Hyppää pääsisältöön

Outi Nyytäjä 11.10.1935 – 25.4.2017

Outi Nyytäjä istuu keinutuolissa.
Outi Nyytäjä istuu keinutuolissa. Outi Nyytäjä

Sattui joskus, että tarjotessani Outi Nyytäjälle kahvit Yleisradion kuppilassa yhteisen diilin kunniaksi, hän sanoi minulle jotakin kriittistä Ylestä, mutta sanoi sen niin äänekkäästi, että muutkin kuin minä sen kuulivat. Outi halusi joskus tahallaan ärsyttää, mutta enimmäkseen hän oli vain suorasanainen, nokkela ja peloton eikä yhtään ujo.

Siksi Outi Nyytäjällä oli valtava ystävä-, tuttava- ja työtoveripiiri. Hän opetti ja piti seminaareja Ylenkin eri toimituksille. Oli aika, jolloin joka toinen toimittaja oli huolestunut ohjelmansa dramaturgiasta ja draamallisesta kaaresta. Outista tämä oli hauskaa.

Outi aloitti kielten opettajana ja työskenteli sitten toimittajana ja kääntäjänä, kunnes 1960-luvun loppupuolella hakeutui Ylen Radioteatteriin dramaturgiksi. Seitsemän vuoden jaksoa Radioteatterissa hän piti draamakoulunaan niin, että oli valmis 1970-luvun alkupuolella siirtymään Teatterikoulun dramaturgian lehtoriksi. Siellä minäkin häneen törmäsin, olihan hänellä ongelmia näkönsä kanssa. Outi Nyytäjän työelämän voisi jakaa kolmeen alueeseen, jotka hän itsekin tunnisti. Ensimmäinen alue: hän oli käsikirjoittaja, dramaturgi ja ohjaaja. Hyvin läheinen, suorastaan kiihkeä oli hänen suhteensa radioon. Vaikka hän jo 1973 siirtyi Ylestä pois, hän ei koskaan jättänyt radiodraamaa, jota hän myös itse kirjoitti ja ohjasi pitkälle 2000-luvulle.

Hän oli suorasanainen, nokkela ja peloton eikä yhtään ujo.

Outin toinen alue oli esseismi. Mitä iäkkäämmäksi hän tuli, sitä selvemmin hän siirtyi esseisiin ja kolumneihin ja muuhun lyhytmuotoiseen, ajattelua ja havaintojen tekemistä vaativaan, filosofoivaan kirjoittamiseen. Hän puhui ”hiljaisesta havainnoimisesta”. Hän suunnitteli junalla matkustamista ja maailman kirjoittamista junan ikkunan ja oman mielensä läpi.

Kolmas alue oli toiminnallinen. Outi itse kutsui sitä ”militantiksi blokiksi”. Tällä hän tarkoitti asioihin puuttumista ja niihin vaikuttamista. Erityisesti häntä harmittivat mediapoliittiset hölmöydet, joita hän myös arvostamassaan Yleisradiossa näki. Tähän toiminnalliseen alueeseen kuului myös hänen laaja opetustoimintansa.

Outin oli helppo puhua. Hän saattoi aloittaa laulurastaasta, joka ei pitänyt siitä, että Outi oli yrittänyt matkia sitä – ja päätyä lopuksi armottomaan tekotaiteellisuuden riisumiseen ja paljastamiseen. Hänen ei tarvinnut kirjoittaa jokaista sanaa paperille voidakseen pitää täysipainoisen luennon tai seminaarin. Hän opetti teatteri- ja elokuvakouluissa ja monissa eri instituutioissa. Hän oli pitkiä jaksoja käsikirjoittamisen opettajana myös Ruotsissa. Hän tunsi niin ikään Pariisin mediaväkeä eikä sulkenut suutaan, jos esimerkiksi France Culturella oli aikeita lopettaa radiodokumenttien tuotanto.

Opettamisessa Outi piti tärkeänä ilon ja innostuksen ilmapiirin luomista ja sitä, että opetettajat luottavat itseensä ja uskaltavat viljellä virheitään.

Outi oli myös keskeisesti mukana, kun teatterikoulussa luotiin ns. ”lukutapaa”. Käsikirjoituksen lukemisen, ja miksei myös sen luomisen, metodia. Siinä käsikirjoitus puretaan pienimpiin osiinsa, jotta nähdään, mikä on kunkin kohtauksen ja henkilön pyrkimys ja käänteet, mitä tapahtumapaikat merkitsevät ja niin edelleen. Korostettiin siis tarkkaa ja perusteellista lukemista ennen kuin oli mahdollista alkaa harjoitella draamaa näyttämöllä tai studiossa. Lukutapa sai sittemmin maineen liian kaavamaisena järjestelmänä, mutta kun samoja asioita alettiin käsitellä hiukan vaihtelevammin keinoin, koko termi katosi. Opettamisessa Outi piti tärkeänä ilon ja innostuksen ilmapiirin luomista ja sitä, että opetettajat luottavat itseensä ja uskaltavat viljellä virheitään.

Hänestä dramaturgin tehtävää oli liian kauan pidetty ”piian virkana”.

Mutta yhtä kaikki perusteellisuus tekstin lukemisessa pysyi Outin kirjoittamisopetuksen kulmakivenä. Hän sanoikin usein: ”Ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan, pitäisi osata lukea.” Lukemisella Outi tarkoitti käsikirjoituksen lukemisen ohella myös lukeneisuutta, sivistystä ja tiedonhankintaa. Hänelle oli tärkeää kohotettu dramaturgin ammattikuva. Hän sanoi, että teatterit tarvitsevat dramaturgia, henkilöä, jolla on tieto siitä, mitä maailmassa tapahtuu, on lukenut paljon ja on persoonaltaan ajattelija. Hänestä dramaturgin tehtävää oli liian kauan pidetty ”piian virkana”, todellinen dramaturgi on ”vaativa ja kelju ihminen”. Radioteatteria hän arvosti juuri siksi, että siellä lukeneisuus ja dramaturgia olivat kunniassaan.

Kuten totesin, Outi piti radiota intohimoisesti välineenään. Hän sanoi, että useat radiotyöt ovat olleet onnellisuutta lisääviä kokemuksia. Monista töistä mainitsen vain muutaman: hän ohjasi ja dramatisoi mm. Hannu Salaman Kolera on raju bändi -romaanin, ohjasi lukuisia Paavo Haavikon kuunnelmia, dramatisoi ja ohjasi Thomas Mannin Taikavuoresta viisiosaisen kuunnelmaversion.

Teokset ovat rosoisia, roisejakin, mutta loppuvaikutelma on kuitenkin hyvin liikuttava.

Hienoja kokonaisuuksia olivat hänen kirjoittamansa ja ohjaamansa useasta pienoiskuunnelmasta koostuvat Naisia aikalaisia ja Miesmalleja. Näissä omissa teksteissään hän käytti havaintojaan, jopa omaa elämäänsä, materiaalina. Teokset ovat rosoisia, roisejakin, mutta loppuvaikutelma on kuitenkin hyvin liikuttava.

Liikuttava on myös eräs kokemus, josta Outi kertoo artikkelissaan Hannu Tarmion toimittamassa teoksessa Ajan lyhyt moraali. Hänellä oli perinnöllisestä sairaudestaan johtuen kokemus siitä, että hänen kasvonsa jäykistyvät eräänlaiseen halvauksenkaltaiseen tilaan niin, että hän itse peiliin ohimennen ja nopeasti vilkaistessaan näkee omien ihmiskasvojensa alla toiset kasvot, ikään kuin eläimen tai keskiajan hirviön kasvot. Tämä myyttinen, kafkalainen kokemus muistuttaa meitä siitä Outi Nyytäjän toisesta puolesta, joka eli räväkän suoraanpuhujan rinnalla. Se hiljainen, arvoituksellinen, sisäänpäin katsova minä, joka hänellä myös oli. Se teki hänen persoonansa niin kiehtovaksi.

Katsoin erään Outin minulle antaman kirjan omistuskirjoitusta. Vaikka Outi oli monialainen, rönsyilevä ja äänekäs persoona, hänen käsialansa oli rauhallinen, tasapainoinen ja rytmikäs.

Outia muistaen,

Pekka Kyrö
Radioteatterin ex-päällikkö

Outi Nyytäjän käsialalla omistuskirjoitus.
Outi Nyytäjän käsialalla omistuskirjoitus. Outi Nyytäjä,pekka kyrö