää esimerkkiä hallusinaatioita tuottavan aineen käyttämisessä psykologisten ongelmien hoidossa. Minusta näyttää muutenkin, että Abramovićin kiinnostus ihmisten kokemuksen ja aistihavaintojen ohjailuun uusimmissa teoksissaan ei ole aivan ongelmatonta. Kyse on vallasta ja vastuusta sen käyttämisessä.

Kommentit